22.4.2016

Äiti Maan puolesta

Äiti Maan päivää vietetään 22. huhtikuuta. YK:n yleiskokous on julistanut päivän kansainväliseksi Äiti Maan päiväksi. Se antaa meille tavoitteeksi elää harmoniassa luonnon kanssa, jotta nykyisillä ja tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus elää tasapainoisesti yhteisellä maapallollamme.

Kansainvälinen yhteisö lupasi jo vuonna 1992 Rion julistuksensa 7. periaatteessa kantaa yhteisen vastuun säilyttääkseen, suojellaakseen ja palauttaakseen maapallon ekosysteemien terveyden ja eheyden.

Ajatus on ylevä, mutta miten se toteutetaan?


Minun ja monen muun mielestä Äiti Maan päältä ei löydy sellaista paikkaa, joka olisi sopiva teollisuusluokan tuulivoimaloille. Teollisia tuulivoimaloita vastustaessani olen NOTME (Not On This Mother Earth).

Olen ihminen, joka uskoo sellaisiin energiamuotoihin, joilla on minimaalisen pienet haittavaikutukset ympäristöön: luontoon, eläimiin ja ihmisiin. Uskon tulevaisuuteen, joka perustuu totuuteen – siellä ei ole sijaa valheille tai korruptiolle. Minua tai ketään muutakaan elävää olentoa ei tule altistaa tuulivoimaloiden aiheuttamille haitoille.

Olen ihminen, joka uskoo, että YK:n Ihmisoikeuksien julistus merkitsee muutakin kuin sanoja paperilla.

Jos olet samaa mieltä, allekirjoita Äiti Maan puolesta!

Ainoa oikea paikka teollisuusluokan tuulivoimaloille on historiankirjojen sivuilla esimerkkinä ihmisen aikaansaamasta huonosta teknologiasta, joka hylättiin mahdottomana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.