5.2.2017

Osuu, ei osu, osuu...

Viime viikonlopun jäätävä keli ei jäänyt huomaamatta Santavuorenkaan tuulivoimaloiden läheisyydessä. Voimaloiden siipiin muodostui jäätä, jota lensi pitkälle ympäristöön, yksittäisten voimaloiden pysäyttämisestä huolimatta.

Oheiset kuvat on otettu perjantaina 03.02. ja alin kuva sunnuntaina 05.02.2017.

Kuvien copyright kuvaajilla.

Irtoava jää voi näyttää kuvassa pieneltä, mutta kun ottaa huomioon, että voimalan lavan pituus on 63 metriä, suuruusluokalle saa hiukan mittakaavaa. Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Miltä tuntuisi saada päähänsä tai auton tuulilasiin 77-203 metrin korkeudesta jäsähtävä jääpala...? Se ei ainoastaan putoa alas, vaan lähtee jopa parinsadan kilometrin tuntivauhdilla.

Vieressä kuvaa Meskaasentieltä (Ilmajoen puolelta), jonne asti jääpaloja lentää.

Meskaasentie on julkinen tie - Ilmajoen puolella voimaloiden lähellä kulkeva metsäautotie ja toisessa päässä Kurikan puolella tie, jota pitkin ihmiset kulkevat koteihinsa, joissa he asuvat - vaikka sen enempää Santavuoren voimalat rakentanut tuulivoimayhtiö kuin teollisuusalueen kaavoittaneet päättäjätkään eivät ole tätä tajunneet.

Sisäministeriön mukaan "tuulivoimaloiden aiheuttamat onnettomuusvaarat tulisi ottaa paremmin huomioon, koska esim. talvella tuulivoimalan lavoista saattaa irrota jäätä, joka voi aiheuttaa ihmisille vahinkoja." "Sisäministeriön näkemyksen mukaan ihmiset eivät tiedosta riittävästi näitä tuulivoimaan liittyviä riskejä."

Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavan lausunnoissa sisäministeriö toteaa edelleen, "että ihmisten tulisi tietää todelliset vaarat tuulivoima-alueilla ja siten välttää niiden lähellä liikkumista esim. talviaikana, koska tällöin on suuri mahdollisuus siihen, että jää saattaa aiheuttaa ihmisille vahinkoja."


Ihanko totta - ihmisten tulisi välttää voimala-alueiden lähellä liikkumista, siis menemistä koteihinsa, kouluihin, töihin tai vaikkapa metsätöihin??

Todella monet ihmiset tiedostavat vaarat, ovat tiedostaneet jo monta vuotta sitten. Ongelma on siinä, että päättäjät, virkamiehet ja tuulivoimayhtiöt eivät ole välittäneet varoituksista.

Kuka vastaa ihmisten turvallisuudesta alueen teillä, kotien pihoissa ja metsissä?


Lisätietoja:

http://www.ym.fi//download/noname/%7BCAE4067D-5C03-4823-AF5B-B77812425387%7D/122255

https://www.youtube.com/watch?v=l5SVlb3uOgQ

05.02.2017, päivitetty 08.02.2017 tietoja Meskaasentiestä ja poistettu aiempi kpl kuvanottopaikan pohdinnasta.

8 kommenttia:

  1. Voi ei. Meillä sama on(nettomuus)gelma. N. 600 m:n etäisyydellä megaluokan voimalat. Kelohonkainen laavumme vajaat 200 m:n etäisyydellä voimaloista. 12 hengelle rakennettu lämpöeristetty (maatilamatkailuun suunniteltu) on käyttökelvoton. SIIS VAIN LAAVU- miten te, jotka ASUTTE näiden KAUHISTUSTEN äärellä. OTAN OSAA.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä taitaa voimalat olla kuitenkin lähempänä asuinrakennuksia kuin täällä :(. Santavuoren ympärillä on kuitenkin asutusta joka suuntaan. Samoin aluetta on käytetty virkistykseen ja metsätöihin, joten melkoisen järjetöntähän tämä on.

      Poista
  2. Olisi kyllä kiva kuulla kuinka noita huolletaan, tarkastetaan ja ohjataan. Sen mitä olen ymmärtänyt niin niiden annetaan pyöriä ilman, että kukaan niitä valvoo kunnolla. Voimalaitosalan ihmisenä visuaalinen, tuntemuksien ja kuulemisen avulla tapahtuvaa tarkkailua ei mikään mittalaite voi korvata. Henkilökohtainen tarkkailu toiminnan suhteen on paljon ennaltaehkäisevämpää kuin mikään muu. Mutta ei tuolla huipulla ole käyttöhenkilöstöä. Pitäisi olla, jotta voivat puuttua ennenkuin mikään värähely tms mittaus ilmoittaa ongelmista. Tuossa esimerkiksi jään irtoaminen on varmasti vaikuttanut laakereiden värähtelytaajuuksiin epätasapainon suhteen, myös tärinät ovat muuttuneet radikaalisti. Kansanomaisesti voisi asiaa tulkita renkaiden tasapainotuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etänä, käsitääkseni.

      Ja jos haluat vaikka metsätöihin metsääsi, on pakko olla yhteydessä tuulivoimafirmaan, jotta tällaisella jäänmuodostuskelillä voimaloita pysäytettäisiin, jotta voit edes alueelle mennä...

      Poista
  3. Jäävaaraa on vähätelty useissa konsulttiraporteissa, esimerkiksi näin: "Jos voimalassa on jään tunnistus, niin se voi varottaa esimerkiksi merkkivalolla jäätymisvaarasta lähialueella liikkuvia. Jään lentorata on helppo arvioida ja lentävää jäätä voi väistää samalla tavalla kuin pesä- tai jalkapalloa. Valppaana on silti oltava, kun liikkuu voimalan lähellä silloin, kun siivissä on paksulti jäätä. Onneksi tämä on helposti havaittavissa ja varsin harvinaista." - Erkki Haapanen, Tuulitaito Oy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatii todellista tuulitaitoa väistellä täysin ennalta-arvaamattomasti lenteleviä jäänpaloja, pahimmillaan eri suunnista - konsultti on saanut sen kuulostamaan lähinnä pesäpallon kopparin hommalta.

      300 metrin lentomatkakin on jo melkoinen, ainakin niin kauas jäitä on Santavuoreltakin lentänyt.

      Poista
  4. Mietin, että kuka on vastuussa kuolemantuottamuksesta, jos joku saa jääkokkareen päähänsä ja kuolee?

    Yleensä vaara-alueet on eristettävä ja ihmisten pääsy alueelle estettävä, jos jonkinlaista vaaraa on olemassa. Nykyisinhän on käytettävä kypärää rakennustyömailla, vaikka ei varsinaista putoavien esineiden vaaraa edes olisi olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maanomistaja on käsittääkseni vastuussa maallaan tapahtuvista vahingoista, vaikka vahingonaiheuttaja olisikin naapuripalstan puolella. Mutta oikeuslaitos ja tuomarit tämän varmaan ratkaisevat, aikanaan :(.

      Poista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.