27.3.2017

Tuulivoimaloiden turvallisuudessa pahoja puutteita

Tuulivoima-kansalaisyhdistys on lähettänyt viranomaisille kirjeen, jossa se vaatii toimenpiteitä tuulivoimaloiden lukuisia turvallisuuspuutteita koskien.

Kirjeen mukaan Suomeen ollaan rakentamassa Euroopan korkeimpia ja suuritehoisimpia tuulivoimaloita, joiden  

"turvallisuusvaatimukset on käytännössä sivuutettu ja uusien ohjeiden anto laiminlyöty. Turvallisuusohjeet ovat ajalta, jolloin voimalat olivat vielä 1 MW:n tehoisia. Nyt on rakennettu jo 5 MW:n voimaloita, ja 6-8 MW:n voimaloita on tulossa."

Yhdistys on ilmaissut huolensa lainsäädännön jälkeenjääneisyydestä kirjelmässä Eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tuulivoimaloiden turvallisuudesta vastuussa oleville ministeriöille ja viranomaistahoille.

Seuraavassa pääkohtia kirjeestä, tekstin kevyt muokkaus ja kpl-jako blogistin.

"Nykyisessä lainsäädännössä tuulivoimaloilta ei lähtökohtaisesti vaadita ympäristölupaa. Kaikilta muilta ympäristö- ja terveyshaittaa mahdollisesti aiheuttavilta laitoksilta se edellytetään. Lainsäädäntöä tulee kiireesti muuttaa siten, että ympäristölupa on aina ehtona tuulivoimaloiden rakennusluvan myöntämiselle".

"Ympäristölupa tulee hakea myös kaikille jo rakennetuille tuulivoimaloille. Muussa tapauksessa voimalat on pysäytettävä, kunnes mahdolliset vaaratekijät on tutkittu ja poistettu."

Tuulivoimaloiden sijoittamis- ja rakentamisohjeissa ja luvissa ei ole myöskään huomioitu henkilöturvallisuutta:

"Voimaloilla tulee olla selkeät turvaetäisyydet niiden läheisyydessä liikkuvia henkilöitä varten. Viranomaisten tulee ohjeistaa, miten rajat merkitään tai miten luonnossa liikkuvia varoitetaan vaarasta tuulivoimaloiden ympäristössä. On myös selvitettävä, miten rajoitukset koskevat jokamiehenoikeuksia tai omistajien oikeutta tehdä talvella haluamanaan aikana metsätöitä omilla maillaan voimaloiden läheisyydessä."

Edelleen yhdistys vaatii, että "ministeriöiden ja viranomaisten tulee korjata ohjeensa siten, että niissä huomioidaan nykyisten suurten voimaloiden turvallisuuden vaatimat uudet vähimmäisetäisyydet liikenneväyliin, sähköverkkoihin sekä syttymisherkkien tai vaarallisten aineiden käsittelyalueisiin ja varastoihin."

Tuulivoimalaonnettomuuksia on tilastoitu maailmalla tuhansia, myös kuolemaan johtaneita. Myös Suomessa ja naapurimaissa on sattunut uhkaavia voimalapaloja sekä jääkappaleiden ja voimalanosien sinkoutumisia ympäristöön. Turbiinipalot voivat syttyä pienestäkin viasta, mutta ovat mahdottomia sammuttaa. Onnettomuustapauksissa vaaraa lisäävät jopa tuhansien litrojen öljypalot ja jäähdytysnestevuodot turbiineista. Rikkoutuneiden lapojen osia on sinkoutunut jopa 1000 metrin päähän.


Lisätietoja:

http://tvky.info/wp-content/uploads/2017/03/Tuulivoimaloiden-tulipalo-ja-onnettomuusriskit.pdf

http://tvky.info/2017/03/tiedote-tuulivoimaloiden-turvallisuudessa-pahoja-puutteita/

http://santavuori.blogspot.fi/search/label/onnettomuus

http://santavuori.blogspot.fi/search/label/Hamina

http://santavuori.blogspot.fi/2016/12/kaatuneiden-tuulivoimaloiden-muistopaiva.html

2 kommenttia:

  1. "paikallinen kukkakauppias on huomannut merkittävän kasvun hautajaisissa ihmisille, jotka asuvat kaupungin ulkopuolella lähellä tuulivoimalaa."
    https://www.infowars.com/exclusive-wind-energy-war-on-the-high-plains/

    VastaaPoista
  2. Anonyymin kommentti poistettu spämminomaisen linkin takia. Laita pelkkä linkki uudestaan, jos haluat mainostaa. Mainoksia suvaitaan tässä blogissa tiettyyn rajaan asti.

    Itse kommentti tässä (Anonyymi 11.11.2019 klo 15.06):

    On kyllä tärkeää, että tulee olla selkeät turvaetäisyydet voimaloiden lähellä liikkuville henkilöille. Sama on myös kun räjähdysvaara on, niin kuin esimerkiksi isäni työpaikalla. Laaditaan aina räjähdyssuojausasiakirja.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.