23.1.2018

Mielenterveysseura pelkää itsemurhien lisääntyvän

Kaleva uutisoi 7.1.2018, että Suomen Mielenterveysseura pelkää itsemurhien lisääntyvän tulevina vuosina. Pelko on täysin aiheellinen ja uutinen on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Tilastokeskuksen mukaan itsemurhien määrä laski Suomessa selvästi 2000-luvulla. Määrä oli huomattavasti laskussa ensimmäisen vuosikymmenen lopusta aina vuoteen 2015 asti. Vuonna 2015 itsemurhien määrä oli 731.

Kehitys muutti suuntaa vuoden 2016 tilastoissa. Kalevan mukaan itsemurhien määrä kasvoi 56 tapauksella, vajaalla 8 %:lla.

Laskevan suunnan olisi tullut todennäköisesti kuitenkin säilyä, jolloin lisäys itsemurhien määrässä on enemmänkin.

Suomen Mielenterveysseura sanoo Kalevan uutisessa kehityksestä seuraavasti:

"Se voi olla satunnaisvaihtelua, mutta nousu on sen verran iso, että pitää olla huolissaan. Kyseessä voi olla trendimuutos, mutta emme voi sitä vielä varmuudella sanoa".

Pohjois-Suomen jokaisessa kolmessa maakunnassa vuoden 2016 luvut ovat  suuremmat kuin edellisenä vuonna. Koko maan tilanne on uutisen mukaan kuta kuinkin samanlainen. Huonontuneet luvut koskevat nimenomaan miesten tekemiä itsemurhia.

Uutisessa pohditaan syitä käänteeseen. Maahanmuutto, miesten ongelmat ynnä muut voivat toki selittää tapahtunutta, mutta syynä voi olla myös tuulivoimaloiden aiheuttama häiritsevyys ja rasitus, muun muassa melun, tärinän, välkkeen ja infraäänen kautta.

Kevyin perustein tätä ei tässä blogissa esitetä.

Illinoisin yliopistossa lokakuussa 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloilla on yhteys lisääntyneisiin itsemurhiin: voimalat johtavat itsemurhamäärien kasvuun. Tutkimuksen on tehnyt Eric Zou, joka tutki tilannetta USAssa vuosina 2001-2013 yli 800 teollisuusluokan tuulivoimalan ympäristössä.

Tutkimustulosten mukaan erityisessä vaarassa ovat vanhemmat ihmiset, suuren infraäänialtistuksen tuulen myötä saavat sekä uusien voimaloiden käynnistymisestä johtuvista unihäiriöistä kärsivät:

"First, the suicide effect concentrates among individuals who are vulnerable to noise-induced illnesses, such as the elderly. Second, the suicide effect is driven by days when wind blows in directions that would raise residents’ exposure to low-frequency noise radiation. Third, data from a large-scale health survey suggest increased sleep insufficiency as new turbines began operating."

Toisaalta myös infraäänen haitoista on ennestäänkin hyvin tiedossa muun muassa unihäiriöt, pelkotilat ja paniikkikohtaukset. Ne ovat kaikki oireita, joista myös täällä Suomessa kärsitään.

Kuten jutun kommenteissakin todetaan, suomalaisia on kautta historian pidetty itsemurhille alttiina kansana. Iltalehden tuoreessa uutisessa todetaan, että "itsemurhia tehdään Suomessa esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna eniten."

Suuret teollisuusluokan tuulivoimalat asutuksen välittömässä tuntumassa ilman, että tasainen maasto tarjoaa suojaa sen enempää melua kuin infraääntäkään vastaan - on pakko huokaista niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat parhaillaan ja ovat jo joutuneet kärsimään aivan turhaan voimaloiden aiheuttamasta rasituksesta.

Poliitikot, te olette päätöksentekijöitä. Miten ratkaisette tämän? Vai jätättekö asian asukkaiden ratkaistavaksi?


Lue lisää:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/itsemurhien-maarassa-huolestuttava-kaanne-mielenterveysseura-pelkaa-itsemurhien-lisaantyvan-tulevina-vuosina/780969/

http://en.friends-against-wind.org/health/impact-of-wind-turbines-on-suicide

http://docs.wind-watch.org/Zou-suicide-2017-Oct.pdf

http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/ensimmaiset-oireet-infraaanesta.html

http://tuulivahinko.blogspot.fi/

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801242200691151_u0.shtml

Korjattu Kalevan jutun pvm, päivitetty Iltalehden sitaatti 24.1.2018.

2 kommenttia:

  1. Tapa, jolla tuulivoimarakentamista tehdään on omiaan aiheuttamaan lisääntynyttä huolta, joka pahimmillaan johtaa itsemurhiin. Oma koti tai vapaa-ajan asunto ovat varmasti jokaiselle isoja taloudellisia hankintoja, joihin kohdistuu valtavasti tunnearvoa itse tehdyn työn, perheen tai läheisten kanssa vietettyn ajan takia.
    Jo pelkkä kiinnostus alueen rakentamiseen saattaa aiheuttaa kiinteistöille arvonmenetystä, joka tulee kiinteistönomistajan harmiksi välittömästi
    esimerkikisi kiinnitysten arvonlaskuna.
    Rikosoikeudessa raskauttavana seikkana voidaan pitää tekoa, joka kohdistuu omaisuuteen, jonka taloudellinen arvo on suuri tai jolla on suurta tunnearvoa. Nämä asiat pitäisi huomioida myös tuulivoimarakentamisessa.
    Ympäristö altistuu melulle, välkkeelle sekä valosaasteelle. Suuri sekä korkea roottori hallitsee pyörivällä liikkeellä maisemaa kilometrin pääähän.
    Rakennuspaikat, tiet ja sähkölinjat pirstaloivat luontoa ja heikentävät luonnon monimuotoisuutta. Hankeen haitat kokevien ihmisten hätää ei oteta vakavasti, vaan heitä ollaan syyllistämässä. Lisäksi heidän pitäisi jaksaa käydä taistoon uhkaa vastaan, joka vaatisi sekä henkisiä että taloudellisia voimavaroja. Nämä taistelut ovat lähes poikkeuksetta päättyneet rakentajien eduksi, joka koettelee oikeustajua.
    Itsemurha on erityisen kipeä asia ja suuri shokki läheisille, josta toipuminen vaatii pitkän tien läpikäymisen. Osanottoni kaikille
    heille, jotka ovat läheisensä menettäneet, ja erityisesti heille joiden läheiset olisivat voineet ammentaa voimaa jaksamiseen ympäröivästä luonnosta ja sen kauneudesta sekä hiljaisuudesta ilman tuulivoimaloita.

    VastaaPoista
  2. Edelliseen kommenttiin:
    kilometrin pitäisi tietenkin olla kilometrien

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.