4.10.2018

Vihreä paniikki ja syöksylasku

Vaikka tämä blogi on ollut viime kuukaudet hiljaisempi, tuuli on kääntynyt, eikä sitä pysäytä enää mikään. Eija-Riitta Korhola tarttui virheään aatteeseen ja tuulivoimaan tänä aamuna Iltalehden blogissaan, josta muutama lyhyt poiminta.

"Tänään oli tahattoman komiikan aamu", hän kirjoittaa ja jatkaa kuulleensa radiosta seuraavaa:

"Ensiksi kuulin, että Ranskassa ympäristöjärjestöt ja joukko lääkäreitä on nostanut poikkeuksellisen kanteen maan hallitusta vastaan. Järjestöt vaativat sadantuhannen euron päivittäisiä korvauksia, jos saastelukemia ei saada Ranskassa kuriin. Voiko hullumpaa ajatusta keksiä?"

Itsehän ympäristöjärjestöt ovat olleet toiminnallaan ja energiapolitiikallaan niin Ranskassa kuin muuallakin maailmassa ajamassa ns. uusiutuvan energian käyttöönottoa ja siis toimivien, jo olemassa olevien ratkaisujen alasajoa. Mitä järjettömyyttä rikkoa sellaista, mikä ei rikki ole!

Korhola toteaakin osuvasti:

"... voi sanoa, ettei terve järki ollut enää asialla vaan vihreiden ja ympäristöjärjestöjen lietsoma maailmankatsomuksellinen paniikki."

Kaikkien aiheesta kiinnostuneiden - ja luontojärjestöjen WWF etunenässä - kannattaa ottaa hänen neuvostaan onkeensa:

"Suosittelen lämpimästi Rauli Partasen Kaikenhuipun blogia, jossa hän analysoi hyvin WWF:n energiateemoja ensi vaaleja ajatellen: yksi esimerkki on energiamuotojen pinnallinen leimaaminen. 

Ydinvoima leimataan vanhanaikaiseksi energiamuodoksi, vaikka se on viimeisin ihmiskunnan löytämä energialähde, jota kehitetään edelleen. Historian valossa ydinenergia on vaarallisimmillaan silloin, kun sitä ei käytetä.

Ydinvoiman vahvuus on sen puhtaudessa ja vähäpäästöisyydessä tehokkuuteen yhdistettynä. Juuri tätä mittakaavaa ei ole käsitetty kun ydinvoimaa verrataan tuuli- tai aurinkovoiman rakennettuun kapasiteettiin kertomatta, että se varsinainen tuotettu vähäinen sähkömäärä näissä vaihteluille alttiissa energiamuodoissa muodostaa sen ongelman."

Kuva: Pixabay.com.

Ja sitten se kirsikka koskien vihreiden syöksylaskua, lainaus edelleen Korholan blogista:

"Vihreät ovat kyllä oikeassa nostaessaan ongelman esiin, mutta heidän reseptinsä vain pahentaa sitä. Siitä että on tunnistanut ongelman, ei loogisesti seuraa, että olisi tunnistanut ratkaisun.

Jos jatkamme vihreiden politiikalla, maailma ei kestä. On korkea aika lopettaa ydinvoiman vastustaminen. On korkea aika lopettaa sellainen ilmastopolitiikka, joka ei ota kokonaisuutta huomioon. Päästöjen siirtäminen paikasta toiseen ei ole päästöjen leikkaamista. Maailman puhtaimman tuotannon jatkuva ahdistaminen on huonoa politiikkaa, ja sitä Euroopassa on tehty liian kauan."

"Huonosti toteutettu ilmastopolitiikkaa ulkoistaa sekä päästöt mutta myös työpaikat, eikä kyseessä olisi enää ympäristön kannalta saavutus vaan tappio."


Miksikö tämä toteamus on kirsikka?

Suomen vihreitä vastaan ei olisi sinänsä mitään, mutta kauas on tultu liikkeen syntysijoilta... Tällä energiapolitiikalla, mitä Suomen vihreät on Etelä-Suomesta käsin koko maahan ajanut, he ovat pettäneet myös omat kannattajansa maakunnissa.

Kehä kolmosen sisäpuolen vihreillä on ihan ikioma kuplansa, eikä sitä ole liikuttanut maakuntien luonnon, lintujen ja eläinten tuho sen enempää kuin ihmisten hätäkään. Päinvastoin pilkkaa ovat saaneet osakseen niin lepakot, merikotkat kuin melusta tai infraäänestä kärsivät ihmisetkin.

Luontoa tuhoavan vihreän aatteen kääntyminen loppuaan kohti ja tätä aatetta ajavan puolueen kannatuksen lasku on enemmän kuin ilon aihe - se on maakuntien luonnon ja elämän ehto.


Lue lisää:

https://blogit.iltalehti.fi/eija-riitta-korhola/2018/10/04/virheiden-syoksy/

https://www.suomenuutiset.fi/kannatusgallup-vihreat-rajussa-pudotuksessa-epavarmuus-lisaantyy/

http://santavuori.blogspot.com/2016/12/myrkynvihreaa-ymparistopolitiikkaa.html

https://yle.fi/uutiset/3-10436852

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.