9.10.2018

Haloo, viranomaiset! Santavuoren tuulivoimalat meluavat

Kurikka-lehti julkaisi lokakuun alussa uutisen Santavuoren tuulivoimaloiden yömelusta. No, sehän ei varsinainen uutinen ole, siis se että voimalat meluavat yöllä, kun ne pitävät päivälläkin ajoittain järkyttävää meteliä.

Yöaikaisesta melusta on nyt kuitenkin valitettu. Jutun mukaan voimaloiden melu häiritsee erityisesti pohjois- ja itätuulilla läheisissä kylissä asuvia noin 2,5 kilometrin etäisyydelle.

"Tyypillisiä oireita ovat unettomuus ja univaikeudet, päänsärky, sydämentykytykset ja huimaus."

Valituksen on tehnyt 11 henkilöä, mutta melusta kärsii suurempi joukko, jossa on myös lapsia.

"Lapsille yöllinen melu on aiheuttanut univaikeuksia ja levottomuutta."

Valituksen allekirjoittajat vaativat voimaloiden pysäyttämistä tai rajoittamista yöaikaan terveydellisiin syihin vedoten.

Itse valitus pääsee paperinpyörityskierrokselle vastineineen ja vastineiden vastineineen. Tapetaan aikaa. Samaan aikaan aikuisten ja lasten uni- ja terveysongelmat jatkuvat. 

Vedotaan puolueettoman tuulivoimayhtiön ja ah, niin puolueettoman yliopiston tekemiin mittauksiin. Mittauksiin, joita ei edes ole tehty ympäristöministeriön ohjeen ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen mukaisesti.

Mutta asiahan on "kiharainen muun muassa sen vuoksi, että valitukset ovat tulleet Kurikan puolelta, mutta tuulivoimalat sijaitsevat Ilmajoella"

On myös jouduttu pohtimaan sitä kysymystä, että "kuka tai ketkä ovat toimivaltaisia viranomaisia".

Haloo! Eivätkö viranomaiset tiedä, kuka tai ketkä ovat toimivaltaisia viranomaisia?! Eivät kai ulkomelu ja sisämelu mitään rakettitiedettä ole?


Lue lisää:

Kurikka-lehti 1.10.2018. Yksitoista kurikkalaista jättänyt valituksen Santavuoren tuulivoimaloiden yömelusta - käsittelyyn lokakuun aikana.

9.10.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.