11.5.2019

Erilainen "arvopohja"

Vajaa kaksi vuotta sitten blogissa oli teksti demokratian menetyksestä, osa 1.

Kannattaa lukea Olli Pusan erittäin hyvä, pitkä kirjoitus näiden tapahtumien taustoista Oikean Median sivuilta. Alla muutama pointti hänen tekstistään, hienoiset säädöt blogistin.

"[...] kaikki eduskuntapuolueet kuuliaisesti noudattivat määräyksiä. Paitsi yksi, persut. [...] Se ei ole kulkenut muiden mukana. Niin kauan kuin persut oli pikkupuolue, asialla ei ollut väliä. [...]

Ongelmat alkoivat, kun persut saivat jytkyn 2011 eduskuntavaaleissa. Silloin sen toi tyytymättömyys europolitiikkaan, maahanmuuttoon ym. Mitä tehdä puolueelle, jota äänesti jo lähes viidennes äänensä antaneista. [...] Se jätettiin [...] oppositioon toivomalla, että oppositiokausi hajottaa puolueen. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut ja se uusi jytkynsä 2015 vaaleissa. Seurasi uusi yritys hajottaa puolue.

2015 se otettiin hallitukseen tyhjäntoimittajaksi, jonka politiikkalinjauksia otettiin jopa mukaan hallitusohjelmaan. Käytännössä se ei merkinnyt mitään [...]. Suomi maksoi kiltisti osansa kritisoidusta Kreikan tukiohjelmasta. Suomen on tähän mennessä arvioitu hävinneen tuossa seikkailussa 6 miljardia euroa. Sillä rahalla olisi esimerkiksi melkein uusinut armeijan hävittäjät. [...]

Sitten tuli 2015 maahanmuuttoryntäys. Sitä persujen äänestäjät vastustivat tiukasti. Seurasi omituinen teatteriesitys. Timo Soini käytti tiukkoja puheenvuoroja siitä, ettei hyväksy kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista parilla sadalla. Tiukka linja siis? Samaan aikaan maahan marssi 32.000 miestä islamilaisista maista ja heistä 80% oli hävittänyt paperinsa tehden mahdottomaksi selvittää, keitä he oikeasti ovat.

Tästä vaelluksesta Timo Soinilta oli turha odottaa tiukkoja kantoja. Ulkoministerin sanalla olisi luullut olevan painoakin. Samoin Soini oli hiljaa siitä, että hallitusohjelmaan kirjattuja maahanmuuttoon liittyviä asioita ei toteutettu."

Kuva: Pixabay.com.

"[...] Persujen kannattajat olivat raivoissaan, puolueen kannatus puolittui. Oli lupaavasti tulossa tilanne, jolloin persujen kasvu leikkaantui [...].

Tässä vaiheessa homma karkasi käsistä. Hermostunut kenttä alkoi kapinan ja Soinin joukot menettivät vallan Soinin itsensä perustamassa puolueessa. Uusi puheenjohtaja Halla-aho [...] ilmoitti, että persuille kelpaa aikaisempi hallitusohjelma ja sen toteuttaminen. Mutta juuri sehän ei kelvannut muille. Se oli vain kulissi, jolla persut perustelivat hallitukseen menoa. Tätä ei tietenkään kerrottu syyksi, vaan siksi ilmoitettiin erilainen ”arvopohja”.

Puolue jaettiin kahtia kokoomuksen ja keskustan avustuksella ja "sopiva" puoli jäi hallitukseen apupuolueeksi. Sen kansanedustajamäärä riitti pitämään hallituksen pystyssä, mutta mitään kannatusta sillä ei ollut. [...] Persut saivat rivinsä koottua ja pääosa jäljellä olevista kannattajista jäi persujen kannattajiksi."

Kuva: Pixabay.com.

Tapahtui se, mikä blogissa oli esillä tekstissä "Demokratian menetys, osa 1". Se, mistä Turun Sanomat osasi uutisoida jo viikkoa etukäteen ennen itse tapahtumia. Demokratian menetys oli siis alkanut jo kauan aiemmin.

Mutta missä ollaan nyt? Jatkuuko demokratian menetys vai onko sittenkin kyse sen palauttamisesta takaisin kansalle?

Ai niin, meinasi unohtua.

Ehdolle asettuneiden sinisten KANSANedustajaehdokkaat tippuivat eduskunnasta, mahtoiko kukaan heistä tulla valituksi... ehkä Etelä-Suomessa joku.


Lisätietoja:

http://santavuori.blogspot.com/2017/06/demokratian-menetys-osa-1.html

https://oikeamedia.com/o1-107807

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituksessa+suunnitelma+Hallaahon+voiton+varalle+soinilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.