Luontojärjestö - Suomen luonnon puolella

Lokakuulla esitettyyn toiveeseen luontojärjestöjen hiljaisuuden loppumisesta on vastattu. Itse asiassa pyyntöön vastattiin jo ennen pyynnön esittämistä.

Perinteiset luontojärjestömme eivät kuitenkaan tunnu vieläkään heränneen, vaan YouTubesta löytyi uusi, syksyllä perustettu Suomen luontoa puolustava järjestö, KELSU, kansallismieliset eläin- ja luonnonsuojelijat. Näkyy joku lehtikin asiaa aiemmin uutisoineen.

Nimi on kieltämättä hiukan kömpelö, mutta videolta löytyvä, yhdistyksen perustamiskokouksessa pidetty puhe täyttä asiaa. Alla puhe blogistin muokkaamana kirjoitetussa muodossa. Teksti on pitkä ja siirtynee myöhemmin omalle sivulleen.

Toivottavasti tämä luontojärjestö ymmärtää, että tuulivoimapolitiikka on tuhoisaa luonnollemme ja tekee kaikkensa suunnan muuttamiseksi!


"Kansallismieliselle ihmiselle olennaista ja tärkeätä on luonnonsuojelu. On käytännössä mahdotonta olla isänmaallinen ja kansallismielinen, jos ei yhtään välitä kotimaansa luonnosta.

Meissä jokaisessa ihmisessä on erityinen yhteys luontoon, halusimmepa sitä tai emme. Kiellämme sen tai emme, niin kuitenkin se siellä on. Tämä yhteys ei suoranaisesti välitä siitä, mitä siitä ajattelemme tai sen olemassaolosta välitämme. Kaikesta tästä huolimatta yhteys on olemassa - jokaisen ihmisyksilön ja kansakunnan yhteys luontoon.

Tässä yhteydessä on tietysti yleisinhimillisiä piirteitä, mutta jokaisella kansakunnalla se on erityinen, nimenomaan siihen omaa luontoon. Meillä suomalaisilla on erityinen yhteys Suomen luontoon, näihin järviin, metsiin, kallioihin ja soihin.

En sano, että tämä yhteys täytyisi varsinaisesti löytää uudelleen, koska ei se ole minnekään loppujen lopuksi kadonnut. Minä sanon, että meidän täytyisi kuunnella tätä yhteyttä jälleen paremmin sillä tavalla kuin sitä on ennen kuunneltu.

Uskon, että yksi osa ihmisen huonovointisuutta tänä päivänä on nimenomaan se, että ei ole yhteyttä luontoon ja siihen kulttuurilliseen ja fyysiseen ympäristöön, mistä me olemme tulleet tähän päivään. Voidaan sanoa lyhyesti, että se on juurettomuutta. Meidän sosiaalinen ympäristömme ja yhteiskunnallinen ympäristö on yhä juurettomampi. Meidän taloudellinen ympäristömme luo omanlaistaan epävarmuutta ja epäpysyvyyttä.

Suomen luonto edustaa suomalaisille pysyvyyttä ja yhteys - josta puhuin aiemmin - edustaa myös tätä pysyvyyttä. Ja nimenomaan Suomen luonto suomalaisille.

On selvää, että jos tätä yhteyttä ja itse luontoa eläimineen ei vaalita, niin sen lisäksi että tämä kaikki on huonoa meidän elinypäristöllemme, se on huonoa meille itsellemme, koska meissä on sitä mikä siellä luonnossa on - meillä on se yhteys. On selvää, että jos me vahingoitamme tätä luontoa, tätä yhteyttä, niin silloin me vahingoitamme myös itseämme.

Jos me esimerkiksi kaltoinkohtelemme, saastutamme, tuhoamme, myrkytämme tai rääkkäämme luontoa eläimineen, niin me kaltoinkohtelemme itseämme, rääkkäämme itseämme.

Kansallismieliset ja isänmaalliset ihmiset tarvitsevat tänä päivänä liittolaisia. Kansallismielisiä ihmisiä vastustetaan niin monelta eri suunnalta ja me joudumme toimimaan ympäristössä, joka salakavalastikin tekee vahvoista heikkoja.

Meidän täytyy olla vahvempia, saada luonnosta voimaa. Suomen luonto on meidän liittolaisemme.

Millaisia liittolaisia se taas meistä tekisi, jos me emme suojelisi luontoa eläimineen, vaan päinvastoin saastuttaisimme, tuhoaisimme, riistäisimme, rääkkäisimme ja niin edespäin? Kaikki tämä tekisi meistä äärimmäisen huonoja liittolaisia ja olisi moraalisestikin väärin.

Me kansallismieliset ihmiset emme halua olla sellaisia. Haluamme olla päinvastaisia. Oikea liittolaisuus on molemminpuolista antamista ja saamista. Meidän täytyy olla tämän voimaannuttavan yhteyden ja luontomme arvoisia.

Yhdistyksessämme, KELSUssa, on kysymys luonnonsuojelun lisäksi myös eläintensuojelusta. Ihmiset ovat tekemisissä monien muidenkin eläinten kuin luonnonvaraisten eläinten kanssa.

Me kansallismieliset eläin- ja luonnonsuojelijat tunnustamme sen, että eläimet ovat tuntevia ja merkittäviä kognitiivisia kykyjä omaavia eläviä, joilla on oma tarkoituksensa tässä kokonaisuudessa ja oma lajityypillinen käyttäytymisensä. Kuten meillä ihmisilläkin on.

Se että erilaisten eläinten hyvinvointia otetaan huomioon, on osa eurooppalaista kulttuuri-, sivistys- ja kehitysperinnettä. Eurooppalainen sivistys ja kehitysperinne on yksi asia, joka erottaa meidät useista muista kansakunnista. Suomalaiset ovat sivistynyttä kansaa.

Tässä kokonaisuudessa jota voidaan sanoa floraksi ja faunaksi, jokaisella on tarkoitus ja tarve tulla siksi, mitä ne fundamentilla tasolla ovat. Kun männystä putoaa siemen, siinä on tietynlaista potentiaalia tulla joksikin mikä siinä pienessä siemenessä on – se on siihen latautuneena - siis isoksi jylhäksi männyksi. Silloin kun asiat ovat niin kuin pitää, tämä potentiaali tulee aktualisoitumaan. Silloin tämä elämän energia, joka siemenessä on ollut, on toteutunut ja samalla on toteutunut elämän tarkoitus tämän männyn kohdalta.

Tämä sama mekanismi toistuu erilaisten kasvien, eläinten ja lajien välillä. Se toistuu myös ihmiseläimen kohdalla. Ihminen on erityinen eläin, niin kuin jokainen eläinlaji on. Ihmisen erityispiirteitä on järjen käyttö ja mm. kyky tuntea empatiaa eli asettua toisen elävän asemaan. Nämä ovat eräitä sellaisia piirteitä, jotka ovat ihmisen potentiaalia tulla joksikin, miksi elämä on tarkoittanut sen tulevan.

Järjen käyttö ja empatia liittyvät eläinsuojeluun vahvasti. Sen lisäksi että se on muiden elävien hyvinvoinnin huomioimista, se on myös sitä, että me ihmisenä tulemme siksi mitä olemme. Se on myös sitä, että me ihmisinä lunastamme ne erityispiirteet, mitä juuri meillä on ja näin lunastamme itse ihmisyyden.

Jos me emme toteuta sitä mitä me olemme, niin sen lisäksi että me olemme erittäin negatiivinen toimija muita eläimiä kohtaan, teemme jälleen huonoa myös itsellemme, sillä me supistamme omaa potentiaaliamme tulla siksi, mitä me olemme. Mikään järkevä eläin ei toimi näin. Tämän vuoksi me kansallismieliset olemme myös eläinsuojelijoita.

Valitettavasti tässä juurettomassa, luonnottamassa tilassa, betoniviidakossa, järkevyys ja se mitä me oikeasti sisimmässä olemme ihmisinä, usein unohtuu ja järki ja empatia korvautuu hulluudella ja julmuudella ja jää sen jalkoihin.

Joistain menneistä ja nykyisistäkin kulttuureista on selvästi havaittavissa, että ne ja nämä kansakunnat ovat elämää kiertävän harhan vallassa. Tämä näkyy niiden toiminnassa ja hyvinvoinnissa. Terveesti toimiva eläin ei halua tuhota toisten lisäksi omaa potentiaaliaan tulla siksi mitä on.

Meidän suomalaisten tulee muistaa meidän eromme muihin kansakuntiin ja sanoa rohkeasti ääneen se, että me suomalaiset olemme erityisiä ja meillä on erityinen suhde kauniiseen ja vahvaan luontoomme. Toimitaan siis sen liittolaisina, sen arvoisena ja tehdään samalla itsellemme hyvin ja oikein."


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.fi/2017/10/luontojarjestojen-hiljaisuus.html

https://www.youtube.com/watch?v=_QwQfr_pVrc

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/552881-ksml-suomeen-perusteilla-kansallismielinen-ja-maahanmuuttokriittinen

https://kelsu.net/

https://www.facebook.com/KELSUry/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.