Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oksivuori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oksivuori. Näytä kaikki tekstit

5.3.2020

Ei enää tuulivoimaloita Ilmajoelle!

Ilmajoen kuntalaiset ovat julkaisseet nettiadressin, jonka tavoitteena on puolustaa Ilmajoen asukkaita joutumasta teollisuusluokan tuulivoimaloiden vaikutusalueelle.

Selvyyden nimissä täytyy todeta, että Santavuoren tuulivoimalat ja moni muu voimala-alue ovat aiheuttaneet sen, että Ilmajoki on jo tuulivoimaloiden vaikutusalueella kuntakeskustaan myöten, mutta adressin tavoite estää kaikki lisärakentaminen on silti erittäin hyvä ja kannatettava.

Seuraava teksti on kopioitu nettiadressin sivuilta, boldaukset blogistin. - Allekirjoittakaa ihmeessä!

Ilmajoki, kartta kunnan tuulivoiman kaavoitusasiakirjoista aukeaa isommaksi klikkaamalla.

"Liian lähelle asutusta rakennetut teollisuusluokan tuulivoimalat ovat aiheuttaneet ongelmia joka puolella Suomea. Samoista ongelmista kärsitään myös muualla maailmassa. Ihmisiä on joutunut jättämään kotinsa tuulivoimaloista johtuvan melun ja/tai terveysoireiden vuoksi.

Tuulivoimalat tuottavat laajakaistaista äänimelua, joka sisältää myös matalia taajuuksia. Alle 20 Hz:n taajuisia ääniä kutsutaan infraääniksi. Ihmiset Suomessa ja muualla maailmassa valittavat infraäänen aiheuttamista terveysoireista mm. erilaisista korvaoireista (korvien lukkiutumista, tinnitusta), unihäiriöistä, päänsäryistä, sydänoireista, huimauksesta ja verenpaineen noususta.

Useissa ulkomaisissa tutkimuksissa infraäänen vaikutuksista on saatu niin huolestuttavia tuloksia, että siitä pitäisi tehdä lisää tarkempia tutkimuksia, joissa otetaan huomioon myös pitkäaikaisvaikutukset.

Usealla paikkakunnalla kiistellään oikeudessa melumittauksista sekä siitä, kenen kustannuksella melutasot mitataan. On tehty laskelmia, että nykyisten ohjeiden yöajan keskiäänitaso 40 dB ei riitä estämään jaksottaisen sykinnän aiheuttamia haittoja asunnon sisällä. Tutkimuksen mukaan merkityksellistä sykintää on 20-30% ajasta. Kuultavankin melun laskentaohjeisiin pitäisi siis tehdä pikaisesti korjauksia.

Ilmajoella on useita pohjavesien muodostumisalueita. Oksivuoren alueellakin on pohjaveden ottamoita, joista useampi kymmen taloutta saa vetensä. Tämänkään takia Oksivuori ei sovellu tuulivoimala-alueeksi.

Ilmajoella metsäalueille suunnitellut voimalat ovat suuri paloturvallisuusriski. Onnettomuustilanteessa kesäkuivalla laajalle ryöstäytyvä metsäpalo aiheuttaa vakavaa vaaraa ympäristölle.

Talvella tuulivoimalan jäänheitto on ongelma, koska turvallista etäisyyttä on vaikea arvioida. Jonkun verran voimaloita myös hajoaa, jarrumekanismi pettää, siipi katkeaa yms.

Tuulivoimalat aiheuttavat myös ongelmia radio-, TV- ja nettiyhteyksiin.

Tutkimusten mukaan asuntojen arvo alenee tuulivoimaloiden läheisyydessä. Kuka korvaa tämän menetyksen?

Voimaloiden kierrätyskään ei suju, kuten on annettu ymmärtää. Esim. voimaloiden siipiä ei voi kierrättää, vaan niitä on kuopattu maahan. Maanvuokraaja joutuu osallistumaan purkukustannuksiin.

Alajoen perinnemaisemaa ei saa tuulivoimaloilla pilata. Ilmajoella jo Santavuori tuhottiin - ei tuhota enää ainoatakaan luontokohdetta!

Taajaan asutulla Ilmajoella emme halua enää yhtään kyläaluetta uhrata teollisuusluokan tuulivoimaloille. Haluamme Ilmajoen pysyvän elinvoimaisena, kuntalaisia kuuntelevana, ihmisystävällisenä ja luonnonläheisenä maalaispitäjänä!"

Allekirjoittamaan pääsee täältä.


Lisätietoja:

https://www.adressit.com/ei_tuulivoimaloita_ilmajoelle

20.2.2020.

19.5.2016

Tuulivoimakaavaluonnoksen tiedotustilaisuus 12.5.2016. Ilmajoki

Videot jatkuvat. Tuulivoimakaavaluonnoksen tiedotustilaisuus Ilmajoella 12.5.2016, myös kahdessa osassa videoituna.



Tilaisuus koski erityisesti Oksivuorta, Kuulanmäkeä, Jumoota ja Kitulanmäkeä, mutta myös näissä keskustelussa tuli paljon muutakin tietoa.

16.5.2016

Kuulanmäki, Oksivuori, Jumoo ja Kitulanmäki

Kuulanmäki, Oksivuori, Jumoo ja Kitulanmäki teollisten tuulivoimaloiden tuotantoalueeksi - tuostako noin vain? Isokyrö ja Laihia saisivat osansa siinä sivussa - toki infraäänihaitat leviävät helposti muuallekin, mutta pidempiä matkoja on vaikea hahmottaa kartoista tietokoneen näytöltä. Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

1 Kuulanmäki ja Oksivuori.

2 Oksivuori, Jumoo ja Kitulanmäki.

Herätkää ihmiset - kenen luulette etujanne ja elinympäristöänne puolustavan? Se on tehtävä itse, poliittiset puolueet eivät sitä puolestamme tee.

Lähteenä kaavaluonnos Ilmajoen kunnan sivuilta.

10.5.2016

Kuntalaisaloite 3 kilometrin suojaetäisyydestä

Ilmajoen kunnan järjettömät tuulivoimakaavailut ovat herättäneet laajaa vastustusta kunnan sisällä sekä naapurikunnissa. 131 teollisen tuulivoimalan lisäkaavoitus pahimmillaan vain muutamien satojen metrien etäisyydelle ihmisten kodeista ja naapurikuntien rajojen tuntumaan on tullut monelle todellisena shokkina. - Kuka tällaista kaavoitusta Ilmajoelle oikein haluaa?

Parhaillaan Ilmajoella kerätään nimiä kuntalaisaloitteeseen 3 kilometrin suojaetäisyyden puolesta. Se ei ole riittävä, mutta tyhjää parempi. Kuntalaisaloitteen tulee allekirjoittaa vähintään 2 prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista.

Karttakuva: lähde Ilmajoen kunta, grafiikka Ilkka-lehti 29.04.2016.

Nimilistoja on eri kylillä ja aktiiveilla. Jos haluat allekirjoittaa elinympäristösi säilymisen puolesta, mutta et tiedä, missä sen voisit tehdä, voit laittaa viestiä myös tämän postauksen perään. Mainitse, jos et halua viestisi näkyvän postauksen perässä, niin välitämme sen edelleen tai selvitämme kysymykseesi vastauksen.