Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirkko. Näytä kaikki tekstit

29.7.2020

Koronavirus Covid-19 ihmisen tekemä ja todiste tulevasta

Jatkoksi aiempaan virusaiheiseen postaukseen koskien Covid-19:n alkuperää: uusi video, joka todistaa, että virus on ihmisen tekemä.

Kuten Saulusmedia sanoo, herää varsinkin sinä, jotka olet uskovainen! Ja sinä, joka olet akateemisesti koulutettu! Olet todellisessa vaarassa, koska sinua on koko ajan manipuloitu ja edelleen manipuloidaan.

Virus ja tartuntamäärät, testit, maskit ja muut toimet eivät ole lähellekään sitä, mitä valtamedia väittää. Koko narratiivi vuotaa kuin seula ja sen jokainen väite on kumottavissa pitävin perustein, mutta koska se on vain sivujuonne tuulivoimataistelun näkökulmasta, ei tässä blogissa paneuduta aiheeseen sen syvällisemmin. Linkkejä ja lähteitä olisi kuitenkin kertynyt tammikuulta alkaen kymmenittäin. - Kyseenalaista kaikki ja käytä maalaisjärkeäsi, jos et sitä jo ole luovuttanut pois!

Videon tekijän sanoin (tekstin kevyt muokkaus blogistin):

"Minulla on uusia todella vakuuttavia todisteita tästä asiasta. Vuonna 2015 on jo rakennettu laboratoriossa koronavirus, joka oli tarttuva ja aiheutti ongelmia hengitysteissä. Kuuntele ja katso todisteet siitä, kuinka ihminen on manipuloinut ja tehnyt COVID-19-koronaviruksen sekä todisteet uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmista.

Herätyshuuto Herran Jeesuksen opetuslapsille valvomaan omaa tilaansa, sekä laittamaan lamput kuntoon öljyn kera. Nyt on evankeliumin aika."


Nykyhetken tapahtumat ovat monella tapaa pelottavia ja ahdistaviakin, mutta ei pidä mennä mukaan väärään manipulaatioon, kuten videolla sanotaan, eikä pidä tietämättäänkään antaa tukeaan antikristilliselle uudelle maailmanjärjestykselle. Eikä pidä tukea valheeseen perustuvaa lääketiedettä, joka on yksi tukijalka uuden maailmanjärjestyksen syntymiselle.

Myös YK, Yhdistyneet kansakunnat, on mukana luomassa antikristillistä uutta maailmanjärjestystä, kuten alla oleva kuvakaappaus videolta selvästi osoittaa.


Muista tämä lääkärin viesti.

Lääkäri Rashid Buttar:
"Älä lamaannu pelosta, sillä tämä on olennainen osa heidän agendaansa, virus on itseään rajoittava virus. Se näyttää menevän immuniteettijärjestelmästä läpi vahingoittumattomana. Se ei vaikuta sinuun, ja jos vaikuttaa, niin se on todella lyhytaikaista, useimmat paranevat 24-48 tunnin päästä."

Kytkös tuulivoimapolitiikkaan löytyy videon lopusta. Siellä kerrotaan Talouselämän 26.3.2020 julkaisemasta Björn Wahlroosin haastattelusta, jossa hän sanoo muun muassa näin liittyen koronvirustilanteeseen:

"On vaikea punnita rahaa ja terveyttä, ihmishenkiä ja euroja vastakkain, mutta se on tehtävä. Jos joudumme syvään valtiontaloudelliseen kriisiin, sillä on myös terveysvaikutuksia. Nämä asiat ovat viime kädessä jossain määrin yhteismitallisia."

Juuri näinhän tapahtui hallituksen kesäkuulla julkaisemassa ns. tuulivoiman terveysvaikutustutkimuksessa. Raha ja terveys, ihmishenget ja eurot asetettiin vastakkain.


Lisätietoja:



14.4.2020

Wuhanin koronaviruksen alkuperän jäljittäminen

Vuorossa SaulusMedian suomeksi tekstittämä videodokumentti "Wuhanin koronaviruksen alkuperän jäljittäminen" (engl. Tracking Down the Origin of Wuhan Coronavirus), joka on esitetty Kiteellä 21.3.2020.

Dokumentti esittää todisteet siitä, kuinka laboratoriossa muunneltu, lepakoista eristetty virus on onnistuttu manipuloimaan niin, että se tarttuu herkästi ihmiseen. Näitä kokeita on tehty jo ennen kuin covid-19 koronaviruksesta tuli maailmanlaajuinen pandemia. Videodokumentti tuo esille todisteita siitä, että covid-19 on ihmisen manipuloima virus.

Videodokumentti on The Epoc Timesin ja NTD:n tekemä. Sitä vastaan on hyökätty voimakkaasti, koska se ei edusta valtamedian korruptoitunutta näkemystä. Jos ymmärtää, mikä on se todellisuus siitä, minkälaisessa maailmassa elämme ja minkälaisia toimia ollaan suunnittelemassa tulevina päivinä koronaviruspandemian takia, niin jo sekin todistaa sen, että kyseessä on uutta maailmanjärjestystä ajavien tahojen aktivoituminen, jotka koettavat hyötyä pandemiasta omien tarkoitusperiensä aikaansaamiseksi.

Yllä oleva tekstirunko on lainattu ja muokattu SaulusMedian YouTube-sivulta. Myös videon suomentajan kommentit kannattaa kuunnella tallenteen lopusta.


Blogistin kommentti:

Kaiken sen tiedon valossa, mitä itsekin olen englanninkielisistä ja osin myös kiinalaisista lähteistä lukenut ja nähnyt, voin yhtyä ainakin videon johdantoon. Katsotaan, tuleeko videossa sellaista tai onko omassa kokonaiskäsityksessäni sellaista, mitä voisi tarkentaa tai täydentää.

Hyvä, että dokumentin tekijät ovat ehtineet koota faktoja yhteen - valtamediaa seuraamalla näitä tietoja ei tule ehkä ikinä esille.


PS. Lisäyksenä, että virus ja siitä seuranneet toimet ovat lähempänä tuulivoimaa kuin arvaattekaan. Sen vuoksi niitä auotaan myös tässä blogissa, vaikkakin edelleen pääpaino on tuulivoiman haitallisuuden esiin tuomisessa. Suuri yleisö on edelleen petollisessa unessa sen suhteen.

PPS. Tässä kahden uuden, aiheeseen liittyvän videon linkki, koska edellinen video ei ole enää katsottavissa (tekijänoikeusvaatimusten vuoksi, mikä saattaa hyvin jopa pitääkin paikkansa).


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=ZVX5ZToIQes


https://www.youtube.com/watch?v=GSfUmeN7vg0

https://www.youtube.com/watch?v=kOVwnUGCdfs&feature=youtu.be


14.4., lisätty päivämäärää alkuun sekä uuden videon linkki 29.7.2020.

28.12.2019

Sananvapauden puolesta! Tuki Räsäselle

Adressit.comissa on ainakin kaksi adressia koskien Päivi Räsäsen sananvapaustutkintaa. Tässä lyhyempi teksteineen ja alla linkki pidempään, joka sisältää hyvän joukon uutislinkkejä aiheesta.

Räsäsen sananvapaustutkinta on itse asiassa myös uskonnonvapaustutkinta, sillä läpi mennessään syyte tarkoittaisi todellista vainon ajan alkamista Suomessa.

Toivottavasti mahdollisimman moni voi allekirjoittaa adressin, nimenomaan sanan- ja uskonnonvapauden säilymisen näkökulmasta. Räsäsen tilalla voisi olla kuka tahansa muu ääneen Raamattua ei-toivotusta kohdasta siteerannut, mutta julkisuuden henkilönä hänen oikeudenkäynnillään saadaan näkyvyyttä, sillä mitäpä auttaisi Matti tai Maija Meikäläistä syyttää?

 
Kuva: Pixabay.com.

"Sanan- ja uskonnonvapaus ovat uhattuina Suomessa. Poliisi on aloittanut kansanedustaja ja kirkkovaltuutettu Päivi Räsäsen kirjoituksesta esitutkinnan. Räsänen otti kesällä 2019 Twitterissä kantaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyöhön Helsinki Pride 2019 -tapahtuman kanssa näin:

#kirkko on ilmoittanut olevansa #seta n #Pride2019 virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, #raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?

Hän jakoi samassa yhteydessä Raamattu-sitaatin.

Me allekirjoittaneet olemme huolissamme sanan- ja uskonnonvapauden tilasta Suomessa ja tuemme kansanedustaja Päivi Räsästä.

Tuomitsemme kaikki yritykset tehdä kristillinen vakaumus ja sen julkinen ilmaisu rangaistavaksi ja laittomaksi Suomessa.

Sanan- ja uskonnonvapaus ovat luovuttamattomia ihmisoikeuksia, joiden puolustaminen on jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus."

Allekirjoita täällä. Kiitos tuestasi!


Adressit:

https://www.adressit.com/sananvapauden_puolesta_tki_rasaselle

https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle?a=113967

14.12.2018

Uusi maailmanjärjestys Raamatun näkökulmasta

Tuulivoiman noustua epäjumalan asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa on tullut monesti mietittyä, missä kirkko ja seurakunnat oikein menevät. Sen sijaan että ne nousisivat puolustamaan paikallisia ihmisiä, ne ovat rahanahneudessaan hylänneet Raamatun opetukset ja lähimmäisensä, meidät ihmiset.

Ilmastonlämpenemisen - tai nyttemmin ilmastonmuutoksen - kumartaminen ja kaikkien muiden paitsi omien kansalaisten palveleminen on etäännyttänyt kirkkoa ja seurakuntia jäsenistään aina vain kauemmaksi. Ja nimenomaan näin päin - kirkko ei ole uskollinen opetukselleen, vaikka monet sen jäsenet sitä toivoisivat.

Mutta joitain poikkeuksiakin sentään vielä löytyy. Hyvinkään seurakuntapappi Esa Kokko on puhunut jo pian neljä vuotta sitten Uudesta maailmanjärjestyksestä - siitä johon maailman valtaeliitti tähtää. Se on tosiasia, jonka esikuva on muinaisessa Baabelissa. Kaikki muistavat, miten Baabelin tornille kävi. Puhe on osa Hyvinkäällä 14.3.2015 pidettyä "Ajassa liikkuu" -seminaaria.



Lisätiedot:

Esa Kokko - Uusi Maailmanjärjestys - Hyvinkää 14.3.2015 - Osa 1/8 

Video: Crystal777ful 

Julkaistu 19.3.2015 

Pastori Esa Kokko puhuu aiheesta Uusi Maailmanjärjestys - raamatullisesta näkökulmasta katsoen. "Ajassa liikkuu" seminaari Hyvinkää 14.3.2015 Osa 1/8

https://www.youtube.com/watch?v=tZ2KCGhQTdA

18.11.2018

Kirkkoa ja arvoja puolustamaan

Seurakuntavaalien 2018 vaalipäivä on tänään sunnuntaina 18.11.2018. Jos et ole menossa äänestämään, kannattaa lukea seuraava ja miettiä toisenkin kerran.

Arto Luukkanen kirjoittaa verkkolehti Nykysuomessa aiheesta otsikolla "Kaappaus". Hän kertoo joskus lounastaessaan lukevansa Voima-lehteä, se kun auttaa ruuansulatusta nauruhermoja kutkuttamalla.

Tällä kertaa häntä ei naurattanut.

"Luin 'Kirkkovaltuustot haltuun' artikkelia (Voima 9/2018) [...]", Luukkanen kirjoittaa ja jatkaa:


"Syy siihen miksi hymy hyytyi, oli siinä, että [...] artikkelissa suositeltiin kirkon kaappaamista. Nyt olisi kuulemma 'aika vallata seurakunnat'. Tulkaa kaikki-liikkeen tärkeimpänä tavoitteena on kuulemma samaa sukupuolta olevien parien hyväksyminen kirkoissa. [...]

On tietenkin täysin laillista pyrkiä vaikuttamaan kirkossa. Pienikin joukko [...] voi [...] kaapata vallan seurakunnassa sillä [...] äänestysprosentti on alhainen. Mutta onko se kristillisen moraalin ja opetusten mukaista? Onko se evankeliumin arvon mukaista toimintaa? [...]

Näyttää siltä, että [...] tarkoituksena on tehdä jonkinlainen vallankumous kirkossa. [...] kaapata kirkolliskokous. Viimeinen kirkolliskokous ei hyväksynyt samaa sukupuolta edustavien parien vihkimistä – ei vaikka siellä juntattiin oikein tosi mielessä. 

Kirkkohistorioitsijana ajatus kirkon kaappaamisesta ei ole uusi. Harhaopit ovat kyenneet valtaamaan isojakin kirkko-organisaatioita itselleen uskottelemalla, että niillä on 'tosi tieto' tai 'todellinen evankeliumi'. 

Heresian luonteeseen on kuulunut jo alusta lähtien se ajatus, että harvat ja valitut ymmärtävät asiat paremmin ja että heidän pitää johtaa hitaita. [...] 

Kirkollisvaalien koko teema näyttää olevan juuri se, että nyt konservatiiviset voimat työnnetään syrjään [...]." 

Sitten Luukkasta alkoi kuitenkin taas hymyilyttää. Vasemmiston kuplasta ei ole ennenkään tehty vallankumousta, vaikka Luojan luomiahan äärianarkistitkin ovat. Hänen mukaansa meidän ei tarvitse huolehtia siitä, miten Jumala tekee työtään.

Klikkaa kuvasta vaalikoneeseen.

Miksikö tämä teksti on tässä blogissa?

Voima-lehden artikkeli ei ole sattumaa, se ei ole mikään yksittäinen tapahtuma, vaan osa tiettyä kuviota.

Biologisen sukupuolen ja Raamatun opetuksen murentaminen, samoin kuin ilmastonmuutoksella pelottelu ja muun muassa tuulivoiman kumartaminen, on osa punavihreää, näennäisesti luonnon-, ilmaston- ja ympäristönsuojelun, suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden nimissä tehtävää propagandaa. Se on soopaa, jota erityisesti englanninkielisissä maissa kaadetaan koululaisten ja opiskelijoiden päähän. Tarkoituksena on murentaa kaikki perinteiset arvot.

Etkö usko?

Lue vaikka Daily Mailin lauantaina 17.11.2018 julkaisema artikkeli. Sen mukaan pelkästään yhdessä koulussa on 17 sukupuoltaan muuttavaa oppilasta - joista suurin osa on autistisia. Ilmitullut on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Autistisia lapsia paitsi aivopestään heidän sukupuolestaan, heille syötetään myös hormoneja, jotka estävät heidän kehittymisensä syntymässä saatuun sukupuoleen.

Jos et haluat tätä lapsillemme ja nuorillemme, käy äänestämässä. Omien arvojen mukaisen ehdokkaan löytämisessä auttaa seurakuntavaalien vaalikone.


Lisätiedot:

https://vaalikone.seurakuntavaalit.fi/fi

https://www.nykysuomi.com/2018/11/11/arto-luukkanen-kaappaus/

https://www.dailymail.co.uk/news/article-6401593/Whistleblower-teacher-makes-shocking-claim-autistic.html