23.2.2018

Totuus tuulivoimalamelusta

Porissa koittavat totuuden hetket maanantaina, kun Porin päättäjät äänestävät Ahlaisten Lammin tuulivoimala-alueen yleiskaavasta. (Siitä puhutaan myös sijainnin mukaan Porin Pahamäkenä tai Lamppin alueena.) Uskaltavatko päättäjät tehdä asukkaiden elinympäristöä ja luontoa kunnioittavan päätöksen?

Erityisesti vihreät, uskallatteko ajatella luontoa ja ihmisiä?  

Ja sosiaalidemokraatit, nyt on omantunnon paikka, muistattehan?

Tällaista elinympäristöä ei kukaan voi haluta kenellekään. Alla olevalla kyläyhdistyksen tekemällä videolla Porin Peittoonkorven tuulivoimaloiden melusaastetta paikallisten asukkaiden korvin kuultuna.


Ääni on äänitetty perustason laitteella, Olympus LS-14:llä, jossa ääni tallentuu muistikortille. Laitetta käyttävät mm. radiotoimittajat ja lintuharrastajat. Laite on videon tekijän mukaan "kunnollinen ja tähän mennessä ainoa, josta olen kuulut tuulimyllyjen äänet juuri sellaisina kun ne ovat."  Laite oli asennettu herkimmilleen ja se oli noin 1 metrin korkeudella puussa. Äänityksen ajaksi äänittäja siirtyi kauemmaksi.

Kannattaa ottaa huomioon, että "pelkän" melun lisäksi asukkaat kärsivät paljosta muustakin voimaloiden aiheuttamasta haitasta, jota ei tässä nyt käydä erikseen luettelemaan.

Kaikki te epävarmat poliikot: tulkaa 2010-luvulle. Mikään maa ei ole vähentänyt CO2-päästöjään, eikä minkään maan energiapolitiikkaa voi rakentaa satunnaisesti puhaltavan tuulen varaan.

Yksikään kunta ei pelastu tuulivoimalla. Kysykää vaikka Ilmajoelta, siellä asiaa opetellaan parhaillaan kantapään kautta.


Lisätietoja:

Video: Kellahden Kyläyhdistys

Julkaistu 17.2.2018

Porin Peittookorven tuulipuiston melusaastetta paikallisten asukkaiden korvin kuultuna. 

https://www.youtube.com/watch?v=a-wKRjOc8O8

24.2.2018 korjattu yleiskaavan virallista nimeä sekä paikallisten alueesta käyttämiä nimiä.

6 kommenttia:

  1. Vaasassa julkaistiin juuri tieto melumittauksesta, jonka mittausjakso Suomen yleiseen käytäntöön verrattuna oli kuulemma erityisen pitkä. Melumittaus koski yhtä ainoata voimalaa Sundomissa, ja lopputulos sai palstatilaa paikallisessa sanomalehdessä, koska mitattu melu oli sallituissa rajoissa. Mielestäni eletään erikoisessa maailmassa, kun ihmiset valittavat meluhaitoista, jotka ovat ihan selvästi kuultavissa esim. linkin videolta, mutta teknisten mittareiden mukaan se ei voi olla häiritsevää. Joskus törmäsin tähän äänen häiritsevyyden määritelmään: "Ääni koetaan erityisen häiritseväksi silloin, kun sen voimakkuuteen,kestoon tai ajankohtaan ei voida itse vaikuttaa." Voiko tuota enää paremmin ilmaista ? Myös ympäristön melumaailma ennen tuulivoimarakentamista tulisi ottaa huomioon, sillä melu voi hukkua taustameluun kaupungin keskustassa, mutta syrjäisemmällä alueella vastaava melu voi olla hyvinkin häiritsevää. Ei tässä tarvittaisi keinotekoisa melumallinnuksia tai mittauksia, vaan ympäristön asukkaiden mielipiteet tulisi huomioida. Vaikka kaikki Suomessa tarvittava sähköenergia tuotettaisiin tuulivoimalla, ei sillä olisi juurikaan merkitystä globalille ilmastomuutokselle. Siksi ei ole mitään pakottavaa tarvetta rakentaa tuulivoimaa lähelle pystyvää tai vapaa-ajan asutusta, pilata kaunista luontoamme tai kulttuurimaisemaa ja huonontaa kansanterveyttämme.

    VastaaPoista
  2. Porin valtuuston kokousta voi seurata suorana Satakunnan kansan Twitter-tilillä:

    https://twitter.com/SK_verkko/timelines/968072931518623744?ref_src=twsrc%5Etfw

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista ja linkistä! Kannattaa seurata kokouksen kulkua, siellä on sentään jo joitain järkeviäkin puheenvuoroja.

    VastaaPoista
  4. Kirjeitä länsirannikolta
    http://kirjeitalansirannikolta.blogspot.fi/

    Voitteko kertoa näistä?

    VastaaPoista
  5. Piti laittaa tämä kommentti jo jokin aika sitten. Tuli nyt uudestaan mieleen, kun tuulivoimakeskustelu FB sivuilla ihmeteltiin Sundomin voimalan melumittauksen tuloksia. Kävin Vaasan kalarannassa bongaamassa Sundomin tuulivoimalan ja kas myllyhän pyöri, kuin viimeistä päivää. Pitkään myllyn pyörintä oli ollut vaivailloista, ja se on jopa ollut pysähtyneenä vaikka on tuullut. Selvästikin melumittaukset ovat päättyneet ja nyt voi huolettapäästellä menemään. Perusongelma mittauksissa lienee se, että tuulivoimayhtiöt tietävät, milloin mittaus tehdään ja käytännön vaikutus on sama, kuin peltipoliisilla liikenteessä. Vain hölmö jää kiinni. Toinen epäkohta on mittauksessa käytettävät raja-arvot. Ne eivät takaa etteikö melu olisi häiritsevää ja jättävät äänimaailman ennen rakentamista täysin huomiotta. Huomiotta jäävät myös meluherkät ihmiset, joita on arvioitu olevan 20-40%.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista, nostetaan esille!

    "Perinteisissä" melumittauksissa on juuri tuo ongelma: on pieni kustannus käyttää voimaloita mittausten ajan pienellä teholla tai ns. melumoodeilla, mutta ihmiset asuvat kodeissaan 24/7, eikä heitä auta mikään keskiarvoistettu lukema, jos äänipiikkejä (siis melua) tulee kuitenkin häiriöksi asti.

    Ja kun olisikin "vain" kyse melusta, mutta siihen päälle akuutti infraääni...

    Pitäisi tarkistaa Saksan lääkärien lukema infraänestä todennäköisesti sairastuvista henkilöistä. Arvio on todella suuri, minimissään 10 %, mutta en nyt heitä mitään tarkempaa, koska lähde on peittynyt uudempien tietojen alle.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.