Tuulivoimalat tuottavat korvin kuultavan melun lisäksi siis myös pienitaajuista melua. Miten ja missä matalataajuinen infraääni syntyy, selviää havainnollisesti blogiin aiemmin linkitetystä videosta.
Ihmisen kärsimän melun - kuultavan melun ja infraäänimelun - lisäksi tuulivoimalat voivat aiheuttaa myös rakennusten tärinää. - Kyllä, todellakin, vaikka Kurikka-lehden tekstiviestipalstalla joku ymmärtämätön aiemmin ilkkuikin tärinästä kärsiviä.
VTT:n julkaisu sanoo seuraavasti:
"Tuulivoimaloiden tuottama pientaajuinen ja erityisesti infraäänialueen melu etenee myös seismisinä Rayleigh-aaltoina, jotka voivat aiheuttaa rakennusten tärinää [...]. Rayleigh-aallot vaimenevat vain 3 dB etäisyyden kaksinkertaistuessa, ja ne voivat kytkeytyä edetessään ilmaääneksi."
VTT:n julkaisun käyttämä lähde on listattu tekstin loppuun.
Mitä Rayleigh-aallot sitten ovat?
Värähtely voi edetä maaperässä neljänä erilaisena kimmoaaltona. Rayleigh-aallot ovat niistä yksi, maanjäristyksissä esiintyvä pinta-aalto (Rayleigh surface wave). Kyse ei ole mistään pikku jutusta, vaan aalloista, jotka aiheuttavat eniten vahinkoa maanjäristyksen aikana.
Rayleigh-aaltojen käyttäytymisestä saa kuvaa täältä. Maanjäristyksessä tunnetaan nimenomaan Rayleigh-pinta-aallot, sillä ne liikkuvat sekä ylös-alas- että sivusuunnassa.
Maan pinnan lähellä Rayleigh-aallot aiheuttavat "ellipsin muotoista pyörimisliikettä, joka vaimenee nopeasti pystysuunnassa." Ne "etenevät sylinterinmuotoisena rintamana herätelähteestä poispäin". Niiden amplitudi on suuri - ne kuljettavat mukanaan eniten energiaa (noin 67 %), minkä vuoksi ne saavat myös eniten vahinkoa aikaan.
Mitenköhän tärinä ja aallot on otettu huomioon Santavuoren tuulivoimaloita rakentaessa? Vai eikö se haittaa, että ihmisten talot ja ulkorakennukset tärisevät 24/7, kun Santavuoren voimalat ovat käynnissä? Mitä tärinä mahtaa tehdä rakennuksille Kurikan keskustassa, jossa perustaminen ei ole muutenkaan ihan yksinkertaista?
Kurikan kaupungin ja Ilmajoen kunnan rakennus-/teknisellä puolella on varmaan täysin ajantasainen käsitys ja osaaminen tällaisistakin seikoista...
Lue lisää:
Uosukainen, Seppo (2010). Tuulivoimaloiden melun synty, eteneminen ja häiritsevyys. VTT tiedotteita 2529. VTT Technical Research Centre of Finland. Saatavilla: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2010/T2529.pdf
Bakker, H. H. C., Bennett, D. J., Rapley, B. & Thorne, R. (2009). Seismic effect on residents from 3 MW wind turbines. Third International Meeting on Wind Turbine Noise, proceedings. Aalborg.
Internetix - lukion ja peruskoulun kursseja (2015). Pitkittäinen ja poikittainen aaltoliike. Otavan opisto. Saatavilla: http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/fy/fy3/2_aaltoliike/202?C:D=2079118&m:selres=2079118
Russell, Daniel A. (1998/2016). Acoustics and Vibration Animations.Graduate Program in Acoustics, The Pennsylvania State University. Saatavilla: http://www.acs.psu.edu/drussell/demos/waves/wavemotion.html
Auvinen, Turo (2010). Junaliikenteen aiheuttama tärinä ja sen vähentämisen vaikutus asuinviihtyvyyteen. Teknillinen korkeakoulu. Aalto yliopisto. Saatavilla: http://civil.aalto.fi/fi/research/geoengineering/soil/theses/masters/d_turo_auvinen.pdf
https://www.yumpu.com/fi/document/view/31194176/25-m-liikennevirasto/94
- tuulivoimaloiden lähtölaskenta alkanut
"Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maaperä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maaperä. Näytä kaikki tekstit
9.11.2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
