Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäneskeidas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jäneskeidas. Näytä kaikki tekstit

3.1.2017

Valonpilkahdus Merikarvialle

Merikarvian synkkään tuulivoiman kaavoitustilanteeseen on alkanut pilkahtaa valoa.

Korvennevan osayleiskaava on mennyt asukkaiden lyttäämänä nurin Turun hallinto-oikeudessa. Kaavan lainvastaisuuden syynä on tutkavaikutuksien selvittämättä jättäminen. 

Satakunnan Kansan tämän päivän juttu aiheesta löytyy vierestä. Myös se on kirjoitettu kiitettävän selväsanaisesti, joten toivottavasti Satakunnassa alkaa järki vähitellen voittaa.

Merikarvialle ja sen välittömään läheisyyteen on suunniteltu käsittämättömät määrät teollisia tuulivoiman tuotantoalueita, kuten alla olevasta kartasta käy ilmi.

Merikarvian tuulivoimainfon mukaan kuntaan on suunnitteilla seuraavat tuuliteollisuusalueet: Korpi-Matti, Korvenneva, Köörtilä ja Halssi - joskin ainakin Korvennevan kaava on pienentynyt tällä välin ja nyt siis kaadettu hallinto-oikeudessa.

Siikaisten puolelle on jo rakennettu meluava ja ihmisiä sairastuttava Jäneskeidas ja suunnitteilla on Leppijärvi. Ahlaisiin on suunnitteilla Lammi. Kristiinankaupunkiin on rakenteilla Metsälä sekä suunnitteilla Västervik ja Mikonkeidas, puhumattamaan lukemattomista muista Etelä-Pohjanmaan puolen hankkeista.

Missähän Merikarvialla on ajateltu kuntalaisten asuvan kaavoituksen jälkeen? Mahtavatko puolustusvoimien tutkat osata näyttää ilmatilan yksiselitteisesti kaikkien muiden voimaloiden aiheuttamista häiriöistä huolimatta?

Mutta jospa kunta pääsisi vielä pälkähästä asukkaidensa sitkeän ja periksiantamattoman työn tuloksena!


Lisätietoja:

http://www.merikarviantuulivoima.info/

Kartta: kuvakaappaus Merikarvian tuulivoimainfon sivuilta

http://santavuori.blogspot.fi/2016/06/epauskon-paivana.html

28.11.2016

"Korvasärkyä ja kuvotusta, kuin kidutusta"

MTV:n sivulta löytyy Santavuoren tuuliteollisuusaluettakin koskettava uutinen.

Jutussa on haastateltu niin Merikarvialta kodistaan pois muuttamaan joutunutta perhettä kuin Kurikasta Santavuoren voimaloiden aiheuttamaa melua ja infraääntä pakoon joutunuttakin. Kannattaa lukea juttu kokonaisuudessaan MTV:ltä.

Maisema Santavuorelle Kurikan Luovan-/Salonkylässä valtatie 3:lta.
Järjen riemuvoitto?

Kaikille näille ihmisille on tarjottu "ratkaisuksi" myös sitä, että ongelma olisi heidän korviensa välissä.

Perheillä? Lapsillakin?

Infraäänestä ja sen vaikutusmekanismista yhtään selvää ottanut tai asiaan perehtynyt ei tällaista ehdottaisi.

Kun Valitut Palat on tiennyt aiheesta jo vuonna 1999, suomeksi, ja kun Suomen kouluissa on opetettu englantia jo vuosikymmeniä, niin luulisi tiedon esimerkiksi NASAn 1980-luvulla tekemistä tutkimuksista jo tavoittaneen Suomenkin...

Mutta tässä sitä ollaan, keskellä ihmiskoetta, eihän tätä voi muuksi enää sanoa.


Lue lisää:

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nyt-puhuvat-tuulivoimalan-lahelta-pois-muuttaneet-korvasarkya-ja-kuvotusta-kuin-kidutusta/6189998

Salaisuuksien saatossa (1999). Valitut Palat. 336 s. ISBN 9515843804. Suom. Sirkka Salonen & Tuulikki Valta. Ranskankielinen alkuteos Voyage au Coeur du Mystérieux (1996). Julk. Seléction du Reader's Digest, Pariisi.

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoimaloiden-melu-aiheuttaa-jatkuvaa-stressi%C3%A4-1.2069583