Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristiinankaupunki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kristiinankaupunki. Näytä kaikki tekstit

6.10.2020

Tuulipuisto on lastattu... tuulivoimaromulla

Miltä Kristiinankaupungin Metsälän tuulipuistossa - siinä Suomen suurimmassa puistossa - näyttää nyt, syyskuussa sattuneen kahden laparikon jälkeen?

Katso Kai Ylikosken videolta, mitä "vihreä energia" on käytännössä. Vestaksen voimalat C4 ja C21 ylpeänä esittävät (tyyppi V136, nimellisteho 3,45 MW).


Paikalta löytyy kuolleen linnun jäänteiden lisäksi runsaasti tuulivoimaromua. Voimalan C4 lähes 70 metriä pitkä, katkennut lapa on lentänyt noin 100 metrin päähän voimalasta. Jäähdytinyksikkö on puolestaan sinkoutunut luoteeseen noin 80 metrin etäisyydelle ja tuulivoimaromua löytyy jopa 300 metrin säteellä voimalasta sen pohjoispuolella. Haverista lisää täällä.

Muistutuksena, että Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alue on rakennettu vuonna 2016, à la EPV Tuulivoima. Se otettiin käyttöön vuoden 2018 alussa. 

Voimaloiden perustustöissä oli betoniongelmia vuonna 2016 ja - yllätys, yllätys - lapaongelmia jo vuoden 2018 lopussa, jolloin puolet alueen voimaloiden lavoista meni tarkastukseen ja ilmeisesti myös vaihtoon. Puolet tarkoittaa 17 voimalan lapoja, yhteensä 51 lapaa. 

Mikään ei tosin takaa, että alueen muiden voimaloiden lavat olisivat kunnossa. Siellä on vielä 100 tuulivoimalan lapaa odottamassa rikkoutumista syksyn ja talven tuulissa.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=1HhPt894ILs

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/katkenneet-tuulivoimalan-siivet-mtvn.html

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/tuulivoimalan-lapa-katkesi.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/06/epauskon-paivana.html

https://www.ksoy.fi/yritystieto/uutishuone/ajankohtaista/2018/metsalan-tuulivoimapuisto-otettiin-kayttoon

https://svenska.yle.fi/artikel/2016/12/08/betongen-brister-vid-vindkraftsbygge-i-kristinestad

https://svenska.yle.fi/artikel/2018/11/15/tekniska-problem-i-omossa-vindkraftpark-halften-av-mollorna-gar-pa-tomgang

2.10.2020

Liikaa tuulta ja muut kootut selitykset

Nyt kun Kristiinankaupungin Metsälän kahden laparikon yhteydessä on jo kuultu koottuja selityksiä havereiden syistä (ja todennäköisesti myös todellinen syy), on aika tehdä lyhyt katsaus aiempiin koottuihin selityksiin maailmalta. Sieltähän nämä Suomenkin selitykset on kopioitu.

Vuorossa liikaa tuulta ja muuta sellaista.

Muistakaa, että nämä ovat "yksittäistapauksia". - Hmm... mistähän sana kuulostaakin niin tutulta?

Metsälään palataan tulevissa postauksissa.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/search/label/Metsälä

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/kotimaa/artikkeli-1.1202604

https://www.sydin.fi/Artikel/Visa/401220

https://www.youtube.com/watch?v=nemy4TD4I3A&feature=youtu.be

28.9.2020

Katkenneet tuulivoimalan siivet MTV:n Seitsemän uutisissa

Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alueella syyskuussa 2020 tapahtuneet laparikot olivat esillä MTV:n Seitsemän uutisissa sunnuntaina 27.9.2020.

MTV:n alueelta kuvaamalta videolta ilmenee, että voimalan lavan osat ovat päätyneet laajalle alueelle ympäristöön. Alueella marjastavat, sienestävät tai muuten luonnossa tai metsissään liikkuvat ovat selkeästi vaarassa. 

Yhtiö kehottaa välttämään aluetta. Lähin asutus on vain 650 metrin päässä ja sitäkin lähempänä turma-aluetta sijaitsee voimalinjoja, uutisoi MTV. Koko juttu ja MTV:n video löytyy täältä.

Lisäkuvaa jälkimmäisessä onnettomuudessa vahingoittuneesta lavasta saa Kai Ylikosken kuvaamalta videolta. Rikkoutunut ja irronnut voimalan siipi on lentänyt voimalasta yli 100 metrin etäisyydelle. Pienempiä osia on levinnyt paljon tätäkin laajemmalle alueelle, kuten aiempi video osoittaa.


Lue lisää:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jo-kaksi-tuulivoimalan-liki-70-metrista-siipea-on-irronnut-kristiinankaupungissa-asukkaat-ja-tuulivoimayhtio-ihmeissaan/7937666

https://www.youtube.com/watch?v=eyTyP6aFIBw

https://m.youtube.com/watch?v=hQnWAbu-s3I

26.9.2020

Two wind turbine blades thrown in Kristiinankaupunki, Finland, in three weeks

Kristiinankaupunki, Finland. A wind turbine blade has been thrown in the wind park Metsälä (Swed. Ömossa) in Finland in the beginning of September, 2020. According to a local newspaper, the accident happened at night between Saturday and Sunday, September 5-6. The reason of the accident is not yet known.

The broken wind turbine, C4, is located in the northern part of the area. The Finnish MSM and the company in question have reported that the damaged "wind turbine blade has fallen down to the base of the wind turbine".

However, two videos of the damaged wind turbine and its blade show clearly that the broken part of the blade was not fallen down, but rather thrown to the surroundings. The videos can be found below and in two previous posts with further information here and here.


In less than three weeks, another wind turbine blade was thrown in the same wind park Metsälä, on September, 24, 2020. The broken wind turbine, C21, is also located in the same northern part of the area, as shown on the video below. 

The broken wind turbine blade lies quite far from the tower in the field and in the woods. Smaller parts of the broken blade have spread north of it to a wide area.


The wind park was built in 2016 by a Finnish company EPV Tuulivoima. It was introduced in early 2018, but there have been problems with wind turbine blades already earlier.

The wind turbines installed are Vestas V136, nominal power 3.45 MW, rotor diameter 136 m, hub height 142 m and blade length 66.7 m. The blades of all 34 wind turbines in the area will be inspected.

Update on September 28, 2020: A further video on the second broken wind turbine blade.


Further information:

https://www.youtube.com/watch?v=SAE4Jg1qcIk

https://www.youtube.com/watch?v=mdu_Ib9VcpU

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/tuulivoimalan-lapa-katkesi.html

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/vestas-tuulivoimalan-laparikko-metsala.html

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/kristiinankaupungin-metsalassa-jo.html

https://m.youtube.com/watch?v=hQnWAbu-s3I

https://www.youtube.com/watch?v=eyTyP6aFIBw

Päivitetty viimeisen videon linkki 28.9.2020.

Kristiinankaupungin Metsälässä jo toinen laparikko

Sydin uutisoi, että Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alueella on tapahtunut jo toinen laparikko kolmen viikon sisään. Myös Iltalehti uutisoi aiheesta.

Tuuliyhtiön mukaan Metsälässä on sattunut 24.9.2020 "toinen siiven rikkoutuminen, mikä on johtanut sen putoamiseen. Vastaava tapaus on käynyt aiemmin 5.9.2020. Kummankaan tapahtuman tarkasta syystä tai tapahtumaketjusta ei ole vielä tarkkaa selvyyttä. Tapahtuneen tutkintaa on hidastanut konehuoneen katolle jääneiden rikkoutuneiden osien muodostama putoamisriski. Lähiviikkoina paikalle saadaan nosturi, jonka avulla voimalan konehuoneen katto voidaan puhdistaa putoamisvaarassa olevista kappaleista."

Ilkka-Pohjalaiselle antamassaan haastattelussa EPV Tuulivoima sanoo, että onnettomuuden syyn selville saaminen "kestää aikansa". Tuuliyhtiö sanoo myös, että kaikkien alueen voimaloiden siivet tarkastetaan.

Alueelta kuvattu video osoittaa siipijätteen levinneen laajalle alueelle voimalan pohjoispuolelle ja katkenneen lavan lentäneen melko kauas voimalan rungosta pellolle ja metsään. - Mahtaako tuuliyhtiön Iltalehden jutussa mainitsema 300 metrin varoetäisyys riittää?


Lisätietoja:

https://www.sydin.fi/Artikel/Visa/400688

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/13cc8e35-b0e1-4676-aae8-7345c5b6b55d

https://www.epvtuulivoima.fi/uutiset/metsalan-tuulivoimapuistossa-tuuliturbiinin-vaurioitunut-osa-on-pudonnut-viikonloppuna-tuulivoimalan-juurelle/

https://m.youtube.com/watch?v=hQnWAbu-s3I

26.9.2020.

15.9.2020

Vestas: Tuulivoimalan laparikko, Metsälä

Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alueella tapahtui laparikko yöllä 5.-6.9.2020. Media, Yle mukaanlukien, antaa ymmärtää tuulivoimalan lavan "pudonneen voimalan juurelle", kuten kerrottiin tässä postauksessa.

Alueelta kuvatulta videolta käy kuitenkin selkeästi ilmi, että voimalan C4 lapa on katkennut ja irronnut osa on lentänyt maahan.

Onko laparikon syynä sitten ollut salamanisku, kuten myös väitetään? Katso itse videolta, joka on kuvattu rikkoutuneen voimalan lavasta!


Hajonneen Vestaksen tekniset tiedot ovat seuraavat: V136, nimellisteho 3,45 MW, roottorin halkaisija 136 m ja napakorkeus 142 m. 

Lavan painoksi EPV Tuulivoima ilmoittaa 10.000 kg, mutta muut vastaavankokoiset tuulivoimaloiden lavat painavat 20.000-30.000 kg ja Vestaksen manuaalin mukaan lavan kuljetuspaino on 70.000 kg, kuten videolla todetaan.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/2020/09/tuulivoimalan-lapa-katkesi.html

https://www.youtube.com/watch?v=SAE4Jg1qcIk

https://www.youtube.com/watch?v=mdu_Ib9VcpU

15.9.2020.

11.9.2020

Tuulivoimalan lapa katkesi Kristiinankaupungin Metsälässä

Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alueella on tapahtunut laparikko. Sydinin mukaan tämä tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 5.9.2020. Rikkoutunut tuulivoimala, C4, sijaitsee alueen pohjoisosassa ja tuuliyhtiö lupaa selvittää tapahtuneen.

Metsälän tuulivoima-alue on rakennettu vuonna 2016 EPV Tuulivoiman toimesta. Se otettiin käyttöön vuoden 2018 alussa.

Metsälään asennetut voimalat ovat malliltaan Vestas V136, nimellisteho 3,45 MW, roottorin halkaisija 136 m, napakorkeus 142 m ja lavan pituus 66,7 m. Yksi lapa painaa noin 25 tonnia eli 25.000 kg ja sen kärkinopeus on 300 km/h. Made in China -laatua.

Tuulivoimayhtiö tiedottaa 7.9.2020 kotisivuillaan tuuliturbiinin vaurioituneen osan, toisin sanoen "tuuliturbiinin lavan pudonneen alas tuulivoimalan juurelle". Sen mukaan "vielä ei ole tarkkaa tietoa, miten siiven osa on päässyt irtoamaan".

Yle uutisoi ilmeisesti suoraan tuuliyhtiön tiedotteen pohjalta "yhden tuuliturbiinin lavan pudonneen maahan tuulivoimalan juurelle".

Alla olevalla videolla kysytään perustellusti, putosiko vaurioitunut osa vai katkesiko lapa ja sinkoutui ympäristöön?


Videolta käy ilmi, että rikkoutuneen voimalan lapa on selvästikin katkennut ja rikkonut myös voimalan nasellin päällä olevan jäähdytinyksikön. On todennäköistä, että onnettomuudessa on tapahtunut myös jäähdytinneste- ja öljyvuoto ympäristöön.

Tässäkö syy, miksi alueella on kulkurajoituksia, tiesulku ja vartijoita? Eikö onnettomuuden todellista luonnetta ja vakavuutta haluta yleiseen tietoon?


Nyheter på svenska:



11.9.2020, muokattu 2. lauseen sanamuotoa 16.9.2020.

14.5.2020

Säteilyn vaikutukset - Kristiinankaupunki, Suomi

Syksyllä 2019 amerikkalainen tutkija, biokemian ja lääketieteen emeritusprofessori Martin L. Pall vieraili Suomessa kertomassa säteilyn terveysvaikutuksista. Hän luennoi eduskunnassa, Helsingin yliopistolla, Tampereella, Vaasassa ja Närpiössä.

13. lokakuuta hän luennoi Kristiinankaupungissa erityisestä syystä.


Vuorossa lyhyt video Steve Ericssonin YouTube-tililtä koskien 5G:tä. Kaikkien Kristiinankaupungissa asuvien ja siellä vierailevien kannattaa katsoa tämä. Haluatteko Kristiinan markkinoilla tai muuten kaupungissa oleskellessa tai asuessa aimo annoksen säteilyä - turvallisia raja-arvoja ei ole?


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=T3v13VsfwPE&feature=youtu.be

https://mvlehti.net/2020/05/14/paivan-video-sateilyn-vaikutukset-kristiinankaupunki-2020/

23.3.2019

Vaalikierroksella: Eliisa Panttila 16

Kuten aiemmin, Santavuoren blogi antaa näkyvyyttä tuulivoiman haitat ymmärtäville ja ihmisiä julkisesti puolustaville ehdokkaille. Yhteyttä voi halutessaan ottaa kommenttilomakkeen kautta.

Ensimmäisenä vuorossa Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla vaalikierroksella oleva kansanedustajaehdokas Eliisa Panttila Teuvalta.


Kurvatkaa puheille su 24.3. Närpiössä klo 11-15 ja ti 26.3. Kaskisissa klo 11-12, Kristiinankaupungissa klo 13-14, Karijoella klo 14.30-15.30 sekä Isojoella 16-17.30.


Kierros jatkuu mm. seuraavilla: ti 2.4. Teuvalla klo 9.30-15 ja ke 3.4. Jurvassa klo 10-15.


25.2.2017

Tuulivoimaloiden koot - Suomeen maailman suurimmat

Viime päivinä on käyty keskustelua mm. tuulivoimaloiden koosta. Lobbaajat yrittävät yhä väittää, että Suomen tuulivoimakaavoitus olisi jotenkin puolusteltavissa. Usea blogikirjoitus on osoittanut heidän väitteensä vääriksi.

Tv-ky:n uutisvirtablogin mukaan vertailukohteena käytetään usein Tanskaa. Siellä on tuhansia voimaloita, mutta minkä kokoisia? Tanskan kansallisesta rekisteristä paljastuu totuus:  

"Tanskassa voimaloita on käytössä yhteensä yli 6000 kappaletta. Voimaloiden keskiteho on alle 1 MW ja keskipyyhkäisykorkeus alle 90 metriä. Tanskan 6131 tuulivoimalasta vain 334 on teholtaan yli 3 MW eli noin 5 % voimaloista. Suomessa on jo nyt enemmän suuria voimaloita kuin Tanskassa!"

Uutisvirtablogista löytyy havainnollinen kuvaaja Tanskan käytössä olevista voimaloista: käyttöönottovuodet, turbiinien määrä, nimellisteho yhteensä, sen keskiarvo sekä pyyhkäisykorkeuden keskiarvo. Kannattaa tutustua - Suomen voimaloiden ero niihin on huima!

Vuonna 2016 Tanskassa käyttöönotettujen voimaloiden keskipyyhkäisykorkeus on vaivaiset 40 metriä ja teho 0,4 MW. Noin puolitoista vuotta aiemmat laskelmat tuulivoimaloiden mittasuhteista osoittavat, että Suomen tilanne ei ole lainkaan helpottanut. Nyt Suomessa rakennuslupia haetaan 200-250 metriä korkeille, yli 3 MW:n voimaloille.

Tv-ky:n uutisvirtablogin mukaan Suomessa haetaan rakennuslupaa jopa 8 MW:n tuulivoimaloille Simon Leipiössä ja pyyhkäisykorkeudeltaan pitkästi yli 200 metriä korkeille voimaloille Kuusamon Maaningassa. "Yhtään 250 metriä korkeaa tuulivoimalaa ei ole rakennettu minnekään maailman kolkkaan."

Blogissa on lueteltu myös paikallisia suuruudenhulluja hankkeita: Kristiinankaupungin Metsälän 34 voimalaa keskelle asutusta, Lapväärtin ja Lakiakankaan 82 voimalan hanke Kristiinankaupungissa ja Isojoella, Rajamäenkylän 83 voimalan hanke Isojoella ja Karijoella sekä ns. Viiatin alunperin 99 voimalan, osiin pilkottu hanke Kurikassa.

Kallan kuvernöörin blogissa on selkeä kuva tuulivoimaloiden koon vaikutuksesta voimalan lapojen pyyhkäisypinta-alaan. Ympyrän pinta-alaa laskemalla tilanteesta saa jo jonkinlaista suuntaa.

"Varmasti tässä maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin 1400-luvulta olevat häkkyrät, mutta kun luin tuulivoimayhdistyksen propagandaa, niin suutuin taas niin, että kipeeksi meinasin tulla."

"Tuulivoimayhdistys ilmoitti ihan naama peruslukemilla, että Suomen tuulivoimalat eivät ole sen suurempia kuin vastaaville paikoille ulkomaille rakennetut myllyt. No tuohan ei tietenkään ole totta [...]. Tilastot kuitenkin kertovat, että yli 95 % Saksan tuulivoimaloista on alle 2,0 MW:n laitoksia. Vastaava suhde Suomessa on, että yli 90 % laitoksista on 3,0 MW ja pienempiä vain muutamia. Kun itsekin entisenä voimalaitosmiehenä katselin Saksan laitoksia, ei silmiin sattunut yhtään Suomen mittaluokan myllyä."


Lue lisää:

http://tvky.blogspot.fi/2017/02/maailman-suurimmat-tuulivoimalat-suomeen.html

https://ens.dk/service/statistik-data-noegletal-og-kort/data-oversigt-over-energisektoren

http://tvky.blogspot.fi/2017/02/tanskaan-asennettujen-voimaloiden.html

http://pitkaranta.blogspot.fi/2015/09/tuulivoimaloiden-kasvu.html


PPS. Päivitetty linkki 16.9.2020.

3.1.2017

Valonpilkahdus Merikarvialle

Merikarvian synkkään tuulivoiman kaavoitustilanteeseen on alkanut pilkahtaa valoa.

Korvennevan osayleiskaava on mennyt asukkaiden lyttäämänä nurin Turun hallinto-oikeudessa. Kaavan lainvastaisuuden syynä on tutkavaikutuksien selvittämättä jättäminen. 

Satakunnan Kansan tämän päivän juttu aiheesta löytyy vierestä. Myös se on kirjoitettu kiitettävän selväsanaisesti, joten toivottavasti Satakunnassa alkaa järki vähitellen voittaa.

Merikarvialle ja sen välittömään läheisyyteen on suunniteltu käsittämättömät määrät teollisia tuulivoiman tuotantoalueita, kuten alla olevasta kartasta käy ilmi.

Merikarvian tuulivoimainfon mukaan kuntaan on suunnitteilla seuraavat tuuliteollisuusalueet: Korpi-Matti, Korvenneva, Köörtilä ja Halssi - joskin ainakin Korvennevan kaava on pienentynyt tällä välin ja nyt siis kaadettu hallinto-oikeudessa.

Siikaisten puolelle on jo rakennettu meluava ja ihmisiä sairastuttava Jäneskeidas ja suunnitteilla on Leppijärvi. Ahlaisiin on suunnitteilla Lammi. Kristiinankaupunkiin on rakenteilla Metsälä sekä suunnitteilla Västervik ja Mikonkeidas, puhumattamaan lukemattomista muista Etelä-Pohjanmaan puolen hankkeista.

Missähän Merikarvialla on ajateltu kuntalaisten asuvan kaavoituksen jälkeen? Mahtavatko puolustusvoimien tutkat osata näyttää ilmatilan yksiselitteisesti kaikkien muiden voimaloiden aiheuttamista häiriöistä huolimatta?

Mutta jospa kunta pääsisi vielä pälkähästä asukkaidensa sitkeän ja periksiantamattoman työn tuloksena!


Lisätietoja:

http://www.merikarviantuulivoima.info/

Kartta: kuvakaappaus Merikarvian tuulivoimainfon sivuilta

http://santavuori.blogspot.fi/2016/06/epauskon-paivana.html

14.6.2016

Epäuskon päivänä

Santavuoren jälkeen vuorossa on Kristiinankaupungin Metsälä Pakankylässä. Valmisteilla on hienolta kuulostava Suomen suurin tuulivoima"puisto".

Mitä puistomaista alla olevasta videosta löytyy - leveät tiet, maansiirtokoneet, kivi- ja kantoröykkiöt, pois ajetut linnut ja eläimet? Luontoa on jo nyt tuhottu laajasti, täällä ei patikoijia kaivata, täällä eivät metsot soi, eivätkä uhanalaiset hyönteiset lentele.


Tuulivoimalla ei ole mitään tekemistä maailman pelastamisen tai vihreän ja puhtaan energiantuotannon kanssa. Se on tuhovoimaa, joka jyrää alleen kaiken, ensin luonnon, sitten ympäristönsä ihmiset ja kaiken muun kaavoituksen ja rakentamisen.

Tuulivoimakaavoitus on todellista epäuskon palvontaa.


Lisätietoja:



14.6.2016, päivitetty linkit 16.9.2020.

27.3.2016

Eikö mikään ole pyhää?

Pääsiäisaamun ilo oli tänä pääsiäisenä melkoista murhetta. Monelle aamun ensimmäinen uutinen oli kirkkopalo Pohjois-Pohjanmaalla.

Ylivieskan yli 200 vuotta vanha puukirkko paloi tuhotyön seurauksena perustuksiaan myöten. Kirkko oli maamerkki ja monen kotikirkko. Ylivieskalaisten lisäksi moni muukin on järkyttynyt.

Ihmisille eri puolilla Suomea järkytyksiä on aiheuttanut ja aiheuttaa yhä tuulivoimakaavoitus. Sitä ei voi verrata  suoraan kirkon tuhopolttoon, mutta periaate on silti sama: tuhotaan vanha, se mikä on arvokasta ja pyhää - tuhotaan se niin perusteellisesti, ettei sitä voi mitenkään korjata.

Kulttuuri- tai luonnonhistoriallisten alueiden kaavoitus tuulivoimalle tehdään näennäisen laillisesti, poliittisten päätösten mahdollistamana. Oikeita päätöksistä ei kuitenkaan eettisesti saada. Jumala käski viljelyn lisäksi myös varjella, joten Hän tuskin siunaa tuhoavia töitä.

Vai miltä kuulostavat esimerkiksi seuraavat tuulivoimalle "soveltuvat alueet"?

Kaavoitetaan tuulivoimaloita Pohjois-Euroopan vanhimman tunnetun ihmisten asuinpaikan ja Länsi-Suomen komeimman, valtakunnallisesti arvokkaan pirunpellon ympärille.

Kaavoitetaan tuulivoimaloita alueille, jotka tulee säilyttää erittäin uhanalaisen luontotyyppinsä vuoksi rakentamattomina. Kaavoitetaan tuulivoimaloita suojelualueiden, kuten kunnan tärkeimmän vanhan metsän, aarniometsän, kupeeseen.

Kaavoitetaan tuulivoimaloita muinaisvuorten retkeilyreitistöön ja maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurimaisemaan. Kaavoitetaan tuulivoimaloita maakunnassa geologisesti ja maisemallisesti merkittävän, valtakunnallisesti arvokkaan kallioalueen - Santavuoren - kylkeen.

Eikö mikään ole enää pyhää? Vastaavia esimerkkejä voisi luetella lukemattomia eri puolilta Suomea.

Santavuorelle oli noussut pääsiäislauantaiksi viides risti.

23.3.2016

Täystuulituho Suomen länsirannikolla

Kunnan tehtävänä on terveydensuojelulain 1994/763 6 §:n mukaan
edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö.
Katsokaapa, miten kunnat tätä tehtävää tuulivoimakaavoituksen osalta toteuttavat. YVA-selvityksistä ja hankepapereista poimitut kartat menevät osittain päällekkäin, jotta niiden keskinäinen sijoittuminen selviäisi. Karttoihin on merkitty vain hankealue - vaikutusalue on ainakin 10 km sen ympärillä. Kaikki nämä hankkeet toteutetaan runnomalla läpi, jos asukkaat eivät niitä vastusta.

Ilmajoki -Mansikkavuori ja Santavuori, rakennettu tai rakenteilla (mittakaavaksi etäisyys Santavuorelta Kurikan kirkkoon vain noin 5 km):


Ilmajoki - haluaa kaavoittaa lähes kaikki muutkin kalliot:


Kurikka - ns. Viiatti eli koko Kurikan, Jurvan ja Teuvan väli, muut jo hyväksytty, paitsi Kalistanneva ja Matkussaari:


Kurikka - ns. Viiatti keskellä, lisäksi hyväksytty Ponsivuori, tulossa Kukkookallio-Möhkälemaa + yksittäisiä:
Ilmajoki - sanallisena:
Laihia, Isokyrö, Närpiö, Teuva, Karijoki, Kauhajoki vastapäivään Kattiharjusta Suolakankaaseen:


Kurikka, Jalasjärvi keskellä:
Ilmajoki, Kurikka, Kauhajoki, Karvia, Peräseinäjoki vastapäivään Santavuoresta (laajennusalueineen) Haukinevaan:


Hiukan pohjoisempaa (etelää kohti) Närpiö, Kaskinen, Kristiinankaupunki, Karijoki, Isojoki:


Ja etelämpää (etelää kohti) Kaskinen, Kristiinankaupunki, Närpiö, Isojoki, Karijoki, Merikarvia:


Missä Suomen länsirannikolla on tarkoitus tämän jälkeen asua, elää, käydä koulua, tehdä töitä, yrittää, viettää eläkepäiviä tai lomailla? Miten kotieläimet voivat voimaloiden piirittäessä ne joka puolelta? Missä linnut lentävät tämän jälkeen? Missä eläimet pesivät, kun luonto on tapettu?

Vai onko tarkoitus, että jatkossa Suomen länsirannikolla vain sairastetaan ja kuollaan - tai sieltä muutetaan pois?


Kartta Kurikka-Ilmajoki. Maanmittauslaitos, Maastokarttarasteri (1:100 000) 02/2016. Creative Commons Nimeä 4.0 kansainvälinen -lisenssi.

Julkaistu 23.03., päivitetty vaikutusalue, karttojen lukusuunnat ja kotieläimet tekstiin 24.03.2016.