Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalistanneva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalistanneva. Näytä kaikki tekstit

26.1.2017

Kurikassa taistelu yhä jatkuu

Kurikan kaupungin ilmoitustaulun mukaan Kurikan kaupunginvaltuusto hyväksyi Jalasjärven Rustarin osayleiskaavan kokouksessaan 16.01.2017.

Kyseessä on Metsähallituksen hanke. Metsän kanssa 9 kpl:lla 230 m korkeita teollisia tuulivoimaloita on tosin erinomaisen vähän tekemistä. Alueen sijainti näkyy alla olevasta, hankkeen papereista poimitusta kuvasta.

Rustarin voimaloiden vaikutus ulottuisi helposti Jalasjärven keskustaajamaan asti, samoin kuin Kauhajoen puolelle, muun muassa Ikkelänjärvelle. Kauhajoen kaupunginhallitus onkin ymmärtänyt tämän, mikä käy ilmi sen jättämästä lausunnosta ja Ilkan 13.04.2016 julkaisemasta jutusta (yllä).

Kurikassa taistelu siis yhä jatkuu.

Ei riitä, että kurikkalaiset ovat jo kaavoittaneet ongelmakseen tuulivoimaloita Rasakankaalle, Matkussaareen ja Kalistannevalle - siis muun muassa Niinistönjärven ja Botniaringin välittömään läheisyyteen.

Lehtivuorten miljoona vuotta vanhan pohjavesiesiintymän päälle kaavoitettu tuulivoimala-alue sopisi pohjaveden puolesta koko vanhan Vaasan läänin kokoisen alueen varavedeksi - ainakin vielä.

Luit aivan oikein: tämäkin pohjavesialue on kaavoitettu tuulivoimaloille. Ei voi kuin ihmetellä tällaisia päätöksiä.

Ilkka 17.01.2017 (juttu aukeaa isommaksi klikkaamalla).

Rustarin alueen ja lähistön asukkaiden puolesta äänesti 24 valtuutettua. Ilkka julkaisi heidän nimensä 17.01.2017, juttu ohessa. - Kiitos, että yhä jaksatte yrittää puhua järkeä niille, jotka eivät vielä ole käsittäneet, miten massiivista ongelmista tuulivoimaloiden suhteen on kyse!

Taistelu siis jatkuu Kurikassa yhä. Rustarin osayleiskaavan valitusaika on meneillään, joten kannattaa jakaa tietoa edelleen.


Lisätietoja:

http://www.kurikka.fi/ilmoitukset/?pid=21983 

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/kho-hylk%C3%A4si-valituksen-rasakankaan-kaavasta-1.2187293

Ilkka 13.04.2016.

http://www.kurikka.fi/ilmoitukset/?pid=21937

http://santavuori.blogspot.fi/2016/03/taystuulituho-suomen-lansirannikolla.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/11/kurikassa-taistelu-jatkuu.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/11/kurikan-tuulivoimakaavojen.html

Päivitetty 30.01.2016 Ilkan linkki.


6.11.2016

Kurikan tuulivoimakaavojen äänestystulokset

Kurikka-lehti julkaisi Kalistannevan ja Matkussaaren tuulivoimaosayleiskaavojen äänestystulokset kaupunginvaltuuston kokouksesta 31.10.2016. Kiitos niille rohkeille valtuutetuille, jotka äänestivät kaavoja vastaan! Tuulivoimaloiden terveyshaitta-asia tulee vielä lähitulevaisuudessa tapetille.


Kuvissa kaava-alueet hankkeiden papereista, alemmassa kuvassa myös muita ympäristön hankkeita. Kannattaa muistaa, että rajat kuvaavat vain hankealuetta. Haitat, kuten melu, infraääni ja tärinä, tai muut vaikutukset eivät pysähdy rajalle, vaan ulottuvat minimissään 10 km:n päähän ja jopa 30 km:n etäisyydelle voimaloista.


Moni alue tulee siis katettua tuulivoimamelulla ja infraäänisaasteella useampaan kertaan - jos hankkeet toteutuvat. Lähdemme kuitenkin siitä, että ne eivät toteudu. Kunnan tehtävänä on edelleen terveydensuojelulain 1994/763 6 §:n mukaan
edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö.

Lue lisää:

Kalistannevan kaavan äänestystulokset. Kurikka-lehti 3.11.2016.

Matkussaaren kaavan äänestystulokset. Kurikka-lehti 3.11.2016.

06.11.2016.

31.10.2016

Kurikassa taistelu jatkuu

Kurikan kaupunginvaltuusto kokousti maanantaina 31.10.2016. Käsiteltävänä oli mm. Matkussaaren ja Kalistannevan tuulivoimaosayleiskaavat - toistamiseen.

Kaavat hyväksyttiin valtuuston kokouksessa jo 5.9.2016, mutta kokouksen koolle kutsumisesta tehtiin Ilkan mukaan 13 (!) valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Kaupunginhallitus päätti käsitellä tämän vuoksi kokouksen kaikki asiat uudelleen.


Kurikka-lehden mukaan Matkussaaren ja Kalistannevan alueiden säilyttämisen sekä samalla koko Kurikan puolesta äänesti 28 valtuutettua. Äänimäärä ei riittänyt tässä vaiheessa, mutta kiitos, että uskalsitte ajatella itse, mitä kaava kurikkalaisille ja naapurikuntienkin asukkaille merkitsisi.

Kiitos myös kaikille muille asiaan vaikuttaneille. Taistelu näidenkin alueiden ja elinympäristöjen puolesta jatkuu yhä, yli kuntarajojen. Kokouksen pöytäkirja tullee Kurikan kaupungin sivuille lähiaikoina. Asianosaisten kannattaa pyytää pöytäkirjanote Kurikan kaupungilta.


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/kokous-meni-monen-mielest%C3%A4-m%C3%B6nk%C3%A4%C3%A4n-13-valitusta-1.2149054

http://www.kurikka-lehti.fi/etusivu/442869.html

31.10.2016.