Törmäsin netissä Elizabeth Kolbertin kirjan
Kuudes sukupuutto esittelyyn. Kirja kertoo Maa-planeetan rakennemuutoksesta, siitä miten ihminen yrittää
aikakaudellaan kaikin voimin tuhota ympäristön monimuotoisuuden - nopeammin kuin koskaan aiemmin.
Lajien joukkotuho käynnistyy, kun elinympäristön muutos on niin nopea, että eliöt ja ekosysteemit eivät pysy sen tahdissa. Mutta tuholla on hintansa: se tulee todennäköisesti koitumaan ihmislajin kohtaloksi.
Kirja vie lukijansa Panamaan, jossa käydään taistelua sammakoiden sukupuuttoa vastaan, Newfoundlandiin, jossa ihminen tappoi
siivettömätruokit sukupuuttoon ja Brasilian sademetsiin, jossa metsäympäristön pirstaloitumista on tutkittu jo kolmekymmentä vuotta.
Kirjaesittelyn mukaan koetta on sanottu jopa maailman tärkeimmäksi ekologiseksi kokeeksi. Se on osoittanut, että lajien monimuotoisuus vähenee varmasti ja nopeasti pirstaloituneessa metsässä.
Mitä kokeita! Onko näihin todella varaa myös Suomessa?
Tuulivoimarakentaminen tarkoittaa luonnolle metsän kaatamista sähkönsiirto- ja tielinjojen, risteyksien ja kokoonpanoalueiden sekä tuulivoimaloiden ja sähköasemien alta - unohtamatta maanlouhinta- ja siirtotöitä.
Santavuorella se
on tarkoittanut noin 50 metriä leveitä tielinjoja, parin hehtaarin kokoista sepelikenttää sähköasemaa varten ja noin 3 hehtaarin aukkoja per voimala ja 5 ha:n murskelouhosta. Karkeastikin laskien siis ainakin 58 hehtaaria luonnosta tyhjää, kuollutta aluetta, vaikka sähkö- ja tielinjoja ei laskettaisi mukaan.
Käytännössä tuho luonnolle on paljon isompi, koska tyhjäksi kalutut alueet ovat pirstaloineet metsän ja tappaneet myös väliin jäävän luonnon monimuotoisuuden. Tuulivoiman tähden!
Mutta mitä tehdään, jos maailmanloppu on ovella?
