31.12.2016

Tuulivoima-alan nousu ja tuho

Vuoden 2016 viimeisinä tunteina uutta vuotta vastaanottaessa muutamia otteita hyvästä mielipidekirjoituksesta Suupohjan Sanomista. Teksti kannattaa tosin lukea lehden sivuilta kokonaisuudessaan. Alla kappalejakoa on muokattu.

"Yksi tavoite on saavutettu: Vaatimus riippumattoman ympäristö- ja terveystutkimuksen suorittamisesta isojen tuulivoimaloiden vaikutuksista Suomessa. Vastaavia tutkimuksia on meneillään muuallakin, kuten Tanskassa, jossa isojen tuulivoimaloiden rakentaminen on ollut jo vuoden keskeytyksissä.

Joukkovoima ja kansanliikkeeksi muodostunut tuulivoimaloista varoittavien joukko osoitti voimansa. Ratkaisevaa oli perussuomalaisen puolueen herääminen kansalaisten hädälle ja varoituksille.

On perusteltua olettaa, että tulokset, kun ne ehkä 2–3 vuoden kuluttua julkistetaan, ovat karua luettavaa. Tuulivoiman aikaansaaman inframelun aiheuttamista, haitallisista terveysvaikutuksista on jo ennestään tutkimustuloksia maailmalta, mutta tässä tapauksessa pyörä piti näemmä keksiä uudelleen. [...]"

Kuva: Pixabay.com.

"Lopputulos ei voi olla muu kuin, että voimalat aiheuttavat ympäristölle tuhoa ja ihmisille terveyshaittaa. Tunnen useita ihmisiä, muilta tuulivoimapaikkakunnilta, jotka kärsivät niin paljon, että eivät voi asua kotonansa. [...]"

"Seuraava vaihe käynnistynee tutkimustulosten julkistamisen jälkeen. Mikähän se voisi olla?

Tuulivoimaloiden vastustajia on kutsuttu Don Quijoteiksi. Parempaa arvostusta on vaikea saada, koska Don Quijotehan oli aikaansa edellä ja oikeassa vai näettekö vielä jossain tuulimyllyjä jyviä jauhamassa?"

Iltalehden kolumnistin tavoin - vaikka hän ei kirjoitakaan tuulivoimasta, vaan Suomen tulevaisuudesta - voi todeta, että "Suomi [...] on myöhässä kolmekymmentä vuotta" tuulivoimajunasta. Ja tässä tapauksessa hyvä niin!

Kiitos teille lukijat ja kommentoijat, poliitikot ja päättäjät, linkkejä lähettäneet ja niitä edelleen jakaneet! Onnellista ja ennen kaikkea rauhallista uutta vuotta 2017!

Viereisessä kyselyssä voitte valaa tinaa. Vuosi 2017 näyttää, mikä ennusteista osuu kohdalleen: paljastuuko totuus tuulivoimasta kesäkuun loppuun mennessä vai onko kaikki jo paljastunut.


Lue lisää

http://www.suupohjansanomat.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/alan-nousu-ja-tuho-1.2171543

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612302200047282_uu.shtml

Päivitetty 08.01.2017 viimeistä lausetta ja äänestyksen tulokset.

30.12.2016

Hyvä tulee...

Lehdet uutisoivat toissapäivänä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Otsikoita löytyy toisesta postauksesta, tässä muutama sana tutkimuksen sisällöstä.

Mitä tutkimus löysi?

Katsotaanpa hiukan sen johtopäätöksiä. Seuraavassa lainauksia s. 33-34 (kpl-jako ja korostuksia lisätty), kommentteja siteerauksien jälkeen. Kommentit perustuvat tämän postauksen kirjoittajan omakohtaiseen kokemukseen sekä muiden infraäänestä oireita saavien antamiin tietoihin, kokemusperäisiin tietoihin, siis oireisiin.

  • " [...] tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että unen saamisen ja ylläpitämisen häiriöiden sekä tuulivoimalan äänen koetun häiritsevyyden välillä on yhteys."

Tämän me tiedämme, mutta nyt tutkimus vahvistaa asian.

  • "[...] Sen sijaan tutkimuspaikkakunnalla, käsityksellä omasta terveydestä, kuulosta tai meluherkkyydestä, etäisyydellä lähimpään tuulivoimalaan, suhtautumisella tuulivoimaan tai sen maisemavaikutuksiin ei näyttäisi olevan suoraa vaikutusta unihäiriöihin vaan ne vaikuttavat koetun häiritsevyyden kautta."

Kannattaa huomata, että molemmilla tutkimuspaikkakunnilla, Lappeenrannassa ja Merijärvellä, tutkimukseen vastanneet asuivat alle 2 km:n etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Meluhaittaa voi toki olla kauempanakin, mutta erityisesti infraäänen haittoja tulee vielä 10-20 km:n päässä, infraäänelle altistuneilla mahdollisesti paljon kauempanakin. Alle 2 km:n etäisyydellä voimaloista asuvat ovat periaatteessa ihan samassa suossa. (Tosin tutkitut voimalathan olivat paljon esim. Santavuoren voimaloita pienemmät, kuten tuli lukijapalautteena.)

  • "Tuulivoimalan terveysvaikutuksia ei käytännössä ole tutkittu suomalaisessa ympäristössä ja aiempaa tutkimusta on arvioitava kriittisesti mm. käytettyjen metodien puutteellisuuden vuoksi."

Ei ole tutkittu, ja tosi raskasta on olla täällä infraäänen alla sen aiheuttamien oireiden kanssa. Hyvä siis, että nyt on löydetty jo jotain ja aiempaa tutkimusta kehotetaan tarkastelemaan kriittisesti.

  • "Jatkossa olisi hyvä selvittää vielä syvällisemmin unen saamiseen ja ylläpitämiseen liittyvien ongelmien ja äänen kokemisen välistä yhteyttä."

Mielenkiintoisia sanavalintoja: "koettu häiritsevyys" ja "äänen kokeminen". Terveisinä tutkijoiden kammioon, että tämä koettu häiritsevyys ja äänen kokeminen realisoituvat ihan konkreettisesti unihäiriöiksi ja monenkirjaviksi oireiksi, joista osa on mitattavissakin vaikkapa verenpaine- tai sykemittarilla.

Kokemuksista puhuminen on aika hullua: sanotaanko öitään valvovalle, että hän on kokenut valvotun yön tai kymmenen heräämistä tai vakavista terveysoireista kärsivälle, että hän on nyt kokenut epilepsia- tai sydänkohtauksen tai verenpaineen äkillisen heittelyn. Ei tulisi ensinnä mieleen kutsua niitä kokemuksiksi.

  • "[...] ekvivalenttitaso [eli keskiäänitason määrittäminen altistuvassa kohteessa] ei ole välttämättä riittävä tapa arvioida häiritsevyyttä. Lisäksi tuulivoimalan äänen mittaaminen ihmisen kuuloalueella A-painotettuna leikkaa tuloksesta pois matalia taajuuksia, joilla saattaisi kuitenkin olla merkitystä häiritsevyyden kannalta. [...]"

Tästä oli puhetta jo aiemmin. Keskimäärin kaikki hyvin ei ole todellakaan hyvin edes kuultavien äänien suhteen. Puhumattakaan infraäänistä, joita ei ole mallinnettu suunnitelmissa lainkaan.

  • "Melun ajallista käyttäytymistä sekä taajuussisältöä tutkittaessa selvisi [...] piirteitä. Näitä piirteitä oli melun merkittävä sykkeisyys (amplitudimodulaatio) sekä normaalia taustamelua korkeampi matalataajuinen äänitaso. Sykkeisyys näyttää vaikuttavan koko tuulivoimalan tuottaman melun taajuusalueella aina infraääniin asti. Tämän tutkimusjärjestelyn puitteissa näiden äänen erityspiirteiden ja ihmisten kokemusten välille ei kuitenkaan voida vetää suoraa yhteyttä.

Kyllä, infraääni on ääntä, se etenee ja vaikuttaa äänen tavoin, on se sitten ihmisen kuultavissa tai ei.

  • "[...] Mikäli ääni havaitaan altistuvalla alueella impulssimaiseksi tai kapeakaistaiseksi, valvontamittaustulokseen lisätään 5 dB. Tämä tutkimus antaa viitteitä, että tuulivoimaloiden ääni ja siihen liittyvän häiritsevyyden kokeminen on monimutkainen ilmiö, jonka hallintaan saatetaan tarvita muitakin välineitä kuin ekvivalenttitasoon perustuva sääntely. Tutkimusta äänen erityispiirteistä tarvitaan edelleen. Tuulivoimaloiden äänen terveysvaikutuksien selvittämiseksi tarvitaan jatkossa kotimaisia ja metodisesti korkealaatuisia seurantatutkimuksia. [...]"
 

Voi siis sanoa, että hyvä tulee.

Tuskastuttavan hitaasti, mutta se tulee. Vääjäämättä. Älkää menettäkö toivoanne.


Lue lisää:

http://www.doria.fi/handle/10024/130074

https://sairastuulivoima.com/sairastuminen/

31.12.2016 lisätty lause suluissa.

Ärsyttävän häiritseviä otsikoita

Lehdistö leipoi otsikoita Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimuksesta keskiviikkona, 28. joulukuuta, Viattomien lasten päivänä.

Suurin osa uutisotsikoista nostaa esille ajatuksen, jonka mukaan tuulivoimalan näkyminen tai välimatka, tuulivoimaloihin suhtautuminen tai asenne vaikuttaa äänen ärsyttävyyteen tai häiritsevyyteen. Muutama uutinen pitää tärkeänä myös sitä, että voimaloiden ääni häiritsee vain harvoja.

Kuvakaappaus Amppareista, kuva avautuu isommaksi klikkaamalla.

Otsikot perustuvat tietenkin STT:n tiedotteeseen. Aika harva lehti näytti kuitenkaan olevan vaivautunut syventymään itse tutkimukseen.

Yksi uutisotsikko erottuu silti joukosta.

Tekniikan Maailma, siis tekniikan alan lehti, otsikoi juttunsa "Tutkimus paljasti: Tuulivoiman ääni häiritsee enemmän turbiinin takana tai takaviistossa". Otsikko antaa selkeästi enemmän tietoa kuin muut.

Kuten joulupäivän tekstissä, tässäkin voi kysyä, miksi muut jutut on otsikoitu, niin kuin ne on otsikoitu? Mitä tarkoitusta palvelee se, että vain harvat kärsisivät tuulivoimalamelusta tai että häiritsevyys johtuisi voimaloiden näkymisestä tai niihin suhtautumisesta?

Tätä kannattaa miettiä hetkinen...

Entä jos voimalamelusta ja voimaloiden häiritsevyydestä kärsivätkin paljon useammat kuin uskalletaan edes ajatella? Entä jos häiritsevyys ei todellakaan johdu voimaloihin suhtautumisesta tai siitä näkyvätkö ne vai eivät? 

Kriittinen lukija osaa miettiä kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia niihin ihan itse. Mutta onko ajatus otsikoita kirjoittaville liian pelottava?


Lue lisää:

http://www.doria.fi/handle/10024/130074

http://tekniikanmaailma.fi/muu-tekniikka/tutkimus-paljasti-tuulivoiman-aani-hairitsee-enemman-turbiinin-takaviistossa/?shared=729933-5309a60e-500

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkimus-tuulivoimaloiden-aani-hairitsee-vain-harvoja/axey6FFm

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/tutkimus-aani-arsyttaa-jos-tuulivoimala-nakyy-ikkunasta/

28.12.2016.

29.12.2016

Jouluinen lehtikatsaus

Jouluinen lehtikatsaus googlaten haulla "joulu+tuulivoima". Itse jutuissa molemmat hakusanat eivät välttämättä esiinny.


Helsingin Sanomilta ei paljoa ole herunut joulutoivotuksia tuulivoiman vastustajille, siis kotiansa ja terveyttänsä puolustaville, joten tässä kuvakaappaus lehden sivuilta. Itse juttu koskee tuulivoiman saamia tukia.


Yle väittää aiemmassa jutussaan tuulivoiman laskevan sähkön hintaa, mutta myytti kumotaan Maaseudun Tulevaisuuden mielipideosastolla. Kuva kirjoituksen otsikosta.


Tuulivoiman haitat on sisäistetty jo ympäri Suomen, kuten tässä Koillissanomien mielipidekirjoituksessa. Kunpa valtuutetuilla olisi alkavana vuonna rohkeutta entistä enemmän puolustaa ihmisiä teollisuuden sijaan!


Tuulivoimamelun ja infraäänen aiheuttamat oireet ovat oikea sillisalaatti. Myös lapset ovat vaaravyöhykkeessä, mikä on erittäin valitettavaa! Olkaa vanhemmat ja opettajat sekä muut lasten kanssa työskentelevät silmät ja korvat auki omien ja lähipiirinne lasten kanssa, se on heidän hyvinvointinsa ensimmäinen edellytys niin kauan kuin tämä järkyttävä ihmisarvojen polkeminen kestää.

Jutussa mainitaan useita erilaisia oireita, joten kannattaa lukea se kokonaisuudessaan.


Mutta huomaatteko - THL:n mukaan kuultavissa oleva tuulivoimamelu voi häiritä! Tähän asti sekin on pyritty järjestelmällisesti kiistämään. Vedotkaa melusta kärsivät tähän Iltalehden juttuun ja vaatikaa kuntanne terveysviranomaisia huolehtimaan siitä, että melumittauksiin ryhdytään välittömästi. Se on heidän velvollisuutensa viranomaisena. Tärkeää on tietenkin myös se, että mittaukset tekee luotettava taho.


KHO on tehnyt oikeudenmukaiset päätökset koskien Kymenlaakson maakuntakaavaa ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätöstä. Toivotaan oikeuden alkavan paremmin toteutua myös alkavana vuonna.


Lue lisää:

http://www.hs.fi/talous/art-2000002917436.html

http://yle.fi/uutiset/3-7001120

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/tuulivoima-pit%C3%A4%C3%A4-s%C3%A4hk%C3%B6nhinnan-korkealla-1.166853

http://www.koillissanomat.fi/?app=NeoDirect&com=6/226/144308/2696b5fd7b

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100622420546_uu.shtml

http://www.kymensanomat.fi/Online/2016/02/09/KHO%20hylk%C3%A4si%20Kymenlaakson%20tuulivoimakaavan/2016320286414/4

http://www.radiokompassi.fi/uutiset/kho-kumosi-jyvaskylan-kaupunginvaltuuston-paatoksen-tuulivoimaloiden-aluemerkinnoiden-osalta


27.12.2016

Tuulivoimauskonto

Luuliko joku tapaninpäivän tekstiin liittyen, että teksti on keksimällä keksitty? Tässä ihan lyhyesti "todisteita" siitä, että tuulivoiman kannattamisessa on kyse uususkonnosta.

Kauhajoki-lehden etusivulta kuvakaappaus vieressä. Teksti on hyvä tiivistys joulusta ja sen merkityksestä useimmille suomalaisille.

Joulu on suurimmalle osalle suomalaisista tärkeä ja pyhä juhla. Joulussa heille on kyse ainakin jossain määrin uskonnosta, vaikka juhlan kristillisyyttä ei sinänsä niin hirveästi korosteta, mutta eihän Jeesuksen syntymäpäivää muuten juhlittaisi.

Joulukuusen koristelu on perinteitä ja uskontoa kunnioittavaa. Tähti latvaan, kuusennauhoja, palloja, enkeleitä, ehkä olkikoristeitakin, joillekin lippuja.

Mutta mitä löytyy netin syövereistä? Vieressä oleva kuvakaappaus brittien 1010uk.org-sivuilta. Kyse on tuulivoiman edistämiseksi perustetusta organisaatiosta. Jos joku haluaa googlata alkuperäislähteen, se löytyy otsikolla "Seven things people say about wind turbines (and what to say in reply)".

Voihan viereinen keksintö olla tekstin laatijan mielestä hyvin hauskakin juttu, mutta montako ydinvoimalaa, patoa tai muuta energiaratkaisua olette nähneet joulukuusen latvassa?

Kuvottavaa. Enempää ei tee mieli etenkään näin joulun aikana kaivella.


Lue lisää:

http://www.kauhajoki-lehti.fi/kauhajoki-lehti/etusivu/index.html

https://en.wikipedia.org/wiki/10:10

26.12.2016

Minä uskon...

Tapaninpäivän teemaan liittyvät usko ja epäusko. Siitä tässä tuulivoiman näkökulmasta muutama sana.

Alma-tutkimuksen mukaan Jumalaan uskovia ei ole missään päin Suomea yli 50 %. Itä- ja Pohjois-Suomessa uskotaan Jumalaan, mutta muualla ei kuulemma niin paljoa. Kirkon tutkimuskeskuksen tulokset ovat samanlaiset.

Ahaa, tutkimuksen tulokset uskoo ken tahtoo. Mihin muut sitten uskovat?

Vihreät, ne myrkynvihreät, tuntuvat uskovan tuulivoimaan. Tuulivoimalat ovat heidän jumaliaan. Tuulivoimaloita halataan, niille jaetaan peukutuksia, tykkäyksiä ja sydämenkuvia. Niitä vihitään käyttöön, niiden juurella pidetään kansanjuhlia, syödään makkaraa ja juodaan, no, mehua ja glögiä. Onko vihreiden uskossa ja käytännön teoissa jotain ristiriitaa, kun heidän mukaansa pitäisi muun muassa ottaa huomioon tulevat sukupolvet ja aineettomat, henkiset arvot, eikä keskittyä liikaa rahatalouden kasvuun?!

Mutta monikaan puolue ei enää usko tuulivoimaan. Perussuomalaiset on kokonaisuudessaan jättänyt tämän harhaopin - he eivät ole sittenkään unohtaneet ympäristöä, koska ovat nähneet tuulivoimauskon tuhoisuuden ihmisille ja luonnolle.

Myös keskusta on joutunut tarkistamaan uskoaan etunenässä - onhan tuulivoimaa tekohengittävä syöttö- ja juottotariffi hyvin pitkälti liitettävissä heihin. Toki oli silloin varmasti muitakin päättämässä, kuten kokoomus. Mutta onko keskusta menettänyt uskossaan sen arvonsa, jota se kutsuu kestäväksi luontosuhteeksi, onko jo liian myöhäistä?

Kokoomuksesta alkaa onneksi tuulivoimausko karista, varsinkin kun vuosi vaihtuu. Vapauden ja vastuun tasapainoista tavoittelua opetettiin jo rippikoulussa, joten kokoomuksen uskossa tätä voi pitää aika keskeisenä, samoin kuin ihmisistä välittämistä. Kunpa puolue vain muistaisi tämän!

Kristillisten olisi syytä erityisen tarkkaan miettiä, mihin uskovat, Jumalaan vai tuulivoimaan, sillä nimi velvoittaa. Uskoa Jumalaan tuulivoiman sijasta ja melusta ja infraäänestä kärsivien lähimmäisten hädän huomioon ottamista ei vielä kristillisten nettisivuilta näy. Sivuja olisi syytä pikaisesti päivittää puolueen edustajien ja jäsenten vakaumusta vastaaviksi.

Ruotsalaiset ovat kannattaneet muiden muassa ympäristöasioiden huomioon ottamista. Puolueessa on varmasti jo huomattu aika katkerastikin pitkin rannikkoa, mitä tuulivoiman harhaoppi saa aikaan - miten se ei ota ympäristöä huomioon. Mutta vielä ei ole liian myöhäistä tarkistaa uskoaan ja suuntaansa.

Vasemmistoliiton yksittäisillä jäsenillä on joko selvästi ymmärrystä tuulivoiman epäjumaluudesta - tai sitten ei. Niin ristiriitaista viestiä vasemmistosta tulee. Vasemmisto väittää arvoikseen kuitenkin muun muassa tasa-arvon ja kestävän kehityksen, joten kannattaisi katsoa, että uskonkappaleet ovat näiden tavoitteiden mukaisia.

Entä sosialistit? Heidänkin päämääränään on muun muassa puhdas ja turmeltumaton ympäristö. Miten tämä toteutuu tuulivoimalaepäjumalien alleen polkemassa luonnossa? Ympäristöä on ihan koko Suomessa, muidenkin puolueiden vankoilla kannatusalueilla. Eikö omaa uskoaan voisi koettaa levittää sinnekin?

Iltalehden uutisoimassa Alman tutkimuksessa oli kaksi mielenkiintoista lausetta, jotka tässä on täysin irroitettu asiayhteydestään, mikä jokaiselle blogin lukijalle täten ilmoitettakoon:

"Satakunnan ja Vaasan vaalipiirissä oli tässä kyselyssä eniten jumalaan uskovia, 44 prosenttia."

"Helsingin vaalipiirissä on tosin myös muuta Suomea enemmän ihmisiä, jotka ilmoittavat uskovansa johonkin muuhun korkeampaan voimaan."

Toimittaja tarkoittanee Jumalaan uskovia, eikä jumalaan uskovia, eikä voi olla miettimättä, onko viereisellä kartalla jotain tekemistä asian kanssa ja mitä ne muut korkeammat voimat mahtavat olla.

Blogin kirjoittajat uskovat, että tuulivoiman ja tuulivoimaloiden aikakausi, idioseeni, on kääntynyt loppuaan kohti ja kaikki siihen liittyvä vilppi, vääryys ja epäoikeudenmukaisuus paljastetaan ja saa rangaistuksensa. Silloin käy selväksi, kenen on maa, pyhät paikat ja kaikki muu, mitä siinä on.


Lue lisää:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612232200045033_uu.shtml

https://www.suomenuutiset.fi/soini-perussuomalaiset-huolissaan-tuulivoimaloiden-terveysvaikutuksista/

http://www.merikarviantuulivoima.info/tvi/

25.12.2016

TV:n näkyvyys - tai sitten ei

Joulunkaan aikana TV:n katselu ei välttämättä läheisten tuulivoimaloiden takia onnistu. Tässä valikoima katsottavaa YouTubesta:



  • Draama: Vapaasti sanottu. Ilmajoen kunnan kaavaesittelytilaisuus 17.5.2016. Video: Korvalla kuiskitaan.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=2wVwvKKS4w4

https://www.youtube.com/watch?v=tpMdWgZXDws

https://www.youtube.com/watch?v=IRnPX0z3sYA

https://vimeo.com/158302906

Päivitetty linkkejä 14.03.2017.

Voiko ihmeitä tapahtua?

Tapahtuuko ihmeitä? Onko joulun ihme tapahtunut vai ei? Kaikki on kiinni ihmisen omasta ajattelusta ja asenteesta, siitä estääkö ihmeitä tapahtumasta jo ajattelullaan.

Mitä näiden kahden kirjoituksen otsikoista voisi päätellä? Itse tekstin sisällön puolestahan niissä on yhtymäkohtia, mutta mitä tarkoitusta varten tekstit on otsikoitu, niin kuin ne on otsikoitu?

Kuva: Pixabay.com.

Jouluihmeitä toivottaen
Santavuoren blogi


Lue lisää:

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005017617.html

http://sley.fi/artikkeli/11499/tahtitiedekin-todistaa-joulun-tahdesta

24.12.2016

Lahjatoive

Erään paikallislehden kannessa kyseltiin ennen joulua, mikä on paras joululahja.

"- Hyvät ystävät, rakas perhe, terveyttä ja tullaan toimeen. Parasta on, kun perusasiat ovat kunnossa."

Siinä se pähkinänkuoressa.

Paras joululahja olisi, kun saisi asua omassa kodissaan ilman tuulivoimaloiden terveyshaittoja.

Kuva: Pixabay.com.

Tuulivoimatonta Joulua!

Joulupukki on lähtenyt uutisotsikoiden mukaan Korvatunturilta, mutta miten matka etenee? Se selviää alla olevalta surulliselta videolta.

Tuulivoima ja Petteri Punakuono.
Windpower and Rudolph the Red-Nosed Reindeer.
Vindkraft och Rudolf.
Windkraft und Rudolf, das kleine Rentier.


Surullinen tarina Joulupukista ja porosta, ei lapsille. Mutta tuulivoima tappaa lintuja ja lepakoita. Se ei pelasta planeettamme, se tuhoaa maapallon. Voit estää tätä vastustamalla tuulivoimaa ja jakamalla totuudenmukaista tietoa ihmisille.

A very sad story about Santa Claus and his reindeer, not for children. But remember, the windpower kills birds and bats. It is not saving our planet, it destroys the Earth. You can stop this by stopping the windpower and by telling the people the truth about it.

Eine traurige Geschichte über den Weihnachtsmannen und Rudolf, das kleine Rentier, nicht für die Augen der Kinder. Aber die Windkraft tötet Vögel und Fledermäuse. Die Windkraft wird nicht die Erde schonen, sie will die Erde ruinieren. Wir müssen dies zusammen hindern und die Windkraft stoppen!

Tuulivoimatonta Joulua!
Windpower free Christmas!
Vindkraftsfri Jul!
Windkraftsfreie Weihnachten!

23.12.2016

Joulurauhaa koteihimme

Ilkka julkaisi eilen Kurikan, Ilmajoen, Kauhajoen ja Teuvan asukkaiden puolesta laaditun pyynnön joulurauhasta alueen koteihin.

"Metsän eläimille julistetaan joulurauha eri puolilla Suomea aatonaattona. Riistaeläinten joulurauha kestää kolme päivää tapaninpäivän iltaan asti.

Suomen Turku julistaa joulurauhan perinteisesti jouluaattona. Vanhan pohjoismaisen lainsäädännön mukaan ihmisten joulurauha kestää 20 päivää. Nykyäänkin joulurauhaa kunnioitetaan."

Kirjoitus jatkuu:

"Olemme joutuneet tahtomattamme teollisten tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin kodeissamme. [...] Haluamme viettää joulua kodeissamme ilman tuulivoimalamelua ja infraääntä ja niiden aiheuttamia terveyshaittoja.

Pyydämme joulurauhaa [...]. Pyydämme EPV-tuulivoimaa pysäyttämään Santavuoren tuulivoimalat Ilmajoella sekä Sysituulta pysäyttämään Sysimäen voimalan ja Mustaisnevan tuulivoimala-alueen operaattoreita pysäyttämään Mustaisnevan voimalat Kauhajoella joulun ja uuden vuoden väliseksi ajaksi."

Metsän eläinten joulurauha on siis jo alkanut. Miten on ihmisten joulurauhan laita täällä Ilmajoen ja Kurikan, Kauhajoen ja Teuvan alueilla?

Tai Koskenkorvalla, Kauhajoen Kortesjärvellä tai Närpiön Svalskullassa? Tai muilla tuulivoimaloiden häiritsemillä paikkakunnilla pitkin Satakuntaa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaata taikka muualla Suomessa? Ainakaan vielä Santavuoren voimaloiden infraäänen vingunta ei ole tauonnut.

Löytyykö tuulivoimayhtiöiltä vastuuta ja joulumieltä antaa meidän viettää jouluamme rauhassa??


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lyhyesti-1.2184630

22.12.2016

Soihdut sammuu

Vielä vahvistamattoman tiedon mukaan Santavuoren kaksi voimalaa on ilmeisesti pysähdyksissä ja  lentoestevaloitta. Toivottavasti vuorella on kaksi ristiä vähemmän.

Tilanteen edistymistä odotellessa on hyvä virittyä jo joulun tunnelmaan.

Soihdut sammuu
kaikki väki nukkuu
väki nukkuu
öitten varjoon
talon touhu hukkuu
touhu hukkuu

Laulun sanoituksesta vastaa muuten tunnettu kirjailija Alfred Smedberg, joka syntyi 22. päivänä joulukuuta 1850 - siis tasan 166 vuotta sitten. "Tonttujen jouluyö" on hänen tuotantonsa tunnetuin sanoitus.

Laulun sanat löytyvät myös Suomalaisen työn liiton ylläpitämältä Suomalaisen Joulun sivuilta. "Tonttujen jouluyö" symboloi siis monella tasolla suomalaista työtä: Soihdut sammuu...

Kuva: Pixabay.com.

Sairastumiset ja tuulivoima Lapualla

Tuli vastaan varsin ajankohtaiseksi muuttunut mielipidekirjoitus Ilkan sivuilta lokakuun puolivälistä. Siinä nimimerkki "Tutkija" kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

"Meluisten tuulivoima-teollisuusalueiden ympärillä asuville ihmisille tulee erilaisia oireita ja sairastumisia. Oireet häviävät, kun siirtyy kauas alueelta.

Ongelman aiheuttaja on infraääni eli matalataajuinen melu, paineaaltoilu, jonka taajuus on alle 20 Hz. Värähtelyn voi tuntea kehossa.

Kaikkein haitallisinta on taajuus 3-8 Hz, millä kehon nesteet ja kudokset alkavat resonoida. Tuulivoimalat tuottavat hallitsemattomasti ja pitkäkestoisesti tätä värähtelysaastetta. Mitä suurempi voimala on, sitä suurempi altistus.

Mitä värähtely eli paineaaltoilu aiheuttaa hermostolle, sydämelle, sisäelimille [...]?"

Jouttikallio, Lapua. Järjen riemuvoitto näkyy kaikille ohiajaville, 
Lapuan keskustaan ja esimerkiksi Nurmoon asti.

Kirjoitus jatkuu: "Seuraavaksi valitettavasti osa lapualaisista saa kokea, miltä asuminen värähtelyn lähellä tuntuu."

Sepä se. Ja mitä lukikaan tämän päivän lehdessä? "Keuhkokuume jyllää Lapualla." Uutisen mukaan keuhkokuumetapauksia on ollut Lapualla viime kuukausina poikkeuksellisen paljon.

Mistä sitä tietää, mistä se johtuu. Ainakaan tutkimatta. Mutta sen tietää, että Lapualla on maan korkeimmat tuulivoimalat. Ensimmäiset olivat käynnissä jo lokakuulla - sillä ei ole merkitystä tuottivatko ne sähköä, infraääntä muodostuu "tyhjänä" pyörittämiselläkin.

Teholtaan voimalat ovat 3,45 MW x 6 kpl. Voimaloiden napakorkeus on 147 metriäroottorin halkaisija 126 metriä ja kokonaiskorkeus 210 m.

Voimalat näkyvät esimerkiksi Nurmoon asti, joten voi olla, että keuhkokuume-epidemia jatkaa leviämistään. On tämä käsittämätöntä.


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mobile/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lyhyesti-1.2141683

http://www.ilkka.fi/tilaajalle/maakunta/keuhkokuume-jyll%C3%A4%C3%A4-lapualla-1.2184088

http://www.ox2.com/fi/projekt/jouttikallio/

21.12.2016.

20.12.2016

Tuulivoiman uskonoppi murtumassa

Kuukauden takaa ilmeisesti Raahen Seudussa julkaistu hyvä kirjoitus. Siinä kirjoittaja kiittää puoluettaan, joka on ottanut vakavasti teollisten tuulivoimaloiden aiheuttaman terveysongelman. Hän jatkaa muun muassa seuraavasti:

"Kaikesta muusta onkin leikattu paitsi tuulivoimatuesta. Sijoittajien etuuksiin kajotaan viimeisenä.

Maksamme jokainen tuulivoimasta kasvavana sähköverona, lisääntyvinä siirtomaksuina [...] sekä heikenneenä huoltovarmuutena. Suomalaisia merkkinaehtoisia energiatoimijoita putoaa pelistä, kun tuulivoimaturhaketta tekohengitetään verovaroin.

Tuulivoiman ongelmat eivät ole marginaalin ongelma, vaan koskettavat vähintään taloudellisesti jokaista suomalaista. Tariffituen nostamat verot ja maksut kurittavat vähävaraisimpia eniten. Täällä Etelä-Pohjanmaalla ja Suomen länsirannikolla on tuulivoiman melupäästöistä syntynyt lisäksi merkittävä kansanterveysongelma, tunnustettiin sitä tai ei."

Kirjoituksessa tulee muitakin näkökulmia ja siinä mainitaan myös ulkomaisia tutkimuksia USA:sta ja Saksasta, joten kannattaa lukea teksti kokonaisuudessaan ohesta.


Lisätietoja:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-kenttavaella-vahva-usko-tuulivoimalat-aiheuttavat-terveyshaittoja/6250610

20.12.2016, lisätty linkki 04.01.2017.

19.12.2016

Vaatimus terveysselvityksestä etenee

Ehkä luitte jo Suomen Uutisten sivuilta pitkän uutisen koskien tuulivoimaloiden terveyshaittaselvitystä? Sen mukaan perussuomalaisten vaatimus terveysvaikutusten selvittämisestä etenee: vaikutukset selvitetään kunnolla infraääniä myöten.

Asiasta on keskusteltu eduskunnan energiaremonttiryhmän tilaisuudessa 13.12.2016. Paikalla ovat olleet niin THL, STY kuin Turun AMK:kin. Uutinen avaa heidän sanomisiaan, joista ei tässä sen enempää. Sen sijaan suoraan villakoiran ytimeen.

Perussuomalaisten Matti Putkosen mukaan tutkimuksen tekeminen ei ole ongelmallista:

"– Ei se sen vaikeampaa ole, kun etsitään infraääni ja asennetaan ihmisille mittarit, jotka kertovat, nouseeko verenpaine tai muuttuvatko sydänäänet, kun tuulivoimalasta tulee 'JUMPS, JUMPS, JUMPS'. Seurannan täytyy tapahtua viikon ja kellon ympäri parin-kolmen kuukauden ajan".

Uutisen mukaan "tilaisuuteen osallistuneet asiantuntijat vakuuttivat kannattavansa uutta tutkimusta, jotta asiaan saadaan selvyys".

Ihan vain terveisiksi, jos tutkimuksen teon tärkeydestä on jollekin puolueelle vielä jotain epäselvyyttä: Infraäänialtistuksen alla elää läntisen Suomen alueella parhaillaan 650.000 ihmistä. Ei ole hyväksyttävää, että yhdenkään ihmisen terveys kärsii tai yksikään ihminen menettää terveytensä tuulivoimaloiden takia. Silti näin on jo käynyt.

Kuva: Pixabay.com. 

Terveysselvitys on tehtävä kunnolla ja se on tehtävä tuulivoimateollisuudesta riippumattoman tahon toimesta.

"– Toivomme, että hallituksen tutkimus tehdään sellaisilla laitteilla, joilla nähdään infraäänet ja kuinka ne heijastuvat terveyteen, jopa ihmisen autonomiseen hermostoon. Tämä on vakava asia, jolla ei voi leikkiä. Kaikki ihmiset eivät voi olla luulosairaita. Infraäänten vaikutukset täytyy tutkia, Putkonen korosti."

Kansanterveys muodostuu yksilöiden terveydestä. Jos ja kun tuulivoimalamelu tai infraääni vaikuttaa terveyteen yksilö kerrallaan, puhutaan koko ajan etenevästä katastrofista. Terveydelle ei voida laittaa hintalappua - se on arvokkainta mitä ihmisellä on. Yksilöiden ja kansanosien terveyden menettäminen tulisi yhteiskunnalle mittaamattoman kalliiksi.


Lue lisää:

https://www.suomenuutiset.fi/vaatimus-tuulivoiman-terveysselvityksista-etenee-nouseeko-verenpaine-kun-tuulivoimalasta-tulee-jumps-jumps-jumps/

19.12.2016.

18.12.2016

Ajatuksia adventtina

Joulu lähenee, takana on jo 4. adventtisunnuntai. Päivän psalmi on enemmän kuin osuva. Se valaa uskoa siihen, että oikeus ja rehellisyys voittaa.

Kenen on maa ja kaikki mitä siinä on? Kenen ovat ne pyhät paikat, joita puolustamme tuulivoiman mielivaltaa vastaan?

Kuva: Pixabay.com.

Ps. 24:1–6
"Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, 
maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.
   Hän on sen perustanut merien päälle,
   kiinnittänyt lujasti virtojen ylle. 
Kuka saa nousta Herran vuorelle, 
kuka astua pyhään paikkaan?
   Se, jolla on viattomat kädet ja puhdas sydän,
   joka ei valheellisesti vetoa Herraan
   eikä vanno väärää valaa. 
Hänelle Herra suo siunauksensa, 
pelastuksen Jumala katsoo hänet vanhurskaaksi.
[...] Aamen."

17.12.2016

Ilmajoen kunnanvaltuusto 16.12.2016, §75 kuntalaisaloite

Ilmajoen kunnanvaltuusto kokousti 16.12.2016 ja käsitteli kuntalaisten tekemän aloitteen 3 km:n suojaetäisyydestä asuntojen ja tuulivoimaloiden välille. Jos et päässyt paikalle, alla olevalta videolta on katsottavissa kunnanvaltuuston kokous pykälän 75 osalta.

Kuntalaisaloitteeseen on osallistunut yli 1600 äänivaltaista kuntalaista. Ilmajoen kaavoitusarkkitehdin perustelut aloitteen käsittelyn lopettamiseksi ovat aika erikoiset ja vailla pohjaa. Kuntalaisaloite jäi pöydälle odottamaan hallituksen terveysselvityksen valmistumista.


Ilmajoen kunnanvaltuusto 16.12.2016.
Kuntalaisaloite tuulivoiman suojaetäisyydestä: 3 km asuntoihin.
Video: Kai Ylikoski.


Video:

https://www.youtube.com/watch?v=PMUfhhJvmLI

Lisätty linkki 19.12.2016.

16.12.2016

Ilmajoen kuntalaisaloite käsiteltiin

Ilmajoen kunnanvaltuusto käsitteli juuri kuntalaisaloitteen koskien suojaetäisyyttä vakituisen asutuksen ja tuulivoimaloiden välillä. Aloitteen on allekirjoittanut ennätysmäärä, 1627 äänestysikäistä kuntalaista. Kunnan kaavoitusarkkitehdin, tuulivoimateollisuutta suosiva ehdotus on luettavissa kunnan sivuilta.

Pyhärannassa käsiteltiin vastikään vastaava aloite. Siellä kaupunginhallitus ehdotti, että kaupunginvaltuusto

"päättäisi hyväksyä Pyhärannan kunnassa käyttöönotettavan kahden (2) kilometrin suoja-alueen taajamien ympärillä suhteessa tuulivoimaloihin. Suoja-alueen käyttöönoton myötä valtuusto edellyttäisi kaavavalmistelussa huomioitavan, ettei suoja-alueen sisälle saa suunnitella tuulivoimaloita. Suoja-alueen hyväksyessään valtuusto kuitenkin edelleen huomauttaa, että näin määritelty suoja-alue ei voi olla ristiriidassa lainsäädännön tai maakuntakaavan kanssa. Edelleen valtuusto edellyttää, että kunta harjoittaa sellaista edunvalvontaa joka johtaa siihen, ettei myöskään koskaan maakuntakaavoituksessa tuulivoima-alueita määritellä nyt määriteltävän suoja-alueen sisäpuolelle."

Pyhärannan kunnan valtuustoryhmät hyväksyivät kahden (2) kilometrin suoja-alueen ottamisen käyttöön asutuksen ja tuulivoimaloiden välille. Valtuuston päätös edellyttää valmistelijoita ottamaan aloitteen sisältö huomioon kaavoituksessa.

Länsi-Suomessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa annettiin eväitä päätöksentekoon:

"Kunta vastaa maankäytön suunnittelusta alueellaan. Tätä velvollisuutta ja oikeutta kutsutaan 'kaavoitusmonopoliksi'. Tämä tarkoittaa sitä, että tuulivoimalle kaavoituksen yhteydessä asetettava suojaetäisyys on siis laillinen, vaikka lait ja asetukset eivät sitä edellytäkään."

Miten Ilmajoella sitten kävi?

Kuntalaisaloite jäi pöydälle siihen saakka, kunnes hallituksen terveysselvitys valmistuu. Käytännössä kuntalaisaloite tulee valtuustoon sitten, kun kaavaehdotuskin.

Hyvä, ilmajokiset! Aloitteen tekemisessä ja nimien keräämisessä on ollut valtava työ, samoin kuin kunnanvaltuutettujen valistamisessa. Ilmajoen asukkaat ja myös naapurikunnat asukkaineen kiittävät!


Lisätietoja:

http://www.ilmajoki.fi/ilmoitukset/?lang=fi&id=4573

http://ilmajoki.ktweb.fi/

http://tvky.info/2016/06/ilmajoella-ennatysmaara-vaatii-3-kmn-suojaetaisyytta-tuulivoimaloihin/

http://pyharanta.ktweb.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil.htm?+elin=KV&pvm=12%2e12%2e2016%2018%3a00

http://pyharanta.ktweb.fi/

https://ls24.fi/artikkelit/vuosia-jatkuneet-eripurat-valitukset-ja-syyttelyt-on-saatava-loppumaan

Kuvat: Pixabay.com.

Lisätty linkki 19.12.2016.

15.12.2016

Valvottuja öitä ja migreeniä

Uutisotsikoissa nyt oleva hallituksen lupaus tuulivoiman terveysselvityksestä tuli kreivin aikaan.

 Kuvasta pääsee Ampparien vastaavaan hakuun.

Länsi-Suomen sivuilla entinen tuulivoiman kannattaja kirjoitti jo lähes puolitoista vuotta sitten seuraavasti:

Miksi tuulivoimayhtiö "ei ole huolestunut siitä, että tuulivoiman rakentamisluvat ovat jo pitkään perustuneet muunnetulle totuudelle, lobbaukselle ja tuulipuistojen vaikutusalueilla asuvien oikeuksien väheksynnälle?"

Tätä samaa voisi kysyä yhä, sillä sama peli on jatkunut ja melumallinnokset ja -mittaukset on tehty A-painotettuina. Niissä on siis jo lähtökohtaisesti tyydytty siihen, että melu pysyisi keskimäärin annetuissa rajoissa. Samalla logiikalla kaikki on keskimäärin hyvin, jos perheestä puolet valvoo ja puolet nukkuu yönsä.

Kuuloalueen ulkopuolista matalataajuista ääntä sen enempää kuin asukkaiden kokemuksiakaan - siis valvottuja öitä ja melun tai infraäänen aiheuttamia terveysongelmia - ei ole huomioitu mitenkään. Kirjoittaja jatkaa:

Tuulivoimalat "tuottavat värähtelyjä hyvin laajalla värähtelytaajuuksien alueilla. Kuuloaistein havaitsemattomat värähtelyt eli kuuloalueen ulkopuolisten taajuusalueiden värähtelyt jäävät huomiotta. Juuri matalataajuisiin värähtelyihin ihmiskeho reagoi hyvin voimakkaasti. Näillä taajuuksilla kudokset ja sisäelimet resonoivat ja solutoiminta häiriintyy aiheuttaen pitkävaikutteisena sekä fyysisiä että psyykkisisä sairauksia."

Infraäänen aiheuttamia ensimmäisiä oireita on päänsärky, mukaanlukien migreeni. Migreeniä sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Varmaa on, että valvotut yöt eivät ainakaan auta tilanteessa.


Ylen uutinen päivää ennen hallituksen tiedotustilaisuutta marraskuulla havahdutti. Sen mukaan eräs suihkemuotoinen migreenilääke on loppunut apteekeista. Kyseisen lääkkeen "toimituskatkos on kestänyt jo puoli vuotta."

Edelleen uutisen mukaan "toimitusvaikeudet alkoivat jo touko-kesäkuussa. Lääkeyhtiön mukaan ne johtuvat siitä, että tuotantokapasiteetti ei ole pysynyt kysynnän mukana. Ongelma on koko Euroopan laajuinen."

"Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean mukaan lääkkeiden toimituskatkokset ovat yleisiä, mutta [kyseisen lääkkeen] kohdalla katkos on poikkeuksellisen pitkä.

– Näin laajaa katkosta ei ole ihan lähiaikoina ollut. Jos toimitusvaikeudet liittyvät raaka-aineeseen tai tuotantoon, ne kestävät pidemmän aikaa."

Eihän Euroopassa kärsitä lainkaan tuulivoimaloiden terveyshaitoista? Eihän, ei kai sinne ole edes rakennettu tuulivoimaloita...


Lisätietoja:

https://www.suomenuutiset.fi/oikeus-tyoministeri-jari-lindstrom-tuulivoiman-terveysriskit-selvitetaan-tukipaatoksia/

https://ls24.fi/artikkelit/tuulivoimaselvityksissa-vakavia-puutteita

https://sairastuulivoima.com/oireet/

http://yle.fi/uutiset/3-9308101

15.12.2016.

14.12.2016

Insinöörin näkemys infraäänen vaikutuksesta

Santavuoren blogissa on aiemmin julkaistu lääkärin kannanotto ihmisten terveyden puolesta. Nyt on vuorossa tuulivoimaloiden infraäänen vaikutusten tarkastelu insinöörin näkökulmasta.

Blogissaan kirjoittaja kummastelee, miten osa suomalaisista lääkäreistä ihmettelee oireita, jotka esimerkiksi saksalaiset lääkärit ovat luokitelleet tuulivoimaloiden infraäänen aiheuttamiksi. Vaivoille yhteisenä nimenä puhutaan vibroakustisesta oireyhtymästä, jota on myös tutkittu. Hän mainitsee Saksan virallisen tautiluokituksen T75.2.

Sama koodi löytyy kyllä myös THL:n tautiluokituksesta. Suomalaislääkärit eivät kuitenkaan vielä tiedä aiheesta kovin yleisesti, vaan heidän tietämystään olisi syytä päivittää. Blogisti toteaakin osuvasti:

"Jos on olemassa virallinen tautiluokitus, on varmasti olemassa myös tauti."

Kuva: Pixabay.com.

Ja sitten se insinöörin näkökanta koskien tuulivoimaloiden infraääntä (kpl-jako lisätty ja lyöntivirhe korjattu):

"Jos 'ääniaalloilla' pystytään murskaamaan suuriakin teräsrakenteita, ei ole oikein uskottavaa, että ne menisivät ihmisestä ohi täysin ilman vaikutuksia.

Jos olisin sotilasasiantuntija, ihmettelisin varmaan myös sitä, miksi USA:n armeija kehitti 70-luvulla tähän värähtelyyn perustuvaa asetta. Varmaan turha vaiva - suomalaiset tuulivoimalobbarit olisivat voineet sen kertoa ilman muuta.

Amerikkalaisten tarkoitus oli kehittää tehokas, mutta täysin äänetön ase. Suomalaisten käsityksen mukaanhan vain se osa noista ns. 'ääniaalloista' voi olla haitallista, jonka me voimme kuulla. Liekö voimalaitoksien lobbareille täysin tuntematon se tieto, että 'ääniaalloista' suurin osa on täysin ihmiskorvalle kuulumatonta värinää, jonka vaikutus voi ulottua kymmenien kilometrien päähän äänen lähteestä.

Olen pannut sitaatteihin tuon sanan ääniaallot, sillä vain pieni osa tästä ilmamolekyylejä liikuttavasta sinin muotoisesta värinästä kuullaan siis äänenä."

Suomessa kuitenkin muun muassa Työterveyslaitos ja THL ovat jaksaneet jankuttaa tuulivoimaloiden infraäänen tuskin vaikuttavan ihmisten tai eläinten terveyteen, koska infraääni ei ole kuultavissa.

Entäs sitten, kun se vaikuttaakin?


Lue lisää:

http://arikeronen.blogspot.fi/2016/06/tautiluokitus-varinan-aiheuttamat.html

http://yle.fi/uutiset/3-8380811

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016100622420626_uu.shtml

14.12.2016, päivitetty kuvan alla olevaa lausetta 19.12.2016.

13.12.2016

Järjen valon pilkahduksia

Vuoden pimeimpänä aikana, idioseenin aikakauden alkaessa tukehtua omaan mahdottomuuteensa alkaa järjen valosta näkyä pieniä pilkahduksia.

Kauhavalla päätettiin juuri 2 kilometrin suojaetäisyydestä vakituisen asutuksen ja tuulivoimaloiden välillä.

"Kauhavalla ei tehdä sellaista tuulivoiman mahdollistavaa kaavaa, jossa voimalan etäisyys vakituisesta asutuksesta on alle kaksi kilometriä."

Nettitietojen mukaan vastaava suojaetäisyys on olemassa jo ainakin Hollolassa, Asikkalassa, Uudessakaupungissa, Raahessa, Porissa, Pyhäjoella, Mustasaaressa, Kuortaneella ja Kauhajoella. Muun muassa Pyhärannassa, Kaskisissa ja Ilmajoella on tehty vastaava kuntalaisaloite asiasta.


Vieremällä Pohjois-Savossa kunnanhallitus päätti jättää Murtomäen tuuliteollisuusalueen kaavavalmistelun pöydälle. Kaavaehdotuksessa Vieremän ja Kajaanin alueelle oli suunniteltu 27 teollista tuulivoimalaa, joista 18 Vieremän puolelle.

"Asiasta käydyn keskustelun aikana keskustan ryhmä esitti, että asiaa ei viedä valtuustoon, vaan se jätetään pöydälle odottamaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) selvitystä tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista."

Hitaasti, hitaasti, mutta varmasti laiva kääntyy...


Lisätietoja:

http://www.komiatlehti.fi/uutiset/online-uutiset/tuulivoimalasta-taloon-pit%C3%A4%C3%A4-olla-v%C3%A4hint%C3%A4%C3%A4n-kaksi-kilometri%C3%A4-1.2179324

http://tvky.info/tietopankki/

http://tvky.info/2016/06/ilmajoella-ennatysmaara-vaatii-3-kmn-suojaetaisyytta-tuulivoimaloihin/

http://ls24.fi/artikkelit/vuosia-jatkuneet-eripurat-valitukset-ja-syyttelyt-on-saatava-loppumaan

http://karajavuori.blogspot.fi/2016/05/kaskisten-luonto-ja-asukkaat-tarkeampia.html

http://www.savonsanomat.fi/savo/Vierem%C3%A4n-tuulivoimahanke-seisahtuu-jatko-ministeri%C3%B6n-selvityksest%C3%A4-kiinni/892560

13.12.2016.

12.12.2016

Lapsen terveiset päättäjille

Tuulivoimaloiden infraäänestä terveyshaittaa saavan lapsen terveiset päättäjille ja poliitikoille:

"Niiden pitäisi ihan oikeasti ottaa selvää, 
mistä tuulivoimaloissa on kyse, 
jos ne sitten ymmärtäisi."

Päättäjät ja poliitikot - otatteko selvää? Uskallatteko?

Vai uskallatteko yhä vain altistaa
myös lapset
tuulivoimaloiden melulle ja infraäänelle? 

Kuva: Pixabay.com.


11.12.2016

Kakkureseptit

Edellisestä sikapäivityksestä tulikin varsin jouluaiheinen, joten jatketaan kakkujen parissa.

Betonikakkujen olemusta on avattu Ylen kesällä julkaistussa jutussa:

"Betoni on ihmisen valmistama keinotekoinen kivi. Se tehdään runkoaineesta, kuten sorasta, ja sementistä sekä seosaineista. Lisäksi sen ominaisuuksia säädellään lisäaineilla.

Sementti puolestaan on kalkkikivestä poltettua hienoksi jauhettua jauhetta, jota käytetään betonin sideaineena yhdessä veden kanssa. Noin puolet sementinvalmistuksen hiilidioksidipäästöistä syntyy kalkkikivestä, joka hajoaa. Toinen puolikas tulee polttoaineesta, jota käytetään raaka-aineen polttamiseen.

Hiilidioksidipäästöjä on vähennetty korvaamalla sementtiä seosaineilla ja käyttämällä poltossa aiempaa energiatehokkaampia laitteita sekä bio- ja uusiutuvia polttoaineita. [...]

Sementtiä korvaavana seosaineena käytetään erityisesti raudan ja teräksen tuotannossa syntyvää masuunikuonaa. Muita korvaavia aineita ovat esimerkiksi kivihiilen poltosta jäävä lentotuhka.

- Sementtiä ikään kuin lantrataan. Masuunikuona on jäteainetta, jota ei enää tarvitse kuumentaa erikseen. Näin säästyy hiilidioksidipäästöjä [...].

Sementtiä ei voida kokonaan korvata jäteaineilla kuten masuunikuonalla. Kuona-aineiden käyttöä pystyttäisiin [...] lisäämään arviolta joitakin kymmeniä prosentteja nykyisestä."

Helsingin Sanomien tänään julkaisemasta jutusta selviää, että lisäaineiden koostumus on mysteeri:

"Lisäaineita ei valmisteta Suomessa, ja ala myöntää, että nykyisten lisäaineiden koostumuksia ei tarkkaan tunneta."

Edelleen Ylen mukaan"yhdellä betoniasemalla voi olla käytössä 200 eri betonireseptiä". Paljonkohan betonin valmistajia mahtaa olla?

No, ei sen väliä. Selvyyden vuoksi resepti ohessa, joten ei kun leipomaan! Muistakaa antaa kakun kuivua...


Lue lisää:

http://yle.fi/uutiset/betoni_vaihtuu_suomessa_vihreaksi__voi_muuttaa_koko_rakentavan_maailman/8991704

http://www.hs.fi/talous/art-2000005002042.html

10.12.2016

Yllätys - sika säkissä

Perjantain 9.12. päivitys Kaatuneiden tuulivoimaloiden muistopäivästä nousi jo nyt kuukauden toiseksi luetuimmaksi - kiitokset siitä!

Tuulivoimabisnes on yllättänyt monella tavalla. Suomalaisten raivoisa tuulivoimaloiden vastustaminen kuuluu yllättäneen tuulivoimayhtiöt. Ensin siitä puhuttiin "pienen, mutta äänekkään joukon vastustuksena" tai "nimby-ilmiönä" - enää kukaan ei pidä tätä minään ilmiönä, vaan nyt on sentään jo ymmärretty, että kyse on todellakin paljon isommasta asiasta kuin nippa nappa oman takapihan puolustamisesta.

Ja vastustus leviää - kuulemma maaseudulla! Mutta onko se mikään yllätys, kun yhteenkään varsinaiseen kaupunkiin ei ole suunniteltu saati rakennettu tuulivoimaloita?!

Tuulitukien määrä ja rahojen hupeneminen tuntuu yllättäneen poliitikot. Kansalaiset ja sähkönkuluttajat ovat kyllä tunteneet syöttötariffin katkerasti sähköverona sähkölaskuissaan. Tai pienituloisilta tehtävinä jatkuvina leikkauksina.

Yllätettyjä joukkoja löytyy koko ajan lisää. Esimerkiksi ympäristöministeriö yllätettiin kysymällä tuulivoimaloiden purkukustannuksista - mitä maksaa, kuka maksaa... Purkamista kun ei kukaan ollut tullut siihen mennessä ajatelleeksi!

Purkukustannusten suhteen voi tulla muutenkin vielä yllätyksiä. Kuka ne oikein maksaakaan!

Nyt yllätettyihin on joutunut liittymään betoniteollisuus. Ehkä suunnittelijoiden olisi pitänyt tehdä tarkemmin lujuuslaskelmansa, ehkä tuulivoimaloiden kakut eivät olleetkaan tarpeeksi kova pala purtavaksi...

Myös luontojärjestöt tulevat yllättymään - varsin ikävällä tavalla. On vain ajan kysymys, koska ne joutuvat tämän myöntämään. Mitä enemmän ne ovat hokeneet ilmastonlämpenemismantraa, sitä kipeämpää tekee myöntää tuulivoiman tuhoisuus luonnolle. Lintutieteilijöiden keskuudessa on kuitenkin tunnettu tosiasia, että samassa tahdissa Euroopan tuulivoimarakentamisen kanssa ovat romahtaneet kosteikkojen ja peltojen lintukannat.

Kuntalaiset ja naapurikuntien asukkaat on yllätetty tuulivoimakaavoituksella pahanpäiväisesti. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan, että oma kunta tai naapurikunta käy kaivamaan maata kotien ja toisten toimeentulon alta. Miten järjetön tilanne! Mitä kunnalla tekee ilman asukkaita?

Tuulivoimaloiden melu- ja infraääniongelma on yllättänyt kaikki, täysin. Tietyt, suomalaisten terveydestä muka huolehtivat tahot pyrkivät tämän yhä kieltämään. Kukaan ei osannut kuvitella, millaista tuhoa esimerkiksi Santavuoren voimalat saisivat aikaan. Oireita saavia on todella paljon ja todella paljon on niitä, jotka eivät vielä ymmärrä, mistä jatkuva epämääräinen, kevään jälkeen alkanut sairastelu johtuu.

Yllättämään on päässyt myös tuuliteollisuusalueiden yhteisvaikutus. Esimerkiksi maakunnan pääkaupunki, Seinäjoki, pääsee kokemaan siitä nyt käytännössä Santavuoren ja Lapuan voimaloiden välissä.

Myös suurin osa lehdistä on yhä täysin yllättynyt siitä, miten tilanteesta nyt oikein pitäisikään uutisoida. Kun koko ajan paljastuu uutta, ne yrittävät pitää kynsin hampain kiinni aiemmista "totuuksista".

Kuva: Pixabay.com.

Kun tämä soppa alkaa selvitä, yllätetyiksi tulevat asioista vastuuseen joutuvat. Kunnat tulevat yllättymään, kuinka sika säkissäkin olisi ollut parempi yllätys kuin tuulivoimalat. Siihenkään ei ole enää pitkä matka.

Olisiko yllätyksiin auttanut kunnollinen asioiden selvittely, etukäteen?

Taisi ahneus yllättää ja tuulivoimaloiden koko koko ajan kasvaa, mutta ahneellahan on tunnetusti ihan omanlaisensa loppu.

Sitä ennen tulossa on vielä lisää yllätyksiä, se on varma.


Lue lisää:

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/betonin-lujuusongelman-syy-varmistui-tuli-alalle-yllatyksena-6606326

http://www.hs.fi/talous/art-2000005002042.html

10.12.2016, päivitetty lisälähteitä 11.12.2016

9.12.2016

Kaatuneiden tuulivoimaloiden muistopäivä

Tänään 9. joulukuuta vietetään kaatuneiden tuulivoimaloiden muistopäivää.

Alla olevalla videolla viime minuuttinsa pyöri vinhasti pienikokoinen voimala Tanskan maaseudulla vuonna 2010. Villiintyneen voimalan takia alue eristettiin 400 metrin säteellä. Rikkoutuneen lavan palasia lenteli kuitenkin yli 800 metrin päähän, myös haastateltujen asukkaiden kodin yli.

Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Onnettomuuden syynä oli viallinen jarrujärjestelmä, jonka vuoksi voimala pyöri yli viisi kertaa sallittua nopeammin.


Ruotsissa Lemnhultissa kaatui tuulivoimala jouluaattona 2015. Kyse oli 185 m korkeasta voimalasta, jonka napakorkeus oli 120 m ja teho 3 MW. Voimalan runko meni osiin ja sen turbiini ja lavat hajosivat. Tyypiltään voimala oli todennäköisesti Vestas V112, joita on rakennettu Suomeenkin mm. Närpiön Pjelaxiin, valtatie 8 ääreen.

Lemnhultin voimalat oli otettu käyttöön vuonna 2013 Stena renewablen tuulivoima-alueella. Onnettomuuden seurauksena koko 32 voimalan alue suljettiin.

Kaatuneesta, 400 tonnia painavasta voimalasta valui maahan lähes 2000 litraa öljyä ja glykolia. Uutiset kertoivat tilanteen olleen hallinnassa, mutta ympäristövahingon mahdollisuus oli todellinen, sillä yksi litra öljyä riittää pilaamaan miljoona litraa vettä.

Syytä onnettomuuteen ei ensin tiedetty, mutta myöhemmin syyksi epäiltiin asennusvirhettä ja viallisia pulttiliitoksia. Voimaloiden rungot on valmistettu Kiinassa. Noin puolessa Suomen tuulivoimaloista pääurakoitsijana toimineen firman mielipide tapahtuneesta: "- Pidän tätä kyllä ihan yksittäistapauksena, joka on kyllä tosi harvinainen."

Kuvia kaatuneesta tuulivoimalasta löytyy täältä. Aika näyttää, koska Suomi seuraa perässä. - Hyvää kaatuneiden tuulivoimaloiden muistopäivää!


Lisätietoja:

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoimaloiden-kaatumisissa-hyv%C3%A4t-kasvun%C3%A4kym%C3%A4t-1.1971708

https://www.youtube.com/watch?v=-YJuFvjtM0s

http://www.svt.se/nyheter/regionalt/jonkoping/har-foll-vindraftverket

http://tuulivoimatieto.blogspot.fi/2015/12/har-foll-det-stora-vindkraftverket.html

http://www.aftonbladet.se/nyheter/article21994234.ab

http://www.vetlandaposten.se/article/tv-akuta-miljoatgarder-pagar/

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/tuulivoimala-kaatui-ruotsissa-1.135552

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mysteeri-ruotsissa-mika-tuhosi-kolmasosan-puiston-tuulivoimaloista/5629090

http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/tuulivoimala-saattoi-katketa-ruotsissa-asennusvirheen-takia-samaa-mallia-kaytossa-simossa-ja-tervolassa/716970/

http://tvky.blogspot.fi/2015/12/suomessa-useita-ruotsissa-romahtaneen.html

https://ing.dk/galleri/se-billederne-af-kollapset-vestas-moelle-paa-185-meter-181214#7

Päivitetty 09.12.2016 ensimmäinen linkki - kiitos kirjoittajalle ja päivän nimeäjälle!

8.12.2016

Paha kakku

Päivänpolttava uutisaihe ansaitsee pienen sanomalehtikatsauksen.

Betoniongelmat alkoivat kesällä Rovaniemeltä ja Kemijärveltä. Ylen mukaan lähes valmis rautatiesilta Kemijärvellä jouduttiin "murskaamaan alkutekijöihinsä betonivalussa havaitun lujuusongelman vuoksi." Betonimassan toimittanut Ruduksen tehdas hämmästeli tapausta ja sanoi, ettei vastaavaa ole sattunut aiemmin, vaikka tehdas valmistaa vuodessa noin 1.000.000 kuutiota betonia.

"Rudus valmistaa betoninsa sertifioiduista aineista ja laatu on Inspectan jatkuvassa valvonnassa. - Betoniin käytetty vesikin on huippulaatuista juomavettä", Ruduksen myyntijohtaja lisäsi.

No, silti koko silta purettiin. Sitten Tukes pääsi tutkimaan mm. yliopistollisen keskussairaalan ja parkkitalon betoneiden rotankoloja Turussa. Ongelma paisui rotankoloista betonin lujuuteen.

Sen jälkeen ongelma paisui koskemaan tuulivoimaloiden perustuksia Pohjanmaalla. Kristiinankaupungin Metsälän tuulivoima-alueella yksi perustus on purettu betonin laatuongelmien takia ja kahta on korjattu. Vaasan Torkkolassa lujuudet olivat suunniteltua pienempiä, mutta laskelmien mukaan riittäviä.

Kalajoella ei ole aiemman pistokokeen jälkeen tehty tarkistuksia. Rakennuslehden mukaan tuulivoimayhtiö on sanonut, että "täytyy uskoa siihen että porukka on ollut ajan tasalla."

Lapualla tuulivoimayhtiön mukaan "on kyllä Ruduksen betoni, mutta ei ongelmaa sen kanssa, ei missään nimessä sitä ongelmaa kuin Turussa ja Kemijärvellä, lujuuksien ja perusmassan kanssa ei mitään ongelmia."

Kuva: Pixabay.com.

Lisäksi puskaradio tietää, että Kauhajoella, Mustaisnevan tuulivoima-alueella yhden voimalan pystytys viivästyi perustuksen laatuongelmien takia.

Rakennuslehden mukaan "kaikissa tänä vuonna rakennetuissa tuulivoimaloissa on käytetty säänkestävää betonia. Käyttökohde on ollut joissakin tapauksissa tuulivoimalatornien perustusten kaulusosa tai perustus kokonaisuudessaan.

Säänkestävän betonin viime aikoina havaittujen puristuslujuusalitusten välittömäksi syyksi on osoittautunut liian suuri rakenteeseen jäänyt ilmamäärä. Tämä taas on johtunut huokostinten ja notkistimen yhteensopimattomuudesta."

Mutta Santavuoren tuulivoimaloille ei ilmeisesti ole tarvinnut tehdä perustuksia lainkaan? Kaiketi ne on pultattu suoraan kiinni kallioon.


Edellä siteeratun Helsingin Sanomien uutisen mukaan "tilanteen vakavuudesta kertoo se, että ympäristöministeriö järjesti aiheesta kriisikokouksen perjantaina. Ensi keskiviikkona ministeriö esittelee yhdessä pääkaupunkiseudun rakennusvalvontavirastojen kanssa toimenpideohjelmansa." 

Onko ympäristöministeriö huolissaan ympäristöstä vai ihmisistä? Turha luulo, ei kummistakaan. Vain tuulivoimaloista.

Mutta ei tämä tähän lopu. Helsingin Sanomat kirjoitti vuotta aiemmin maailman viheliäisimmästä maalajista, joka piinaa Suomea. Se on sulfidisavea, joka muuttuu kuivuessaan happamaksi sulfaattimaaksi. "Se syövyttää betonia ja terästä. Se liuottaa maaperän metallit vesistöihin."

EU:n vesipuitedirektiivi velvoittaa Suomen tekemään kattavan kartoituksen, johon ryhdyttiin vasta vuosi sitten kesällä. Suomen pintavesiin piti saada "hyvä kemiallinen ja ekologinen tila" viime vuoden loppuun mennessä. Saatiinkohan?

Ainakin kakkuja leivottiin maahan kiihtyvällä tahdilla.

Väistämättä tulee mieleen loru: "Tule hyvä kakku, älä tule paha kakku." Mutta, voi kun toiveet eivät aina toteudu...


Lue lisää:

http://yle.fi/uutiset/rautatiesillan_valu_epaonnistui_kemijarvella__liki_valmis_silta_hajotetaan/9020449

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016071421902260_uu.shtml

http://yle.fi/uutiset/3-9306935

http://www.rakennuslehti.fi/2016/11/rotankolot-vain-paljastivat-turun-betoniongelmat-todellinen-ongelma-on-betonin-lujuus/

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004895766.html

http://www.rakennuslehti.fi/2016/12/yksi-tuulivoimalan-perustus-purettiin-pehmean-betoni-takia-neljassa-tuulipuistossa-tarkastuksia/

http://www.hs.fi/paivanlehti/07072015/a1436150608710

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/rakennus/lujuusongelmat-tuoneet-erittain-negatiivista-julkisuutta-sementtiteollisuudelle-tata-sementtia-ei-sitten-kayteta-6604982

8.12.2016.