Kuva: Pixabay.com.
Tänä vuonna oli toisenlainen itsenäisyyspäivä. Infraääni tunkeutui koteihimme, kutsumatta. Linnan juhlat olivat kaukana, toisessa maailmassa. Pukuja ja boolia.
Tuulensuunta ei ollut pahin mahdollinen, oireet pysyivät kurissa - ehkä. Kuka tietää tarkasti, mitä todellisuudessa tapahtuu, miten oireilu silti etenee?
Eikä tuulensuunta kauheasti lohduta, vetää vakavaksi ja surettaa vain. Kun me emme kärsi, toiset saavat päälleen pahimmat päästöt. Ja hetken päästä tuuli kääntyy. Enimpien alla olemme - kodissamme! Kotini on linnani.
Elämä on mennyt sinnittelyksi. Muutama päivä, korkeintaan viikko kerrallaan.
Tulevaisuuden suunnitelmia? Kun pääsisimme kunnialla joulun yli. Jos jaksaisimme kevääseen. Kestämmekö sinne asti vai onko silloin jo liian myöhä?
Vuorokausi vaihtuu, juhlijat ovat jatkoilla. Sammutan kynttilät.
06.12.2016.
Samaa mietin itsekin, mihin asti jaksan...milloin loppuu tämä sinni, millä kuljen töissä, koulussa - lepäämättä? Minne asti ihmisen pitää jaksaa revetä? Tuuli on ollut täällä pohjoisessa melkoinen, jatkuva möyryäminen kuuluu sekä ulkona että yön hiljaisuudessa sisällä. Miksi tätä täytyy kärsiä toisten rahanahneuden takia? Miksi toiset eivät voi ymmärtää ja uskoa tätä kärsimystä? Kysymyksiä toisensa perään, mutta vastausta jäävät vaille...
VastaaPoistaNämä on toistaiseksi kysymyksiä vailla vastauksia.
VastaaPoistaIhmiset saavat sairaslomaa vähemmästäkin, mutta sen lisäksi teidänkin olisi tärkeää saada altistus edes välillä poikki, jos se vain suinkin olisi mahdollista.
Jos edes jouluksi..?