27.11.2016

Lobbausta kotien ja terveyden puolesta?

On enemmän kuin mielenkiintoista seurata, miten valtamediat huutavat samaa huutoa, kritiikittä ja todella perehtymättä asioihin.

Esimerkiksi tämä Ylen uutinen esitettiin kuin tuulivoimaloiden terveysvaikutusten selvityksissä olisi menossa jokin salakähmäinen "lobbaus" tuulivoimaloita vastaan.

Kansankielisen määritelmän mukaan lobbaus on  

"erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa epävirallisesti päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaaja kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä." "Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä."

Myönteisenä ilmiönä se on "keskusteluun, asiantuntemukseen ja argumentteihin perustuvaa tiedonvaihtoa ja verkostoitumista, siltojen rakentamista ja yhteyksien luomista." Kielteisenä taas se nähdään "haitallisena ja salattuna vaikuttamisena", josta esimerkiksi ympäristönsuojelu kärsii.

Kuva: Pixabay.com.

Meille läntisessä Suomessa asuville ja tahtomattamme tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuneille kyse on kotiemme, elinkeinojemme ja elinympäristöjemme puolustamisesta ja ennen kaikkea terveytemme ja läheistemme terveyden puolustamisesta. Jopa ympäristö tulisi suojeltua ja säästettyä meitä kuulemalla!

Hämmästyttää, koska valtamediat ihan oikeasti kiinnostuvat tilanteesta.

Suomi on niin pieni maa, että läntisen Suomen pyyhkäiseminen pois kartalta ja kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten häätäminen jonnekin ei voi olla vaikuttamatta muuallekin.

Jopa kaupunkeihin. Jopa pääkaupunkiin. Ja jopa valtamedioihin.

Kauanko niillä on vara kieltää tosiasiat ja vaieta todellisesta tilanteesta?


Lue lisää:

http://yle.fi/uutiset/3-9314448

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lobbaus

27.11.2016.

3 kommenttia:

  1. Minullekin tuli tuo YLEN "haltuunsa saama" sähköpostiviesti. Ilmeisesti olen siis perussuomalainen "puoluevaikuttaja"

    Toissapäivänä Oulaisissa Luonnonsuojeluliiton tupaillassa tuttu itsepetos vain jatkui. SLL kannattaa tuulivoiman lisärakentamista, paikallistoimijoiden tehtävä on vaikuttaa lähinnä "yksittäisten voimaloitten sijaintiin". Luonnonsuojeluliitolle tuulivoima on edelleen "sijaintikysymys", ei pinta-alakysymys.

    VastaaPoista
  2. Eipä ole minkään puolueen jäsenyyttä täälläkään.

    On sääli, että SLL:llä ja ilmeisesti muillakin luonnonsuojelujärjestöillä on tuollainen käsitys luonnon suojelusta. Tilanne mahtaa olla lähes sama kuin Saksassa. Siellähän on perustettu jo uusi luonnonsuojelujärjestö, jonka tehtävänä on oikeasti suojella luontoa...

    VastaaPoista
  3. http://www.tervareitti.fi/tuulivoimakeskustelu-jai-muhoksella-keskustelematta/

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.