Luitteko jo Maaseudun Tulevaisuudesta erittäin osuvan mielipidekirjoituksen? Esko Salmela kirjoittaa S-ryhmän hyvistä teoista, joista ryhmä kertoo viimeisimmässä asiakaslehdessään.
Hyvä, että joku on tarttunut tähän $-ryhmän juttuun - se oli niin paksua tavaraa, että oli pakko säästää omaa verenpainemittariaan.
Mutta siis, lehti kertoo ryhmän tuottamasta uusiutuvasta energiasta seuraavasti:
”Kun sähkön hinta 2000-luvun alussa näytti nousevan, mietimme
S-Voimassa, miten saamme pidettyä kustannukset kurissa”. ”Nyt lähes 60 prosenttia S-ryhmän käyttämästä sähköstä tulee omasta uusiutuvasta energiasta.”
Tästä rahasammostahan on kirjoitettu aiemminkin - kyse on Tuuliwatista, jolla ei ole ketään töissä ja joka ei ole maksanut vuonna 2015 lainkaan veroja. Myös Tuuliwatin mielestään "maksamista" veroista on ollut juttua, pariinkin otteeseen.
Salmela kirjoittaa tähän todelliseen veroihmeeseen liittyen seuraavasti - alle poimittu olennaiset osat, koko tekstin voi lukea Maaseudun Tulevaisuuden sivuilta:
"Siis S-ryhmän eli Tuuliwatin 131 myllyn (Salossa, Porissa, Siikaisissa, Kalajoella, Raahessa, Iissä, Simossa, Torniossa ja Tervolassa) tuottama sähkö ohjataan S-ryhmän kauppahallien valaistukseen, jäädyttämöihin ja lämmitykseen. --- valtakunnan verkon kautta yleiseen jakeluun. Tuuliwatti eli S-ryhmä saa tästä sähköstä 83,5 euroa megawattitunnilta."
"S-ryhmä ostaa sähkönsä yleisiltä markkinoilta vallitsevaan hintaan, joka on yleensä ollut jopa vain noin 30 euroa megawattitunnilta. Erotus, noin 50 euroa, lasketaan Tuuliwatin eli S-ryhmän voitoksi. Se on veronmaksajien S-ryhmälle antamaa ruhtinaallista rahallista tukea."
Laskelma kassaan kilahtavista euroista S-ryhmän oman sähkönkulutuksen 60 %:n osalta näyttää siis seuraavalta:
83,50 e/MWh - 30 e/MWh = 53,50 e/MWh
Halpaa on, hyvin halpaa, eikö vain?? Hyvin kelpaa v€ronmaksajien raha $-ryhmälle.
Lue lisää:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/artikkeli-1.223742
http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/suomen-suurimmalla-yritystukien.html
http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/tukea-tuen-paalle.html
http://santavuori.blogspot.fi/2017/01/nyt-loppui-halpuutus.html
9.2.2018
- tuulivoimaloiden lähtölaskenta alkanut
"Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuliwatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tuuliwatti. Näytä kaikki tekstit
9.2.2018
$-ryhmän "hyvät" teot
Tunnisteet:
2010-luku,
asukas,
idioseeni,
raha,
S-ryhmä,
Suomi,
tuho,
tuulivoima,
Tuuliwatti
22.1.2017
Nyt loppui halpuutus!
Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissa julkaistiin tänään S-ryhmää kritisoiva kirjoitus. Eikä syyttä, moni ja myös tämä blogisti komppaa tekstiä hyvin pitkälle. Kyseisen ketjun eettiset arvot ovat täysin hukassa, ovat olleet jo vuosia.
S-kaupassa käyminen on tuntunut jo pitkään huonolta tv-sarjalta. Onneksi täällä vielä on muitakin kuin halpuutuskauppa. Löytyy K-kauppa, Tokmanni, Halpa-Halli, Lidl ja jopa joitain yksityisiä.
Halpuutuksen vauhti on vain kiihtynyt: halpuutimme hinnat - halpuutimme ruuan, halpuutimme maalla asuvat ihmiset; halpuutamme elämäsi, halpuutamme hengiltä.
Viimeinen pisara halpuuttamisessa on tuulivoimarakentaminen maaseudulla asuvien ihmisten terveyden kustannuksella.
Tuulivoimaloilla tuotettu sähkö myydään verkkoon takuuhinnalla 83,50 e/MWh ja ostetaan takaisin markkinahintaan 30-40 e/MWh - myös se tuuliyhtiöiden omaan ja S-ketjun käyttöön tarkoitettu, myös silloin kuin ei tuule.
Sitä on halpuutus. Joku sen maksaa. Yhteiskunnalle siitä syntyy vain tuulivahinkoa, me maksamme siitä lisäksi terveydellämme.
Nyt loppui halpuutus ja S-haittakortti.
Mikään bonus tai vakuutusmaksujen alennukset eivät korvaa sitä ansionmenetystä, mikä oman elinympäristön ja kodin puolustamisesta on näiden vuosien aikana tuulivoimakaavoituksen vuoksi aiheutunut.
Mikään bonus ei korvaa terveyttämme, eikä edes niitä sairauskuluja, ambulanssihälytyksiä, lääkärikäyntejä ja lääkkeitä, joita tuulivoimaloiden melun ja infraäänen vuoksi on jo nyt tullut.
Mikään bonus ei korvaa sitä henkistä kärsimystä, jonka tuulivoimaloiden rakentaminen kotiemme lähelle on jo nyt, vajaan vuoden aikana elämällemme aiheuttanut.
Lue lisää:
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229946-s-ryhma-on-kirous-suomen-itsenaisyydelle
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001701565.html
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001722862.html
http://yle.fi/uutiset/3-9419776
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701172200055293_uu.shtml
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/yleis%C3%B6lt%C3%A4-ruuan-ja-maaseudun-halpuuttaminen-1.2198018
http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/suomen-suurimmalla-yritystukien.html
http://tuulivahinko.fi/
https://sairastuulivoima.com/tuulivoimatoimijat/
Päivitetty 24.01.2017 lisäämällä neljäs linkki.
S-kaupassa käyminen on tuntunut jo pitkään huonolta tv-sarjalta. Onneksi täällä vielä on muitakin kuin halpuutuskauppa. Löytyy K-kauppa, Tokmanni, Halpa-Halli, Lidl ja jopa joitain yksityisiä.
Halpuutuksen vauhti on vain kiihtynyt: halpuutimme hinnat - halpuutimme ruuan, halpuutimme maalla asuvat ihmiset; halpuutamme elämäsi, halpuutamme hengiltä.
Viimeinen pisara halpuuttamisessa on tuulivoimarakentaminen maaseudulla asuvien ihmisten terveyden kustannuksella.
Tuulivoimaloilla tuotettu sähkö myydään verkkoon takuuhinnalla 83,50 e/MWh ja ostetaan takaisin markkinahintaan 30-40 e/MWh - myös se tuuliyhtiöiden omaan ja S-ketjun käyttöön tarkoitettu, myös silloin kuin ei tuule.
Sitä on halpuutus. Joku sen maksaa. Yhteiskunnalle siitä syntyy vain tuulivahinkoa, me maksamme siitä lisäksi terveydellämme.
Nyt loppui halpuutus ja S-haittakortti. Mikään bonus tai vakuutusmaksujen alennukset eivät korvaa sitä ansionmenetystä, mikä oman elinympäristön ja kodin puolustamisesta on näiden vuosien aikana tuulivoimakaavoituksen vuoksi aiheutunut.
Mikään bonus ei korvaa terveyttämme, eikä edes niitä sairauskuluja, ambulanssihälytyksiä, lääkärikäyntejä ja lääkkeitä, joita tuulivoimaloiden melun ja infraäänen vuoksi on jo nyt tullut.
Mikään bonus ei korvaa sitä henkistä kärsimystä, jonka tuulivoimaloiden rakentaminen kotiemme lähelle on jo nyt, vajaan vuoden aikana elämällemme aiheuttanut.
Lue lisää:
http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/229946-s-ryhma-on-kirous-suomen-itsenaisyydelle
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001701565.html
http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001722862.html
http://yle.fi/uutiset/3-9419776
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201701172200055293_uu.shtml
http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/yleis%C3%B6lt%C3%A4-ruuan-ja-maaseudun-halpuuttaminen-1.2198018
http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/suomen-suurimmalla-yritystukien.html
http://tuulivahinko.fi/
https://sairastuulivoima.com/tuulivoimatoimijat/
Päivitetty 24.01.2017 lisäämällä neljäs linkki.
Tunnisteet:
2010-luku,
asukas,
idioseeni,
politiikka,
S-ryhmä,
Suomi,
terveys,
tuho,
tuulivoima,
Tuuliwatti,
ympäristö
29.10.2016
Tukea tuen päälle
Tähän lehtikirjoitukseen liittyen on tullut Tuuliwatin vastaus, ehkä moni jo lukikin sen:
"'Yrityksen kotimaiset omistajat maksavat veronsa tuloksesta omien yhtiöidensä verotuksessa Suomeen', Tuuliwatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen vastaa.
Mankala-periaatteella toimivat yhtiöt eivät välttämättä joudu maksamaan veroja, sillä ne luetaan voittoa tuottamattomiksi yhtiöiksi.
Verot on kuitenkin maksettava viimeistään siinä vaiheessa, kun osakkaat myyvät sähkön edelleen markkinoille tai käyttävät sitä omassa tuotannossaan.
Mankala-järjestelyssä osakeyhtiön osakkaat rahoittavat laitoksen rakentamisen ja ylläpidon. Vastavuoroisesti ne saavat rakennetusta laitoksesta sähköä omakustannushintaan."
Eli ensin saadaan investointitukea ja ties mitä muuta tukea, eikä sitten tarvitse maksaa veroja ja jos ja kun sähköä käytetään omassa tuotannossa, laitetaan se ensin syöttötariffituettuna verkkoon ja ostetaan sieltä takaisin. Tämä tieto on tullut taannoisesta Porin suunnalla pidetystä promotilaisuudesta...
Onko kovin todennäköistä, että muilla tuulivoimayhtiöillä olisi ihan selvät yhtiöjärjestelyt ja tuulivoimayhtiöt maksaisivat veroja vai mahtaako niillä kuitenkin olla vastaavanlaiset kiemurat, jolloin nekin luetaan "voittoa tuottamattomiksi yhtiöiksi"?
Lue lisää:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/tuuliwatilla-on-nolla-ty%C3%B6ntekij%C3%A4%C3%A4-ja-omintakeinen-verotus-toimitusjohtaja-kertoo-mist%C3%A4-on-kyse-1.166248
29.10.2016, päivitetty (viimeistä kpl:tta) 30.10.2016.

Kuva: Pixabay.com.

vero,
ympäristö
25.10.2016
Suomen suurimmalla yritystukien saajalla ei ole ketään töissä
Joko huomasitte Maaseudun Tulevaisuudesta tämän artikkelin? Metsänhoitaja Hannu Heinonen kritisoi tuulivoimaa aiheesta ja ankarasti.
Suomen suurin yritystukien saaja viime vuonna oli helsinkiläinen Tuuliwatti Oy. Sen yksi pääomistaja on S-ryhmä. Tuuliwatti sai yritystukia 57 miljoonaa.
Mitä tämän vastineeksi tuli? Montako työpaikkaa? Paljonko verotuloja?
"Tilinpäätöstietojen mukaan Tuuliwatti on liikevaihdoltaan 70 miljoonan euron yhtiö, jolla ei ole lainkaan henkilöstöä ja osakepääoma on 3 000 euroa. Yhtiö ei myöskään maksanut vuonna 2015 lainkaan veroja."
Millaista vahinkoa maakunnissa tällä rahalla onkaan tehty! Ei ainoastaan energiamarkkinoille ja veronmaksajille, vaan ympäristölle, luonnolle, linnulle, eläimille ja ihmisille. Eikä ainoastaan ihmisten terveydelle, vaan heidän toimeentulolleen, kiinteistöjen ja tonttien arvolle ja kaikkinaiselle riistämiselle.
Oma mittani alkaa olla täysi. Minä hankkiudun S-haittakortista eroon.
Lue lisää:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/suomen-suurimmalla-yritystukien-saajalla-ei-ole-ket%C3%A4%C3%A4n-t%C3%B6iss%C3%A4-1.165560
Pape-Mustonen, Terhi. Lukija: Suomen suurimmalla yritystukien saajalla ei ole ketään töissä eikä se maksanut yhtään veroja. Maaseudun Tulevaisuus 24.10.2016. Saatavilla: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/lukija-suomen-suurimmalla-yritystukien-saajalla-ei-ole-ket%C3%A4%C3%A4n-t%C3%B6iss%C3%A4-eik%C3%A4-se-maksanut-yht%C3%A4%C3%A4n-veroja-1.165873
Sairastuulivoima.com (2016). Tuulivoimatoimijat. Tuulivoimatoimijat Suomessa. Saatavilla: https://sairastuulivoima.com/tuulivoimatoimijat/

eläin,
idioseeni,
lintu,
luonto,
politiikka,
S-ryhmä,
Suomi,
terveys,
tuho,
tuulivoima,
Tuuliwatti,
vero,
ympäristö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)