Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit

7.3.2020

Ambulansseja liikkeellä, miten käy ajan?

Mistähän mahtaa johtua, mutta tänään oli tien päällä oikea ambulanssipäivä. Seinäjoen ympäristössä mennen tullen niitä tuli vastaan lähemmäs kymmenen. Yleensä aiemmin vastaavaan aikaan vain pari kolme.

Mutta paljon on muuttunut tuulivoimatuhojen myötä.

Säätila on ollut viimeisen vuorokauden aikana suhteellisen vähätuulinen, tuulivoiman tuotto todella vaatimaton 830 MW, kun koko kulutus Suomessa on 10.528 MW klo 22:15. Voimalat käyvätkin kaikesta päätellen hitaasti ja syntyvä infraääni on hyvin matalaa taajuudeltaan.

Kuvakaappaus: Fingrid.fi.

Kuluneen yön ja vuorokauden tilanne antaa olettaa, että sydänvaivaa on "liikkeellä" tavanomaista enemmän.

"Tutkimuksessa tutkittiin ensi kertaa melun häiritsevyyden ja eteisvärinän (atrial fibrallation, AF) välistä yhteyttä. Melun häiritsevyys (annoyance) on yleinen reaktio väestössä altistuttaessa ympäristömelulle ja sillä on yhteys sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkimusraportti on julkaistu arvostetussa International Journal of Cardiology -julkaisussa.

Gutenbergin terveystutkimuksessa (Gutenberg Health Study) kerättiin poikkileikkaustiedot 14.639 osallistujalta vuosilta 2007-2012. Tie-, lento-, raideliikenteen, teollisuuden ja lähiympäristön melun häiritsevyys päivä- ja yöaikaan kerättiin kaikilta osallistujilta kyselylomakkein käyttäen 5-portaista asteikkoa. Eteisvärinä arvioitiin itse ilmoitetulla potilaskertomuksella ja/tai todettiin tutkimuksessa elektrokardiogrammilla. Tutkimuksen osallistujista 80 %:lle melu oli tietyssä määrin häiritsevää."

Kysymys kuuluukin, kauanko näin jatkuu, eikä kukaan puutu tilanteeseen, puhumattakaan että ottaisi vastuuta? Terveysvalvontaa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Täällä kaatuu kuitenkin väkeä. Suomi on valloitettu monessa suhteessa sisältä päin. Alkaa vähitellen näyttää siltä, että ihmiset eivät herää ajoissa, eivätkä käsitä, että sama odottaa heitä vuoden parin sisällä.

Eikä heillä silloin enää ole aiempien puolesta puhujien tukea, valitettavasti. Terveys on kuitenkin kaiken edellytys.

Tarvittaisiin ihme, että kävisi toisin. Millä ihmiset heräisivät todellisuuteen, joka koskettaaä suurimpaa osaa väestöstä ja josta kukaan ei halua kuulla?

Aika alkaa käydä todella vähiin.


Lisätietoja:

https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkomarkkinainformaatio/tuulivoiman-tuotanto/

https://www.fingrid.fi/-/custom/sahkojarjestelman-tila-169/

https://santavuori.blogspot.com/2018/05/hairitsevalla-melulla-ja-sydamen.html

22.8.2019

Kanadalainen ilmastoskeptikko voitti Michael Mannin oikeudessa

WattsUpWithThat-sivusto kertoo positiivisia uutisia ilmastotutkimusrintamalta.

Tohtori Tim Ball, kanadalainen ilmastoskeptikko, on voittanut Michael E. Mannin kanteen oikeudessa. Mann joutuu maksamaan myös oikeudenkäyntikulut. Kuten sivuston lukijat muistavat, helposti loukkaantuva tohtori Michael Mann haastoi tohtori Tim Ballin oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Helmikuussa 2018 Andrew Weaverin tohtori Ballia vastaan ​​nostama oikeusjuttu hylättiin kokonaan myös kunnianloukkauksen osalta. Kunnianloukkaussyyte sisälsi Ballin kirjoittaman artikkelin, jonka mukaan IPCC oli suunnannut lähes kaiken ilmastotutkimuksen rahoituksen ja tieteellisen tutkimuksen antropogeeniseen ilmaston lämpenemiseen (AGW). Tämä tarkoitti, että ilmaston ja ilmastonmuutoksen laajemmassa ymmärtämisessä ei käytännössä edistytty. Ball viittasi Weaverin haastatteluun ja erään opiskelijan yrityksiin järjestää keskustelu. Jotkin Ballin kommenteista eivät olleet täysin perusteltuja, joten niistä tuli kunnianloukkauskanteen perusta.

Syytteet hylättiin täysin.

Nyt Mannin tapauksessa, joka juontaa aina vuoteen 2011, kyseessä on myös syytteiden täysi hylkääminen.

Ball pyysi WattsUpWithThat-sivustoa kertomaan asiasta. Ball kirjoitti:
"Hei Anthony,
korkein oikeus hylkäsi tänä aamuna Michael Mannin kanteen minua vastaan ja he maksavat oikeudenkäyntikuluni.
Tim Ball"


Lue lisää:

https://wattsupwiththat.com/2019/08/22/breaking-dr-tim-ball-wins-michaelemann-lawsuit-mann-has-to-pay/

https://wattsupwiththat.com/2018/02/14/tim-balls-victory-in-the-first-climate-lawsuit-judgment-the-backstory/

Kuva: Pixabay.com.

22.8.2019.

22.3.2019

Infraäänelle ja matalataajuiselle melulle altistuminen haitallista terveydelle

Perussuomalaiset-lehdessä 9/2018 oli lähes aukeaman tietoisku koskien tuulivoimaloiden infraäänen vaikutuksia terveyteen. Lehteä on jaettu useissa maakunnissa, mutta moni on silti varmasti jäänyt sitä paitsi. Tässä pääpointit jutusta, joka aukeaa luettavaksi myös kuvia klikkaamalla.

Professori Mariana Alves-Pereira ja DI Antti Aunio pitivät viime syksynä luennot infraäänen ja matalataajuisen melun terveysvaikutuksista Ahlaisissa ja Kalajoella. Aunion mittauksissa on todistettu, että tuulivoimalat synnyttävät infraääntä eli kuuloalueen alapuolella olevaa matalataajuista ilmanpaineen vaihtelua. "Tuulivoimaturbiinien aiheuttama infraääni on säännöllistä sykettä, toisin kuin luonnossa esiintyvä kohina.

- Infraääni leviää kymmenien, jopa satojen kilometrien päähän tuulivoimaloista. Muutaman vuoden päästä nyt Etelä-Pohjanmaalla mitattu infraäänitaso kattaa koko Suomen, Aunio sanoi."


Professori Alves-Pereiran tutkimusryhmä löysi vibroakustisen oireyhtymän 1980-luvulla. Hän on vakuuttunut, että se voi seurata pitkäaikaisesta alistumisesta infraäänille ja matalataajuiselle melulle.

- Vibroakustisen oireyhtymän tutkimus alkoi vuonna 1980, kun tohtori Castelo Branco lähti tutkimaan lentoteknikoissa aikuisina ilmenneitä epilepsiatapauksia. Jopa 10 %:lle lentoteknikoista puhkesi aikuisiän epilepsia, kun koko väestölle Portugalissa luku oli 0,2 %. Vuosina 1980-86 löydettiin lentoteknikoilta useita neurologisia muutoksia - heidän aivonsa vastasivat 90-vuotiaiden aivoja".

Vuonna 1987 ensimmäisen oireyhtymästä kärsineen, 58-vuotiaana sydänkohtaukseen kuolleen lentoteknikon sydämestä löydettiin runsaasti kardiovaskulaaristen rakenteiden epänormaaleja paksuuntumia. Sydänpussin ja valtimoiden paksuuntumat ovat altistuneilla huomattavasti suurempia kuin kenelläkään muulla.

1990-luvulla tutkittiin oireyhtymän kehittymistä. Tutkimusryhmä koostui 140:stä keskimäärin 42-vuotiaasta lentoteknikosta, joilla ei ollut perussairauksia, tupakointi-, alkoholi- tai mielenterveysongelmia. 4-10 vuoden kuluttua puolet tutkittavista kärsi keuhkoputkentulehduksista, kurkunpään tulehduksista, käheydestä, kuivasta yskästä ja keuhkopussin vuotamisista. 10 vuoden kuluttua lähes kaikki kärsivät vakavista fyysisistä, psyykkisistä ja neurologisista oireista.


Vuonna 1992 aloitetuissa rottakokeissa selvitettiin keuhkoahtauman ja infraäänialtistuksen yhteyttä. Sen todettiin aiheuttavan rotilla keuhkorakkuloiden seinien paksuuntumaa sekä henkitorven harjasolujen yhteensulautumista ja tuhoutumista. - "Samoin sisäkorvan simpukan värekarvat sulautuivat toisiinsa ja takertuivat ylempään kalvoon, mistä syystä rotista tuli erityisen herkkiä tietyille äänille, Alves-Pereira kertoi."

Vuonna 2006 tutkimusryhmä teki mittauksia asuinalueella, jota ympäröi neljä tuulivoimalaa alle 1 km:n etäisyydellä asuinrakennuksista. Asukkaat kärsivät mm. uupumuksesta ja muistiongelmista. Tutkijaryhmä löysi alueen hevosilta harvinaisen paljon kampurajalkaisuutta, joka johtui verisuonten paksuuntumisesta ja tukkeutumisesta.

*

Pääkohdissaan siis näin. Artikkeli on karua kertomaa, mutta se kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Mitä luulette, minkä kokoinen joukko Suomen väestöstä altistuu tuulivoimaloiden infraäänelle?

6.10.2018

Tuulivoimaloiden infraäänen leviäminen ja terveyshaitat

Lauantain videoina vuorossa syyskuun alussa järjestettyjen infraääniseminaarien lyhyet tallenteet.

Ensimmäisellä videolla Aunio Group kertoo lyhyesti Suomessa tekemistään infraäänen leviämismittauksista ja toisella professori Alves-Pereira kertoo, miten teollisuuden aiheuttama infraääni ihmisten ja eläintenkin terveyteen vaikuttaa.



Täytyy sanoa, että aika hiljaiseksi vetää, vaikka tämä periaatteessa olikin tuttua tietoa.

Kysymys ei ole siitä, mitä infraäänelle altistuminen saa aikaan harvoille ihmisille, vaan siitä, mitä pitkäaikainen altistus tekee suurelle joukolle: portugalilaisten tutkimuksessa yli 10 %:lle tavallisia työikäisiä ja -kykyisiä ihmisiä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan täällä, missä infraäänelle altistuvat myös vanhukset, sairaat, lapset ja jopa vauvat odotusaikana, ja vielä pitkäaikaisemmin kuin töissään infraäänelle altistuvat!

Päättäjämme Arkadianmäellä, samoin kuin lukuisat asiasta vastaavat virkamiehet eivät voi olla niin tyhmiä, etteivätkö tajuaisi tämän kaiken olevan täyttä totta. Sen osoittaa myös terveystutkimuksen toinen vaihe, se jota parhaillaan kenttäoloissa tehdään. Siitä lisää tuonnempana.


Lisätietoja:

Videot: Kai Ylikoski

Julkaistu 16.9.2018

Tuulivoimaloiden infraäänen mittaaminen. DI Antti Aunio. Kalajoki 9.9.2018
 
https://www.youtube.com/watch?v=-ISVkI7zXus

Julkaistu 17.9.2018

Infra sound and low frequensy noise. Mariana Alves-Pereira. Kalajoki 9.9.2018.

https://www.youtube.com/watch?v=V3XCz_6PKmQ

15.5.2018

Häiritsevällä melulla ja sydämen eteisvärinällä merkittävä yhteys

Saksassa on julkaistu tutkimus, jossa löytyi merkittävä yhteys melun häiritsevyyden ja sydämen eteisvärinän välillä. Häiritsevä melu oli peräisin tie-, lento-, raideliikenteestä, teollisuudesta ja lähiympäristöstä.

Tutkimuksessa tutkittiin ensi kertaa melun häiritsevyyden ja eteisvärinän (atrial fibrallation, AF) välistä yhteyttä. Melun häiritsevyys (annoyance) on yleinen reaktio väestössä altistuttaessa ympäristömelulle ja sillä on yhteys sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkimusraportti on julkaistu arvostetussa International Journal of Cardiology -julkaisussa.

Gutenbergin terveystutkimuksessa (Gutenberg Health Study) kerättiin poikkileikkaustiedot 14.639 osallistujalta vuosilta 2007-2012. Tie-, lento-, raideliikenteen, teollisuuden ja lähiympäristön melun häiritsevyys päivä- ja yöaikaan kerättiin kaikilta osallistujilta kyselylomakkein käyttäen 5-portaista asteikkoa. Eteisvärinä arvioitiin itse ilmoitetulla potilaskertomuksella ja/tai todettiin tutkimuksessa elektrokardiogrammilla. Tutkimuksen osallistujista 80 %:lle melu oli tietyssä määrin häiritsevää.

Suurimmat häiritsevän melun lähteet olivat päivä- ja yöaikaan lento-, tieliikenne ja lähiympäristön melu. Häiritsevyyden aste ei liittynyt sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden muutoksiin.

Suomeksi sanottuna siis eriasteisella (kaikella) häiritsevyydellä oli selvä yhteys sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin.

Tutkimuksen tulokset osoittavat ensimmäistä kertaa, että häiritsevä melu liittyy eteisvärinään (AF).

 
Vaikka tutkijat eivät vielä tunnekaan mekanismeja, joilla melu - häiritsevyys - sairaus syntyy, on melun häiritsevyyden ja sairauden välinen yhteys siis selvä.

Yhäkö Suomen hallitus ja kansanedustajat päättävät lisätä tuulivoimaa ja myöntää niille uutta tukea, kun jo tähän asti rakennetut voimalat tukineen romahduttavat kansanterveyden ja talouden?

Katsokaa klo 14 alkaen, mitä kansamme edustajat päättävät.


Lue ja kuuntele lisää:

https://www.internationaljournalofcardiology.com/article/S0167-5273(17)37174-7/fulltext

https://www.eduskunta.fi/FI/lakiensaataminen/taysistunnon_verkkolahetykset/Sivut/default.aspx

https://santavuori.blogspot.fi/search/label/tutkimus

18.3.2018

Sana sunnuntaiksi: myllynkivien välissä

YouTube ehdotti Ilmajoen tuulivoimamielenosoituksen jälkeen Niilo Yli-Vainion videota. Kyse on puheesta 40 vuoden takaa, siis vuodelta 1978.

Kaukaako haettu?

Ei suinkaan.

Samaan aikaan eli 40 vuotta sitten on alettu tehdä tutkimusta infraäänen haitallisuudesta ihmisten terveydelle, joten kaikki on kovin suhteellista - eihän tieto ole vieläkään tavoittanut Suomen poliitikkoja!

Tässä joka tapauksessa Yli-Vainion puhe. Ainakin alku kuulostaa yhä ajankohtaiselta (litterointi blogistin):

"Rauha teille tänä iltana! Ja nyt tämän uuden viinin aikana, kun tämä uusi Hengen vuodatus on meidän maahamme tullut, jokainen, joka on saanut kokia Jumalan voiman, Jumalan elämän, tuon ihmeellisen taivaallisen ilon, minkä Pyhä Henki tuo, ei ole sen jälkeen enää samanlainen, vaan on muuttunut ihminen.

Minä olin tehnyt työtä jo... evankeliumityötä jo yli kolmekymmentä vuotta ja sitten kun Herra alkoi minua käsittelemään omalla tavallansa, minua Herra käsitteli vähän lujemmin kuin näitä kaikki toisia - nämä on tullut vaan niin kuin siinä vanavedessä tämä toinen joukko - minua pidettiin siellä myllynkivien välissä ja otettiin välistä pois ja taas pantiin ja joskus tuntuu, että oikein... riivinraudalla oikein, oikein vedettiin, kun se vanhan Niilon kuolema oli niin lujassa! Eikä se nyt oo vielä niin kuollut kovin tänäkään päivänä. 

Mutta kun Herra sitten ilmestyi ja alkoi toimia ja vaikuttaa, niin kyllä olis kaameeta, jos pitäisi palata ajassa taaksepäin muutama vuosi, olisi hirvittävää. Kyllä on niin toisenlaista, olla evankeliumin työssä mukana, nähdä, että Jumalan henki tekee tätä työtä..."


"... Jumala ei koskaan jää toimettomaksi. Ei tule sellaista tilannetta maailmassa, että Jumala sanoisi, että nyt minä en tiiä, että mitä minä enää teen ja rupeaisi kynsimään päätänsä."

Herätystä tämä maa tarvitsee. Niin Ilmajoki kuin kaikki muutkin Suomen kunnat - myös Lapua ja Isokyrö ovat saaneet ihan omat puheensa, varmasti tarpeeseen.

PS. Tietenkin ihan yhtä lailla tarpeen herätys on muuallakin, kiertäähän Mahdollisuus muutokseenkin parhaillaan koko maata. 


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.fi/2018/03/tuulivoimamielenosoitus-ja-seminaari.html

http://cdn.knightlab.com/libs/timeline/latest/embed/index.html?source=0Ak2bgr7C0nhPdGR3S1lEekU3T3p4ZDhUNDdRV2Y2ZkE&font=Bevan-PotanoSans&maptype=toner&lang=en&height=650

http://howgreenisthis.org/infrasound-low-frequency-noise-and-wind-turbines/

https://stopthesethings.files.wordpress.com/2013/07/kelley-et-al-1985.pdf

https://www.youtube.com/watch?v=Kyj4W2ZPiKA

https://www.youtube.com/watch?v=zrW1Kk1rnLg

https://www.youtube.com/watch?v=kv_ogz5t67k

21.2.2018

Uskonto nimeltä Ilmastonmuutos

Tuulivoimauskonto on osa uskontoa nimeltä Ilmastonmuutos. Watch this - because you are so "SMART".



Jos jenkkivideo meni överiksi, katso tämä.

Videon mukaan ilmaston lämpenemisestä ei voi keskustella - koska se tapahtuu. Mitä on tiede, jossa ei voi keskustella? Ei se ainakaan tiedettä ole, vaan uskontoa.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.fi/2016/12/tuulivoimauskonto.html

Climate Change: Scam or Unquestionable Religious Truth of the "smart"?

Video: Semi Respectable - Cartoons

Julkaistu 15.5.2017

The newest & best fad for the religious zealot. Data is what we say it is, heresy will not be tolerated, questioning is blasphemy and money pleases climate. Obey, doubt not and believe! Only the total believer shall be saved, Hollywood Hypocrisy shall lead the way!

https://www.youtube.com/watch?v=ZPhyLoqtVdY

Nobel Laureate Smashes the Global Warming Hoax


Video: 1000frolly

Julkaistu 12.7.2015

1000Frolly channel relies on your generosity and support to keep up the fight against the forces of pseudo-science. Please assist of you can; Patreon https://www.patreon.com/1000Frolly 

Nobel laureate Ivar Giaever's speech at the Nobel Laureates meeting 1st July 2015. Ivar points out the mistakes which Obama makes in his speeches about global warming, and shares other not-well known facts about the state of the climate. Copyright is owned by 2015 Council for the Lindau Nobel Laureate Meetings. This is for educational purposes only and is not a commercial use. According to their terms (See end of video) Lindau allow non-commercial sharing and embedding of this video.

https://www.youtube.com/watch?v=TCy_UOjEir0

23.1.2018

Mielenterveysseura pelkää itsemurhien lisääntyvän

Kaleva uutisoi 7.1.2018, että Suomen Mielenterveysseura pelkää itsemurhien lisääntyvän tulevina vuosina. Pelko on täysin aiheellinen ja uutinen on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle.

Tilastokeskuksen mukaan itsemurhien määrä laski Suomessa selvästi 2000-luvulla. Määrä oli huomattavasti laskussa ensimmäisen vuosikymmenen lopusta aina vuoteen 2015 asti. Vuonna 2015 itsemurhien määrä oli 731.

Kehitys muutti suuntaa vuoden 2016 tilastoissa. Kalevan mukaan itsemurhien määrä kasvoi 56 tapauksella, vajaalla 8 %:lla.

Laskevan suunnan olisi tullut todennäköisesti kuitenkin säilyä, jolloin lisäys itsemurhien määrässä on enemmänkin.

Suomen Mielenterveysseura sanoo Kalevan uutisessa kehityksestä seuraavasti:

"Se voi olla satunnaisvaihtelua, mutta nousu on sen verran iso, että pitää olla huolissaan. Kyseessä voi olla trendimuutos, mutta emme voi sitä vielä varmuudella sanoa".

Pohjois-Suomen jokaisessa kolmessa maakunnassa vuoden 2016 luvut ovat  suuremmat kuin edellisenä vuonna. Koko maan tilanne on uutisen mukaan kuta kuinkin samanlainen. Huonontuneet luvut koskevat nimenomaan miesten tekemiä itsemurhia.

Uutisessa pohditaan syitä käänteeseen. Maahanmuutto, miesten ongelmat ynnä muut voivat toki selittää tapahtunutta, mutta syynä voi olla myös tuulivoimaloiden aiheuttama häiritsevyys ja rasitus, muun muassa melun, tärinän, välkkeen ja infraäänen kautta.

Kevyin perustein tätä ei tässä blogissa esitetä.

Illinoisin yliopistossa lokakuussa 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan tuulivoimaloilla on yhteys lisääntyneisiin itsemurhiin: voimalat johtavat itsemurhamäärien kasvuun. Tutkimuksen on tehnyt Eric Zou, joka tutki tilannetta USAssa vuosina 2001-2013 yli 800 teollisuusluokan tuulivoimalan ympäristössä.

Tutkimustulosten mukaan erityisessä vaarassa ovat vanhemmat ihmiset, suuren infraäänialtistuksen tuulen myötä saavat sekä uusien voimaloiden käynnistymisestä johtuvista unihäiriöistä kärsivät:

"First, the suicide effect concentrates among individuals who are vulnerable to noise-induced illnesses, such as the elderly. Second, the suicide effect is driven by days when wind blows in directions that would raise residents’ exposure to low-frequency noise radiation. Third, data from a large-scale health survey suggest increased sleep insufficiency as new turbines began operating."

Toisaalta myös infraäänen haitoista on ennestäänkin hyvin tiedossa muun muassa unihäiriöt, pelkotilat ja paniikkikohtaukset. Ne ovat kaikki oireita, joista myös täällä Suomessa kärsitään.

Kuten jutun kommenteissakin todetaan, suomalaisia on kautta historian pidetty itsemurhille alttiina kansana. Iltalehden tuoreessa uutisessa todetaan, että "itsemurhia tehdään Suomessa esimerkiksi muihin Pohjoismaihin verrattuna eniten."

Suuret teollisuusluokan tuulivoimalat asutuksen välittömässä tuntumassa ilman, että tasainen maasto tarjoaa suojaa sen enempää melua kuin infraääntäkään vastaan - on pakko huokaista niiden ihmisten puolesta, jotka joutuvat parhaillaan ja ovat jo joutuneet kärsimään aivan turhaan voimaloiden aiheuttamasta rasituksesta.

Poliitikot, te olette päätöksentekijöitä. Miten ratkaisette tämän? Vai jätättekö asian asukkaiden ratkaistavaksi?


Lue lisää:

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/itsemurhien-maarassa-huolestuttava-kaanne-mielenterveysseura-pelkaa-itsemurhien-lisaantyvan-tulevina-vuosina/780969/

http://en.friends-against-wind.org/health/impact-of-wind-turbines-on-suicide

http://docs.wind-watch.org/Zou-suicide-2017-Oct.pdf

http://santavuori.blogspot.fi/2016/10/ensimmaiset-oireet-infraaanesta.html

http://tuulivahinko.blogspot.fi/

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801242200691151_u0.shtml

Korjattu Kalevan jutun pvm, päivitetty Iltalehden sitaatti 24.1.2018.

5.10.2017

Tuulivoiman terveys- ja ympäristövaikutusten tutkimuksen yhteiskehittäminen

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta järjesti torstaina 05.10.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön tiloissa Meritullinkadulla Helsingissä seuraavan tilaisuuden:

Tuulivoiman terveys- ja ympäristövaikutuksiin liittyvän tutkimusteeman yhteiskehittäminen

Tiedot linkin takana tyhjättiin kohta tilaisuuden jälkeen, mutta tilaisuuden tallenne ja lyhyt esittely löytyy YouTubesta, josta alla oleva teksti.  

Varmaan tiedot tyhjättiin vahingossa, mutta onneksi netin välimuistitallenteet vielä palvelevat, joten kaikkien tarvitsevien kannattaa poimia tiedot talteen kipin kapin täältä.

Tervetuloa yhteiskehittämään tuulivoiman terveys- ja ympäristövaikutuksiin liittyvän tutkimusteeman sisältöä. Tavoitteena on keskustella avoimesti ja vuorovaikutteisesti aiheeseen liittyvästä tutkimustarpeesta sekä keinoista ja mahdollisuuksista toteuttaa tutkimusta. 


Ohjelma: 

klo 9:00–9:15 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 

klo 9:15–9:30 Taustaa valtioneuvoston tuulivoimaan liittyvälle tutkimustarpeelle 

klo 9:30–10:30 Keskustelu jatkotutkimustarpeesta, tutkimuskysymyksistä ja niiden toteuttamismahdollisuuksista 
 - Tuulivoimaloiden läheisyyden yhteys terveydentilaan 
- Infraäänen vaikutus oireiluun ja fysiologisiin reaktioihin 
- Äänitasot sisätiloissa tuulivoimaloiden läheisyydessä 
- Mahdolliset muut tutkimustarpeet 

klo 10:30–11:00 Jatkotoimenpiteet ja loppukeskustelu


Lisätietoja:

http://tietokayttoon.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tapahtuma-tuulivoiman-terveys-ja-ymparistovaikutuksiin-liittyvan-tutkimusteeman-sisallon-yhteiskehittaminen

https://www.youtube.com/watch?time_continue=3&v=o2yJ5_gwDw0

https://www.youtube.com/watch?v=7YV72QScbmk

05.10.2017.

8.7.2017

Tuulivoiman vaikutus syntyvyyteen tutkittava

Santavuoren blogissa kerrottiin aiemmin keväällä yhdistyksestä nimeltä Suomen ympäristöterveys ry. Se hankkii rahoitusta tutkimukseen, jolla selvitetään tuulivoimaloiden infraäänen terveysvaikutuksia.

Yhdistyksen mukaan uusimpien väestötilastojen sekä väestön syntyvyydestä ja kuolleisuudesta tehdyn

"alustavan analyysin [...] perusteella näyttää siltä, että suurilla tuulivoimala-alueilla saattaa olla vaikutusta väestön kehitykseen kymmenien kilometrien säteellä. Monet voimaloiden lähellä asuvat kokevat terveyshaittaa."

Klikkaa kuvasta alustavaan analyysiin.

Yllä olevassa kuviossa on tarkasteltu alustavasti suhteellista syntyvyyttä maakunnittain vuosina 2000-2016. Syntyvyys on laskenut Suomessa kauttaaltaan noin vuodesta 2010 lähtien, mutta

"Niissä maakunnissa, joissa tuulivoimaa on rakennettu (Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi), lasku on ollut voimakasta. Toisaalta lähes yhtä voimakasta laskua on tapahtunut myös esim. Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa, joten laskun taustalla voi olla myös muu tekijä kuin tuulivoima."

Suomen ympäristöterveys ry on perustettu terveellisen ja turvallisen elinympäristön puolesta. Sen mukaan asiaa on tutkittava kiireesti:

"Koska poliittinen päätöksenteko on hidasta, on asiaa tutkittava yksityisin voimin nopeasti väestön ja yksilöiden terveyden suojelemiseksi. Eniten tuulivoimaloita on nyt Pohjois-Pohjanmaalla."

Terveyshaittatutkimus on aloitettu jo aiemmin vapaaehtoisvoimin yksityisen rahoituksen turvin. Yhdistys on saanut nyt myös rahankeräysluvan tutkimuksen vauhdittamiseksi.

Tutkimusta voit tukea liittymällä jäseneksi taikka lahjoittamalla tai osallistumalla Oulun poliisipiirin alueella toteutettavaan rahankeruuseen. Levitäthän myös tietoa, se on ensiarvoisen tärkeää!


Lisätietoja:

http://santavuori.blogspot.fi/2017/04/suomen-ymparistoterveys.html

https://syte.fi/

https://syte.fi/haluatko-auttaa-terveysvaikutusten-selvittamisessa/

https://suomenymparistoterveys.files.wordpress.com/2017/07/syte_esite-rahankerc3a4ys.pdf

https://suomenymparistoterveys.files.wordpress.com/2017/07/syte-syntyvyys-kuolleisuus.pdf

25.6.2017

Juhannuspäivän rukous

Väittääkö joku, ettei Luoja kuule rukouksia?

Hallituksen teettämän terveysselvityksen puolesta kuullun rukouksen Hän ainakin kuuli - onhan selvitys melko kelvollisesti tehty tähänastisesta tutkimuksesta, vaikka siellä onkin täydennettävää. Tutkimus kuitenkin jatkuu varsinaisella tutkimusosiolla, joten varmastikin puutteet korjataan siinä.

Englanninkieliset tai englantia puhuvat ihmiset ovat rukoilleet Suomen hallituksen teettämän terveysselvityksen puolesta jo kuukausia. Thank you for praying for our government and for the people in Finland!


Näin jälkikäteen voisi tietenkin harrastaa jälkiviisautta ja sanoa, että olisi pitänyt rukoilla lehdistön ja poliitikkojen puolesta, jotta ensimmäiset uutisoisivat totuudenmukaisesti ja jälkimmäiset tekisivät tietoon perustuvia päätöksiä, mutta on parasta, että muistamme näitä tulevissa rukouksissa.
Rukoilkaamme siis suomalaisen lehdistön ja poliitikkojemme puolesta, jotta he ymmärtäisivät Suomen kansan perusarvojen ja terveyden olevan uhattuina tuulivoimakaavoituksessa ja uutisoisivat totuudenmukaisesti tuulivoiman haitoista sekä tekisivät viisaita päätöksiä, jotka perustuvat uusimpaan tietoon ja kansalaisten kokemaan hätään.
Kiitos, että jaat yhteisen huolemme.


Lisätietoja:

http://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tuulivoiman-terveys-ja-ymparistovaikutuksia-selvitetty

http://tem.fi/asunto-energia-ja-ymparistoministeri/-/asset_publisher/ministeri-tiilikainen-uusiutuvan-sahkon-uuden-tukijarjestelman-valmistelu-aloitetaan

25.06.2017.

16.6.2017

Mittauskuva paljastaa tuulivoimaloiden infraäänen

MTV:n uutinen perjantailta oli poikkeus massassa - uutismassassa, johon palataan vielä.

Tuulivoimaloiden infraääniä jo vuoden mitannut Aunio Groupin toimitusjohtaja Antti Aunio kertoo MTV:n uutisessa spektrogrammista, joka paljastaa voimaloiden tuottaman infraäänen yksiselitteisesti.

"- Mittauskuvista näkyy selkeästi tuulivoimaloiden tuottama jatkuva infraääni, sillä spektrogrammeissa näkyvät spektripiikit häviävät, kun voimalat pysäytetään. Olemme havainneet, että infraääni peittyy osittain kohinaan kovan maatuulen aikana, kertoo Aunio."

Spektripiikit ovat siis kuvaajassa näkyviä "viivoja". Auniogroup tarjosi kehittämiään mittalaitteita myös ministeriölle tuulivoimaloiden terveysselvityksen tekemiseen, mutta he eivät ole ainakaan toistaiseksi tarttuneet tarjoukseen.

Tutkimustieto toisi kuitenkin selvyyden siihen, onko infraäänellä ja ihmisten terveysoireilla syy-yhteys. Maailmalla on tutkittu lyhytaikaista altistusta, mutta vielä ei tiedetä, "miten pitkäaikainen altistus jaksolliselle monotoniselle signaaliäänelle vaikuttaa."

Kuva: Pixabay.com.

- Tämä ääni ei ole korvin kuultavissa. [...] Olemme mitanneet infraäänen lisäksi unta ja pyytäneet ihmisiä pitämään samalla oirepäiväkirjaa. Sen voi sanoa, että osalla oireet ja infraääni korreloi, mutta osalla ei, toteaa Aunio."

- Olennainen kysymys on, "onko infraäänellä ajallinen yhteys ihmisten kokemien terveysoireiden kanssa," hän pohtii.

- [...] Maailmalla on jo tehty tutkimusta, jossa on osoitettu, että voimakkaalla infraäänen signaalitasolla on terveysvaikutuksia. Nyt tarvitaan vielä lisää tutkimusta matalatehoisen infraäänen terveysvaikutuksista, toteaa Aunio."

Hallituksen teettämässä terveysselvityksessä ei tutkittu lainkaan infraäänen ja terveysoireiden välistä mahdollista yhteyttä.

Tämän vuoksi onkin äärettömän tärkeää, että meneillään on mittauksiin perustuva tutkimus. Sen kuvaajat osoittavat yksiselitteisesti tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen - tai voimaloiden pysäytykset, seisakit tai muut vastaavat säädöt.

Kyse on viime kädessä meidän jokaisen terveydestä - niin tuulivoiman vastustajien kuin tuulivoiman kannattajienkin terveydestä. Myös ministereiden, virkamiesten ja kansanedustajien, tuulivoimatoimijoiden ja kuntapäättäjien terveydestä.


Lue lisää:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuulivoimaloiden-terveyshaitoista-karsivat-ihmiset-leimataan-hulluiksi-tama-mittauskuva-paljastaa-voimaloiden-infraaanen/6474320

http://santavuori.blogspot.fi/2017/05/spektrogrammi-havainnollistaa-aanen.html

14.5.2017

Infraääni - etkö usko ennen kuin näet?

Niiden, jotka eivät usko tuulivoimalan tekevän infraääntä, elleivät näe, kannattaa katsoa seuraava video. Se on Minnesotan yliopiston tekemä visualisaatio tuulivoimalan infraäänestä lumisateen avulla. Videolta käy selväksi myös, miten infraääntä syntyy.


Video on jo vuodelta 2013, mutta yhä ajankohtainen - myös Suomen lumisateisessa keväässä.


Lisätietoja:

Video: umnSAFL

Julkaistu 5.9.2013

Particle Image Velocimetry is a technique to measure turbulence long used in wind tunnels for small scale testing. Using this technique to measure turbulence in the field on full-scale structures has proved to be very difficult and has been thought by some to be impossible. In February 2013, Eolos researchers demonstrated the ability to visualize large scale turbulent structures using natural snowfall.


https://windfarmaction.wordpress.com/2014/07/03/now-you-can-see-infrasound/

4.5.2017

Tuulivoimaloiden infraääni mitattavissa

Päivän Kalevassa oli juttu Suomessa kehitetystä tuulivoimaloiden infraäänien mittalaitteesta. Aiheesta oli blogissa puhetta jo aiemmin, joten seuraavassa joitain uusia pointteja. Koko juttu on luettavissa Kalevan sivuilta.

Infraääni on matalataajuista, alle 20 Hz:n ääntä. Se jää siis yleensä alle kuulokynnyksen. 

Jutun mukaan yrittäjä Antti Aunion kehittämällä mittalaitteella "pystytään mittaamaan ja tallentamaan tuulivoimaloiden tuottamaa infraääntä kymmenien kilometrien etäisyydellä voimaloista." Esimerkiksi Siikajoen tuulivoimaloiden infraääntä on mitattu Oulussa saakka.

Jo tehdyssä pilottitutkimuksessa lähes 20 laitetta keräsi tietoa tuulivoimaloiden infraäänestä oireista valittaneiden ihmisten kodeissa eri puolilla Suomea kuukauden ajan.

Laitteen kehittäjä ei ota kantaa siihen, miten infraääni ihmiseen vaikuttaa. Hän sanoo kuitenkin, että asiaa pitäisi tutkia:

"- Lyhyellä altistuksella voimakkaalla signaalitasolla infraääni on terveydelle haitallista, se tiedetään. Mutta kukaan ei tiedä, onko tuulivoimaloiden tuottama infraääni pitkäaikaisella altistuksella todellisuudessa haitallista."

Laitteella voidaan myös erottaa luonnon infraäänet tuulivoimaloiden aiheuttamista infraäänistä. - Miten? Palataan siihen pian.

Kehitettyä mittalaitetta on mahdollisuus vuokrata ja se on ensimmäinen pitkäaikaiseen ja laajaan mittaukseen sopiva edullinen laite. Tutkimushanketta on tarjottu STM:lle ja TEM:lle, mutta niistä ei ole toistaiseksi kuulunut vastausta.


Lue lisää:

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululaisyrittaja-kertoo-kehittaneensa-mittalaitteen-tuulivoimaloiden-infraaanille/758872/

http://santavuori.blogspot.fi/2017/06/mittauskuva-paljastaa-tuulivoimaloiden.html

19.06.2017 lisätty viimeinen linkki.

21.4.2017

Petollinen infraääni

Kp24.fi:n uutinen on Kokkolan kaupungin tuulivoimasuunnitelmien lisäksi muutenkin mielenkiintoinen.

Jutussa haastatellaan paikkakunnalta kotoisin olevaa Antti Auniota, joka on hämmästynyt Kokkolan suunnitelmista ja toteaa "isompien tuulivoimaloiden mahdollisesti tuovan terveysriskejä hyvinkin kaukana voimaloista asuville".

"- Nasa ja Yhdysvaltain puolustusvoimat ovat tehneet mittavia tutkimuksia. Siellä matalien taajuuksien havaittiin aiheuttavan pahoinvointia."

Aunio on kehittänyt yrityksessään erilaisia mittauslaitteita, ja myös infraäänen mittalaitteen. Tammikuusta lähtien on tehty tutkimusta, jossa noin 20 laitetta on ollut eri puolilla Suomea noin 1-10 km:n etäisyydellä tuulivoimaloista kodeissa, joissa on koettu terveyshaittoja voimaloiden rakentamisen jälkeen.

Yhdessä paikassa laitteet ovat olleet kerrallaan kuukauden. Samaan aikaan on täytetty oirepäiväkirjaa.

"- Jos tuulivoimaloiden infraääni aiheuttaa ihmisille uni- ja terveyshaittoja, se näkyy tutkimuksessa". "Tutkimuksen tietoja puretaan raakadatasta ja päiväkirjoista kevään aikana."

Kuva: Pixabay.com.

Infraääni on petollista, koska sitä ei kuule korvalla ja koska se etenee vaivatta pitkiä matkoja.

"- Infraäänen ongelma ei ole äänen voimakkuus vaan se, että sitä tulee koko ajan. Ihmisten oireet syntyvät vähitellen ja pitkällä ajalla. Kunnollista pitkäaikaistutkimusta isojen tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen terveysvaikutuksiin ei ole tehty."

Niin - sitä ei ole aiemmin tehty. Nyt tehdään.


Lisätietoja:

https://kp24.fi/uutiset/510683/kokkolalaislahtoinen-yrittaja-odottaisi-terveysselvitysta-ennen-tuulivoimaloiden-rakentamista-harrin

http://www.auniogroup.com/2017/03/10/tutkimuksen-kaynnistyminen/

5.4.2017

Suomen ympäristöterveys

Joko olette tietoisia yhdistyksestä nimeltä Suomen ympäristöterveys? Se tukee tutkimusta, joka koskettaa elinympäristössä tapahtuvia, ihmisten ja eläinten hyvinvointiin mahdollisesti vaikuttavia muutoksia.

Kuvakaappaus yhdistyksen sivuilta.

Yhdistys edistää ympäristöterveyden tieteellistä tutkimusta teettämällä ja rahoittamalla sekä julkaisemalla ja kääntämällä tarvittavia tutkimuksia. Tällä hetkellä yhdistyksellä on varsin ajankohtainen tavoite. Se hankkii rahoitusta

"tutkimukseen, jolla selvitetään, onko tuulivoimaloiden infraäänellä vaikutusta ihmisten ja eläinten terveyteen".

Yhdistyksen sivuilta löytyy taustaa tutkimukselle sekä tutkimuksen tavoite ja kuvaus sen etenemisestä. Mukaan pääsee helposti, henkilöjäseneksi tai vaikka yritysjäseneksi. Jäsenmaksut käytetään suoraan infraäänen terveysvaikutustutkimukseen.

Viimeaikaisen tiedon valossa ja ISO-standardinkin vahvistamana tuulivoimaloiden infraäänellä on todennäköisesti vaikutusta terveyteen, siis myös tutkimuksellisesta näkökulmasta. Tuleekin olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tämän yhdistyksen tutkimusrintamalla tapahtuu!


Lisätietoja:

https://syte.fi/

https://syte.fi/haluatko-auttaa-terveysvaikutusten-selvittamisessa/

http://santavuori.blogspot.fi/2017/04/diagnoosi-t752.html

http://santavuori.blogspot.fi/2017/03/infraaanen-vaikutukset-ihmiseen.html

29.3.2017

Teolliset tuulivoimalat voivat vahingoittaa terveyttä - Carmen Krogh

Carmen Krogh pitää englanninkielisen esitelmän "Teolliset tuulivoimalat voivat vahingoittaa terveyttä" tänään 29.03.2017 alkaen klo 17.00 Waterloon yliopistosssa.

Livestreamin videotallenteeseen pääset tästä ja kuvaa klikkaamalla.


Lisätietoja:

Krogh, Carmen: Industrial Wind Turbines Can Harm Human Health. Esitys. University of Waterloo, 29.03.2017.

21.3.2017

Saksan lääkärit varoittavat tuulivoimaloiden infraäänen vaaroista

NoTricksZone julkaisi maaliskuun alkupuolella englanninkielisen tekstin alla olevan saksankielisen videon perusteella. Teksti pääkohtineen lyhyesti suomeksi käännettynä ja toimitettuna löytyy omalta sivultaan (alla vain joitain seikkoja).

Lääketieteen tohtori Johannes Mayer piti esitelmän toukokuussa 2014 tuulivoimaloiden infraäänen (1-20 Hz) vakavista vaaroista. Hän sanoi: "Julkaistujen tieteellisten tutkimusten tulva viimeisen puolentoista vuoden aikana on uskomaton."


Esityksessä Mayer siteeraa "120 tieteellistä paperia", jotka vahvistavat infraäänen vaaralliset vaikutukset ihmisen terveyteen.

Valheellisten väitteiden mukaan infraääni on turvallista

[...] Kohdassa 7:35 Mayer kertoo yleisölle, että viisi vuotta sitten hänkin uskoi, että infraäänellä ei ole todellista vaikutusta keneenkään kilometrin päässä tai kauempana infraäänen lähteestä. Mutta tutkittuaan uusinta kirjallisuutta aiheesta hän tuli siihen tulokseen, että infraääni vaikuttaa vakavasti ihmisten terveyteen paljon pidemmilläkin etäisyyksillä.

[...] Kaikki tämä aiheutuu jatkuvista matalista paineaalloista, jotka vaikuttavat sisäkorvaan ja saavat kehon luulemaan, että se on liikkeessä, vaikka se ei todellisuudessa ole. Infraääni sekoittaa kehon luonnollisen biorytmin. Mayer päättää, että nämä tuulivoimalan infraäänen seuraukset ovat "ongelma, joka on otettava hyvin vakavasti".

Erityisen vaarallista raskaana oleville

Kohdassa 15:50 Mayer muistuttaa yleisöä, että jopa eurooppalaiset virkamiehet julkaisivat direktiivin koskien infraääntä ja raskaana olevia naisia kirjoittaen: [...] "... heidän ei pitäisi osallistua toimintoihin, joissa voi muodostua voimakasta matalataajuista värähtelyä, koska he saattavat lisätä keskenmenon tai ennenaikaisen synnytyksen vaaraa."

[...] Kohdassa 21:00 Mayer esittelee infraäänitutkimuksen pääjulkaisut. Thorne & Saltin tutkimus osoittaa, että jopa 40 % ihmisistä on herkkiä infraäänelle ja "tämä melu on vaikuttanut (vaurioittanut) huomattavasti" niiden ihmisten terveyttä, jotka asuvat tuulivoimala-alueiden lähellä.

Lopuksi, kanadalainen 62 tieteellisen julkaisun katsaus, joka ilmestyi lääketieteellisessä julkaisussa Canadian Journal of Rural Medicine, kirjoitti, että teollisilla tuulivoimaloilla on "negatiivisia terveysvaikutuksia" ihmisiin, jotka asuvat niiden lähialueella. [...]


Lisätietoja:

http://notrickszone.com/2016/03/04/german-medical-doctors-warn-hazards-of-wind-turbine-infrasound-are-very-real-worse-than-first-thought/#sthash.RJUxyvBZ.dpbs

Video: Freiherr vom Taubertal

Julkaistu 6.6.2014

Dr. med. Johannes Mayer D.O.M. „Vortrag für die BTG Laimering-Rieden-Gallenbach, Mai .2014. Leben unter dem Windrad. Medizinische Fakten. 

https://www.youtube.com/watch?v=V5ZkfXbXmzo

https://sairastuulivoima.com/oireet/

https://sairastuulivoima.com/sairastuminen/

Päivitetty (siirretty teksti omalle sivulleen) 10.05.2017.

18.3.2017

Sopulilauman sahalaidat

Lehdistö uutisoi joitain päiviä sitten kuin sopulilauma sahalaitalavoista. Keskivertolehden uutisointi ei enää yllätä, mutta edes tekniikan alan lehtien toimitusten luulisi tarkistavan joitain faktoja ennen julkaisua. Ei se niin vaikeaa olisi, se tarkistaminen.

Tekniikka & talous väitti Lännen Mediaan viitaten, että tuulivoimaloiden melu olisi kääntynyt laskuun. Tämä olisi muun muassa "teknisten keksintöjen", kuten lavan sahalaitojen ansiota.


Yllä olevalta videolta selviää, että kyse ei ole todellakaan uudesta keksinnöstä:

"Torkkolan Vestaksien lavoissa on 'serrated edge' -ominaisuus. Eli lavan jättöreuna on hammastettu n. 1/4 mitalta, lavan päästä.

Hammastuksen väitetään pienentävän melua. Kyseessä on kuitenkin Vestaksen vakiolapa, johon on jälkeen päin liimattu kosmeettinen hammastus. Vestas ei ole pyynnöistä huolimatta antanut muunnelluille lavoille takuumeluarvoa, vedoten 'liikesalaisuuteen'.

Lapaan voi tietysti liimailla 'sahanteriä'. Niillä voi rauhoitella lähiasukkaita ja hämätä rakennusluvasta päättäviä, jotka eivät tajua kysellä EY:n konedirektiivin mukaista lähtömelutasoa ja todistusta siitä." 

Myös Santavuoren voimaloissa on vastaavat sahalaitaiset lavat... Oletteko huomanneet, että ne eivät melua?

Lisätietoja sahalaidoista löytyy maailmaltakin. Lukijapalautteena tuli linkki Uppsalan yliopiston tutkimukseen sekä tuoreeseen julkaisuun helmikuulta. Sen mukaan sahalaidat aiheuttavat viheltävää ääntä ja jäänmuodostusta. Melun vähentäminen johtaa siis melun lisääntymiseen.
"Icing at trailing edge especially at serrations"
"Complaints by residents near windfarms about whistling sound"
"For this incident decreasing noise strategy led to whistling sound - increased noise"
Tekniikka & talous oli linkannut lähteekseen Talouselämä-lehden. Ehkä Talouselämää oli kuitenkin alkanut hävettää koko uutisointi, sillä hakemallakaan juttua ei sen sivuilta enää löydy.

Kyllä minuakin olisi hävettänyt. Uutista kommentoineen Jaskan sanoin tulee väistämättä mieleen:

"Liittyisiköhän tällainen uutinen siihen, että meneillään on tuulivoimamelun selvittely. Tekisi mieli sanoa, että ikään kuin yritetään pohjustaa tulevan selvityksen ennalta määrättyjä tuloksia."


Lisätietoja:

http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/roottorin-lavan-sahalaita-vahensi-melua-lannen-media-tuulivoimaloiden-melutaso-kaantyi-laskuun-6632761

Video: Kai Ylikoski
Tuulivoimatuotantoalue, Torkkola. 16.12.2015. EPV-tuulivoima. "Serrated edge"
Julkaistu 16.12.2015

Torkkolan tuulivoimatuotantoalueelta 16.12.2015. Tuulta 2-3 m/s. Voimalat pyörivät hitaasti. "Serrated edge" eli hammastetut lavat näkyvät. Kosmeettinen jälkiasennus vakiolapaan. Melupäästö ei muutu, mutta mielikuvia voi luoda. Mielikuvillahan tuulivoimaa markkinoidaan muutoinkin.

https://www.youtube.com/watch?v=FxSPNEhZ_q8


https://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:357196/FULLTEXT01.pdf

http://windren.se/WW2017/11_1_39_Brenner_Experience_with_de-icing_systems_noise_and_vibrations_evoked_by_ice_accretion__Pub_v3.pdf

https://www.researchgate.net/profile/Giedrius_Gecevicius/publication/305473724_A_LITERATURE_REVIEW_OF_WIND_TURBINES_ICING_PROBLEMS/links/57907b8c08ae108aa03d1323.pdf

http://www.talouselama.fi/haku/?q=roottorin+lavan+sahalaita

28.1.2017

Heja Sverige!

Uutisten mukaan tuulivoimaa on kannattavampaa rakentaa muualle kuin Ruotsiin - Ruotsin tuulivoimarakentaminen taantuu. Vuonna 2016 tuulivoiman rakentaminen väheni siellä 11 % edellisvuodesta ja tänä vuonna se hiipuu entisestään.

Miksikö?

Koska naapurimaissa tuulivoimalle annetaan paljon paremmat ehdot kuin Ruotsissa. Sähkön alhainen hinta ja matala tukitaso eivät innosta siellä uusien tuulivoimaloiden rakentamiseen. Lue: tuulivoimarakentaminen ei kiinnosta sijoittajia, koska sillä ei voi Ruotsissa tahkota rahaa, ei ainakaan entiseen malliin.

Lisäksi Tv-ky:n uutisblogin mukaan Ruotsin tuulivoiman tuotantomäärä on pudonnut ja tuulivoiman tukijärjestelmä on kriisissä.

Miten ruotsalaiset ovat sitten päätyneet näin hyvään tilanteeseen?


Vasabladetin mukaan avoimuus hyödyttää tuulivoimaa. Torstaina julkaistu uutinen perustuu tuoreeseen, Uumajan yliopistossa tehtyyn tutkimukseen (Liljefeldt 2017), jossa on verrattu Suomen, Ruotsin ja Norjan kaavoitusjärjestelmiä.

"Jos yrittää kiirehtiä prosessia, ja virkamiehet ja projektitoimijat eivät piittaa tai varaa aikaa keskusteluun asianosaisten kanssa, voi tällä olla negatiivisia seurauksia tuulivoimarakentamiselle isossa mittakaavassa."

Tutkijan mukaan ei käy, että painetaan vain eteenpäin viitataan, että lain vaatimukset on täytetty. On kyse ihmisistä ja siitä, mitä he haluavat maalla tehdä ja miten elää. Silloin täytyy kuunnella herkällä korvalla.

Perehtymättä tutkimukseen sen tarkemmin yllä olevan voi näin asukkaanakin allekirjoittaa. Ruotsissa on ilmeisesti kuunneltu asianosaisia herkällä korvalla toisin kuin Suomessa.

Täällähän hankepapereiden vakiolause on ollut "ei aiheuta vähäistä suurempaa haittaa" ja muistutusten ja mielipiteiden yleinen vastine on yhä "merkitään tiedoksi, ei aiheuta toimenpiteitä" - ihan se ja sama, ovatko asukkaat huomauttaneet melusta, infraäänestä, välkkeestä, lentoestevaloista, pohjavedestä, tuulivoimalapaloista, öljyvahingoista, jäävaarasta, luonto- tai maisema-arvoista, rakennus- tai käytönaikaisesta haitasta, kiinteistöjen arvojen alenemisesta, rakentamisrajoituksista tai -kielloista, terveyshaitoista, kotirauhan rikkomisesta tai perustuslaillisista oikeuksistaan. Tai mistä tahansa muustakaan. Millään ei ole Suomessa vähäistä suurempaa merkitystä.

Mutta ei se haittaa - tuulivoimaloiden vastustus Suomessa on ollut ennennäkemättömän kovaa. Aika monta euroa on jo säästetty, eikä tuulivoima edes kannata täällä.

Mutta myös Ruotsin malli on varsin hyvä ja johtaa pitkälle. Ruotsia kannattaa kannattaa. Heja Sverige!


Disclamer: Santavuoren blogi ei ota kantaa siihen, onko kuvatunlaiseen, hyvään tilanteeseen Ruotsissa päädytty tutkimuksen kuvaaman järjestelmän ansiosta vai ei. Tämän tekstin tavoite ei siis ole osoittaa syy-seuraussuhteita, vaan tutkimuksesta kiinnostuneita kehotetaan itse perehtymään siihen tarkemmin.


Lue lisää:

http://www.sydsvenskan.se/2017-01-22/utbyggnaden-av-vindkraft-mattas-av

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2340159

http://www.savonsanomat.fi/talous/Muualle-kannattavampaa-rakentaa-Ruotsin-tuulivoimarakentaminen-taantuu/919041?pwbi=9bb1ef44b1c16be12380cfff5b7a54fc

http://tvky.blogspot.fi/2017/01/ruotsin-tuulivoimarakentaminen.html

http://tvky.blogspot.fi/2017/01/saksan-ja-ruotsin-tuulivoimatuotanto.html

http://tvky.blogspot.fi/2017/01/ruotsin-ja-norjan-tuulivoiman.html

Forsman, Tom (2017). Öppenhet gynnar vindkraft. Vasabladet 26.01.2017, s. 9.

https://roskasaitti.wordpress.com/2016/06/06/tuulivoima-tuskin-kannattaa-suomessa/

27.01.2017, lisätty disclamer 29.01.2017.