25.6.2017

Juhannuspäivän rukous

Väittääkö joku, ettei Luoja kuule rukouksia?

Hallituksen teettämän terveysselvityksen puolesta kuullun rukouksen Hän ainakin kuuli - onhan selvitys melko kelvollisesti tehty tähänastisesta tutkimuksesta, vaikka siellä onkin täydennettävää. Tutkimus kuitenkin jatkuu varsinaisella tutkimusosiolla, joten varmastikin puutteet korjataan siinä.

Englanninkieliset tai englantia puhuvat ihmiset ovat rukoilleet Suomen hallituksen teettämän terveysselvityksen puolesta jo kuukausia. Thank you for praying for our government and for the people in Finland!


Näin jälkikäteen voisi tietenkin harrastaa jälkiviisautta ja sanoa, että olisi pitänyt rukoilla lehdistön ja poliitikkojen puolesta, jotta ensimmäiset uutisoisivat totuudenmukaisesti ja jälkimmäiset tekisivät tietoon perustuvia päätöksiä, mutta on parasta, että muistamme näitä tulevissa rukouksissa.
Rukoilkaamme siis suomalaisen lehdistön ja poliitikkojemme puolesta, jotta he ymmärtäisivät Suomen kansan perusarvojen ja terveyden olevan uhattuina tuulivoimakaavoituksessa ja uutisoisivat totuudenmukaisesti tuulivoiman haitoista sekä tekisivät viisaita päätöksiä, jotka perustuvat uusimpaan tietoon ja kansalaisten kokemaan hätään.
Kiitos, että jaat yhteisen huolemme.


Lisätietoja:

http://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tuulivoiman-terveys-ja-ymparistovaikutuksia-selvitetty

http://tem.fi/asunto-energia-ja-ymparistoministeri/-/asset_publisher/ministeri-tiilikainen-uusiutuvan-sahkon-uuden-tukijarjestelman-valmistelu-aloitetaan

25.06.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.