16.3.2021

Turtiainen: Tunteeko demokratia käsitteen taannehtiva lainsäätäminen?

Kansanedustaja Ano Turtiainen piti erinomaisen puheen eduskunnassa 16.3.2021. Hän muun muassa kysyy kuntavaalien siirtämiseen liittyen, tunteeko demokratia käsitteen "taannehtiva lainsäätäminen"?

Puhe on alusta loppuun täyttä asiaa, jonka soisi herättävän muita kansanedustajia - vai onko heidät uhkailtu / kiristetty / lahjottu olemaan hiljaa ja tottelemaan? Kauanko Suomen kansa jatkaa nukkumistaan - hetken kuluttua on liian myöhäistä enää herätä?

Samana päivänä Iltasanomat uutisoi STT:n uutisena, kuinka perussuomalaiset "ovat yhä tyytymättömiä" ja "moittivat yhä päätöstä siirtää kuntavaalit kesäkuulle". Edelleen uutisen mukaan puolue jäi ainoana eduskuntapuolueena vastustamaan, kun "muut puolueet päättivät lykätä vaalit huhtikuulta syyskuulle." - Syyskuulle, todellako???

Huomautus: Aika erikoista uutisoimista muuten "ainoasta eduskuntapuolueesta", joka vastustaa vaalien siirtämistä, kun Ano Turtiainen oman eduskuntaryhmänsä edustajana on tuonut selkeästi esille, että kuntavaalienkaan siirtoon ei ole mitään syytä. Mutta kätevähän se on uutisessa jättää huomiotta taho(t), jotka koetaan liian uhkaaviksi.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=YivC8kmjh50&feature=youtu.be

https://www.is.fi/politiikka/art-2000007864219.html

16.3.2021

13.3.2021

Prof. Lillrank: Tartuntaluvuilla ei ole absoluuttisina numeroina mitään informaatioarvoa

Vuorossa ajankohtainen AlfaStudio, joka on esitetty 12.3.2021. Ensimmäisen puoliskon aiheena rokoteturvallisuus ja haastateltavana Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen ja toisella puoliskolla keskustelemassa kotimaisesta rokotetuotannosta ja saatavuudesta kansanedustajat Arja Juvonen (ps.), Sari Tanus (kd.) ja Kimmo Kiljunen (sd.). 

Ohjelman keskellä haastatellaan myös Aalto-yliopiston tuotantotalouden professori Paul Lillrankia. Toimittajana Ilkka Tiainen.

Seuraavassa otteita prof. Lillrankin haastattelusta kirjalliseen asuun muokattuna.

"Kun katsoo oikeita lukuja eli kuolleisuutta - ylikuolleisuutta - niin ei kyllä oikeastaan mitään varsinaista pandemiaa ole", prof. Lillrank toteaa ja jatkaa: "On totta, että on ihmisiä, jotka sairastuu tähän ja terveydenhuolto on jossain määrin rasittunut, mutta ei tässä mistään kriisitilanteesta voi oikeasti puhua, jos katsotaan oikeita lukuja."

Prof. Lillrankin mukaan pitäisi kysyä, paljonko ihmisiä kuolee - nimenomaan koronaan, ei koronan kanssa. Hän kuvaa, kuinka vuosi sitten peloteltiin ihmisiä kuolemantapauksilla, sitten ruvettiin puhumaan tehohoitopaikoista ja niiden riittävyydestä, sitten alettiin laskea sairaalahoitopaikkoja, sitten sairastumisia ja nyt lasketaan tartuntoja. Hän arvelee, että seuraavaksi taidetaan laskea altistumisia.

"Tartuntaluku on absoluuttinen numero, joka oikeastaan ei kerro yhtään mitään, koska tartuntamäärät ovat täysin riippuvia testausmääristä. Pitäisi kertoa testausmäärä ja sitten tartuntamäärä prosentteina testausmäärissä plus sen lisäksi vielä mittalaitteen virhe", hän selventää ja viittaa galluppien virhemarginaaliin. PCR-testit ovat tunnetusti epäluotettavia ja niissä tulee myös vääriä positiivisia. Tartuntaluvulla ei ole hänen mukaansa tällaisena "absoluuttisena numerona mitään informaatioarvoa kenellekään, sillä vaan pelotellaan ihmisiä".

"Loppupeleissä se, mitä pitää katsoa, on ylikuolleisuus eli kuolleisuus kaikista syistä ja miten se suhteutuu kuolleisuuteen pitemmän ajan kuluessa", prof. Lillrank sanoo ja kysyy: "Kuoleeko suhteessa enemmän ihmisiä nyt kuin normaalisti? Jos, niin silloin on pandemiakriisi, jos ei, niin ei ole mitään syytä panikoida."

*

Kannattaa katsoa kyseinen ohjelma, sillä silmiä avaava on myös kansanedustaja Kiljusen toteamus:

"On hyvin tärkeätä", Kimmo Kiljunen (sd.) sanoo, "että tässä suhteessa eduskunta on puhaltanut samaan hiileen. Olemme kaikki oleet sitä mieltä, että meidän täytyy toimia tässä tehokkaasti ja pyrkiä rajoittamaan tämän taudin leviämistä."

(Eikö ole mielenkiintoista, miten myös perussuomalaiset ja kristilliset ovat menneet samaan veneeseen vähemmistöhallituspuolueiden kanssa? Mahtavatkohan ko. puolueiden kannattajat täällä maakunnissa olla tyytyväisiä tähän "kehitykseen", ihan vain blogistina ihmetellen.)

Kansanedustaja Kiljunen - hallituspuolueen edustaja - toteaa edelleen:

"Ihmisen terveys on ykkösasia. Se menee kaiken muun edelle. Hallituksen tehtävänä on varmistaa kansalaisten terveystila niin pitkälle kuin se vaan on mahdollista. Siinä ei kustannuksia katsota".

(Blogisti, kuten niin moni muukin on huomannut, millainen "ykkösasia" ihmisten terveys hallitukselle oikein onkaan, mukaan lukien tuulivoiman melu- ja infraääniongelman "ratkaiseminen". Mutta totuus paljastuu tässäkin asiassa ennen pitkää.)

Kansanedustaja Kiljunen kuvaa, kuinka meillä on yhtä aikaa kolme epidemiaa: virus, hoivavaje joka aiheuttaa sairauksien ennaltaehkäisyongelmaa ja mentaalinen epidemia, siis yksinäisyyttä, yliherkkyyttä ja häiriökäyttäytymistä suhteessa koronarajoitustoimenpiteisiin.

(Blogistin sivuhuomautuksena: mielenkiintoinen ajatuskuvio ja sanavalinta!)

Toimittaja Tiainen kysyy: "Mistä tulee tämä ajatus, että on hallituksen tehtävä pitää ihminen terveenä? Eikö se ole yksilön tehtävä?"

(Kristillisten ja perussuomalaisten Tanus ja Juvonen kuuluvat hiukan hymistelevän myöntymisen merkkinä, mutta siellä he ovat edelleen, hallituksen ohjaamassa veneessä.)

Tiainen päättää ohjelman toteamalla, että THL:n mukaan vasta vuonna 2022 saadaan tieto, kuinka moni ihminen on kuollut koronaan vuonna 2020. Virallista tietoa koronaan kuolleista ei siis vielä ole.


Lisätietoja:


12.3.2021.

11.3.2021

Tuomas Malisen testamentti suomalaisille

Heikelä & Koskelo paketoivat kummallisen maailman 23 minuutissa, tällä kertaa 46 minuutissa ekonomisti, Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti Tuomas Malisen kanssa.

Puheena ajankohtainen politiikka ja talous, keskusteluihin nousee nimiä, kuten Matti Vanhanen, Elina Lepomäki, Alexander Stubb, Päivi Räsänen sekä Sanna Marin ja Antti Rinne.

Kokoomuksen tilannettä läheltä seurannut ja aiemmin myös Lepomäen taustajoukoissa toiminut Malinen sanoo puolueen olevan sisäisesti järkyttävän hajalla ja hukassa, vaikka sen pitäisi olla ns. edistyspuolue Suomessa.

Malinen esittää avoimen vetoomuksen Lepomäelle (jonka Lepomäen todella soisi kuulevan - hänen muutoksensa on huomattu muuallakin).

Lisäksi Malinen jakaa kahden globaalien suuryritysten johtotehtävissä pitkään toimineen henkilön evästyksen, joka jokaisen suomalaisen on hyvä pitää mielessä. (Tästä samasta varoitti jo vuosia sitten Ronald Bernard, jonka haastattelut moni on varmasti katsonut.)

"Muista se, [...] kuinka pieni joukko voi pyörittää isoja päätöksiä globaalisti".


Videon jälkimmäisellä puoliskolla (n. kohdasta 34:00 alkaen) päästään ajankohtaiseen ja erittäin kummalliseen episodiin koskien kuntavaalien siirtoa. Malinen kertoo Suomen pääministerin esittäneen puheessaan ajatuksia siitä, onko talousjärjestelmämme oikeanlainen vai pitäisikö sitä muuttaa, jos se ei kestä kriisiä - yritysten sulkemisia... Hän toteaa tämän kritiikin olevan agendaa, jota Maailman talousfoorumi on ajanut ainakin vuodesta 2016, mistä lähtien hän on sen ajatuksia seurannut.

Malinen kertoo pääministerin erikoisesta pukeutumisesta, puserosta jossa oli suuri nouseva kurki (ja joka todella kiinnitti myös blogistin huomion - pusero on erittäin erikoinen valinta eduskunnan puhujapönttöön). Hän sanoo nousevan kurjen olevan kiinalainen symboli, joka tarkoittaa, sitä että ko. henkilö haluaa nousta yhteiskunnassa korkeampaan asemaan. Viiden päivän kuluttua tästä Marin oli Time-lehden kannessa (seikka, joka pisti blogistinkin silmään, tosin "irrallisena" tapahtumana).

Malinen kertoo, kuinka maailman historiassa on monesti kommunikoitu pukeutumisella. Jos on sovittu jotain, signaloidaan jotenkin muuten kuin suoraan, että sovittu asia on tehty. Hän kysyy: entä jos pääministeri ottaakin käskyjä maamme ulkopuolelta?

Edelleen Malinen kertoo YK:n agenda 2030:sta, joka on f*sistinen järjestelmä, jossa vain suuryritykset ja valtio hoitavat kaiken ja jossa pk-sektoria ei ole lainkaan. Hän kysyy, mitä maailmassa ja Suomessa oikein tapahtuu, kun ympäri maailman tulee kommentteja halusta muuttaa talousjärjestelmä, ikään kuin kaikki pelaisivat samaan kulmaan. Entä jos näin todella tapahtuu, että heikennetään pk-sektoria?

Malinen kertoo viimeisen puolen vuoden aikana joutuneensa kallistumaan siihen totuuteen, että tätä ajetaan ulkopuolelta. "Pitää yhdistellä näitä pisteitä, mitä on tapahtunut", hän toteaa ja sanoo, että merkkejä on liian paljon siitä, että tätä ajetaan systeemisesti jostain.

Twitterissä hän kysyy seuraavasti: "Olen miettinyt, että jos pääministeri @MarinSanna ottaa ohjeita ulkomailta, kenen kansalaisten lisäksi pitäisi toimia? Suojelupoliisin, armeijan?"

*

Ohjelman loppupuolella keskustellaan myös THL:stä. Haastattelijat Heikelä & Koskelo kyseenalaistavat THL:n vallan. He sanovat ihmisten siellä antavan suosituksia, jotka tuntuvat olevan yhtäläisyysviivoilla hallituksen päätöksiä.

Malinen toteaa THL:n viime kevään parametrien tulleen "hihasta". Heidän omassa ennusteessaan sairaalapaikkojen huippu oli huhtikuulla - kuten se oli 9.4.2020, mutta THL esitti jotain muuta, mikä lienee ollut vilpitön epäonnistuminen. Sen sijaan nykyinen ennuste (11.000) on hänen mukaansa lähinnä matemaattinen laskuharjoitus eksponentiaalisesta kasvusta vailla mitään todellisuuspohjaa. "Se on niin epäpätevä, että se voi olla vain tahallinen", hän sanoo.

*

Ohjelman lopussa Malinen antaa testamenttinsa suomalaisille (teksti muokattu puhekielisestä kirjallisempaan muotoon):

"Halusin osoittaa tällä koko projektilla, että kansalainen voi nousta tässä asiassa asia-argumenteilla. Tarvitsemme sellaisia ihmisiä nyt. Suomalaisten pitää yhdistyä ja ruveta funtsimaan, mitä tässä maassa tapahtuu ja mihin me haluamme mennä. Se että ei tee mitään, on nykytilanteessa myös valinta, koska meitä vaan viedään nyt johonkin. Kyse on siitä, nousemmeko me vastarintaan vai..."

Lopuksi hän kertoo (kohdasta 44:45) elpymisrahaston tilanteesta pähkinänkuoressa. Lisää keskustelua löytyy täältä. - Kannattaa katsoa ja jakaa edelleen!