24.2.2017

Kiertokirje tuulivoimapakolaisille, Helsinki 24.2.2017

Perussuomalaisten kiertokirje 24.02.2017 kolahti blogin osoitteeseen ja julkaistaan siten myös tässä. Boldauksia lisätty/muutettu ja tekstiä hiukan moderoitu lukemisen sujuvoittamiseksi ruudulta.

Koska kirje on pitkä, se löytyy kokonaisuudessaan omalta sivultaan.

"Hyvät tuulivoimapakolaiset

Me teimme sen – terveysvaikutustutkimus alkaa – kiitos tuestanne!

Työ- ja elinkeinoministeriö teettää riippumattoman ja kattavan selvityksen tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista. Ennen sen valmistumista ei myöskään aloiteta uusiutuvien tuotantotukia koskevien lakien valmistelua.

Tutkimus tehdään kaksiosaisena: Tuulivoimaloiden infraäänen leviämisen ja voimakkuuden mittaustutkimus ja infraäänen vaikutuksen tutkiminen ihmisen fysiologiaan eli terveysvaikutusten yhteys infraääneen. Ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada tehtyä toukokuun loppuun mennessä. Toinen vaihe eli täydellinen terveysvaikutus[tutkimus] kestänee noin vuoden. Kummatkin tutkimukset tehdään niin, että kukaan ei voi niitä kyseenalaistaa. Ei edes se kummajainen eli tiedeyhteisö.

Näin on päätetty, mutta nyt hallituskumppanimme jarruttavat syystä tai toisesta tämän päätöksen voimaansaattamista. Onko taustalla poliittistaloudelliset kytkökset vai lähestyvät kuntavaalit? Ei tietoa. Perussuomalaiset tekevät kaikkensa, että tutkimus käynnistyisi mahdollisemman nopeasti.

Tutkimuksen pohjalta saadaan päättäjille todellinen tieto, jonka pohjalta voidaan arvioida nykyisten sekä suunnitteilla olevien voimaloiden toiminnasta sekä sijoittamisesta ja mikä on turvallinen matka asutukseen ja tuotantoeläinsuojiin. Tutkimustulosten pohjalta tehdään uudet kaava- ja rakentamismääräykset sekä mahdolliset tuulivoimaloiden käyntirajoitukset (yöaikainen käyntikielto). ...

Kiitos tuestanne perussuomalaiselle ministeriryhmälle. He ovat joutuneet vääntämään vaikeassa raossa hallituksenkin sisällä.

Työmies Matti
0400 904 447"

08.03.2017 kirje siirretty omalle sivulleen.

23.2.2017

Turvallisuus vs. tuulivoimalat

Saksassa on sattunut vuoden vaihteen seudulla tammi-joulukuussa useita tuulivoimalaonnettomuuksia, jo 4 kertaa yhden kuukauden aikana. Saksassa on yli  26.000 tuulivoimalaa. Lobbareiden mukaan se tarkoittaa 6-7 onnettomuustapausta vuodessa.

Juuri ennen vuodenvaihdetta lähes 100 m korkea tuulivoimala katkesi Saksin osavaltiossa. Turbiini upposi syvälle maahan. Onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut ja tapausta kutsutaan "yksittäiseksi", mutta asukkaat ovat erittäin huolissaan tapahtuneesta.

Tammikuun alussa esitetty ARD:n Mittagsmagazin kysyy, kuinka turvallisia laitteet ovat.

Joulukuun puolivälissä kaatui 70-metrinen tuulivoimalan torni Mecklenburg-Etupommerin osavaltiossa. Koillis-Saksassa Uckermarkissa Brandenburgin osavaltiossa puolestaan katkesi tuulivoimalan lapa, josta aiheutuneeseen ääneen asukkaat heräsivät yöllä. Tammikuun alussa Hampurin seudulla katkesi tuulivoimala.

Epäonnisia sattumia vai turvallisuusriskejä?


Materiaaleja testaava teräsrakentamisen ammattilainen näkee ongelman olevan tuotannossa, ei valvonnassa. - Teknologia on suhteellisen uusi. Yksittäistapauksista pitää ottaa oppia. Materiaali väsyy, mikä vaikuttaa laitteiden elinkaareen ja vaurioihin.

Tämä tarkoittaa tutkijoiden mukaan, että onnettomuuspaikoilla pitäisi kiireesti tutkia vastaavantyyppiset voimalat.

Myös tuulivoiman vastustaja toivoo, että onnettomuuksista vedetään tietyt johtopäätökset. - Etäisyyksiä teille pitäisi kasvattaa tuntuvasti. Myös asukkaat pitää ottaa huomioon. He joutuvat kestämään voimaloita. Niistä aiheutuu meluhaittaa, jäävaaraa, varjostusongelmia.

Saksissa kaatunut tuulivoimala korvataan uudella vastaavalla - uudemman tyyppiseen tarvittaisiin uudet luvat.


Lisätietoja:

Video:
Wie sicher sind Windräder - Mittagsmagazin ARD vom 09.01.2017

Julkaistu 17.1.2017 
Kurz vor Jahresende knickt ein fast 100 Meter hohes Windrad im sächsischen Sitten um. Zerborstene Einzelteile liegen auf dem Acker. Ein sächsischer Windkraft-Gegner fordert nun, alle Windräder neu zu prüfen. 

https://www.youtube.com/watch?v=2e1lGnm2zYc

http://pipa01.blogspot.fi/2017/01/viranomaiset-haluavat-sulkea.html

Lisätty viimeinen linkki 09.03.2017.

22.2.2017

Puntarissa porilaisten terveys

Satakunnan Kansan pääkirjoitus pohti 16.2.2017 Porin tuulivoimakaavan käänteitä (kpl-jako blogistin):

"Nyt katsotaan, miten kaupunginvaltuutettujen kantti kestää Porissa. Kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi tulee helmikuun lopussa Ahlaisten Lammin tuulivoimakaava, jossa ei periaatteessa pitäisi olla mitään ihmeellistä. 

Valtuusto on päättänyt jo kesällä 2015, että isoja tuulivoimaloita ei voi rakentaa alle kahden kilometrin etäisyydelle asutuksesta. Tällä perusteella kaupunginhallitus esitti äänin 8–3 tammikuussa, että kaava hylätään."

Valtuutetut ovat siis aiemmin päättäneet 2 km:n suojavyöhykkeestä asutukselle. Sehän ei riitä, ei lähimainkaan, mutta estäisi varmasti pahimpia kaavoituksen virheitä.

Seuraavana siirtona tuuliteollisuusalueen suunnittelija ja tuuliyhtiö ilmoittivat tehneensä aiesopimuksen paikallisen telakkayhtiön kanssa.

Kuva: Pixabay.com.

Mitä on vaakakupeissa, maksimissaan?

Toisessa asukkaat noin 20-30 km säteellä Lamppin alueesta, toisessa ilmoitetut noin 60 työpaikkaa tai tuulivoimayhtiön skenaarion mukaiset 200-280 henkilötyövuotta + muutaman sadantuhannen oletetut kiinteistöverotulot kaupungille.

Porissa (sisältäen Ahlaisen, Noormarkun ja Lavian alueet) on noin 85.000 asukasta. 30 km:n säteen sisälle sopisi niin Porin kaupunki kuin Merikarviakin. Todennäköisesti Ahlaisten Lammin (p. o. Lamppin) tuulivoimala-alue koskettaisi siis vieläkin suurempaa joukkoa.

Lasketaan nyt kuitenkin näillä tiedoilla alustavasti mahdollisimman varovainen arvio ja korjataan tarvittaessa (400.000 e / (85.000 x 10 %)):

Asukkaista kymmenesosan (1/10) sairastuessa tai oireillessa kunkin sairastamisen - tai terveyden menetyksen - arvoksi tulisi 47,06 e. Eikä tässä vielä edes puhuta henkisestä kärsimyksestä turvattomuuden osalta tai aiheutuneiden taloudellisten menetysten, kotien ja kiinteistöjen arvojen menetyksen osalta.

Sataa sairastunutta asukasta kohti tulisi noin 0,7-3,3 työpaikkaa, hetkellisesti (= 60 tai 280 / (85.000 x 10 %) x 100). Sairastaminen sen sijaan jatkuisi niin kauan kuin voimaloita on, joidenkin kohdalla tulisi myös peruuttamatonta vahinkoa.

Mikä hinta lasketaan ihmisen sairastamiselle, yhden vuoden aikana? Minkä hintainen on menetetty terveys?

50 euroa?


Lisätietoja:

http://www.satakunnankansa.fi/paakirjoitukset/jokerikortti-muutti-pelin-harskia-pelia-vai-fiksua-strategiaa-tuulivoimakaavassa-14073722/

http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/tyollisyyslupaus-kaantamassa-tuulivoimakantoja-porin-valtuustossa-tama-on-tyollisyyskysymys-14077386/

http://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/mielipide-lammin-tuulipuisto-tuo-tyota-voimalan-aanten-terveysvaikutuksista-ei-todisteita-14083511/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pori

22.2.2017.

21.2.2017

Suomen suurimmat tuulivoimalat Lapualla

Tällä hetkellä Suomen suurimmat tuulivoimalat ovat Lapualla. Voimaloiden napakorkeus on 147 m, roottorin halkaisija 126 m ja kokonaiskorkeus siten 210 m. Voimaloita on kuusi ja ne ovat teholtaan 3,45 MW.


Mutta onko se hienoa, jos omalla kotipaikkakunnalla on maan korkeimmat tuulivoimalat?

Lapualla on jo oireilevia juuri näiden tuulivoimaloiden melun ja/tai infraäänen aiheuttamana. He saavat tuskin sen parempaa kohtelua terveysviranomaisilta kuin Santavuoren voimaloiden vuoksi terveyshaittaa kokevatkaan. Suomeksi sanottuna he tuskin saavat ongelmiinsa apua.

Kuinka pitkälle täytyy mennä, ennen kuin terveydensuojeluviranomaiset puuttuvat tilanteeseen? Vai välittääkö kukaan, kun aiemmin oireettomat ihmiset ovat alkaneet oireilla kodeissaan, kouluissa ja työpaikoilla - tuulivoimaloiden tulon jälkeen?

Lapua mainostaa itseään "perhekoon kaupunkina": "Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki, jonka maisemissa vaihtelevat joet, peltolakeudet ja Simpsiön vuori. Tutkitusti tyytyväisimpien asukkaiden ja parhaiden kunnallisten palveluiden koti keskellä kauneinta Etelä-Pohjanmaata."

Ihmetyttää, mitä "perhekoon kaupunki" oikein tarkoittaa käytännössä, kun Lapua ei välitä perheiden turvallisuudesta ja viihtyisän ympäristön sekä kauneimman Etelä-Pohjanmaankin kohdalla alkaa olla niin ja näin, mitä lähemmäs Lapuaa päästään.


Lisätietoja:

Video: VM

Julkaistu 21.2.2017
Biggest wind turbines in Finland at the moment. Location in Lapua.

https://www.youtube.com/watch?v=BJB-0w9iyoM

http://www.ox2.com/fi/projekt/jouttikallio/

http://www.lapua.fi/

21.02.2017.

20.2.2017

Reposaaren voimaloiden lyhyt historia

Porissa on meneillään kohtalon hetket. Helmikuun lopussa Porin kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi tulee Ahlaisten Lammin tuulivoimakaava. Päättäjillä on varmasti jonkinlaista tietoa ja jo kokemustakin tuulivoimaloista - mutta minkälaista?

Mihin mielikuvia voimaloista verrataan? Reposaareenko?

Kuva Reposaaresta: Pixabay.com.

Vuonna 1999 Reposaaren maantien varrelle rakennettiin pieniä 1 MW:n voimaloita 4 kpl, Reposaaren kärkeen yksi kpl, Tahkoluodon kärkeen 3 kpl sekä vuonna 2002 yksi 2 MW:n voimalaa.

Pääsiäisenä 2014 yksi pienistä 1 MW:n voimalaloista villiintyi ja hajosi. Se purettiin saman vuoden elokuussa. Kesäkuussa 2015 toinen voimala vuoti öljyä. Mitä mahtaa kuulua muille - niiden käyttöikä alkaa varmastikin olla täynnä?

Näihin voimaloihin Porin päättäjien on siis turha mielikuvissaan verrata Lammin tuulivoimakaavan luomaa tilannetta. Löytyisikö muita vertailukohteita?

Tahkoluodon edustalle tehtiin vuonna 2010 yksi 2,3 MW:n offshore-voimala ja Kirrisantaan pari vuotta sitten 2 kpl 3,3 MW:n voimaloita. Ne ovat tehonsa puolesta samaa luokkaa kuin Ilmajoen Santavuoren voimalat, mutta teknisissä ominaisuuksissa on todennäköisesti eroa.

Ahlaisten Lammiin on suunniteltu 18 kpl noin 3–3,5 MW:n tuulivoimaloita, joiden napakorkeus on noin 125 m ja enimmäiskorkeus 190 m maanpinnasta. Määrä ja kokoluokka on siis suunnilleen sama kuin Santavuorella, megawatteja tulisi kuitenkin todennäköisesti olemaan enemmän. - Ahneus kasvaa syödessä, sanotaan.

Santavuoren voimaloista "saatujen" kokemusten valossa Porin tai Ahlaisten tilanne ei siis näytä hyvältä, mikäli kaava päätetään hyväksyä. Eikä kannata käydä tutustumassa Santavuoren tuuliteollisuusalueeseen - voimaloiden vaihtaminen meluttomaan pyörintään on nähty ja kuultu jo niin monta kertaa, että ei maksa vaivaa. Muuten, jäänheitolle ei ole keksitty Santavuorellakaan vielä muuta ratkaisua kuin pysäyttää voimalat.

Porin seudun asukkaan sanoin:

"Mielenkiintoista nähdä, että millaista Poria päättäjät ovat rakentamassa: sellaista, jossa halutaan säilyttää elinympäristö asuttuna ja asumiskelpoisena, vai Poria, joka profiloituu voimakkaasti teollisuuteen" - ja karkottaa asukkaat.


Lisätietoja:

http://www.satakunnankansa.fi/paakirjoitukset/jokerikortti-muutti-pelin-harskia-pelia-vai-fiksua-strategiaa-tuulivoimakaavassa-14073722/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Hy%C3%B6tytuuli

http://yle.fi/uutiset/villiintynyt_tuulivoimala_puretaan__turvatoimia_tiukennettu/7422543

https://fi.wikipedia.org/wiki/Reposaaren_tuulipuisto

http://santavuori.blogspot.fi/2016/04/pasta-tuulivoimaa.html

https://www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavat/ahlaistenlammintuulivoimapuistonosayleiskaava.html

http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/mielipide-miksi-ihmisella-ei-ole-merkitysta-tuulivoima-asiassa-14078624

20.02.2017.

19.2.2017

Intiaaniviisautta idioseenin aikakaudelle

Vasta kun viimeinen puu on hakattu,
viimeinen joki myrkytetty,
viimeinen kala pyydystetty,
ymmärrätte, 
että rahaa ei voi syödä.

- Intiaaniviisautta -


Vasta kun metsä on hakattu,
pohjavesi saastutettu,
linnut ja muut eläimet tapettu,
ymmärrättekö,
että syöttötariffia tai maanvuokraa ei voi syödä?

- Armon vuonna 2017, Suomi 100 vuotta -


Lue lisää intiaaneista:

19.02.2017.

18.2.2017

Pienkone törmäsi tuulivoimalaan Saksassa

Pienkone törmäsi tuulivoimalaan Luoteis-Saksassa Niedersachsenin eli Ala-Saksin osavaltiossa. Onnettomuus sattui helmikuun alussa Mellessä lähellä Osnabrückiä. Pienkoneen kuljettaja menehtyi turmassa.

Kone törmäsi pellolla sijaitsevaan tuulivoimalaan noin 20 metrin korkeudessa. Törmäyksessä kone syttyi tuleen ja sen osia levisi laajalle alueelle.

Törmäyksen syytä tutkii BFU (Bundesstelle für Flugunfalluntersuchung). Poliisin mukaan tekninen vika tai inhimillinen virhe eivät ole poissuljettuja, vaikka pilotti oli kokenut lentäjä. Kone oli noussut ilmaan läheiseltä pienkonekentältä ja lento-olosuhteet olivat hyvät.

BFU:n mukaan turma oli ensimmäinen laatuaan Saksassa. Kone oli tyypiltään yksimoottorinen kaksipaikkainen VLA-luokan kone, Diamond DA 20 A1. Malli on suosittu myös koulutuslentokäytössä.

Kuvituskuva: Pixabay.com.

Kyseisellä onnettomuuspaikalla sijaitsee kaksi vuonna 2003 rakennettua 1,5 MW:n tuulivoimalaa. Ne ovat tyypiltään Südwind S77/1500, napakorkeus 112 m ja kokonaiskorkeus noin 150 m. Voimalat sijaitsevat avoimella paikalla pellolla.


Ilmajoen Santavuoren ympäristössä on 17 kappaletta Vestas V126 -tuulivoimaloita, joiden napakorkeus on 137 m ja kokonaiskorkeus 200 m. Voimalat sijaitsevat noin 100-120 metriä merenpinnan yläpuolella eli pahimmillaan ne pyyhkivät yli 300 metrin korkeudessa.

Lentopaikkojen ja kevytlentopaikkojen lisäksi Suomessa on runsaasti myös yksityisiä lentopaikkoja sekä muita ultratoimintaan tarkoitettuja yksityisiä lentopaikkoja. Tuulivoimalat aiheuttavat vaaraa kaikelle lentoliikenteelle. Kuka vastaa harrastelentäjien turvallisuudesta, kun onnettomuus voi sattua tasaisella avoimellakin paikalla?


Lisätietoja:

http://www.ndr.de/nachrichten/niedersachsen/osnabrueck_emsland/Flugzeug-kollidiert-mit-Windkraftanlage,melle318.html

http://www.ndr.de/nachrichten/niedersachsen/osnabrueck_emsland/Toedlicher-Unfall-BFU-untersucht-Leichtflugzeug,melle306.html

http://www.thewindpower.net/windfarm_en_11271_bennien-melle-part-ii.php

http://www.tagesspiegel.de/weltspiegel/melle-bei-osnabrueck-erstmals-kollidiert-flugzeug-mit-windkraftanlage/19341604.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Diamond_DA20_Katana

http://www.epvtuulivoima.fi/hankkeet/ilmajoki/

http://lentopaikat.fi/

https://www.youtube.com/watch?v=JGQomTj_MCw

Video: NWZplay

Julkaistu 2.2.2017

Melle, 02. Februar 2017: In Melle bei Osnabrück ist es zu einem tragischen Unfall gekommen. Ein Sportflugzeug flog aus bisher unbekannter Ursache in eine Windkraftanlage. Eine Person wurde tot geborgen.

Lisätty video 22.02.2017.

17.2.2017

Valoa Irlannista: asukkaat voittivat

Irlannissa asukkaat ovat voittaneet tuulivoimayhtiön. Asiasta uutisoi Irish Examiner 12. joulukuuta 2016. Juttu katosi kuitenkin lehden nettisivuilta pian ilmestymisen jälkeen. Viittauksia siihen löytyi silti useilta nettisivuilta.

IWEA eli paikallinen sty kiirehti 16. joulukuuta kiistämään uutisen paikkansapitävyyden ja siten asukkaiden voiton korkeimmassa oikeudessa Enerconista, saksalaisesta tuulivoimalavalmistajasta:

"Recent media reports that families in Ireland's County Cork have won a High Court case against German wind turbine maker Enercon, have been refuted by the Irish Wind Energy Association (IWEA)."

Miksiköhän? Neljäsosa Irlannin voimaloista on kyseisen valmistajan tekemiä. Kuriositeettinä mainittakoon, että jo vuotta aiemmin se oli ollut hieman huonossa valossa - lakkoilevan henkilökuntansa vuoksi.

Mutta valolla on tapana paljastaa asioita.

Kuva: Pixabay.com.

Alkuperäisen uutisen mukaan asukkaat olivat joutuneet jättämään kotinsa melun ja tuulivoimaloiden aiheuttamien terveyshaittojen takia. He voittivat jutun tuulivoimayhtiötä vastaan korkeimmassa oikeudessa.

Kiistämisestä huolimatta juttu pitää paikkansa.

Tammikuun alussa Irish Farmers Journal julkaisi nimittäin uutisen, jonka mukaan tuulivoimayhtiö myöntää naapureille aiheutuneen haitan. Oikeudenkäynti korvauksista käynnistyy 25. huhtikuuta 2017 ja sille on varattu aikaa yhteensä 10 päivää, sillä tapausten ajatellaan liittyvän toisiinsa.

Tuuliteollisuus pelkää, että oikeudenkäynnistä muodostuu vedenjakaja olemassaoleville ja suunnitelluille tuulivoimala-alueille sekä sijoittajien luottamukselle. "On odotettavissa, että useita tapauksia on nyt tulossa."

"Pressure group Wind Aware Ireland claimed this week that the outcome of the case could be a watershed for existing and planned wind farms and investor confidence. 'It is expected that more cases will now follow,' spokesperson Paula Byrne said in a statement."

- Yes, it surely is. It is called revealing the truth. Varmasti on, tätä sanotaan totuuden paljastumiseksi. 25 %:ssa Irlannin voimaloista on potentiaalia.


Lue lisää:

http://www.irishexaminer.com/breakingnews/ireland/families-forced-from-homes-due-to-wind-farm-noise-win-court-case-768141.html

https://mothersagainstturbines.com/2016/12/12/families-forced-from-their-homes-win-case-against-enercon/

https://stopthesethings.com/2016/12/17/irish-high-court-finds-wind-turbine-maker-liable-for-noise-nuisance-7-irish-families-to-get-millions-in-punitive-damages/

https://renewables.seenews.com/news/irish-families-win-court-victory-over-noise-from-wind-turbines-report-550303

http://en.friends-against-wind.org/oppositions/families-forced-from-homes-due-to-wind-farm-noise-win-court-case

http://www.irishtimes.com/business/windfarm-staff-to-strike-as-part-of-pay-dispute-1.2144398

http://www.farmersjournal.ie/wind-company-admits-nuisance-damage-to-neighbours-246465

16.2.2017

Silence - hiljaisuus

"Näin unta maisemasta, joka oli kuin ruokoja. Tyhjiä tikkutorneja. Tulipalo oli sammunut - yhdessäkään tuulivoimalassa ei ollut enää lapoja.

Se rauha. Se hiljaisuus.

Maisema oli levossa. 

Ympärillä kaikki oli hiljaa, laulun sanoin niin hellää ja hyvää. Tuntui kuin kukat olisivat auenneet sydämessä ja tuoksuneet rauhaa, niin syvää."


"Keskity, rakas ystävä, tähän tunteeseen, unelmamme toteutumiseen. Koe se, hengitä se sisällesi.

Siitä tulee todellisuutta.

Me luomme tämän tilan, me luomme rauhan asuinsijoillemme. Kun tavoitteesi on toteutunut, rauha on palannut.

Kukkien ja tulppaanien tuoksussa
XX"

15.2.2017

Kansalaiskutsu: Sairastuttaako tuulivoima - terveystutkimus - kunnanvaltuuston päätösvalta

Santavuoren blogin luukkuun tuli avoin kansalaiskutsu Raahessa sunnuntaina pidettävään tilaisuuteen. Alla teksti (tekstin kevyt muokkaus blogistin).

Kuva: Pixabay.com.

Sairastuttaako tuulivoima - terveystutkimus - kunnanvaltuuston päätösvalta. Kaikille avoin tilaisuus Raahen kaupungin valtuustosalissa 19.02.2017 klo 12 alkaen (os. Kirkkokatu 28, Raahe).

Tilaisuuden vetää Eeva Mosorin. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla ja itse ohjelma klo 12.30.

"Sipilän hallituksen energia- ja ilmastostrategian yksi keskeinen osio on, että työ- ja elinkeinoministeriö teettää riippumattoman ja kattavan selvityksen tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista. Ennen sen valmistumista ei aloiteta minkään uusiutuvien tuotantotukia koskevien lakien valmistelua.

Tuulivoimalla on vahvat poliittistaloudelliset sidokset myös hallituspuoleisiin, puhumattakaan kaikkiin oppositiopuolueisiin. Kataisen/Urpilaisen hallitus teki vuonna 2013 ensimmäiset tuulivoimaloiden melumallinnuksen mittausohjeet, joissa unohdettiin ihminen ja jotka tehtiin täysin tuulivoimatoimijoiden ehdoilla. Sitä laskua nyt maksetaan.

Nyt on korjattava silloiset virheet.

Perussuomalaisten ministeriryhmä edellyttää, että vihdoinkin tehdään läpinäkyvä, luottamuksellinen ja perinpohjainen tutkimus tuulivoiman terveysriskeistä eli mennään ihmisten terveys edellä - ei siis tehdä mitään lumeselvitystä tai pintapuolista katsausta.

Poliittinen vääntö jatkuu hallituksen sisällä. Missä vaiheessa mennään? Mitä tutkimus edellyttää kuntapäättäjiltä?

Näitä ja muita ajankohtaisia asioita valottaa tilaisuudessa perussuomalaisten työmies Matti Putkonen. Tilaisuus on avoin kaikille. Tervetuloa!

Matti Putkonen
0400 904 447"

14.2.2017

Ilta Santavuorella


Video: Irma Öörni
Julkaistu 5.3.2015
Kuvakavalkadi Ilmajoen Alajoelta taustamusiikkina Jyri Ala-Nikkolan säveltämä Ilta Santavuorella, san. Marja-Leena Ala-Närä
Laulu Ahonkylän Flikat, sol. Lasse Lintala, levyltä Ahonkylän Flikat
Alajoki-kuvat Jussi Niukkala

https://www.youtube.com/watch?v=4NKoHdM6s5M

14.02.2017.

13.2.2017

Korkeammassa kädessä

Santavuoren blogiin saapui suruviesti.
Eräs ystävistämme kutsuttiin maanantaina keskuudestamme pois.

Hän oli vaatimaton, mutta sinnikäs luonnon ja kotiseudun puolestapuhuja.
Hänen jättämiään jälkiä luonnon säilyttämiseksi näkyy ympäri maakuntaa.
Hänen sanojensa mukaan Suomen luonto ja kaikki siihen liittyvä on kuitenkin "korkeammassa kädessä".

Hänen poislähtönsä jättää meidät hiljaisiksi.
Mutta me emme unohda.

Kuvan copyright kuvaajalla.

Me jatkamme, surullisin mielin, mutta me jatkamme.
Hänkin olisi tehnyt niin.

Kunnes jälleen kohtaamme.
Olemme korkeammassa kädessä.

13.02.2017.