3.3.2020

Teuvan lasten ja nuorten hyvinvointi laskussa

Teuvan kunnanvaltuusto kokousti 02.03.2020. Aiheena oli muun muassa kuntalaisten hyvinvoinnista julkaistu hyvinvointikertomus.

Teuvan kunnan hyvinvointikertomus osoittaa hälyttäviä lukuja lasten ja nuorten hyvinvoinnista, kertoi valtuutettu Nevanperä (kohdasta 1:04 alkaen). Kodin ulkopuolelle sijoitettujen 0-17-vuotiaiden osuus on noussut yli 50 %, lastensuojeluilmoitusten määrä 40 % ja erikoissairaanhoidon lastenpsykiatrian aloitus yli 60 %. Osittain kasvu selittyy pienillä määrillä, jolloin kahden muuttuminen kolmeksi tarkoittaa 50 %:n kasvua, mutta suunta on silti erittäin huolestuttava, hän totesi.

Kuvituskuva. Pixabay.com.

Valtuutettu Panttila toi esiin myös tuulivoiman aiheuttamat terveyshaitat (kohdasta 1:09 alkaen). Hän kertoi hyvinvointikertomuksen toteavan, että sekä alakoulu- että yläkouluikäisten parissa erityisinä huolina terveystarkastuksissa nousee esiin koululaisten väsymys, unettomuus ja mielialan lasku.

- Itselleni tuulivoimahaittoihin perehtyneenä valtuutettuna tämä soittaa varoituskelloja. Koen velvollisuudekseni tuoda näitä esiin, vaikka se ei ole niin hauskaa, mutta vaikeneminen ei mitään asioita paranna.

- Tuulivoima tuottaa luonnon infraäänistä täysin poikkeavaa, jatkuvaa ja sykkivää ilmanpaineenvaihtelua. Keho reagoi tähän jatkuvaan ilmanpaineen vaihteluun eli infraääneen stressillä, unettomuudella, mielialan vaihteluin. Jatkuva unen häiritseminen täyttää YK:n ihmisoikeuksien määritelmän kidutuksen tunnusmerkeistä.

Panttila kertoi kuulevansa havaintoja jatkuvasti lisääntyvistä oireista Etelä-Pohjanmaalla: unettomuutta, yöheräilyä, sydämen tiheälyöntisyyttä, rytmihäiriöitä, heittelehtiviä verenpaineita - terveillä ihmisillä.


Kannattaa katsoa ko. kohdat kokonaisuudessaan videolta. Kunnanvaltuuston kokouksen osallistujissa on aistittavissa selvää vakavoitumista puheenvuorojen tuomien asioiden edessä. Moni tunnistaa jo itsessään yöheräilyt ja sydänoireet.

Terveyshaittojen esille tuominen ei ole kiitollisinta työtä. Kiitos valtuutetuille asioiden sanomisesta ääneen.

Tilanne on vakava jo myös Teuvan lähikunnissa. Toivottavasti muissakin kunnissa rohkaistutaan nostamaan kuntalaisten terveystilanne esille. - Teuvan ja muiden paikkakuntien rakennetut tuulivoimalat näkee parhaiten Auniogroupin sivuilta, joskin kartalta puuttuvat uusimmat rakennetut voimala-alueet.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=ve9yZvKWTeI&feature=youtu.be


https://www.auniogroup.com/infrasound-on-map/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.