11.3.2020

Julkilausuma: Tuulivoimalahankkeiden negatiiviset terveysvaikutukset selvitettävä

Pohjois-Pohjanmaalla on julkaistu helmikuun lopussa julkilausuma tuulivoimahankkeiden negatiivisten terveysvaikutusten selvittämisestä. Julkilausuman takana on Pohjois-Pohjanmaan Perussuomalaisten piiri.

Hyvä, että lopultakin joku joukko herää tajuamaan, että kyse on heidän omasta tilanteestaan ja terveydestään.

Oulu, (ks. ID1014) on yksi pahimmin tuulivoimaloiden infraäänen alle jääviä alueita. Tämän tiedon sisäistäminen saattaa tosin yhä kestää, koska se ei ymmärrettävästi ole mitenkään mukava asia.

Viereisessä kuvassa esimerkkinä Oulun alueelta mitattua tuulivoimaloiden infraääntä syyskuun 5.-7. päivänä 2019. (Sensorin 1013 tiedot puuttuvat, mutta sen päivämäärät on jätetty kuvaan, jotta ilmenee, mikä spektrogrammi on miltäkin päivältä.) Voimaloiden käynti ja pysähtyminen näkyy selvästi (keltaiset ja turkoosit viivat), vaikka ko. päivinä on ollut runsaahkosti myös maatuulta (punainen osuus spektrogrammin alareunassa, siis vasemmalla).

Lisää esimerkkejä päiväkausia jatkuvasta altistuksesta löytyy vaikkapa lokakuun 21.-25. päiviltä 2019, jolloin voimaloiden infraäänisyke on ollut voimakkaampaa kuin viereisen kuvan ajanjaksolla.

Spektrogrammien lukeminen ja värien selitykset löytyvät esimerkiksi KauppaSuomen 34/2017 sivuilta, jonne pääsee myös tästä blogitekstistä.

Pohjanmaan piirin julkilausuman mukaan

"tuulivoimalahankkeet Suomessa on keskeytettävä, kunnes täysin puolueeton terveysvaikutustutkimus määrittelee, minkä etäisyyden sisään ihmisasutuksista ja eläinsuojista tuulivoimaloita voidaan sijoittaa, niiden vaikuttamatta haitallisesti elinympäristöömme. Lisäksi edellytämme, ettei minkäänlaisia tuotantotukia kohdisteta jo itsestään kannattaville tuulivoimaloille, koska tällöin on kyseessä vain suora tulonsiirto veronmaksajilta osakkeenomistajille."

Julkilausumaa on syytä lukea ja jakaa kaikkialla Suomessa, sillä tilanne on hyvin pitkälti sama muuallakin joko jo nyt tai parin vuoden kuluessa.

Milloin Etelä-Pohjanmaan tai muiden alueiden päättäjät tai puolueet havahtuvat vaatimaan samaa? Heidänkään terveyttä ei kukaan muu tule puolustamaan, ei ainakaan hallinnon yläpäästä, vaan se on tehtävä itse.


Lisätietoja:

https://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/julkilausuma-tuulivoimalahankkeiden-negatiiviset-terveysvaikutukset-selvitettava/

https://www.auniogroup.com/infrasound-on-map/

https://www.auniogroup.com/view/201909_1.html

https://www.auniogroup.com/view/201910_1.html

https://issuu.com/kauppasuomi/docs/34-pohjoinen_456fb5bcd8a184?e=10124190/52446425

https://santavuori.blogspot.com/2017/08/tuulivoimaloiden-infraaani-uusi.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.