3.4.2016

P***asta tuulivoimaa

Muistatteko lukeneenne viime kesäkuussa uutista, jossa Reposaaren tuulivoimala vuoti öljyä? En minäkään, eivätkä hakukoneet löydä tällaista tietoa ainakaan verkosta. Mutta media onkin jättänyt tuulivoimalaonnettomuudet aika vähälle huomiolle, muutamaa lehteä lukuunottamatta.


13.06.2015 Reposaaren tuulivoimala kuitenkin vuoti öljyä varsin näyttävästi. Rikkoutuneen voimalan siiven kärjestä tippui öljyä ja sitä valui myös pitkin runkoa konehuoneen alapuolelle. Kyseessä oli vanha pysähdyksissä ollut Hyötytuulen voimala (Bonus) ennen Reposaarentien siltaa. Voimaloita oli aiemmin neljä, mutta vuonna 2014 niistä purettiin yksi, kun se oli villiintynyt aivan hulluksi.

Paikalla oli huoltoauto, mutta voimala on hankala putsattava - miten huoltoauto sen tekisi? Kun kyse on hydrauliikasta, jossain vaiheessa tapahtuu letku- ja komponettirikkoja ja vuotoja ja öljy lentää. Huomatkaa muuten valtaisa suojaetäisyys liikenteeseen.

Kuvat otettu kännykkäkameralla vesisateessa päivää myöhemmin.

Öljyvuoto oli viime joulukuussa myös Ruotsissa tuulivoima-alueella. Lemnhultin kaatuneesta voimalasta valui maahan lähes 2000 litraa öljyä ja glykolia. Yksi litra öljyä riittää pilaamaan miljoona litraa vettä, joten kaksi mottia pilaa juomakelvottomaksi 2 000 000 000 litraa vettä.

Jaa, että mitä otsikossa lukee? Puhdasta?


Lisätietoja:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Hy%C3%B6tytuuli

http://yle.fi/uutiset/villiintynyt_tuulivoimala_puretaan__turvatoimia_tiukennettu/7422543

http://www.vetlandaposten.se/article/tv-akuta-miljoatgarder-pagar/

http://www.suomenluonto.fi/blogit/kreosoottia-pohjavedessa/

Päivitetty linkit 23.02.2017.

2 kommenttia:

  1. Vahinkoja, niin suuria kuin pieniä, sattuu kaikenlaisissa voimalaitoksissa päivittäin. Niistä harvemmin uutisoidaan, elleivät ne ole todella vakavia.

    Vaikka 2000 litraa ympäristöön karannutta öljyä on paikallisesti merkittävä tapaus, ei se vielä täytä kansallisesti merkittävän onnettomuuden kokoluokkaa. Tällöin siitä ei myöskään muut kuin paikallismediat kiinnostu.

    Mitä suoja-alueeseen tulee, kyseiset tuulivoimalat ovat rakennettu 90-luvulla, sen aikaisilla määräyksillä. Nykyisin suoja-alue on huomattavasti laajempi.

    Sähköä kuitenkin tarvitaan ja sitä on tuotettava jollain keinolla.

    Tuulivoiman tapauksessa ympäristöriskit sisältyvät onnettomuuden ja vian mahdollisuuteen. Perinteisissä hiilivoimaloissa ja jopa bioenergiakattiloissa ympäristövaikutukset liittyvät myös käyttöön, ne puskevat toimiessaan hiiltä ilmaan.

    Verrattuna vaihtoehtoihin tuulivoima siis on puhdasta, eihän se oikein toimiessaan tuota savua ja muita haitta-aineita.

    Tuulivoimala on sähköntuotannossa varsin tuore keksintö. Voimalat kehittyvät yhä toimintavarmemmiksi ja paremmiksi jatkuvasti. Tuuli on kuitenkin todellista uusiutuvaa energiaa. Se puhaltaa käytettiin sitä energiantuotantoon tai ei. Miksi emme sitä siis käyttäisi?

    HackKuu

    VastaaPoista
  2. Tuulivoiman tapauksessa on paljon muitakin ympäristöriskejä kuin onnettomuuden tai vian mahdollisuus. Vai löytyykö väitteelle lähde?

    Voimaloiden normaali toiminta perustuu siihen, että infraääntä ja melua syntyy (vrt. lähtömelutaso ja Vestaksen tiedot infraäänestä). Jos melu on ongelma lähiasukkaille, sitä ei juuri aleta vähentää, koska se tarkoittaisi alempaa tuottoa, ts. vähemmän tukiaisia.

    Infraääni on melusaastetta siinä kuin kuuluva melukin. Sitä siis syntyy väistämättä. Sen haitat on dokumentoitu usein tutkimuksin, patentein jne. Lainsäädännössä on tällä kohtaa aukko, jota häikäilemättä käytetään hyväksi ja vahingoitetaan ihmisiä ja eläimiä.

    Toisaalta kannattaa myös muistaa, miten paljon luonnonvaroja ja fossiilisia tarvitaan jo voimaloiden rakentamiseen. Ympäristökatastrofi syntyy Kiinaan, mutta onhan se poissa silmistä...

    Rakentamis- ja tuotantovaiheen lisäksi ongelmia on odotettavissa käytöstä poistossa. Lapoja, jotka ovat ongelmajätettä käytetään maantäytteenä maailmalla - ne eivät siis ole kierrätettävissä, vaikka kuinka haluttaisiin.

    Ei ole perusteita määritellä "uusiutuvaksi" sellaista, joka on joka vaiheessa todella haitallista.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.