12.5.2016

Ajetaanko Titanic taas jäävuoreen?

Uppoamattomana pidetty Titanic upposi 104 vuotta sitten ja vei mukanaan noin 1500 ihmishenkeä. Se oli suuri ja loistelias laiva, ja vasta neitsytmatkallaan.

Onnettomuuden osasyinä oli jäävuorivaroituksien huomioimatta jättäminen ja täyttä vauhtia vaara-alueella ajaminen. Lopputulosta pahensivat pelastusvenepaikkojen alimitoitus ja täyttämättä jättäminen - koska osa piti turvallisempana pysyä laivassa. Laiva ampui hätäraketteja, mutta sen ei ymmärretty olevan hädässä, koska raketit olivat värittömiä.

Pakokauhun estämiseksi laivan orkesteri siirtyi soittamaan musiikkia venekannelle. Paniikki syttyi, kun laiva kallistui ja sen keula painui syvemmälle, sitten laivan runkorakenteet pettivät ja se katkesi kahtia. Laivan valot paloivat lähes loppuhetkiin asti, mutta sammuivat sitten kokonaan.


Eivätkö tuulivoiman kannattajat ja kuntapäättäjät näe yhtäläisyyttä? Hätäraketteja ampuvat niin Energiateollisuus, alan asiantuntijat kuin asukkaatkin, ympäri Suomen - koko ajan.

Suomen yhteiskunta ei ole mitenkään varautunut mahdolliseen suuronnettomuuteen tuulivoimaloiden terveysvaikutusten suhteen, kun edes "pienet" onnettomuudet, esimerkiksi tuulivoimalan tulipalo eivät ole sattuessaan pelastusviranomaisten hallinnassa - niiden sammuttaminen on tuulivoimatoimijan vastuulla.

Jätetäänkö varoitukset huomioimatta, soitetaan musiikkia pakokauhun hillitsemiseksi ja jatketaan täyttä vauhtia, kunnes karahtaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.