22.10.2016

Pimeää toimintaa

Viikonlopun uutisvirrasta nousi silmään juttu, jossa kerrottiin tuulivoimayhtiöiden tarjonneen lähes kuun taivaalta kylille ja kunnille - kunhan vain voimalahanketta ei asetuta vastustamaan. Satoja tuhansia euroja, pyöräteitä, tukea yhdistyksille, puhumattakaan kiinteistöverotuotoista, työllistävyydestä, Service Centeristä...


Mutta onhan näitä rahoja ja apuja tarjottu yksityisillekin. Tarjoukset ovat menneet ihan naurettavuuksiin asti, on tarjouduttu "auttamaan" asioissa, joissa ei mitään auttamista ole. Kunhan vain hankkeesta ei valiteta tai valitus vedetään pois. Tällaisille tilanteille löytyy todistajiakin.

Tapauksia on Santavuoren ympäristössä esimerkiksi Kurikassa ja Teuvalla. Osaksi ne ovat arkaluonteisia, koska valitusprosessit ovat vielä kesken, mutta varmasti nämäkin nousevat aikanaan julkisuuteen. Melkoisen pimeää touhua.

Luultavasti tällainen toiminta on enemmän sääntö kuin poikkeus... Alla olevan kommenttikentän kautta voi halutessa kertoa kokemuksistaan. Kommentin jättäminen onnistuu myös kirjautumatta, mutta spämmi ei pääse läpi.

Vaasan yliopiston professori Ari Salminenhan itse asiassa tutkii piilossa olevaa korruptiota parhaillaan. Tulee olemaan enemmän kuin mielenkiintoista kuulla, mitä he saavat kyselytutkimuksen avulla selville. Hyvä, että lehdistökin jo hiukan herännyt - se voi vielä yllättyä, mitä pimennossa on pidetty.


Lue lisää:

Kuittinen, Teppo. Älä tee valitusta tuulivoimalasta, saat hyvitykseksi pyörätien. Iltalehti 22.10.2016.

Tutkijat kääntyvät kansalaisten puoleen – piilossa oleva korruptio halutaan paljastaa. Yle 15.09.2016. 

22.10.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.