27.10.2017

Jälleen nuijasota!

Menossa on jälleen nuijasota. Seinäjoella ilmestyvä Epari julkaisi 25.10.2017 hyvän kirjoituksen, josta muutama poiminta alla kursivoituina. Kirjoituksen voi lukea kokonaan Eparin sivulta 23.

"Ilmajoen Santavuori on vallattu tuulivoimalle, ja nyt aiotaan vallata Oksivuori." 

Ja itse asiassa moni muukin Ilmajoen mäennyppylä, Ilmajoen kuntahan koettaa yleiskaavoittaa ne kaikki tuulivoimaloille.

Ilmajoella kerättiin ennätysmäärä - yli 1600 allekirjoitusta kuntalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan 3 km:n suojaetäisyyttä tuulivoimaloiden ja asutuksen välille. Kuntalaisaloite jätettiin joulukuussa 2016 pöydälle siihen saakka, kunnes hallituksen terveysselvitys valmistuu:

"Ilmajoen edellinen valtuusto päätti odottaa valtion infraääniselvityksiä ennen kuin kaavoissa edetään. Nyt kunnan virkamiehet haluavat (ilmeisesti painostuksen edessä) jouduttaa kaavoituksen etenemistä."

Hallituksen terveysselvityksestähän vasta haaveillaan 2. osan eli infraäänen terveysvaikutustutkimuksen tekoa. Viivytetään, viivytetään - mitäs se sitten haittaa, vaikka täällä ihmiset sairastuvat ja osa menettää jopa henkensä tuulivoimaloiden takia!

Mutta nuijasota - se oli talonpoikien kapina aatelistoa ja sotaväkeä vastaan vuosina 1596-1597. Tuolloin kapina "päättyi verisesti armeijan kukistaessa heikosti varustetut talonpojat."

Historiaa kannattaa muutenkin tuntea, sillä nuijasota syttyi muun muassa sen ajan ja ankarien vuosien rasitusten seurauksena, väsymyksen aiheuttaman tyytymättömyyden purkautuessa sekä kansaa kohtaan harjoitetun riiston johdosta.

Vuoden 2017 nuijasodan tulos on toinen kuin 420 vuotta sitten.

"Nämä voimalat näkyvät Seinäjoellekin ja infraäänihaitat ovat aivan ilmeisiä, koska vain Alajoen aava lakeus on välissä."


Lue lisää:

https://www.e-pages.dk/epari/270/

https://santavuori.blogspot.fi/2016/05/kuulanmaki-oksivuori-jumoo-ja.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/03/ilmajoen-kunnan-kaavailut.html

http://tvky.info/2016/06/ilmajoella-ennatysmaara-vaatii-3-kmn-suojaetaisyytta-tuulivoimaloihin/

http://santavuori.blogspot.fi/2016/12/ilmajoen-kuntalaisaloite-kasiteltiin.html

http://santavuori.blogspot.fi/2017/10/tuulivoiman-terveys-ja.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota

25.10.2017. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.