Linkkejä eri aiheista alkaen tuulivoima ja terveyskysymykset päätyen aina Suomen taloudelliseen ja poliittiseen tilanteeseen ja kaikkeen siltä väliltä USAsta ja maailmantilanteeesta on kertynyt viime vuosina enemmän kuin millään ehtii jakaa. Toisaalta todellisen tiedon näkyvyyden ja samalla kansalaisten alaspainaminen on mennyt järjettömiin mittasuhteisiin.
Tietoa tarvittaisiin kuitenkin paljon. Katsokaa yksinkertaisesti tämänkin blogin luetuimpia postauksia - kiinnostavimmista on videolinkit tuhottu teknojättien toimesta.
Ihmisten terveyden eli sairastumisen kanssa on menossa kilpajuoksu. Sairaat tuovat rahaa lääkeyhtiöiden kassaan, eivät terveet. Moniko päätyy ottamaan kehoonsa erittäin kiireellä tehdyn "suojan" tehdyltä epidemialta mm. valtion päämiehemme kehoituksesta? Onko hän alan ammattilainen? "Suojan", jonka tarkoituskaan ei ole estää sairastamista tai tartuttamista, taudilta, jonka testi ei edes ole luotettava. Mutta moniko saa läheisensä vakuutettua jättämään sen väliin, kun "auktoriteetit" sanovat toista?
Selvää on, että jonkinasteinen sekasotku on terveydellisestä näkökulmasta luvassa. Suomen talous ja poliittinen tilanne tulee tästä vielä heikentymään niin kauan, kunnes joko ihmiset alkavat ripeästi toimiin tai tilanne on niin heikko, että loputkin sokeat uskovat, että jotain on tehtävä. Totta kai myös maailmantilanne vaikuttaa tänne, mutta historiaa tuntevat tietävät, miten hidasta se voi olla.
Tuulivoiman haittojen takia koteja, läheisiään ja monia muita ihmisiä siinä samalla puolustaneet tietävät, miten kipeää tämä voi ottaa. Moni muukin, eri syistä valtion herättämä, tietää, miten väärä mielikuva on, että valtio ajaisi kansalaistensa etua. Ei se aja. Siellä on vallassa jotkut muut tahot kuin kansaa ja sen tahtoa edustavat tahot.
Moni Suomea tuhoava, on se sitten vihreä tai tuulitoimija, on kuitenkin vain hyödyllinen hölmö, joka heitetään bussin alle heti, kun se aika koittaa. He ovat tässä samassa laivassa, joka uppoaa, jos vain katsotaan sivusta ja seuraillaan tilannetta.
Tämän tekstin tarkoitus ei ole pelotella, eikä heittää toivoa kankkulan kaivoon. Tarkoitus on herättää jokainen tätä tekstiä lukeva viimeistään nyt toimimaan. Tämä on meidän maamme, yhteinen Suomi, eikä kukaan meistä pysty yksin tai pienellä joukolla tilannetta kääntämään.
On lopultakin aika ottaa vastuu omasta maasta.
Jokainen voi tehdä jotain. On se sitten puuttuvien linkkien etsimistä tai jakamista, valmiiden tekstien jakamista tai tulostamista muiden luettaviksi, asioiden selvittämistä itselle tai läheisille tai kommentoimista ja keskustelua, kun on paikka kommentoida, kyseenalaistaa tai jakaa tietoa.
Älä ole kontrolloitu oppositio, johon tieto pysähtyy! Älä seuraa sivusta, sillä tämä koskee aivan varmasti sinuakin!
Tee jotain, ihan mitä tahansa pientä tai suurempaa. Pääasia, kun viisastut itse ja viisastat muita. Siksihän sinullekin on järki annettu.
Samalla tämä teksti on kiitos kaikille niille, jotka ovat jo pitkään etsineet ja jakaneet tietoa. Homma on yksinäisen tuntuista, sillä juuri eristämiseenhän vastapuoli pyrkii - leimaamaan hörhöksi ja ties miksi, vaimentamaan keskustelun ja saamaan aikaan fiiliksen, jossa jokainen on yksin ajatuksineen. Meitä pieniä, yksittäisiä kansalaisia on silti paljon ja juuri ihmisethän sitä historiaa kirjoittavat.
Moni taho sanoo, että valo tulee Suomesta. - Näytä, että se tulee! Näytä, että valo todellakin tulee Suomesta myös muualle maailmaan!
Hyvää, tosissaan parempaa uutta vuotta! Se on mahdollista yhdessä Suomen edestä hommia paiskien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.