3.12.2016

Paha tuulivoima

Oletteko jo lukeneet tämän Siikajokilaakson uutisen Revonlahdelta toukokuulta? Uutisessa tulee monta asiaa kiinteistöjen arvon alenemisesta, metsän pirstomiseen ja riistan häviämiseen.

Suurin huoli koskee kuitenkin voimaloiden vaikutuksia terveyteen. Vartinojan voimaloiden rakentamisen jälkeen jutussa haastatellulle tuli jatkuvaa voimakasta väsymystä. Voimalat sijaitsevat yli 5 kilometrin etäisyydellä hänen kodistaan.

"Lisäksi tuli pahoinvointia, huimausta, pistävää korvakipua, puristavaa päänsärkyä, sydämen rytmi­häi­ri­öitä, silmäoireita sekä kasvojen, käsien ja jalkojen turvotusta.
 
- Luulin, että kilpi­rau­ha­sessa on vikaa. Menin tutkimuksiin, mutta mitään ei löydetty".

Oireita on tullut myös puolisolle ja lapsille: "Pohjois­tuu­lella verenpaine heittelee, ja kevättalven aikana hänen silmiinsä on tullut veren­pur­kaumia, joita ei ole ennen ollut. Molemmilla [vanhemmilla] on havaittu silmän lasiaiskalvon irtauma."

Muitakin oireilevia kylällä on, mutta "kaikki eivät halua puhua niistä [oireista] julkisesti omalla nimellään".

Kuva: Pixabay.com.

Voi miten tuttua, kun vertaa tilanteeseen täällä Santavuoren ympäristössäkin! Liian moni ihminen kärsii omassa kolossaan, miettii kaiken myymistä ja muuttoa muualle, jos vain saisi jotenkin elämänsä järjestymään.

Mutta minne muuttaa - koko läntinen Suomi on myllerryksessä ja hankkeita, voimaloita ja kaavoja tehdään tulenpalavalla kiireellä Keski-Suomeen, Päijät-Hämeeseen, Pohjois-Karjalaan ja Savoonkin? Voi, kun ihmiset heräisivät, kunpa he vaivautuisivat heräämään!

Päättäjät - millä ihmeellä luulette pääsevänne pälkähästä, jos kuntanne tai maakuntanne sitoutuu tuulivoimarakentamiseen? Se on kuin olisitte itse ripustaneet kaulaanne jotain ylimääräistä sinne kuulumatonta.

Asukkaat - tapelkaa vastaan, älkää luovuttako elinympäristöjänne ja kotejanne! Eihän kotimaamme voi muuttua tällaiseksi vuoden 2017 kynnyksellä - Suomi 100 vuotta!


Lue lisää:

http://www.siikkis.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F532%2F107468%2Fa92d1ed008&t=Hyva-paha-tuulivoima

Täsmennetty 04.12.2016 kuvan päällä olevaa lausetta.

2 kommenttia:

  1. Kommenttina tähän postaukseen: se minuakin eniten harmittaa ja suututtaa, että ihmisten pitäisi tuulivoiman takia jättää kotinsa! Itse rakkaudella rakennetut kodit, joissa olisi tarkoitus asua ja elää rauhassa luonnon helmassa. Se maisema ja rauhallisuus on täällä Revonlahdella tosiaan mennyt. Olemme joutuneet luopumaan monesta asiasta tuulivoiman takia. Olen täällä jo sanonutkin, että minne ihmisoikeudet ovat kadonneet tuulivoiman tieltä? Miksi ihmisen voi syrjäyttää omasta elinympäristöstään päättäjien siitä välittämättä? Sitä en ymmärrä.

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Jossain vaiheessa tavallaan luovuin jo maisemastakin - voimalat ovat todella massiivisia ja hallitsevat maisemaa helposti ainakin 15 km:n päähän.

    Sitten tulin ajatelleeksi, miten ihmisiä nöyryytetään tällä ja päätin, etten ikinä luovu edes maisemasta, vaikka kamppailu terveydestä onkin väistämättä nyt päällimmäisenä.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.