27.2.2017

Energiewende = likaista energiaa

Talouselämä-lehdessä ilmestyi tammikuun lopussa artikkeli Saksan epäonnistuneesta energiakäänteestä tai -murroksesta, ns. Energiewendestä. Se on lyhyesti sanottuna susi.

"Energiateollisuuden uusimmat tilastot paljastavat karun faktan: Saksan hiilidioksidipäästöt tuotettua sähkön kilowattituntia kohden olivat viime vuonna lähes neljä kertaa korkeammat kuin Suomessa ja 20 kertaa korkeammat kuin Ruotsissa."

Suomen ja Saksan tilastot ovat uusimmat vuodelta 2016 ja esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Ranskan tiedot vuodelta 2015.

Hiilidioksidipäästö tuotettua sähkön kW-tuntia kohden oli Suomessa 105 grammaa ja Saksassa lähes nelinkertainen 380-400 grammaa! Ruotsissa päästö oli keskimäärin vain 10-20 grammaa ja Ranskassa 58 grammaa, mutta tuulivoiman onnelassa Tanskassa yli kolme kertaa suurempi kuin Suomessa eli 350 grammaa.

Kuvituskuva: Pixabay.com.

Talouselämä-lehden mukaan Saksaan on rakennettu mieletön määrä ja kalliisti tuuli- ja aurinkovoimaa. Mutta "maapallon ilmaston kannalta olennaisinta asiaa eli hiilidioksidipäästöjä maa ei ole saanut kuriin."

Tämäkö on siis se suunta - likainen energia - johon Suomi haluaa sähköntuotannossaan mennä?


Lue lisää:

http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-taas-todistettu-saksan-malli-kohti-paastotonta-yhteiskuntaa-on-susi-6617395

http://www.thegwpf.org/germanys-energiewende-a-disaster-in-the-making/

http://www.environmentalprogress.org/big-news/2017/2/11/german-electricity-was-nearly-10-times-dirtier-than-frances-in-2016

Ttäydennetty tieto kuvituskuvan käyttämisestä 08.03.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.