8.2.2017

Läheltä piti

Ilmajoki-lehdessä 07.02.2017 olleen mielipidekirjoituksen mukaan Santavuorella oli lähellä sattua onnettomuus viikko sitten torstaina:

"Santavuorella oli sattua aikamoinen vahinko 2.2. aamulla kun puita siirtämässä olleen metsäkoneen viereen iskeytyi tuulivoimalasta irronnut noin kahden nyrkin kokoinen jäänpala. Se hajosi tuhansiksi sirpaleiksi." 

Kuvituskuva: Pixabay.com.

Kirjoitus jatkuu:

"Voimalayhtiö suostui sammuttamaan ko. voimalan kun heille informoitiin asiasta, vaarasta ilmoitettiin myös Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselle. Vaara uhkaa niin metsureita, metsästäjiä kuin hiihtäjiä ja muita tuulivoimaloiden lähistöllä liikkuvia, joten kannattaa harkita meneekö alueelle näillä keleillä ellei ole aivan pakko."

Kiitos kirjoittajalle asian tuomisesta julkisuuteen. Kunta on terveydensuojelulain mukaan vastuussa kuntalaisten turvallisesta elinympäristöstä, joten kunnan terveydensuojelusta vastaavan viranomaisen tulisi tarttua asiaan, ennen kuin tulee tilanne, joka ei jää läheltä piti -tilanteeksi.

Tietääkö Ilmajoen ja Kurikan asukkaiden terveydensuojelusta vastaava viranomainen tehtävänsä ja vastuunsa? Vai odottaako se, kunnes tapahtuu?

08.02.2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.