20.4.2017

Hymyilevä Kokkola

Tiesittehän, että Seinäjoen kaupunki on ilmoittanut jättävänsä tuulivoimakaavoituksen väliin? - Tuulivoimaloita kaavoitetaan vain maakuntaan muiden kuntien kiusaksi. Tai niin Seinäjoki luulee. Mutta tästä tuonnempana.

Nyt Kokkolaan. Googlen mukaan hymyilevä Kokkola yllättää. - Huoh, yllättää tosiaan.

Kp24.fi uutisoi tänään Kokkolan Harriniemen alueelle suunnitelluista tuulivoimaloista. Kokkolan kaupunki on jo myöntänyt rakennusluvat neljälle 3,6 MW:n voimalalle, joiden pyyhkäisykorkeus on 200 m. Ne on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden alkupuoleen mennessä.

Voimaloiden läheisyydessä on sekä kesämökkejä että pysyvää asutusta. Kyllä, uutisen mukaan:

"Esimerkiksi asuntomessualue on vain reilun kilometrin päässä lähimmästä voimalan paikasta."

Kuva: Pixabay.com.

Eikö Kokkolassa todellakaan tiedetä mitään melu- tai infraääniongelmista, joita tuulivoimalat väistämättä tuovat tullessaan? Tähän astihan siellä on aika hyvin säästytty infraääneltä.

Kokkolassa olisi todella syytä ottaa aikalisä voimaloiden rakentamisen suhteen. Syy käy jutusta enemmän kuin selväksi, toivottavasti myös Kokkolan päättäjille.

Toivottavasti hymyilevä Kokkola yllättää - tuulivoimaloiden rakentamisen sijaan.


Lisätietoja:

https://kp24.fi/uutiset/510683/kokkolalaislahtoinen-yrittaja-odottaisi-terveysselvitysta-ennen-tuulivoimaloiden-rakentamista-harrin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.