Santavuoren tuulivoimalat käynnistyivät maalis-huhtikuulla 2016. Lähes yhtä aikaa maakunnassa oli käynnistynyt muitakin voimaloita. Sen jälkeen monen elämä on muuttunut, peruuttamattomasti.
Näiden 2,5 vuoden aikana suruviestejä on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Hautajaisia on vietetty äkillisesti kuolleille, pääasiassa eri-ikäisille miehille, jo monet. Aivan liian monet.
Eläkkeellä olleelle, aktiiviselle miehelle, jonka koti oli noin kymmenen kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Hän ei ehtinyt saada ajoissa apua. Vanhemmalle miehelle, joka asui paljon lähempänä voimaloita. Hän joutui keskussairaalaan, mutta hänen hauras sydämensä ei vain kestänyt.



Nuorelle





Odottamattomien ihmisten soittaessa usein kuukausien tauon jälkeen on viesti ollut poikkeuksetta sama: jonkun tuttavan äkillinen poismeno. Moni on myös kertonut omassa tuttavapiirissään käyneen aivan samoin.
Ystävien, sukulaisten ja tuntemattomienkin ihmisten äkillinen lähtö, varsinkin kun tietää heidän saaneen saman altistuksen kuin missä itsekin on, tuntuu niin pahalta, niin väärältä!
Miksi yhteiskunta antaa tämän tapahtua? Eihän suuri osa ihmisistä edes tiedä, että heidän terveytensä ja henkensä on vaarassa.
Monet niistäkin, jotka jotain tietävät, luulevat että ongelma ei kosketa heitä. Ei heille anneta mitään mahdollisuuttakaan valita, haluavatko he säilyttää terveytensä ja henkensä vai eivät.
Mitä tämä yhteiskunta oikein tekee? Ei se ainakaan tunnu pitävän jäsenistään huolta. Se ei lohduta edes surevia.
Santavuoren tuulivoimaloiden infraäänipommituksessa kaksi pyhäinpäivän tekstiä:
"Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi,
ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä.
Minun apuni on sinun muurinasi
ja minun ylistykseni sinun portteinasi."
Jes. 60: 18
"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan.
Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet,
eikä merta ollut enää. [...]
Jumala itse on heidän luonaan,
ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.
Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta,
valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."
Ilm. 21: 1, 3–4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.