Peruuttamattomia suruviestejä

Kukaan tähän blogiin tekstejään lähettänyt ei olisi arvannut, että pyhäinpäivä nousee tärkeimmäksi ja läheisimmäksi kirkollisista pyhäpäivistä. Niin vain on käynyt. Seuraavassa useiden ihmisten palautetta yhdeksi tekstiksi tiivistettynä.

Santavuoren tuulivoimalat käynnistyivät maalis-huhtikuulla 2016. Lähes yhtä aikaa maakunnassa oli käynnistynyt muitakin voimaloita. Sen jälkeen monen elämä on muuttunut, peruuttamattomasti.

Näiden 2,5 vuoden aikana suruviestejä on tullut enemmän kuin tarpeeksi. Hautajaisia on vietetty äkillisesti kuolleille, pääasiassa eri-ikäisille miehille, jo monet. Aivan liian monet.

Eläkkeellä olleelle, aktiiviselle miehelle, jonka koti oli noin kymmenen kilometrin etäisyydellä tuulivoimaloista. Hän ei ehtinyt saada ajoissa apua. Vanhemmalle miehelle, joka asui paljon lähempänä voimaloita. Hän joutui keskussairaalaan, mutta hänen hauras sydämensä ei vain kestänyt.

Nuorehkolle perheelliselle miehelle, joka meni äkillisesti ensimmäisten joukossa kodissaan, vain muutaman kilometrin päässä lähimmästä tuulivoimala-alueesta.

Vanhemmalle miehelle, joka soitti valvottuaan kummallisen yön ja kysyi, voiko voimaloiden infraääni tuntua siellä asti, kymmenien kilometrien päässä. Hän sai pian sen jälkeen yöllisen aivoverenkierron häiriön, eikä enää kuntoutunut, vaan menehtyi seuraavien viikkojen jälkeen.

Työikäiselle naiselle, jolla ei ollut aiempia terveysongelmia. Hänen kotinsa oli vain muutaman kilometrin päässä tuulivoimaloista. Vanhemmalle miehelle, joka myös lähti ensimmäisten joukossa, täysin yllättäen.

Nuorelle miespuoliselle työntekijälle, jonka äkillinen poismeno järkytti monia. Heidänkin työpaikkansa on vain pari kilometriä lähimmästä yksittäisestä voimalasta ja monet asuvat kodeissaan useiden voimaloiden vaikutusalueella.

Miehelle, joka halusi pois sairaalasta, jonne oli joutunut kärsittyään samoista oireista ja ahdistuksesta kuin tuttavansa. Hän lähti oman käden kautta päästyään kotiinsa. Hänen ystävänsä ei edes ehtinyt käydä hänen luonaan.

Vanhemmalle, mutta hyväkuntoiselle, paljon liikkuvalle miehelle, joka nukkui pois valitettuaan puhelimessa oireita ja väsymystä sydänalassaan. Hänen puolisonsa oli lapsineen matkoilla ja huolestui, kun ei saanut mieheensä enää yhteyttä.

Äidille, jonka lapsi joutui kertomaan koulussa äitinsä äkillisestä poismenosta viikonlopun aikana. Puolisoille, joista ensin menehtyi äkillisesti mies, sitten muutamien viikkojen päästä nainen. Koko työyhteisö järkyttyi tapahtuneesta. Kaikkien heidän kotinsa oli tuulivoimaloiden vaikutusalueella.

Ja monelle muulle, joita ei tähän kirjattu.

Odottamattomien ihmisten soittaessa usein kuukausien tauon jälkeen on viesti ollut poikkeuksetta sama: jonkun tuttavan äkillinen poismeno. Moni on myös kertonut omassa tuttavapiirissään käyneen aivan samoin.

Ystävien, sukulaisten ja tuntemattomienkin ihmisten äkillinen lähtö, varsinkin kun tietää heidän saaneen saman altistuksen kuin missä itsekin on, tuntuu niin pahalta, niin väärältä!

Miksi yhteiskunta antaa tämän tapahtua? Eihän suuri osa ihmisistä edes tiedä, että heidän terveytensä ja henkensä on vaarassa.

Monet niistäkin, jotka jotain tietävät, luulevat että ongelma ei kosketa heitä. Ei heille anneta mitään mahdollisuuttakaan valita, haluavatko he säilyttää terveytensä ja henkensä vai eivät.

Mitä tämä yhteiskunta oikein tekee? Ei se ainakaan tunnu pitävän jäsenistään huolta. Se ei lohduta edes surevia.

Santavuoren tuulivoimaloiden infraäänipommituksessa kaksi pyhäinpäivän tekstiä:

"Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi, 

ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä. 

Minun apuni on sinun muurinasi 

ja minun ylistykseni sinun portteinasi."

Jes. 60: 18

"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. 

Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, 

eikä merta ollut enää. [...]

Jumala itse on heidän luonaan, 

ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. 

Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, 

valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Ilm. 21: 1, 3–4