27.9.2019

Tyhmyys tiivistyy

Valtamedian tyhmistyminen on ollut viime vuosina silmiinpistävää. Joku ihmetteli, miksi se ei näe nykyisiä ongelmia ja tartu niihin, niin kuin journalismissa on ollut tapana. Luulisi toimittajilla ja toimituksilla olevan ammattitaitoa.

Santavuoren blogissa kysyttiin marraskuussa 2016 seuraavasti:
"Meille läntisessä Suomessa asuville ja tahtomattamme tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuneille kyse on kotiemme, elinkeinojemme ja elinympäristöjemme puolustamisesta ja ennen kaikkea terveytemme ja läheistemme terveyden puolustamisesta. Jopa ympäristö tulisi suojeltua ja säästettyä meitä kuulemalla!
Hämmästyttää, koska valtamediat ihan oikeasti kiinnostuvat tilanteesta.
Suomi on niin pieni maa, että läntisen Suomen pyyhkäiseminen pois kartalta ja kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten häätäminen jonnekin ei voi olla vaikuttamatta muuallekin.
Jopa kaupunkeihin. Jopa pääkaupunkiin. Ja jopa valtamedioihin.
Kauanko niillä on vara kieltää tosiasiat ja vaieta todellisesta tilanteesta?"

No, sehän oli sinisilmäisesti kirjoitettu.


Vastaus on nimittäin hyvin yksinkertainen: tutkivan journalismin ja kunnollisen, asioihin tarttuvan lehdistön ja median alasajo on osa suunnitelmaa, demokratian alasajoa.

Vaikea sanoa, tietävätkö Suomen valtamediaa edustavat lehdet ja mediatalot tämän. Johtotasolla joku joukko tietää varmasti, mutta rivitoimittajat tuskin. Heille tilanne näyttäytyy "poliittisena tahtona" tai "poliittisesti korrekteina" aiheina.

Jos jostain ei haluta uutisointia, siitä vaietaan, aiheesta kirjoitettuja juttuja tai mielipidekirjoituksia ei julkaista tai ne julkaistaan erittäin pienellä palstatilalla ilman kuvia. Se on turhauttavaa toimittajan näkökulmasta - helpommalla pääsee, kun tarttuu "kiinnostaviin" aiheisiin.

Ei valtamedialla ole aikomustakaan alkaa uutisoida tuulivoiman haitoista. Paitsi yhdessä tapauksessa: jos siitä on sille jotain hyötyä. Kilpajuoksu tässä suhteessa on jo käynnissä...

Ennen sanottiin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Nykyään voi perustellusti sanoa, että tyhmyys tiivistyy valtamediassa.


Lue lisää:

https://santavuori.blogspot.com/2019/09/suuren-yleison-tyhmistaminen.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/11/lobbausta-kotien-ja-terveyden-puolesta.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.