9.3.2017

Demokratia uhattuna

Yle Uutiset Pohjanmaa kertoi 16.02.2017 keskipohjalaisen Lestijärven tuulivoimakaavojen tilanteesta.

Yle Uutisten mukaan "korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehty valitus johti pohdintaan demokratian rajoista Lestijärvellä." Ohjelma on katsottavissa Yle Areenasta vielä noin viikon ajan.

Uutisklipin mukaan Lestijärven ison tuulivoimahankkeen kaavasta on valitettu KHO:hon. Valittajat haluaisivat voimalat kauemmaksi maakuntajärven rannasta. Kunnan mukaan 100 tuulivoimalan rakentaminen poistaisi kunnan rahahuolet.

Valitusten vuoksi kunnassa pohditaan - demokratian rajoja!

Kuvituskuva: Pixabay.com.

Lestijärven kunnanisät ja suuri osa valtuutetuista olisivat halunneet hankkeen etenevän nopeasti. Asukkaat ovat kriittisempiä. "- Niin kuin pienellä paikkakunnalla on, niin kovin harva ihminen nousee barrikadeille", sanoo eräs voimaloita vastustava.

Kunta pitää hankkeen toteutumista itselleen lottovoittona, joka tuplaisi verotulot ja toisi maanomistajille lisätienestejä. Valitukset KHO:hon olivat monelle pettymys.

"- Harmitti, suoraan sanottuna, harmitti", sanoo kunnanjohtaja. "Minä olen itseltäni kysynyt monta kertaa, että onko se demokratiaa enää, jos se demokratia aiheuttaa kunnalle ja kuntalaisille heidän hyvinvointiin vaikeuksia. Onko se demokratiaa silloin enää... sitä jään kysymään ja jään odottamaan vastausta. Minun mielestäni se ei ole enää silloin demokratiaa."

"- Mikäli ruvetaan kieltämään valittaminen, silloin kun se kuitenkin perustuu asiaan, niin silloin kyllä yhteiskunnassa mennään hakoteille", sanoo hanketta vastustava ja jatkaa:

"- Minä noudatan sitä, mitä YM:n asiantuntija Emilia Weckman on tästä nimenomaan Lestijärven kaavasta sanonut, että [voimaloita] ei tulisi laittaa alle 7 km rannasta, tulee liian hallitsevaksi ja tämä muuttuu teolliseksi tuotantomaisemaksi."

Yle Uutiset kertoo maanomistajien tuulivoimayhdistyksen uhanneen muutama vuosi takaperin vahingonkorvausvaateilla hankkeesta valittavia. Hanke jumittaa kuitenkin muista syistä.

Mutta Lestijärven kunnanisän sanoin voi kyllä kysyä, missä mennään, kun tuulivoimaloilla aiheutetaan kuntalaisille hyvinvointiin vaikeuksia. Onko se demokratiaa enää?


Lisätietoja:

http://areena.yle.fi/1-3995846

http://tripodienaika.blogspot.fi/2015/09/lestijarvelta.html

http://tripodienaika.blogspot.fi/2017/02/lestijarvella-luetaan-korpilakia.html

http://tripodienaika.blogspot.fi/2016/12/daavid-ja-goljat.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.