16.6.2017

Mittauskuva paljastaa tuulivoimaloiden infraäänen

MTV:n uutinen perjantailta oli poikkeus massassa - uutismassassa, johon palataan vielä.

Tuulivoimaloiden infraääniä jo vuoden mitannut Aunio Groupin toimitusjohtaja Antti Aunio kertoo MTV:n uutisessa spektrogrammista, joka paljastaa voimaloiden tuottaman infraäänen yksiselitteisesti.

"- Mittauskuvista näkyy selkeästi tuulivoimaloiden tuottama jatkuva infraääni, sillä spektrogrammeissa näkyvät spektripiikit häviävät, kun voimalat pysäytetään. Olemme havainneet, että infraääni peittyy osittain kohinaan kovan maatuulen aikana, kertoo Aunio."

Spektripiikit ovat siis kuvaajassa näkyviä "viivoja". Auniogroup tarjosi kehittämiään mittalaitteita myös ministeriölle tuulivoimaloiden terveysselvityksen tekemiseen, mutta he eivät ole ainakaan toistaiseksi tarttuneet tarjoukseen.

Tutkimustieto toisi kuitenkin selvyyden siihen, onko infraäänellä ja ihmisten terveysoireilla syy-yhteys. Maailmalla on tutkittu lyhytaikaista altistusta, mutta vielä ei tiedetä, "miten pitkäaikainen altistus jaksolliselle monotoniselle signaaliäänelle vaikuttaa."

Kuva: Pixabay.com.

- Tämä ääni ei ole korvin kuultavissa. [...] Olemme mitanneet infraäänen lisäksi unta ja pyytäneet ihmisiä pitämään samalla oirepäiväkirjaa. Sen voi sanoa, että osalla oireet ja infraääni korreloi, mutta osalla ei, toteaa Aunio."

- Olennainen kysymys on, "onko infraäänellä ajallinen yhteys ihmisten kokemien terveysoireiden kanssa," hän pohtii.

- [...] Maailmalla on jo tehty tutkimusta, jossa on osoitettu, että voimakkaalla infraäänen signaalitasolla on terveysvaikutuksia. Nyt tarvitaan vielä lisää tutkimusta matalatehoisen infraäänen terveysvaikutuksista, toteaa Aunio."

Hallituksen teettämässä terveysselvityksessä ei tutkittu lainkaan infraäänen ja terveysoireiden välistä mahdollista yhteyttä.

Tämän vuoksi onkin äärettömän tärkeää, että meneillään on mittauksiin perustuva tutkimus. Sen kuvaajat osoittavat yksiselitteisesti tuulivoimaloiden tuottaman infraäänen - tai voimaloiden pysäytykset, seisakit tai muut vastaavat säädöt.

Kyse on viime kädessä meidän jokaisen terveydestä - niin tuulivoiman vastustajien kuin tuulivoiman kannattajienkin terveydestä. Myös ministereiden, virkamiesten ja kansanedustajien, tuulivoimatoimijoiden ja kuntapäättäjien terveydestä.


Lue lisää:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuulivoimaloiden-terveyshaitoista-karsivat-ihmiset-leimataan-hulluiksi-tama-mittauskuva-paljastaa-voimaloiden-infraaanen/6474320

http://santavuori.blogspot.fi/2017/05/spektrogrammi-havainnollistaa-aanen.html

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen juttu. Tärkeää, että tällaisia mittauksia suoritetaan, jotta saamme lisää tietoa infraäänien vaikutuksista ihmisiin. Ihmisten terveys toki menee aina edelle ja palveluita pitää uusien tutkimustulosten perusteella muuttaa siihen suuntaan, että ne ovat ihmisille mahdollisimman haitattomia.

    VastaaPoista

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.