11.10.2018

Yhä ajankohtaisempi: tuulivoimamelu

Porin Peittoonkorven melusaasteesta kertovan videon yhteyteen on tullut jo aikaa sitten hyviä kommentteja. Nostetaan ne tässä esille, sillä tuulivoimamelu käy yhä ajankohtaisemmaksi. Eikä vain tuulivoimapaikkakunnilla, vaan paljon laajemmalla alueella Suomessa.

Siitä tarkemmin myöhemmin, mutta nyt siis lukijapalautetta helmikuulta 2018 koskien Sundomin voimalan melumittauksia Vaasassa. Oikoluku blogistin.

"Vaasassa julkaistiin juuri tieto melumittauksesta, jonka mittausjakso Suomen yleiseen käytäntöön verrattuna oli kuulemma erityisen pitkä. Melumittaus koski yhtä ainoata voimalaa Sundomissa, ja lopputulos sai palstatilaa paikallisessa sanomalehdessä, koska mitattu melu oli sallituissa rajoissa. 

Mielestäni eletään erikoisessa maailmassa, kun ihmiset valittavat meluhaitoista, jotka ovat ihan selvästi kuultavissa esim. linkin videolta, mutta teknisten mittareiden mukaan se ei voi olla häiritsevää."

Kuva: Pixabay.com.

Kirjoittajan kanssa ei voi olla kuin samaa mieltä. Sama kuvio toistuu kaikkialla. Kenen melumittausten tekijät ja tulkitsijat luulevat olevan hölmöjä?

Toinen kommentti samaan tekstiin maaliskuulta 2018:

"Piti laittaa tämä kommentti jo jokin aika sitten. Tuli nyt uudestaan mieleen, kun tuulivoimakeskustelu FB sivuilla ihmeteltiin Sundomin voimalan melumittauksen tuloksia.

Kävin Vaasan kalarannassa bongaamassa Sundomin tuulivoimalan ja kas myllyhän pyöri, kuin viimeistä päivää. Pitkään myllyn pyörintä oli ollut vaivailloista, ja se on jopa ollut pysähtyneenä vaikka on tuullut.

Selvästikin melumittaukset ovat päättyneet ja nyt voi huoletta päästellä menemään. 

Perusongelma mittauksissa lienee se, että tuulivoimayhtiöt tietävät, milloin mittaus tehdään ja käytännön vaikutus on sama, kuin peltipoliisilla liikenteessä. Vain hölmö jää kiinni.

Toinen epäkohta on mittauksessa käytettävät raja-arvot. Ne eivät takaa etteikö melu olisi häiritsevää ja jättävät äänimaailman ennen rakentamista täysin huomiotta. Huomiotta jäävät myös meluherkät ihmiset, joita on arvioitu olevan 20-40%."

Näin Vaasan Sundomissa. Melut mitattiin ja tolloilu jatkuu.

Mutta melu on tapetilla muuallakin, kuten varmasti viime aikoina on käynyt selväksi... Aihe pysyy siis esillä tulevinakin viikkoina.


Lue lisää:

http://santavuori.blogspot.com/2018/02/totuus-tuulivoimalamelusta.html

11.10.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.