30.11.2016

Kiertokirje tuulivoimapakolaisille, Helsinki 9.11.2016

Perussuomalaisten kiertokirje esitettiin Ylen sivuilla vähintäänkin värittyneesti. Helsingissä 9.11.2016 kirjoitettu kirje tuulivoimapakolaisille on kokonaisuudessaan alla. Ylen siteeraamat kohdat on väritetty  vaaleansinisiksi.

Kriittinen lukija voi itse päätellä, mitä kontekstin poisjättäminen kunkin siteeratun kappaleen ympäriltä saa aikaan vai muuttuuko vaikutelma.

Kiertokirje kolahti julkisena tekstinä blogistin luukkuun, mutta sen julkaisemiseen on kuitenkin kysytty kirjoittajan lupa. Koska kirje on pitkä, se löytyy nyt omalta sivultaan.

"Hyvät ystävät

Noin kaksi kuukautta sitten aloitimme yhdessä taistelun oikeuksienne puolesta. ... 

Sen jälkeen vasta voidaan arvioida mahdolliset terveysriskit, nykyisten sekä suunnitteilla olevien voimaloiden toiminnasta sekä sijoittamisesta ja mikä on turvallinen matka asutukseen.

Kiitos ja jatketaan yhteistä taistelua!

Matti Putkonen
0400 904 447"

30.11.2016, kirje siirretty omalle sivulleen 06.12.2016.


29.11.2016

Virkistävää uutisointia

Kurikka-lehden tuulivoimagallupissa kysyttiin menneellä viikolla infraäänten terveysvaikutuksista. Some-kupla koetti jyrätä tulokset, mutta se poksahti.

Kurikka-lehden totuudenmukainen uutisointi gallupin käänteistä oli virkistävää luettavaa. Tällaista avoimuutta lehtijuttuihin kaivattaisiin isommissakin lehtitaloissa!

Toki paikallislehdistä parhaat ja objektiivisimmat jutut monesti löytyvätkin. Valuisivatkohan hyvät käytännöt maakunnista muuallekin?

Kuulemma niiden on tarkoitettu valuvan hallinnon yläpäästä alas...

29.11.2016.

28.11.2016

"Korvasärkyä ja kuvotusta, kuin kidutusta"

MTV:n sivulta löytyy Santavuoren tuuliteollisuusaluettakin koskettava uutinen.

Jutussa on haastateltu niin Merikarvialta kodistaan pois muuttamaan joutunutta perhettä kuin Kurikasta Santavuoren voimaloiden aiheuttamaa melua ja infraääntä pakoon joutunuttakin. Kannattaa lukea juttu kokonaisuudessaan MTV:ltä.

Maisema Santavuorelle Kurikan Luovan-/Salonkylässä valtatie 3:lta.
Järjen riemuvoitto?

Kaikille näille ihmisille on tarjottu "ratkaisuksi" myös sitä, että ongelma olisi heidän korviensa välissä.

Perheillä? Lapsillakin?

Infraäänestä ja sen vaikutusmekanismista yhtään selvää ottanut tai asiaan perehtynyt ei tällaista ehdottaisi.

Kun Valitut Palat on tiennyt aiheesta jo vuonna 1999, suomeksi, ja kun Suomen kouluissa on opetettu englantia jo vuosikymmeniä, niin luulisi tiedon esimerkiksi NASAn 1980-luvulla tekemistä tutkimuksista jo tavoittaneen Suomenkin...

Mutta tässä sitä ollaan, keskellä ihmiskoetta, eihän tätä voi muuksi enää sanoa.


Lue lisää:

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nyt-puhuvat-tuulivoimalan-lahelta-pois-muuttaneet-korvasarkya-ja-kuvotusta-kuin-kidutusta/6189998

Salaisuuksien saatossa (1999). Valitut Palat. 336 s. ISBN 9515843804. Suom. Sirkka Salonen & Tuulikki Valta. Ranskankielinen alkuteos Voyage au Coeur du Mystérieux (1996). Julk. Seléction du Reader's Digest, Pariisi.

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoimaloiden-melu-aiheuttaa-jatkuvaa-stressi%C3%A4-1.2069583

27.11.2016

Lobbausta kotien ja terveyden puolesta?

On enemmän kuin mielenkiintoista seurata, miten valtamediat huutavat samaa huutoa, kritiikittä ja todella perehtymättä asioihin.

Esimerkiksi tämä Ylen uutinen esitettiin kuin tuulivoimaloiden terveysvaikutusten selvityksissä olisi menossa jokin salakähmäinen "lobbaus" tuulivoimaloita vastaan.

Kansankielisen määritelmän mukaan lobbaus on  

"erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa epävirallisesti päättäjiin ja poliitikkoihin. Lobbaaja kommunikoi asian kannalta olennaisten ryhmien, kuten poliittisten päättäjien, virkamiesten, median tai kilpailevien näkemysten edustajien kanssa ja pyrkii vakuuttamaan nämä asian tärkeydestä." "Lobbarit voivat edustaa esimerkiksi yrityksiä, konsulttifirmoja, etujärjestöjä tai kansalaisryhmiä."

Myönteisenä ilmiönä se on "keskusteluun, asiantuntemukseen ja argumentteihin perustuvaa tiedonvaihtoa ja verkostoitumista, siltojen rakentamista ja yhteyksien luomista." Kielteisenä taas se nähdään "haitallisena ja salattuna vaikuttamisena", josta esimerkiksi ympäristönsuojelu kärsii.

Kuva: Pixabay.com.

Meille läntisessä Suomessa asuville ja tahtomattamme tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuneille kyse on kotiemme, elinkeinojemme ja elinympäristöjemme puolustamisesta ja ennen kaikkea terveytemme ja läheistemme terveyden puolustamisesta. Jopa ympäristö tulisi suojeltua ja säästettyä meitä kuulemalla!

Hämmästyttää, koska valtamediat ihan oikeasti kiinnostuvat tilanteesta.

Suomi on niin pieni maa, että läntisen Suomen pyyhkäiseminen pois kartalta ja kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten häätäminen jonnekin ei voi olla vaikuttamatta muuallekin.

Jopa kaupunkeihin. Jopa pääkaupunkiin. Ja jopa valtamedioihin.

Kauanko niillä on vara kieltää tosiasiat ja vaieta todellisesta tilanteesta?


Lue lisää:

http://yle.fi/uutiset/3-9314448

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lobbaus

27.11.2016.

26.11.2016

Santavuoren tuulivoimaloilla isoja terveyshaittoja

Moni varmaan lukikin jo lauantaisesta Ilkasta 26.11.2016 jutun Santavuoren tuulivoimaloiden aiheuttamista terveyshaitoista. Tekstit kuitenkin vieressä myös niille, jotka eivät lehteä saaneet käsiinsä.

Ilkan etusivulta: "Voimaloista kärsineet sanovat, että kyseessä on jäävuoren huippu. Moni ei halua esiin omalla nimellään, sillä terveyden ja kodin menettäminen on vaikea paikka."

Ei voi olla miettimättä, miten 2010-luvun Suomessa on tultu tähän?

Missä kohtaa homma meni pieleen - onko tuulivoimaloiden mahdollisista vaikutuksista asukkaiden terveyteen tehty missään vaiheessa minkäänlaista etukäteisarviointia? Siis kuten YVA eli ympäristövaikutusten arviointi, jossa edes teoreettisella tasolla otetaan huomioon vaikutukset ympäristöön.

Melumallinnoksia hankkeista kyllä tehdään, mutta niissä kikkaillaan monella tapaa, eivätkä ne ole läheskään aina ympäristöministeriön ohjeistuksen mukaisia. Eikä kukaan valvo niiden toteutumista käytännössä.

Esimerkiksi Ilmajoen kunta on lausunut elokuulla Santavuoren voimaloiden meluhaitasta, että tuulivoimatoimijalta ei voida vaatia melumittauksia, koska tuulivoimaloiden säädöt ovat vielä kesken. Silti lähiasukkaat ovat kärsineet melusta jo ainakin toukokuusta lähtien!

Onko siis kohtuullista, että ihmiset valvovat 3 kuukautta tai saavat 3 kuukauden ajan kunnolla nukutuksi yhden yön viikossa melun takia, eikä kukaan edes yritä tehdä asialle mitään?


Lue lisää:

http://pitkaranta.blogspot.fi/2015/04/suomessa-rehottaa-laajamittainen.html

http://tvky.blogspot.fi/p/suomalaiset-tuulivoimayhtiot.html

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tulosten-manipulaatiota-my%C3%B6s-tuulivoimassa-1.2016315

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/mallinnuksen-olosuhteet-eiv%C3%A4t-vastaa-k%C3%A4yt%C3%A4nt%C3%B6%C3%A4-1.2020267

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoimasta-tarvitaan-rehellist%C3%A4-ja-ennakkoasenteista-vapaata-tutkimusta-1.2168807

26.11.2016.

25.11.2016

Pitkämön allas ja Loukajanvuori Kurikassa

Ansaittu lepotauko.

Katsokaahan näitä kauniita maisemia Kurikan Pitkämössä ja Loukajanvuorella Kurikassa. Pitkämö on Kyrönjoen vesistöön kuuluva tekojärvi. Sen pinta-ala on suurimmillaan 100 ha ja pituus 5 km.

Loukajanvuori puolestaan sijaitsee Luovan kylässä, etelä-kaakkoon Santavuoresta. Loukajanvuoren korkein kohta on 141,5 m mpa. Vuorella on myös parin kilometrin mittainen luontopolku, puulajipuisto ja jossain jopa luola ja rotko. Vuoren laella kohoaa Luovan näkötorni ja sen juurella 20 hengen kota.

Hienosti kuvatulla videolla Santavuoren ristit onneksi vain vilahtavat. Lähin niistä on vain 4 km näkötornista. Vielä nähdään sekin päivä, että ne eivät enää tätä maisemaa rumenna!


14.8.2016
Kurikka, Pitkämö, Loukajanvuori
Hannu Kariluoma


Video:

https://www.youtube.com/watch?time_continue=11&v=L-ixblHjxTc

24.11.2016

Kiitosten aika - työ jatkuu

Valtavan iso kiitos kaikille teille yksityisille ihmisille ja yhdistyksille, jotka olette tehneet yötä päivää pyytettä töitä koko läntisen Suomen hyväksi, ihmisten ja eläinten terveyden ja elinympäristön hyväksi!

Kuluneet viikot, kuukaudet ja vuodet ovat olleet pitkiä, todella pitkiä.

Moni on menettänyt terveytensä, monen talous on sekaisin. Liian monen kohdalla tilanne on johtanut henkilökohtaiseen tragediaan tai katastrofiin. Minkäänlaiset sanat eivät niissä tilanteissa riitä. Olette silti mielessämme, aina.

Liian moni luontokohde on tuhottu, liian monta luontokappaletta on kuollut. Niidenkään kohdalla pelkkä pahoittelu ei ole riittävästi.

Mutta hyvä voittaa lopulta aina. Aina.

Älkää ikinä menettäkö uskoanne hyvään.


Kiitos myös poliitikoille, että otitte hätämme todesta. Monen elämässä on tälläkin hetkellä päällä täyskatastrofi.

Infraääni leviää todella laajalle ja niin voimakkaana, että se aiheuttaa terveyshaittoja ihmisille ja eläimille ainakin 25-30 kilometrin päähän. Esimerkiksi tämän viikon tuulet ja yöt ovat sen omakohtaisesti usean ihmisen ja eläimenkin kohdalla näyttäneet.

Meillä ei ole aikaa odottaa vuosia, sillä tilanne pahenee koko ajan. Se on akuutti viikoittain, jopa päivittäin. Koskaan ei tiedä, mitä seuraava vuorokausi tai viikko tuo tullessaan.

Työ terveytemme, kotiemme ja elinympäristöjemme puolesta siis jatkuu ja sillä on kiire.

Yrittäkää pysyä, ihmiset, ehjinä! Käykää lääkärissä mieluummin liian pienellä kynnyksellä kuin kieltäen ongelman tai sitkeästi odotellen olon paranemista. Ja jos mahdollista, viettäkää aikaa muuallakin kuin 0-20 km:n säteellä tuulivoimaloista - jotta voisitte päästä takaisin koteihinne, kun tämä epätodellinen tilanne on ohi.

Hyvä voittaa aina.


Lisätietoja:

http://www.aamuset.fi/naista-puhutaan/politiikka/kike-elomaa-tuulivoiman-lisarakentaminen-ja-kaavat-jaihin

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3006095/Sipila+arvioi+tuulivoiman+terveysselvitykselle+olevan+tarvetta

http://www.ampparit.com/haku?q=tuulivoima

Käsillä historialliset hetket

Historian kirjoista voi lukea, miten keskiaika ajoittuu noin 500-luvun alusta 1400-luvulle.

Suomeen se saapui kuitenkin yli 600 vuotta myöhemmin ja kesti toista sataa vuotta vielä senkin jälkeen, kun virtaus oli mennyt Keski-Euroopassa jo ohi. Täällä keskiaika alkoi ensimmäisestä ristiretkestä noin vuonna 1155 ja vallitsi noin vuoteen 1570.

Tällä hetkellä elämme keskiaikaa pimeämmän idioseenin aikakautta.

Tänään iltapäivällä varmistuu, voidaanko tulevissa historian kirjoissa tämän geologisen aikakauden Suomessa katsoa kääntyneen loppuaan kohti 24. päivänä marraskuuta armon vuonna 2016 ja järjen valon vähitellen taas alkaneen voittaa kauhun, jonka ilmastonlämpenemisen pelko sai aikaan.

Elämme historiallisia hetkiä.

Lisäys: Yle näyttää hallituksen tiedotustilaisuuden suorana verkossa klo 13.30 alkaen.


PS. Kuvaa voi klikata.


Lue lisää:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Keskiaika

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14034530/tervetuloa-uuteen-geologiseen-aikakauteen

http://yle.fi/uutiset/3-9313213

23.11.2016

Hyvää yötä

Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan.

Katsokaa kuvaa... Klikkaamalla pääsee vastaavaan Ampparien hakuun.


MTV uutisoi asiasta ensimmäisenä ja Helsingin Sanomien lähde vahvistaa uutisen.

Huomenna jatkuu. Hyvät yöt!


Lue lisää:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuulivoimalle-tulossa-takaisku-terveysselvitys-lykkaamassa-tukiaisia/6180538

http://www.hs.fi/talous/a1479878521283

Päivitetty (vaihdettu pikkukuva) 24.11.2016.

22.11.2016

Ihmiskokeita tuulivoimaloilla

Lapsen oikeuksien päivän ajatusten jatkoksi sopii Ilkan mielipidepalstalla tänään julkaistu kirjoitus "Ihmiskokeita tuulivoimaloilla". Alla lyhyt ote, mutta kannattaa lukea teksti kokonaisuudessaan päivän lehdestä.

"Monet maat ovat kieltäneet merikäyttöön suunniteltujen monsterituulivoimaloiden käytön mantereella. Suomessa ei edes keskustella hankkeiden keskeyttämisestä tutkimusten ajaksi, vaan saksalaiset ja tanskalaiset laitetoimittajat tekevät niillä nyt ihmiskokeita suomalaisilla. Valtamedia ei korvaansa lotkauta asialle, vaan leimaa huolestuneet kansalaiset suhteellisuudentajuttomiksi hölmöiksi."

Näkymä Santavuoren suuntaan Ilmajoella kantatie 67:ltä.
Joka puolella voimala-alueen ympärillä on ihmisten koteja,
lähimmät noin 1,6 km:n päässä teollisuusalueesta.
Mm. Kurikan keskusta on vain noin 5 km:n etäisyydellä.

Myös Lyhyesti-palstalla on pohdittu maaseudun tulevaisuutta otsikon "Maaseudun tehty kohtalo" alla. Tuulivoimalla on suuri osa tässäkin. Se on luonnon tuho ja elämän tuho maaseudulla - jos poliitikot eivät sitä nyt estä.


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/ihmiskokeita-tuulivoimaloilla-1.2166058

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/lyhyesti-1.2166135

21.11.2016

Miten tolkkua meluongelmiin?

Ilmeisesti Raahen Seudussa on julkaistu mielipidekirjoitus, joka kolahti blogistin luukkuun. Siinä Siikajoen perussuomalaiset kysyvät, miten muuten tuulivoimaloiden meluongelmiin voisi saada tolkkua kuin tekemällä politiikkaa.

"[...] tosiasia on niin, että lukuisia perheitä on ajettu pois kodeistaan. Lisäksi useat perheet yrittävät ratkaista ongelman, koska kotona ei voi asua, mutta kodeista on velkaa, eikä oikein olisi varaa muuttaa poiskaan.

Ihmisten suurin varallisuus on kiinni kodeissa [...]. Kukaan ei osta taloa voimaloiden vierestä tai usein on niin kovat tunnesiteet kotiin, ettei sitä voisikaan myydä. Siis mikä ratkaisuksi, kun terveys on mennyt tai menossa voimaloiden vuoksi? Eikös tämä jo kuulosta niin suurelta ongelmalta, että sen ratkaisu vaatii järkevän politiikan tekoa? [...]"

Kirjoittajien tavoin Santavuoren blogi vetoaa kaikkiin puolueisiin: tarttukaa tähän ongelmaan, ennen kuin on liian myöhäistä! Nouskaa puolustamaan asukkaiden oikeuksia ja ennen kaikkea heidän terveyttään!

Ja tarkistakaa, mitä nettisivuillanne ja puolueohjelmissa on tuulivoimasta linjattu!

21.11.2016.

20.11.2016

Onko lapsella Suomessa oikeuksia?

Sunnuntain, lapsen oikeuksien päivän, kirjoitus tulee vasta nyt. Syy tekstin julkaisemiseen jälkijunassa on lapsen oikeuksien päivänä koettu järkytys.

Kun tuulivoimaloita Suomeen ja Etelä-Pohjanmaallekin on rakennettu ihmisten kotien vaikutuspiiriin varmistamatta etukäteen, että niistä ei ole terveydelle haittaa, on selvää, että terveyshaittojen ilmetessä ongelmat tulevat esiin henkilökohtaisten tragedioiden ja katastrofien kautta.

Silti oireilusta ja erityisesti lasten oireista kuuleminen on todella järkyttävää.


Jo aiemmin tietooni on tullut lievempiä oireita: selittämätöntä ärtyisyyttä ja itkuisuutta pienillä ja isommillakin lapsilla, jotka eivät yleensä tällä tavalla käyttäydy. Tai nukahtamisvaikeuksia ja jatkuvaa yöllistä heräilyä, vaikka lapsi on aiemmin nukkunut yönsä hyvin. Nämä saattavat olla erittäin yleisiäkin oireita tuulivoimala-alueiden läheisyydessä - lasten vanhemmat ja lasten kanssa työskentelevät tietävät paremmin.

Mutta asiat todella konkretisoituvat, kun tuttu lapsi valittaa korviensa lukkiutuvan jatkuvasti, päänsä luiden naksuvan tai oudoista tuntemuksista kehossaan - se on sanoin kuvaamattoman järkyttävää. Sen tiedon valossa, mitä infraäänen terveysvaikutuksista olen lukenut ja kokenut, tiedän, ettei vaikutus jää vain korviin, vain päähän tai sisäelimiin... infraääni vaikuttaa koko kehoon, jatkuvasti.

Mitä se oikein saa aikaan? Mitä muuta kuin korvien lukkiutumista, pään luiden naksumista tai kummallisia tuntemuksia? Kuka antaa takeen, ettei lapsille aiheudu peruuttamatonta vahinkoa?

Missä ovat lapsen oikeudet tuulivoiman jaloissa? Hehän asuvat sentään omassa kodissaan, käyvät kouluaan - ja sairastuvat siellä. Vai onko tämäkin asia, joka kuitataan joidenkin vuosien päästä anteeksipyynnöllä?

En voi olla itkemättä, että aikuisina olemme luoneet tällaisen yhteiskunnan. Sallimmeko tämän välinpitämättömyydellä?

20.11.2016.

19.11.2016

Eikö tuulituki jo riitä?

Maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen päättivät puhua tuulivoiman puolesta perjantain pääkirjoituksissaan. Miksi??

Ovatko keskusta ja kokoomus yhä jatkamassa tuulivoiman tukea, vaikka edellisissäkin sitoumuksissa riittää niin paljon maksamista, että veronmaksajien kestokyky on käytännössä jo ylitetty? Mistä uutta rahaa löytyisi?


Eikö tuulituki jo riitä? Ettekö näe, millaista vahinkoa sillä on saatu aikaan?

Luonnontuhoa, eläinten elinympäristöjen kaventumista, lintukuolemia, monimuotoisuuden tuhoamista. Lisääntyviä terveyshaittoja ihmisille ja eläimille. Kodeistaan pois häädettyjä perheitä, joiden joukko koko ajan kasvaa. Unettomia öitä, sairaspoissaoloja, sairaskulujen nousua...

Vuosia kestäviä rakennuskieltoja, kiinteistöjen arvonmenetyksiä, maatilojen, yritysten ja yksityistenkin ihmisten rakennushankkeiden jarruttelua. Katteettomia lupauksia yhteisöverotuotoista, työllistävyydestä, rahojen pysymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Odotuksia pienempiä kiinteistöverotuottoja tai verotuloja maanvuokraajille.

Talouden rattaiden hiipumista edelleen, muiden elinkeinojen ja läntisen Suomen maakuntien elinolojen huonontamista. Alueiden erojen ja eriarvoisuuden kasvua, kansan kahtia jakautumista. Lakien yli kävelemistä.

Kuluina tulossa on yhä lisää sairaskuluja, vahingonkorvauksia, purkukustannuksia...

Tuulivoiman haittoihin ovat heränneet täällä ainakin jo perussuomalaiset, kristilliset ja osa kokoomusta ja keskustaa, rannikolla myös osa ruotsalaisia. Ehkä jokin muukin puolue, täydennetään tätä tarvittaessa.

Minkä puolueen kannatus kärsii, jos läntinen Suomi uhrataan tuulivoiman takia?


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/uusiutuvan-energian-tavoite-saavutetaan-valtion-tuella-1.2163790

http://www.pohjalainen.fi/mielipide/p%C3%A4%C3%A4kirjoitus/s%C3%A4hk%C3%B6-loppuu-suomessa-jos-varavoiman-ja-tehoreservin-merkitys-unohdetaan-1.2163879

http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/S%C3%A4hk%C3%B6n-k%C3%A4yt%C3%B6n-kasvu-uhkaa-lis%C3%A4t%C3%A4-alueiden-eroja/876811

https://www.youtube.com/watch?v=JDIKNR0pReY

Päivitetty 23.12.2016 kolmanneksi viimeistä lausetta.

18.11.2016

Tuulivoimafanit some-kuplassaan

Katsokaahan ihmiset, kuinka tuulivoimafanit päättävät puolestamme, voivatko tuulivoimalan infraäänet aiheuttaa terveyshaittoja. Pieni Kurikka-lehti on nostettu heidän toimestaan Twitteriin.

Kurikka-lehden kysely täällä - ei-vastaukset on manipuloitu. Klo 10:26 tilanne oli vielä kyllä-äänille 50 %, 244 vastannutta, mutta iltapäivällä Twitteriin noston jälkeen oletettavasti Etelä-Suomen tuulivoimattomilta alueilta annetut ei-äänet ovat menneet ohi.


Mutta ehkä tuulivoimafanien kotien ääreen sitten tarvitaan tuulivoimaloita, jotta infraäänen vaikutukset tulevat heillekin tutuiksi? Sääli, kenellekään ei tällaista toivoisi!

Kuvakaappaus Kurikka-lehden sivuilta 18.11.2016 klo 0:31.

Toki kyselyn Twitteriin laittajahan luo vain some-kuplaa, sehän nähtiin juuri yksissä pressanvaaleissa. Todellisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.


Lisätietoja:

http://www.kurikka-lehti.fi/etusivu/index.html

Päivitetty 18.11.2016 ylemmän kuvan yläpuolista lausetta mutta-lauseella selvemmäksi sekä alempi kuva. Kiitos kuvan tallentajalle!

17.11.2016

Maailmanloppu ovella?

Kauppalehden uutisen mukaan "maailman kuuluisin fyysikko Stephen Hawking on menettänyt lopullisesti uskonsa siihen, että ihmiskunta voisi pelastua itse aiheuttamastaan katastrofista."

Jutussa ei puhuta tuulivoimasta, enkä ole selvittänyt fyysikon kantaa aiheeseen. Hawking on joka tapauksessa huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta - ihmisen itsensä aiheuttamana.

Jaan hänen huolensa.

Mutta mitä tehdään, jos maailmanloppu on ovella?

Kaadetaanko puu vai istutetaanko se?
Aiheutetaanko lintukuolemia vai suojellaanko lajeja?
Tuhotaanko monimuotoisuutta vai säilytetäänkö sitä?
Altistetaanko maa eroosiolle vai yritetäänkö estää sen kuivuminen?
Lisätäänkö teknologiaa ja vauhtia talouden rattaisiin vai säästetäänkö kulutuksessa?

Viime kädessä kyse on yksinkertaisista valinnoista. Säilytetäänkö vai tuhotaanko?


Lue lisää:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/maailman-tunnetuin-fyysikko-laski-ihmiskunnan-elinvuodet--eika-niita-ole-paljon/KAWnwVpa

16.11.2016

Energiapolitiikka - Infraääni: Äänetön melu

Oletteko jo nähneet tämän suomeksi tekstitetyn, alunperin SAT.1:n tekemän videon? Kannattaa katsoa!


Infraääni: Äänetön melu
Tutkijat kertovat sen alkuperästä ja vaikutuksesta

Lähde: SAT.1 Baijeri (Saksa)
6.6.2015
Suomenkielinen käännös


Kommenttina videoon ja siihen, miksi se kannattaa katsoa:

Monenko tuulivoimalamelusta tai tuulivoimaloiden infraäänen kärsivän lähellä on vain yksi voimala? Onko se suunnilleen samankokoinen kuin videolla nähty voimala tai pientuulivoimala..? Minkälaisella mikrofonilla tuulivoimaloiden infraääntä tulisi mitata? Ohjelmassa kuvattu mikrofoni ei liene oikea laite tähän. Miksi fyysikot eivät pystyisi erittelemään luonnon (esim. tuulen) ja tuulivoimaloiden infraääntä toisistaan? Miksi ohjelmassa ei lainkaan puhuta siitä, että luonnolliset ja ei-luonnolliset infraäänet ovat luonteeltaan erilaisia? Miksi koehenkilölle soitettiin nauhoitettua infraääntä, eikö hän olisi voinut tehdä tehtäviä autenttisessa ympäristössä?

Mutta on siellä toki hyvääkin, infraäänen aistiminen on kuvattu selvästi, sisätilojen seisovat aallot ja rakenteiden vahvistamat infraäänet mainitaan. Tutkittavaa riittää...


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=ALWjkdDRqNk

16.11., päivitetty kommentti ja poistettu videon upotus 19.11.2016.

15.11.2016

"Veronmaksajien pussista varoja ei löydy"

Hallitus pohtii energia- ja ilmastostrategiaa 24. päivään marraskuuta asti.

Pieniä toivon pilkahduksia tilanteeseen antavat energia-alan asiantuntijoiden lausunnot eri lehdissä. Toivottavasti ministerit lukevat tarkasti esimerkiksi Fortumin toimitusjohtajan haastattelun Kauppalehdestä. Hän moittii perustellusti tuulivoiman tukipolitiikkaa, joka on sotkenut energiamarkkinat:

Tuet ovat aiheuttaneet sähkön ylitarjontaa, joka puolestaan on pudottanut hinnat niin alas, että perusvoiman tuotannon kannattavuuskin on jo vaarassa. Kohta sitäkin joudutaan tukemaan - tai sitten katkaistaan sähköt, jos ei tuule tai paista.

Olisi siinä mielenkiintoista tehdä tuottavuusloikkaa, ilman sähköjä...

Kauppalehden haastatteleman Fortumin toimitusjohtajan mukaan ilmastotalkoot edellyttävät niin suuria investointeja, että "veronmaksajien pussista varoja ei löydy".

Toivotaan, että yksinkertainen matematiikka aukaisee asian myös ministereille. Tyhjästä on paha ja niin edelleen.

Tänä vuonna tuulivahingon suora rahallinen hinta veronmaksajille on jo yli 100 600 000 euroa. Näille miljoonille olisi ollut varmasti muuta, paljon hyödyllisempää ja tuottavampaa käyttöä.


Lue lisää:

Ahtela, Kaija (2016). Fortumin Lundmark: Tuet sotkivat energiamarkkinat. Kauppalehti. 15.11.2016.

Tuulivahinko.fi (2016). Yhteiskunnan tuet tuulisähkön tuotannolle.

15.11.2016.

14.11.2016

Kärsitkö tuulivoimalamelusta - tee asunnontarkastuspyyntö

Kärsitkö haittaa tuulivoimaloiden melusta tai infraäänestä?

Paikallinen terveysviranomainen on velvollinen auttamaan ja ohjeistamaan seuraavaa viranomaista (esim. ympäristölautakuntaa) melumittausten vaatimiseen. Toiminnanharjoittaja (tuulivoimayhtiö) puolestaan on velvollinen maksamaan melumittaukset. Huom. tärkeää millainen yhtiö melumittaukset tekee!

Terveysviranomaista velvoittavat seuraavat asetukset ja ohjeet:

Asiat saat vireille tekemällä asunnontarkastuspyynnön. Tee se
  • kirjallisesti s-postilla tai 
  • yleensä asumisterveydestä vastaavan viranomaisen nettisivuilta löytyvällä lomakkeella ”asunnontarkastushakemus” tai ”vireilletulolomake”, nimitys vaihtelee jonkin verran
  • Älä jää odottamaan liian kauan, koska joudut joka tapauksessa odottamaan asunnontarkastusta!
Etelä-Pohjanmaalla asumisterveydestä vastaavat seuraavat viranomaiset:
Ota yhteyttä omasta tai perheesi tilanteesta päättäjiin, terveysviranomaisiin, poliitikkoihin ja kaikkiin mahdollisiin tahoihin, joiden pitää tehdä jotain, ennen kuin käsillä on vielä suurempi katastrofi!

Infraäänen suhteen terveysviranomaisella ei ole nyt työkaluja toimia, mutta tuo silti ongelma esille. On vain ajan kysymys, kun infraääniongelmaan on pakko puuttua.


PS. Satakunnassa, Pohjanmaalla, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla asuvat voisivat ilmoittaa vaikka kommenttikentän kautta oman alueensa asumisterveydestä vastaavan viranomaisen nimen ja www-osoitteen, niin täydennetään nekin tähän.


Lisätietoja:

http://www.valvira.fi/documents/14444/261239/Asumisterveysasetuksen+soveltamisohje+osa+II.pdf/e414b4a5-b609-4106-9c33-5d3362ecd49a

https://www.jikky.fi/potilaat_asiakkaat_ja_laheiset/elainlaakarit_ja_terveystarkastajat/asumisterveys

http://www.llky.fi/site?node_id=854 > asumisterveys

https://www.seinajoki.fi/sosiaali-jaterveyspalvelut/elainlaakaritjaterveystarkastajat.html

13.11.2016

Suolakankaan kaava Kauhajoella nähtäville

Ilkan 9.11.2016 uutisen mukaan Kauhajoella on asetettu nähtäville Suolakankaan tuulivoimaosayleiskaava. Se sijaitsee noin 4,5 km Kauhajoen keskustaajamasta itään. Alueelle suunnittelee 9 voimalaa kurikkalaisillekin niin tutuksi tullut yritys...

Hyvä, että kauhajokiset ovat hereillä. Osayleiskaavan luonnos oli esillä vuosi sitten, jolloin siitä jätettiin 6 huomautusta pitkästi yli 50 ihmisen allekirjoittamana. Suolakankaan puolesta löytyy myös nettiadressi.

Mutta herätkää väki nyt siellä Kauhajoen keskustassakin, samoin kuin päättäjät!

Kaavasta järjestetään yleisötilaisuus keskiviikkona 30.11.2016 klo 18 kaupungintalon valtuustosalissa Hallintoaukiolla. Jos Suolakankaan tuulivoima-alueen etäisyys keskustaan on todellakin alle 5 km, pääsette infraäänen vaikutuspiiriin todella nopeasti.

Ja vaikka matka olisi melkein puolta pidempi, kuten alla olevasta osayleiskaavan selostuksesta näyttää, on etäisyys silti niin lyhyt, että infraääni riittää sairastuttamaan ihmisiä myös Kauhajoen keskustassa (ks. ympäröity alue). Yhdessä Riutankallion, Mustaisnevan ja Sysimäen voimaloiden kanssa ei voi kuin ilmaista osanottonsa.


Kahden viimeisen lauseen väitteestä on jo empiiristä asukaskokemusta Kurikasta ja Ilmajoelta huhti-marraskuulta 2016.

Onko Kauhajoen ihan pakko tehdä omat kokeilunsa infraäänen ja tuulivoimamelun haitallisuudesta omilla asukkaillaan?


Lisätietoja:

Ei tuulivoimaloita Kauhajoen Suolakankaalle (2015). Adressit.com. Saatavilla: http://www.adressit.com/allekirjoitukset/ei_tuulivoimaloita_kauhajoen_suolakankaalle/

Havula, Jorma (2016). Suolakankaan kaava Kauhajoella nähtäville. Ilkka 9.11.2016. Saatavilla: http://www.ilkka.fi/arki-ja-el%C3%A4m%C3%A4/luonto-ja-lemmikit/suolakankaan-kaava-kauhajoella-n%C3%A4ht%C3%A4ville-1.2157983

Suolakankaan tuulivoimaosayleiskaavaehdotus. Kauhajoen kaupunki (2016). Saatavilla: http://www.kauhajoki.fi/site?node_id=367

13.11.2016.

12.11.2016

Tuulivoima ja Lapua

Ilkan mielipidepalstalta noukittua:

"Onhan se toki komiaa, että Lapualle tuli Suomen korkeimmat tuulivoimalat. Lapualla tuulivoimaloiden lupa-asiat pidettiin loppuun asti täysin asukkailta salassa. Varmasti kaikki virkamiehet ja luottamusmiehet tiesivät, mitä tuleman pitää. Nyt ovat nähtävissä nämä järkyttävät luonnon pilaajat."

Niin, Lapuan kaupunki todella halusi rakentaa Jouttikallion tuulivoimalat - 6 kappaletta, suunnittelutarveratkaisuna, kaupungin maalle. Ei siinä silloin paljon naapurikiinteistöjen mielipide paina.

"Tulevaisuudessa Suokonkylän, Koskikylän, Alanurmon jopa Ruhan asukkaat saavat tuta, mikä on infraääni eli matalataajuinen melu. Näin suuret voimalat tuottavat hallitsemattomasti ja pitkäkestoisesti värähtelysaastetta."

Merikarvian tuulivoimainfon sivuilta mitattuna Lapuan keskusta on noin 7 km:n etäisyydellä lähimmästä voimalasta. Valitettavasti infraääni kulkee heittäen sinnekin, kokemusta on.

Kuva: Pixabay.com.

"[...] Tanskassa ja Australiassa on näin suuret voimalat pantu toistaiseksi rakennuskieltoon, että saataisiin tietoa ja tutkimustuloksia haitoista ym.

Me täällä rakennamme isoja voimaloita, vaikka emme tulevaisuuden haitoista tiedä mitään."

Sepä se. Suuri osa kuntien päättäjistä ei halua kuullakaan mistään muusta kuin oletetuista tuotoista. Ehkä he ajattelevat, että infraäänen terveyshaitat eivät koske heitä. Se vaan, kun sitä ei voi valita, kenelle infraäänestä tulee oireita, kenelle ei.

Luultavasti on vain ajan kysymys, että lähes kaikki oireilevat 10 kilometrin säteellä tuulivoimala-alueista, esimerkiksi Kurikan, Kauhajoen ja Lapuan keskustoissa. Tietenkin osa kieltää oireet vielä silloinkin, ikään kuin ne sillä häviäisivät.

Mutta on todella naiivia perustaa kaikki sen oletuksen varaan, että terveyshaittoja ei tule tai että niitä ei tule ainakaan itselle...

"Tulevaisuudessa, jos ilmenee sairauksia tai jos jopa joutuu muuttamaan pois kotoaan, niin lasku Lapuan kaupungille, koska on myöntänyt luvat näille järkyttäville tuulimyllyille. [...]"


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoima-ja-lapua-1.2147141

Infraäänen leviämismallinnus. Merikarvian tuulivoimainfo. Saatavilla: http://merikarviantuulivoima.info/tvi/

12.11.2016, päivitetty 14.11.2016 puuttuva sana. 

11.11.2016

25.000 käyntiä, jäljellä 150 päivää

Saa nähdä, riittääkö blogin 150 päivää tuulivoimasotkun selvittämiseen. Tuulivoima on aiheuttanut jo nyt monenlaisia maailmanloppuja, niin luonnolle, eläimille ja ihmisten tulevaisuudensuunnitelmille kuin joidenkin asukkaiden terveydelle.

Tällaista ei olisi ikinä osannut kuvitellakaan tapahtuvaksi hyvinvointi-Suomessa, sivistyneellä 2000-luvulla. Oikeusvaltiossa, jonka luulisi noudattavan säädettyjä lakeja, lähtien nyt vaikka perustuslaista tai ympäristönsuojelulaista.


Kaiken tämän keskellä on pitänyt yrittää pitää kiinni normaalista arjesta: käydä töissä, maksaa veroja, huolehtia perheestä.

Mutta miksi pitää kiinni näistä, jos yhteiskunta lyö koko ajan vastaan, sallii tuulivoimalamelun ja -infraäänen sairastuttavan asukkaita, meitä jotka olemme olleet täällä vuosia, jopa vuosikymmeniä ennen tuulivoimaloita? Puuttumatta tähän tai kieltämällä koko ongelman? Miksi?

Kuinka pitkälle pitää mennä? Odotetaanko 100 %:n kuolleisuutta, ennen kuin "uskotaan", että melu, unettomuus ja infraääni vaikutuksineen sairastuttaa?

Ikään kuin tämä olisi uskonasia! Ei ole uskomisesta kiinni, että oireita tulee ihmisille, joilla ei ole mitään kantaa koko tuulivoimaan. Tai vauvoille ja pienille lapsille. Tai eläimille.

Kiitos, että seuraatte blogia, 25.000 käyntiä ei ole ihan vähän. Kiitos, että jaatte tietoa, jotta ihmiset tajuaisivat, miten meiltä viedään kaikki, jos annamme sen tapahtua.

Jatketaan taistelua, hyvien asioiden puolesta.

11.11.2016.

10.11.2016

Säätila vaikuttaa oireiluun

Lähes neljä kuukautta sitten tuli etsittyä Santavuoren ympäristön sääennuste- ja säähistoriatietoja kerääviä sivustoja. Syksyn myötä Koskenkorvan säätietoja on joutunut tarkistamaan yksi ja toinen. Erittäin hyväksi palveluksi säähistoriatietojen osalta on osoittautunut ruotsalaisten SMHI (linkissä oletuksena Koskenkorvan tiedot).

Seuraavassa eräs tuore asukaskokemus Santavuoren tuulivoimaloiden vaikutuspiiristä, tekstinmuokkaus blogistin:

"Infraäänen käyttäytyminen on tullut viimeisen puolen vuoden aikana todettua tosi monta kertaa oman oireilun kautta. Viimeisen vuorokauden säätiedot ovat vahvistaneet omat tuntemukset...

Esimerkiksi tänään 10.11. illansuussa tietokoneella töitä tehdessä alkoi vihloa päätä, sen päältä oikealta puolelta. Se oli tosi ikävää ja voimakasta, tällaista ei ole aiemmin ollut.

Klo 19 jälkeen tarkistin, mikä tuulensuunta oikein oli: tuuli oli ollut koillisesta klo 15 lähtien. Koillistuuli tuntuu tähän aina tosi inhottavasti. Vihlonta jatkui illan, mutta alkoi helpottaa vähitellen. Nyt kun katsoin, niin säähistoriatietojen mukaan tuuli oli kääntynyt pohjoiseen klo 20, joten oireet ja niiden loppuminen seurasi tuulensuuntaa muutaman tunnin viiveellä, niin kuin monesti aiemminkin."

Kuva: Pixabay.com.

Tuulen suunta vaikuttaa jonkin verran infraäänen leviämiseen, kuten Kurikan tilaisuudessa 19.10.2016 tuli esille. Vastatuuli vähentää kuultavaa melua, kun taas infraääni leviää pahiten myötä- ja vastatuuleen, mutta myös tasaisen heikkotuulinen sää tai kirkas tyyni keli on osoittautunut tosi kurjaksi asukkaiden näkökulmasta.

Kannattaa kirjata oireisiin liittyen ainakin jonkin verran ylös myös tuulensuuntia ja olla muutenkin herkällä korvalla mahdollisten oireidensa suhteen. Jospa tämä soppa selviäisi ajoissa, eikä ihmisille tulisi mitään vakavampaa.


Lue lisää:

Sairastuulivoima.com (2016). Oireet. Saatavilla: https://sairastuulivoima.com/oireet/

9.11.2016

Tuulivoimalat aiheuttavat tärinää

Tuulivoimalat tuottavat korvin kuultavan melun lisäksi siis myös pienitaajuista melua. Miten ja missä matalataajuinen infraääni syntyy, selviää havainnollisesti blogiin aiemmin linkitetystä videosta.

Ihmisen kärsimän melun - kuultavan melun ja infraäänimelun - lisäksi tuulivoimalat voivat aiheuttaa myös rakennusten tärinää. - Kyllä, todellakin, vaikka Kurikka-lehden tekstiviestipalstalla joku ymmärtämätön aiemmin ilkkuikin tärinästä kärsiviä.


 VTT:n julkaisu sanoo seuraavasti:

"Tuulivoimaloiden tuottama pientaajuinen ja erityisesti infraäänialueen melu etenee myös seismisinä Rayleigh-aaltoina, jotka voivat aiheuttaa rakennusten tärinää [...]. Rayleigh-aallot vaimenevat vain 3 dB etäisyyden kaksinkertaistuessa, ja ne voivat kytkeytyä edetessään ilmaääneksi."

VTT:n julkaisun käyttämä lähde on listattu tekstin loppuun.

Mitä Rayleigh-aallot sitten ovat?

Värähtely voi edetä maaperässä neljänä erilaisena kimmoaaltona. Rayleigh-aallot ovat niistä yksi, maanjäristyksissä esiintyvä pinta-aalto (Rayleigh surface wave). Kyse ei ole mistään pikku jutusta, vaan aalloista, jotka aiheuttavat eniten vahinkoa maanjäristyksen aikana.

Rayleigh-aaltojen käyttäytymisestä saa kuvaa täältä. Maanjäristyksessä tunnetaan nimenomaan Rayleigh-pinta-aallot, sillä ne liikkuvat sekä ylös-alas- että sivusuunnassa.

Maan pinnan lähellä Rayleigh-aallot aiheuttavat "ellipsin muotoista pyörimisliikettä, joka vaimenee nopeasti pystysuunnassa." Ne "etenevät sylinterinmuotoisena rintamana herätelähteestä poispäin". Niiden amplitudi on suuri - ne kuljettavat mukanaan eniten energiaa (noin 67 %), minkä vuoksi ne saavat myös eniten vahinkoa aikaan.

Mitenköhän tärinä ja aallot on otettu huomioon Santavuoren tuulivoimaloita rakentaessa? Vai eikö se haittaa, että ihmisten talot ja ulkorakennukset tärisevät 24/7, kun Santavuoren voimalat ovat käynnissä? Mitä tärinä mahtaa tehdä rakennuksille Kurikan keskustassa, jossa perustaminen ei ole muutenkaan ihan yksinkertaista?

Kurikan kaupungin ja Ilmajoen kunnan rakennus-/teknisellä puolella on varmaan täysin ajantasainen käsitys ja osaaminen tällaisistakin seikoista...


Lue lisää:

Uosukainen, Seppo (2010). Tuulivoimaloiden melun synty, eteneminen ja häiritsevyys. VTT tiedotteita 2529. VTT Technical Research Centre of Finland. Saatavilla: http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2010/T2529.pdf

Bakker, H. H. C., Bennett, D. J., Rapley, B. & Thorne, R. (2009). Seismic effect on residents from 3 MW wind turbines. Third International Meeting on Wind Turbine Noise, proceedings. Aalborg.

Internetix - lukion ja peruskoulun kursseja (2015). Pitkittäinen ja poikittainen aaltoliike. Otavan opisto. Saatavilla: http://opinnot.internetix.fi/fi/muikku2materiaalit/lukio/fy/fy3/2_aaltoliike/202?C:D=2079118&m:selres=2079118

Russell, Daniel A. (1998/2016). Acoustics and Vibration Animations.Graduate Program in Acoustics, The Pennsylvania State University. Saatavilla: http://www.acs.psu.edu/drussell/demos/waves/wavemotion.html

Auvinen, Turo (2010). Junaliikenteen aiheuttama tärinä ja sen vähentämisen vaikutus asuinviihtyvyyteen. Teknillinen korkeakoulu. Aalto yliopisto. Saatavilla: http://civil.aalto.fi/fi/research/geoengineering/soil/theses/masters/d_turo_auvinen.pdf

https://www.yumpu.com/fi/document/view/31194176/25-m-liikennevirasto/94

8.11.2016

Ihmiskokeita tuulivoimalla?

Länsi-Suomi julkaisi elokuulla nimimerkin Sillai oikke kirjoituksen, josta alla pari lainausta.

"Isojen tuulimyllyjen tiedetään aiheuttavan värähtelyenergiaa (ääntä) hyvin laajalla taajuuskirjolla, joka alkaa hyvinkin matalista äänistä (infraääni) ulottuen korkeissa äänissä ns. ultraääniin.

Matalataajuinen värähtelyenergia [...] saa kudokset resonoimaan ja sen pitkäkestoinen vaikutus riittävän voimakkaana on kudoksille tuhoisa. Lisäksi infraääni kulkeutuu lähes vaimentumatta todella pitkiä matkoja ja sen vaimentaminen on erittäin hankalaa normaalein rakennusteknisin keinoin."

Näkymä Kurikan Panttilasta Kyrönjoen yli Ilmajoen Santavuoren suuntaan. Etäisyys voimaloihin arviolta 4 km. Asutus seurailee Kyrönjokea molemmin puolin - kuinka kauan?

Mielipidekirjoitus jatkuu:

"Nyt saksalainen, erittäin arvostettu ja riippumaton tutkimuslaitos Max Planck Instituutti (mm. 18 Nobel-palkintoa) on tehnyt yhdessä Saksan kansallisen mittaustekniikan keskuksen PTB:n kanssa tutkimuksen infraäänien vaikutuksista kuuloon. Yksiselitteisenä tuloksena on, että infraäänen värähtely vaikuttaa kuuloelimissä, vaikka ihminen ei pysty sitä kuvailemaan ja erittelemään tarkemmin. Kyseisen tutkimuksen tulos tukee muualla maailmassa tehtyjä tutkimuksia ja kokemuksia. Myös Suomessa tuulipuistoalueilta saadut kokemukset ja alueella asuvien ihmisten kertomukset tukevat näitä nyt tieteellisesti todennettuja faktoja."

"Näiden lähtötietojen pohjalta on helposti vedettävissä sellainenkin johtopäätös, että Suomessa tehdään valtion rahoituksella tietoisesti ihmiskokeita tuulivoimapuistojen vaikutusalueella asuvilla ihmisillä."

Kirjoittajan tavoin blogistiakin kiinnostaa kuulla päättäjiltä perustelut tällaiselle toiminnalle.

Mitkä ovat ne vahvat argumentit, jotka oikeuttavat testaamaan tuulivoimaloiden infraäänen vaikutuksia ihmisten ja eläinten terveyteen?


Lue lisää:

http://ls24.fi/artikkelit/ihmiskokeita-ja-perusoikeuksien-loukkauksia-tuulivoimalla

7.11.2016

Terveyshaittoja tuulivoimaloista - mene lääkäriin

Kärsitkö terveyshaittaa tuulivoimaloista? Jos, niin mene lääkäriin!

Älä jää odottamaan sitä, että oireet pahenevat äkillisesti, sillä esimerkiksi verenkiertoelimistön ja sydämen oireet voivat olla vakaviakin. Parempi varmistaa, missä mennään kuin antaa tilanteen pahentua.

Lääkäri ei tietenkään sinänsä voi tilanteelle mitään, mutta pääset tarvittaviin tutkimuksiin ja seurantaan. Ja pakkohan terveydenhuoltojärjestelmänkin on pian reagoida siihen, että aina vain lisää ihmisiä sairastuu tuulivoimalamelun ja infraäänisaasteen vuoksi.

Lääkäriin kannattaa ottaa mukaan oirepäiväkirja tai vaikka kalenteriin merkityt oireet. Oireita löytyy lueteltuina esimerkiksi Sairastuulivoima-sivulta tai Ilkan mielipidepalstalta Santavuoren ympäristön asukkaiden kokemuksina.

Jos olet ollut vaikkapa lomalla poissa tuulivoimaloiden vaikutuspiiristä ja oireet ovat hävinneet, kirjaa myös se!

Kuva: Pixabay.com.

Kerro lääkärille epäilyistäsi oireiden aiheuttajan suhteen. Totta kai esimerkiksi korvaoireet tai verenpaineen nousu voi johtua jostain muustakin, mutta tiedät itse, onko se sinulle tyypillistä tai häviävätkö oireet, kun oleskelet jossain muualla - tai kärsitkö niistä esimerkiksi tietyllä tuulensuunnalla. Tai oireileeko teillä koko perhe.

Infraäänen aiheuttamat oireet, mukaan lukien huimaus tai pyörrytys, on luokiteltu THL:n tautiluokituksessa koodilla T75.2 ja nimellä värähtelyn vaikutus. Oireet johtuvat siis ulkoisista syistä. Ne eivät johdu "huolestuneisuudesta" tai "tuulivoimaloiden näkymisestä", tätäkin vielä jotkut tarjoavat oireiden syyksi...


Lue lisää:

Sairastuulivoima.com (2016). Oireet. Saatavilla: https://sairastuulivoima.com/oireet/

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/sairaaksi-tuulivoimaloiden-infra%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4-eih%C3%A4n-1.2114930

6.11.2016

Kurikan tuulivoimakaavojen äänestystulokset

Kurikka-lehti julkaisi Kalistannevan ja Matkussaaren tuulivoimaosayleiskaavojen äänestystulokset kaupunginvaltuuston kokouksesta 31.10.2016. Kiitos niille rohkeille valtuutetuille, jotka äänestivät kaavoja vastaan! Tuulivoimaloiden terveyshaitta-asia tulee vielä lähitulevaisuudessa tapetille.


Kuvissa kaava-alueet hankkeiden papereista, alemmassa kuvassa myös muita ympäristön hankkeita. Kannattaa muistaa, että rajat kuvaavat vain hankealuetta. Haitat, kuten melu, infraääni ja tärinä, tai muut vaikutukset eivät pysähdy rajalle, vaan ulottuvat minimissään 10 km:n päähän ja jopa 30 km:n etäisyydelle voimaloista.


Moni alue tulee siis katettua tuulivoimamelulla ja infraäänisaasteella useampaan kertaan - jos hankkeet toteutuvat. Lähdemme kuitenkin siitä, että ne eivät toteudu. Kunnan tehtävänä on edelleen terveydensuojelulain 1994/763 6 §:n mukaan
edistää ja valvoa terveydensuojelua siten, että asukkaille turvataan terveellinen elinympäristö.

Lue lisää:

Kalistannevan kaavan äänestystulokset. Kurikka-lehti 3.11.2016.

Matkussaaren kaavan äänestystulokset. Kurikka-lehti 3.11.2016.

06.11.2016.

5.11.2016

Tietoisuus tuulivoimaloiden terveyshaitoista kasvaa

Kurikka-lehden tekstiviestipalstalla pidettiin 2.11.2016 liiotteluna tietoa vakavasti sairastuneista Santavuoren ympäristössä:

"[...] Santavuoren myllyt on ollut vajaa neljä kuukautta käytös, tuntuu kyllä ne vakavasti sairastuneet liioittelulta näin lyhyen ajan sisällä."

Tekstiviestin kulku lähettäjältä lehteen on ilmeisesti kestänyt melko kauan, sillä Santavuoren ensimmäiset voimalat pyörivät jo maalis-huhtikuun vaihteessa. Ojalan laskuopin mukaan siitä tulee tällä hetkellä 7 kuukautta.

Kenenkään intresseissä tuskin lienee liiotella vakavasti sairastuneiden määrää tai oireiden laatua. Onhan niistä ollut lehtikirjoituksia paikallis- ja maakuntalehdissä, kirjoittajien nimillä.

Tietoisuus tuulivoimalamelun ja infraäänen aiheuttamista terveyshaitoista lisääntyy koko ajan. Kun Satakunnan, Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan ihmisiä sairastuu - valitettavasti jatkuvasti - tietoa oireista tulee tänne Etelä-Pohjanmaallekin, jolloin ihmiset toivottavasti alkavat reagoida nopeasti jäämättä odottamaan kaikkein vakavampia oireita.


Kalajoen tuulivoimaloiden aiheuttamia kuulumisia löytyy netistä esimerkiksi Pirjon blogista:

"Se on hyvä asia, että mieheni sairastumiselle samaan aikaan, kun Kalajoen myllyt alkoivat pyöriä, löytyi looginen syy. Ihmettelimme pitkään, mikä on se jumputus, jonka hän kuulee ja minä en ja joka ei synkronoi sydämen tahdissa. Ihmettelimme, mistä johtui 'merisairaus', tasapainohäiriöt, unettomuus, verenvuoto nenästä, sydämen ahdistus, keskittymisvaikeudet, äkilliset heikkouskohtaukset mutta vain tuulisella säällä ja miksi nämä oireet häviävät kokonaan, kun emme ole Kalajoella.

Nyt kun olen puhunut asiasta julkisesti, on yksi jos toinenkin ottanut yhteyttä ja kertonut omista oireistaan - jotka ovat samat kuin miehelläni."


Lue lisää:

Infraääniraportti (2015). Tv-ky. Saatavilla: http://tvky.info/tiedostot/infra_aani.pdf

Parahin J.K. Pirjon blogi 15.6.2016. Saatavilla: http://pipa01.blogspot.fi/2016/06/parahin-jk.html


Pyhäinpäivän lohdun sanoja

Kirkkomme Raamatun teksteistä pyhäinpäiväksi löytyy enemmän kuin osuvia sanoja:

Ensimmäisen vuosikerran ensimmäisen lukukappaleen mukaan Jes. 65: 17, 19:

"Näin sanoo Herra:
– Katso, minä luon uuden taivaan
ja uuden maan. [...]
Ei siellä enää kuulu itkun ääntä,
ei valitusta."

Toisen lukukappaleen mukaan Ilm. 7: 2–3:

"Näin vielä yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: 'Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.'"

Evankeliumista Matt. 5: 1–5:

"Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:

      'Autuaita ovat hengessään köyhät,
      sillä heidän on taivasten valtakunta.
      Autuaita murheelliset:
      he saavat lohdutuksen.
      Autuaita kärsivälliset:
      he perivät maan.'"

Toisen vuosikerran ensimmäisen lukukappaleen mukaan Jes. 60: 18:

"Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi,
ei tuhosta eikä turmiosta sinun rajojesi sisällä.
Minun apuni on sinun muurinasi
ja minun ylistykseni sinun portteinasi."

Toisen lukukappaleen mukaan Ilm. 21: 1, 3–4:

"Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. [...] Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

Ja vielä kolmannen vuosikerran ensimmäisen lukukappaleen mukaan Jes. 65: 23–25:

"Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi,
eivät synny kuollakseen kohta,
vaan he ovat Herran siunaama suku
ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan,
kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella,
leijona syö heinää kuin härkä,
ja käärmeen ruokana on maan tomu.
Kukaan ei tee pahaa,
kukaan ei vahingoita ketään
minun pyhällä vuorellani,
sanoo Herra."

Jos joku sanoo, että tekstit on irrotettu asiayhteydestään, näin ei ole tehty. Lainaukset eri vuosikertojen teksteistä ovat pitkiä ja tekstien teema toistuu eri vuosikerroissa juuri pyhäinpäivänä.

Jos Jeesus kävelisi keskellämme 2010-luvun Suomessa ja Euroopassa, hän ihan varmasti puolustaisi luontoa, eläimiä, lintuja ja ihmisiä ympäristön tuhoamisen, rahan ja teknologiaepäjumalan palvonnan sijaan.


Lue lisää:

http://evl.fi/Evkirja.nsf/ppFI?OpenPage&id=0092

4.11.2016

Lääkärin kannanotto ihmisten terveyden puolesta

Ilmajoki-lehden mielipidepalstalla julkaistiin 1.11.2016 sisätautien, veritautien, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkärin, Kalevi Kätkän, kirjoitus, josta muutama ote alla:

"Olen elämässä ammattini puolesta seurannut ihmisten terveyttä, sairastumista, hyvinvointia ja kuolemaa varsin monelta taholta yli 40 vuotta, myös ns. tieteellisestä perspektiivistä."

Kirjoittaja kertoo olleensa näkemässä lääketieteeseen kuuluvia asioita niin Turussa, Tampereella kuin Helsingissäkin.

"Jos tarvitaan ns. tieteellistä näyttöä, sitä ei 'tutkijat' pysty hankkimaan edes viiteenkymmeneen vuoteen. Yleensäkin, on virhe, että pitää todistaa, että jokin asia aiheuttaa haittaa ihmisille. [...] Päinvastoin pitäisi ajatella, että jokin asia voi olla ihmiselle haitallinen, ellei 'tieteellisesti' todisteta, että näin ei ole."


Lue lisää:
 

Kätkä, Kalevi. Hei ilimajokiset. Ilmajoki-lehti 1.11.2016, 87: 2.

3.11.2016

Elämästä helvettiä tuulivoimaloiden vuoksi

Perussuomalainen-lehdessä no. 10/2016 on merikarvialaisen Forsmanin perheen haastattelu. Koko lehti löytyy linkin takaa ja kyseisen jutun tekstit ovat luettavissa myös vierestä.

Muutamia otteita haastattelusta:

"Perheen talon lähelle rakennettiin kahdeksan tuulivoimalaa. Ne otettiin käyttöön joulukuussa 2014, jonka jälkeen perheenjäsenet alkoivat oireilla.

– Ensimmäiset oireet olivat korvien lukkiutumista, päänsärkyä, pahoinvointia, kutinaa niskan seudulla, univaikeuksia, voimattomuuden tunnetta ja ahdistuneisuutta, Forsman luettelee.

Oireet pahenivat kun lapset viettivät enemmän aikaa kotona koulujen kesälomalla.

– Yksi lapsista sai migreenikohtauksen, johon liittyi voimakas oksentaminen. Vaimo heräili jatkuvasti öisin hikisenä, pulssi korkealla ja pelkotilassa. Päiväsaikaan hänet jouduttiin kaksi kertaa viemään ambulanssilla sairaalaan, Forsman kertoo.

Oireet hävisivät kun perhe matkusti kotoaan muualle viikonlopuksi. Oireet palasivat, kun he palasivat takaisin."


"– Oireiden syyn löytyminen oli meille sekä suuri helpotus että järkytys. Oireet täsmäsivät yksi yhteen niiden tutkimusten kanssa, joita on julkaistu tuulivoimaloiden tuottamien infraäänien terveysvaikutuksista Australiassa, USA:ssa ja Kanadassa." 

Jutussa haastatellaan myös Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtajaa, Anni Mikkosta. Hän toistaa vanhaa mantraa siitä, että "tuulivoiman äänellä ei ole todettu olevan terveysvaikutuksia silloin kun ääni ei ole kuultavissa".

Onko Anni Mikkonen kokeillut asua ja elää tuulivoimalan vaikutuspiirissä 24/7 edes parin viikon tai parin kuukauden ajan? Tai puoli vuotta?

Kannattaa kokeilla, voi silmät aueta. Tosin siinä on se vaara, että pääsee maksamaan terveydellään, mitä tuulivoimalamelu ja -infraääni saa aikaan.

Lehti on haastatellut myös THL:ää. "– Tiedeyhteisön nykykäsityksen mukaan on epätodennäköistä, että infraäänellä olisi vaikutuksia terveyteen tuulivoimaloiden ympäristössä toteutuvilla äänenpainetasoilla, THL:n tutkija Anu Turunen sanoo."

THL ei siis enää lankea Mikkosen mantraan, mutta ehei, tiedeyhteisön nykykäsityksestä ei tosiasiassa voi puhua. Jos lukee todellisia aiheesta tehtyjä tutkimuksia aloittaen nyt vaikka Nasan 1980-luvulla tekemistä tutkimuksista, infraäänen haitallinen vaikutus terveydelle tulee kyllä selväksi.

Tätäkin kirjoittaessa korvissa soi Santavuoren voimaloiden infraääni. Tuulivoimaloiden äänenpainetasoilla on vaikutusta ympäristön asukkaiden terveyteen jopa kymmenien kilometrien säteellä.  

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, halutaanko tämä myöntää tai halutaanko tätä lopultakin rehellisesti tutkia. Pian se on myöhäistä.


Lue lisää:

Rinne, Mika (2016). "elämästämme tuli helvettiä tuulivoimalan vuoksi". Perussuomalainen 10/2016: 10-11. Saatavilla:
https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2016/10/PS_10_16_runkolehti_web.pdf


Päivitetty 04.11.2016.

2.11.2016

Tuulivoimaloiden äänetön ongelma

Ilkka-lehden mielipidepalstalta poimittua, kirjoittaja Jalasjärven puolelta:

"Tuulivoimasta tuleva infraäänisaaste tulee olemaan megaluokan ongelma Kurikan kaupungille, sen asukkaille ja lähiympäristössä asuville. Santavuorelle rakennetut 17 voimalaa ovat kuin hävittäjäpommikoneita, jotka yötä päivää hyökkäävät asukkaiden koteihin infraäänellä pommittaen."

Kurikan Kampinkylä Viinatieltä Ilmajoen Santavuoren suuntaan.

Mutta mitä tekee enemmistö Kurikan päättäjistä? Kaavoittaa tuulivoimaloita, pitäähän Kurikankin saada ihan omia!

Kuinka kauan ja kuinka monta kertaa ihmiset haluavat juosta päänsä seinään?


Lue lisää:

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3%B6lt%C3%A4/tuulivoimaloiden-%C3%A4%C3%A4net%C3%B6n-ongelma-1.2150672

Päivitetty tieto kirjoittajasta 08.11.2016.