5.12.2016

Ihmiset ja eläimet sairastuvat

Perussuomalainen-lehdessä julkaistiin jo lokakuun lopussa Ilmajoen Santavuoren tuulivoimaloista kärsivän asukkaan haastattelu. Ohessa juttu kuvina, mutta se on luettavissa myös nettilehdestä.

Jutun mukaan Suomen länsirannikolla oireilee useita kymmeniä ihmisiä eri tuulivoimala-alueilla. Viimeinen puolitoista kuukautta lehden ilmestymisen jälkeen on kuitenkin osoittanut, että yksin Santavuoren tuulivoimaloista oireilee vähintään tämä määrä alueen asukkaita Kurikassa, Ilmajoella ja Seinäjoella.

Lehdessä haastateltu asukas kärsii korva- ja sydänoireista, päänsärystä, uni- ja nukahtamishäiriöistä, verenpaineen noususta.

Lisäksi hänen talonsa ja muut rakennuksensa tärisevät koko ajan. Kyse on seismisistä maanjäristysaalloista, ns. Rayleigh-aalloista.

Tällä välin haastateltu asukas on joutunut muuttamaan pois kodistaan, kuten Ilkka uutisoi marraskuun lopussa. Perussuomalainen-lehden mukaan kodeistaan tuulivoimaloiden aiheuttamien terveysongelmien vuoksi on paennut Suomessa parisataa ihmisistä. Mutta on myös niitä, jotka joutuvat sinnittelemään oireidensa kanssa kodeissaan - aikuisia ja lapsia.

Myös koti- ja tuotantoeläimillä on oireita. Lehdessä mainitaan muun muassa lehmien, hevosten, sikojen ja koirien saamista lisääntymis- ja käyttäytymisongelmista. Haastateltu henkilö tekee yhä kartoitusta eläinten terveydestä s-postiosoitteessa  tuuli (ät) bigmamasranch.com.


Lisätiedot:

https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2016/10/PS_10_16_runkolehti_web.pdf

http://santavuori.blogspot.fi/2016/11/santavuoren-tuulivoimaloilla-isoja.html

http://santavuori.blogspot.fi/2016/05/infraaanista-haittaa-tuotantoelaimille.html

05.12.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tämä blogi on tehty Santavuoren muistoksi, joten muista asiaankuuluva kunnioitus. Vain asialliset viestit julkaistaan.