31.12.2019

Presidentti Kallion kehotus

Presidentti K. Kallion kehotus Suomen armeijalle jouluna 1939 on enemmän kuin ajankohtainen nyt, 80 vuotta myöhemmin, kun Suomen tulevaisuus on täysin vaakalaudalla.

Yhä enemmän ihmisiä on herännyt näkemään, mitä rakkaassa isänmaassamme oikein tapahtuu, miten täällä ei välitetä ihmisten ja eläinten terveydestä tai omaisuudensuojasta, eikä mistään muustakaan mitä olemme luulleet kotia, uskontoa ja isänmaata arvostavien päättäjien vaalivan ilman vahtimista, vaan etusijalle asetetaan nyt kaikki muu, aivan kaikki muu.

"Kehoitan kaikkia, jotka tänä vakavana aikana palvelevat Isänmaata, lukemaan Raamattua. Esi-isämme ovat vuosisatojen kuluessa, sekä ahdingoissa ja vainoissa että rauhan päivinä ammentaneet siitä elämää, voimaa ja lohtua. Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan Sanan uudestiluovaan voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämen uskolla sen siunaukset.

'Vanhurskas kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä'. SNL 14:34"

Kyösti K. Kallio

Rukoilkaa, että 2020-luku ja vuosi 2020 toisi meille oikeutta ja Jumala armahtaisi Suomen kansaa, sillä aivan kohta on liian myöhä.

Lue lisää:

https://santavuori.blogspot.com/2018/03/huutavat-kivet.html

28.12.2019

Sananvapauden puolesta! Tuki Räsäselle

Adressit.comissa on ainakin kaksi adressia koskien Päivi Räsäsen sananvapaustutkintaa. Tässä lyhyempi teksteineen ja alla linkki pidempään, joka sisältää hyvän joukon uutislinkkejä aiheesta.

Räsäsen sananvapaustutkinta on itse asiassa myös uskonnonvapaustutkinta, sillä läpi mennessään syyte tarkoittaisi todellista vainon ajan alkamista Suomessa.

Toivottavasti mahdollisimman moni voi allekirjoittaa adressin, nimenomaan sanan- ja uskonnonvapauden säilymisen näkökulmasta. Räsäsen tilalla voisi olla kuka tahansa muu ääneen Raamattua ei-toivotusta kohdasta siteerannut, mutta julkisuuden henkilönä hänen oikeudenkäynnillään saadaan näkyvyyttä, sillä mitäpä auttaisi Matti tai Maija Meikäläistä syyttää?

 
Kuva: Pixabay.com.

"Sanan- ja uskonnonvapaus ovat uhattuina Suomessa. Poliisi on aloittanut kansanedustaja ja kirkkovaltuutettu Päivi Räsäsen kirjoituksesta esitutkinnan. Räsänen otti kesällä 2019 Twitterissä kantaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteistyöhön Helsinki Pride 2019 -tapahtuman kanssa näin:

#kirkko on ilmoittanut olevansa #seta n #Pride2019 virallinen partneri. Miten kirkon oppiperusta, #raamattu sopii yhteen sen kanssa, että häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?

Hän jakoi samassa yhteydessä Raamattu-sitaatin.

Me allekirjoittaneet olemme huolissamme sanan- ja uskonnonvapauden tilasta Suomessa ja tuemme kansanedustaja Päivi Räsästä.

Tuomitsemme kaikki yritykset tehdä kristillinen vakaumus ja sen julkinen ilmaisu rangaistavaksi ja laittomaksi Suomessa.

Sanan- ja uskonnonvapaus ovat luovuttamattomia ihmisoikeuksia, joiden puolustaminen on jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus."

Allekirjoita täällä. Kiitos tuestasi!


Adressit:

https://www.adressit.com/sananvapauden_puolesta_tki_rasaselle

https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle?a=113967

3.12.2019

Valeuutiset kuriin

Kannattaa katsoa Blokkimedian uusin video alta. Aiheena muun muassa sananvapaus ja internetin asetusten kiristyminen.


Jos Blokkimedia ja tämäkin blogi häviää nettijättien "siivouksessa" Twitteristä, YouTubesta ja muista kuukkelin palveluista 10. joulukuuta, niin tietoa löytyy jatkossa muun muassa Vimeosta, BitChutesta, Patreonista ja muilta nettisivuilta:

https://blokkimedia.net/

Olkaa rohkeita ja käyttäkää sitä sananvapautta, joka teillä vielä on! Saappaat jalassa. Aina.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=hX0FRb0-66Q

https://santavuori.blogspot.com/2018/09/saappaat-jalassa.html

1.12.2019.

30.10.2019

Maailmassa on toivoa - yhdessä

Kesäkuulla oli puhetta Q:n suunnitelmasta pelastaa maailma. Aiheesta on ilmestynyt selkeä, suomenkielinen podcast, joka kannattaa kuunnella erityisesti, jos ei ole katsonut videota ja vaikka olisi katsonutkin, sillä podcast menee aiheeseen hiukan syvemmälle.


Valo lisääntyy, vääjäämättä.

Podcastin laatijan sanoin:
"Meillä on nyt ensimmäistä kertaa maailmassa toivoa. Ja tämä pitkälti riippuu nyt meistä ihmisistä itsestämme. Eli meidän tulisi kaikkien nyt ensinnäkin lakata tappelemasta keskenään, koska se on se, mitä cabal haluaa."
"Q kertoo tästä, että meidät halutaan erottaa ja sillai meitä halutaan heikentää. Eli meidän kannattaa kaikkien nyt yhtyä yhteen, jotta me voitetaan tämä cabal."
"Mulla ainakin itsellä on mennyt maailmankuva ehkä totaalisesti uusiksi. Mutta mä olen myös saanut toivoa, mä olen saanut tosi paljon toivoa. Ekaa kertaa musta tuntuu, että tämä maailma on menossa hyvään suuntaan. Täällä on oikeasti tapahtumassa hyvää."


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/2019/06/q-suunnitelma-pelastaa-maailma.html

https://soundcloud.com/user-661053446/jakso5/sets

22.10.2019

Tämä on maailmanlaajuinen vallankumous

Lopultakin odotukset alkavat täyttyä!

BlokkiMedian katsaus 21. lokakuuta 2019 osoittaa selvästi, että menossa on maailmanlaajuinen vallankumous: kansat nousevat kaikkialla valtaeliittiä ja globalismia vastaan.

Katalonian itsenäisyyspyrkimykset Espanjassa, keltaliivien 49 viikkoa jatkuneet mielenosoitukset Ranskassa, Iso-Britannian yli kolme vuotta odottama, pian koittava Brexit, Hongkongin viikkokausia jatkuneet kommunismin vastaiset mielenosoitukset, chileläisten nousu vastustamaan elinkustannuksien nousua ja ostovoiman alenemista, Libanonin noin miljoona ihmistä osoittamassa mieltään Lähi-idässä, Azerbaitsanin nousu globalismia vastaan.

Tulevaisuus ei kuulu globalisteille. Tulevaisuus kuuluu patriooteille.


Videoon voi vielä lisätä ainakin Alankomaiden maanviljelijöiden valtavat traktorimarssit ilmastohulluutta vastaan ja norjalaisten laajan heräämisen vastustamaan tuulivoimarakentamista.

Tuulivoima on vain osa ilmastonlämpenemishuijausta, korruptiota, sosialismin ja globalismin ajamista. Eliitin häikälemätön toiminta on ollut täysin tarkoituksellista myös tuulivoimahulluuden ajamisen suhteen ja ihmisten hädän huomiotta jättämisen suhteen.

Mutta se kaatuu samalla, kun sen kulissit kaatuvat. Ihmiset eivät halua sosialismia ja globalismia. Tulevaisuus kuuluu patriooteille, myös Suomessa.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=RY8I0UejF1o


https://areena.yle.fi/1-4257377


21.10.2019.

21.10.2019

Torjutaan, torjutaan

Lokakuun alkupuolella EU:n oikeusministerit keskustelivat korruption vastaisten toimien kehittämisestä ja vihapuheen torjumisesta, myös verkossa. Näin kertoo Oikeusministeriön nettisivu, josta alla kuvakaappaus.


Jokainen voi miettiä, mitä tämä tarkoittaa. Ja tietenkin kannattaa lukea tiedote kokonaisuudessaan!

*

Kaksi päivää aiemmin pääministeri "haukkui lyttyyn populistien ilmastopolitiikan", kirjoitti Ilta-Sanomat. Hän viittasi populistisiin puolueisiin ja liikkeisiin Euroopassa ja maailmassa.

Vajaa viikko aiemmin hän piti "aikuisten setämiesten" toimintaa vääränä. Ei saisi arvostella, ei. Pääministerin mukaan on niin tärkeää torjua ilmastonmuutosta.

Ajattelevalle lukijalle vallassa olevien torjunta näyttää kuitenkin todellisuudessa kohdistuvan aivan jonnekin muualle kuin vihapuheeseen tai ilmastonmuutokseen.

Voi myös kysyä, mitä siellä mahdetaan pelätä, oikein EU-tasolla?


Lisätietoja:

https://oikeusministerio.fi/artikkeli/-/asset_publisher/eu-n-oikeusministerit-keskustelivat-yhteisten-arvojen-vahvistamisesta

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006263165.html

7.10.2019.

3.10.2019

Viesti YK:lle

Vuorossa pienen vanhan naisen viesti YK:lle - sitäkin painavampana. Tilatkaa, tykätkää ja jakakaa! Se auttaa häntäkin jatkamaan tätä työtä pimeyttä vastaan.


Lisätietoja:

A message to the United Nations - from a little old lady

https://www.youtube.com/watch?v=fRBsQqfOVXg&feature=youtu.be

3.10.2019.

2.10.2019

Helsingin Sanomat erehtyi

Helsingin Sanomille sattui erehdys. Lehti mainitsi perussuomalaiset, tuulivoiman ja sen haitat samassa jutussa.

Lähes 3 vuotta sitten joulukuun 2016 alussa Santavuoren blogissa esitettiin seuraavat kysymykset liittyen lehden tapetille nostamaan painovapauteen ja julkisuusperiaatteeseen:

"Uutisoiko Helsingin Sanomat itse kirjoittamansa mukaan epäkohdista? Vai onko se vain pääkaupunkiseudun paikallislehti - onko sille lainkaan elämää maakunnissa? Onko Helsingin Sanomat kiinnostunut maakuntia kohdanneista epäkohdista, siitä millaiseen tuhoon tuulivoima on ne syöksemässä?"

Sama lehti oli ollut tietoinen ainakin jo vuodesta 2003 infräänen vaikutuksesta ihmiseen ja kirjoitti vuonna 2015 sen näkyvän magneettikuvauksessa primäärillä kuuloaivokuorella jopa 8 Hz:n taajuuteen asti.

Mutta suomalaisille aiheutuneet ongelmat eivät lehteä kiinnostaneet. Mieluummin naurettiin räjähtäville lepakoille.

Marraskuussa 2017 Santavuoren blogissa todettiin seuraavasti:

"Meille läntisessä Suomessa asuville ja tahtomattamme tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuneille kyse on kotiemme, elinkeinojemme ja elinympäristöjemme puolustamisesta ja ennen kaikkea terveytemme ja läheistemme terveyden puolustamisesta. Jopa ympäristö tulisi suojeltua ja säästettyä meitä kuulemalla! Hämmästyttää, koska valtamediat ihan oikeasti kiinnostuvat tilanteesta. Suomi on niin pieni maa, että läntisen Suomen pyyhkäiseminen pois kartalta ja kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten häätäminen jonnekin ei voi olla vaikuttamatta muuallekin. Jopa kaupunkeihin. Jopa pääkaupunkiin. Ja jopa valtamedioihin. Kauanko niillä on vara kieltää tosiasiat ja vaieta todellisesta tilanteesta?"

Kuva: Pixabay.com.

Tähän asti on tuntunut, että viesti tuulivoiman terveyshaitoista on kaikunut kuuroille korville.

Nyt Helsingin Sanomien politiikan toimittajan kolumni osoittaa, että lehdessä on tasan tarkkaan tiedetty ongelmista. Niistä ei vain ole haluttu kirjoittaa - mieluummin on pidetty perussuomalaisia "jonkinlaisena tilapäisenä häiriötilana".

Mutta siinä lehti erehtyi. Samoin kuin siinä, että se olisi "unohdetun ja vähän rasittavan kansanosan" puolue.

Ja siinäkin, etteivätkö Tampereen puoluekokouksen toisena päivänä ääneen päässeet haluaisi ratkaisuja ja vastauksia. Nimenomaan niiden vuoksihan he puhuivat.

Yhdessä asiassa lehti ei erehtynyt: julkaistessaan perussuomalaisista ja tuulivoiman haitoistakin näin neutraalin ja ymmärtävän artikkelin.

Se ei ollut vahinko. Se oli täysin laskelmoitua.


Lue lisää:

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006252011.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/12/lehdistonvapaus-lehdiston-vapaus.html

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002838118.html

https://santavuori.blogspot.com/2017/01/ihminen-kuulee-infraaania.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/10/googlata-vai-ei-siinapa-vasta-pulma.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/11/lobbausta-kotien-ja-terveyden-puolesta.html

2.10.2019.

1.10.2019

Sietämätöntä infraääntä

Tällä hetkellä, tiistai-iltana 1. päivänä lokakuuta 2019 tuulivoimaloiden infraääni on sietämätöntä, ainakin Santavuoren ympäristössä.

Tuulikartta näyttää tilanteen: keskisen Suomen alueella on hyvin vähän maatuulta. Vaasan seudulta Kuopion seudulle asti on jopa lähes tuuletonta. Millainen tuulitilanne on korkeammalla - toisin sanoen, pyörivätkö voimalat ja pääsevätkö niiden tekemät paineaallot esteettä kohti maata - sitä ei enää pääse katsomaan, koska voimaloiden tuottotiedot ovat salaisia...

Kuka ja miten suomalaisten terveyttä suojellaan tällä hetkellä?



Lisätietoja:

www.windy.com/

30.9.2019

Paniikissa

Tämänkertaisessa Blokkimedian lähetyksessä annetaan selitys sille, miten ilmastonmuutos ja kaikkinainen siitä vouhottaminen sekä monet muut "puheenaiheet" tai puheenaiheiksi nostot liittyvät koko siihen kuvioon, mikä on menossa, myös Suomen valtamediassa.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=5tKWwXpSkTA

30.9.2019.

28.9.2019

Eikö haittaa?

Maakunnassa jyrää infrainfluenssa. Tällä kertaa sen oireina ovat erityisesti nivelkipu, kova lihaskipu ja -jumit ja sitkeä tai kuiva nuha. Väki on tosi kipeää ja sitkeinkin työhullu kaatuu sänkyyn.

Tilannetta pahentaa yöaikainen kuulas ilma, joka kuljettaa tuulivoimaloiden jatkuvasti tekemiä paineaaltoja kauas, täysin esteettä läpi rakennuksien - kukaan ei tiedä, kuinka kauas, mutta minimissäänkin kymmeniä kilometrejä voimaloista.

Mutta mitä siitä, joka syksy ja talvihan saapuu influenssa-aalto. Pari vuotta sitten se oli erityisen aikaisessa.

Eihän se haittaa.

Mitä siitä, vaikka ihmiset sairastavat ja ovat poissa töistä ja koulusta.

Niinkö? Varmastiko?

Kuva: Pixabay.com.

Äkkiseltään voisi ajatella, että p**kanmarjat suomalaisista, mutta siirrypä työnantajan tilalle: - H**metti, työntekijöiden kotiin jääminen näkyy tuloksessa. Väen sairastaminen on suoraan pois työnantajan pussista.

Tuota erotusta kutsutaan tulonsiirroksi. Se menee tuulivoimatoimijan pussiin ja ties mille saarille, että hujahtaa.

Eikö haittaa?


Lue lisää:

https://santavuori.blogspot.com/2016/10/infrainfluenssa-on-taalla.html

https://syte.fi/2019/08/03/tuulivoimaloiden-infraaani-mitattavissa-40-60-kmn-etaisyydella-voimaloista-yli-puolena-mittauspaivista/

27.9.2019

Tyhmyys tiivistyy

Valtamedian tyhmistyminen on ollut viime vuosina silmiinpistävää. Joku ihmetteli, miksi se ei näe nykyisiä ongelmia ja tartu niihin, niin kuin journalismissa on ollut tapana. Luulisi toimittajilla ja toimituksilla olevan ammattitaitoa.

Santavuoren blogissa kysyttiin marraskuussa 2016 seuraavasti:
"Meille läntisessä Suomessa asuville ja tahtomattamme tuulivoimaloiden vaikutuspiiriin joutuneille kyse on kotiemme, elinkeinojemme ja elinympäristöjemme puolustamisesta ja ennen kaikkea terveytemme ja läheistemme terveyden puolustamisesta. Jopa ympäristö tulisi suojeltua ja säästettyä meitä kuulemalla!
Hämmästyttää, koska valtamediat ihan oikeasti kiinnostuvat tilanteesta.
Suomi on niin pieni maa, että läntisen Suomen pyyhkäiseminen pois kartalta ja kymmenien tai satojen tuhansien ihmisten häätäminen jonnekin ei voi olla vaikuttamatta muuallekin.
Jopa kaupunkeihin. Jopa pääkaupunkiin. Ja jopa valtamedioihin.
Kauanko niillä on vara kieltää tosiasiat ja vaieta todellisesta tilanteesta?"

No, sehän oli sinisilmäisesti kirjoitettu.


Vastaus on nimittäin hyvin yksinkertainen: tutkivan journalismin ja kunnollisen, asioihin tarttuvan lehdistön ja median alasajo on osa suunnitelmaa, demokratian alasajoa.

Vaikea sanoa, tietävätkö Suomen valtamediaa edustavat lehdet ja mediatalot tämän. Johtotasolla joku joukko tietää varmasti, mutta rivitoimittajat tuskin. Heille tilanne näyttäytyy "poliittisena tahtona" tai "poliittisesti korrekteina" aiheina.

Jos jostain ei haluta uutisointia, siitä vaietaan, aiheesta kirjoitettuja juttuja tai mielipidekirjoituksia ei julkaista tai ne julkaistaan erittäin pienellä palstatilalla ilman kuvia. Se on turhauttavaa toimittajan näkökulmasta - helpommalla pääsee, kun tarttuu "kiinnostaviin" aiheisiin.

Ei valtamedialla ole aikomustakaan alkaa uutisoida tuulivoiman haitoista. Paitsi yhdessä tapauksessa: jos siitä on sille jotain hyötyä. Kilpajuoksu tässä suhteessa on jo käynnissä...

Ennen sanottiin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Nykyään voi perustellusti sanoa, että tyhmyys tiivistyy valtamediassa.


Lue lisää:

https://santavuori.blogspot.com/2019/09/suuren-yleison-tyhmistaminen.html

https://santavuori.blogspot.com/2016/11/lobbausta-kotien-ja-terveyden-puolesta.html

20.9.2019

Rinne ja 600 miljoonan sijoitus

Tässä päivänä muutamana kävi täysin selväksi, onko maan hallituksella tarkoitus suojata kansalaistensa terveyttä vai ei.

Lehdet uutisoivat näyttävästi samaa viestiä: Miten iso G investoi Suomeen ja satsaa sattumasähköön. Ja vau - alkaa jopa kouluttaa yhdessä ammattiliittojen kanssa monessa maassa Suomi mukaanlukien.

Mitä näinkin lyhyestä tiedosta jo selviää?

Pääministeri jutun kavereineen edustaa vasenta laitaa. Onko epäselvää, mihin ammattiliittojen kanssa toteutettavalla koulutuksella silloin tähdätään? - Mutta hei, sehän on vaan koulutusta...

Ja edelleen, onko väliä kainuulaisten yöunilla ja terveydellä, kunhan vain saadaan "investointi" Suomeen ja - upeaa ja mahtavaa - kokonaisten puistojen kuten Piiparinmäen tuulet vangittua.

Sivuhuomautuksena muuten, että AL:ssä jutun lopussa mainostetaan Michael Mannin näköisellä miehellä, miten "viileä ilma tekee Suomesta datakeskuksille houkuttelevan maan"... Öh.

Takaisin itse asiaan.

Vieläkö joku kuvittelee hallituksen terveysselvityksen 2. vaiheesta jotain rehellisiä tuloksia?

Ja jos tutkijat saisivatkin tuloksia, ihan varmastiko hallitus haluaa ne julkisuuteen, kun 1. vaiheenkin tulokset uutisoitiin lehdistön toimesta "ei mitään haittaa" -kategoriaan?

Moniko luki itse selvityksen?

Olisi syytä. Silloin asettuisi 600 milliäkin täysin eri valoon.

Näin tätä maata johdetaan. Kauanko väki hyväksyy sen?


Lue lisää:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/investointi-suomeen-google-ostaa-60-prosenttia-tuulivoimalapuistosta-kainuussa-antti-rinne-mahtavia-uutisia/7556518


https://www.aamulehti.fi/a/a07a7e67-d357-4ba9-8932-89343a68af09


www.mtvuutiset.fi/artikkeli/googlen-toimitusjohtaja-vierailee-suomessa-avaa-suurta-uusiutuvaan-energiaan-liittyvaa-yrityskauppaa/7556132


http://santavuori.blogspot.com/2019/08/kanadalainen-ilmastoskeptikko-voitti.html

20.9.2019.

18.9.2019

Oikeutta tuulivoiman kaavavalituksiin?

Valo lisääntyy.

Tiina Keskimäki on julkaissut mielenkiintoisen videon korkeimman hallinto-oikeuden presidenteistä. Alkuosa on hyvää taustoitusta ajatellen tuulivoima-asioita, mutta kohdasta 18:15 alkaen saattaa tulla tuttuja vastaan. Kannattaa katsoa.


Mistähän johtuu, että tuulivoimakaavoista tehtyjä valituksia on käsitelty, kuten on käsitelty?

Mistähän mahtaa johtua?


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=Yau4wHd01NE


https://santavuori.blogspot.com/2019/05/saako-suomessa-oikeutta.html

18.9.2019.

4.9.2019

Suuren yleisön tyhmistäminen

Sanotaan, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Se on nykyään vielä enemmän totta kuin koskaan aiemmin.

Mutta joukkojen tyhmyys on täysin tarkoituksellisesti aiheutettua. Kuulostavatko alla olevan videon haukkumasanat tutuilta?


Vuonna 1943 puolueen päämaja antoi kaikille kommunisteille USAssa käskyn käyttää kaikista heidän aikomuksiaan estävistä haukkumasanoja "fa**sti, na*si tai an****mitisti". Kun kommunisteja vastustavista tahoista käytettäisiin toistuvasti huonomaineisia haukkumasanoja, mielleyhtymästä tulisi toistamisen jälkeen fakta suuren yleisön mielessä.

Kannattaa kysyä itseltään, mitä valtamediamme parhaillaan tekee? Mitä valtaan päässeet puolueet tekevät?


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=NIylzZCv_ww


4.9.2019.

22.8.2019

Kanadalainen ilmastoskeptikko voitti Michael Mannin oikeudessa

WattsUpWithThat-sivusto kertoo positiivisia uutisia ilmastotutkimusrintamalta.

Tohtori Tim Ball, kanadalainen ilmastoskeptikko, on voittanut Michael E. Mannin kanteen oikeudessa. Mann joutuu maksamaan myös oikeudenkäyntikulut. Kuten sivuston lukijat muistavat, helposti loukkaantuva tohtori Michael Mann haastoi tohtori Tim Ballin oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Helmikuussa 2018 Andrew Weaverin tohtori Ballia vastaan ​​nostama oikeusjuttu hylättiin kokonaan myös kunnianloukkauksen osalta. Kunnianloukkaussyyte sisälsi Ballin kirjoittaman artikkelin, jonka mukaan IPCC oli suunnannut lähes kaiken ilmastotutkimuksen rahoituksen ja tieteellisen tutkimuksen antropogeeniseen ilmaston lämpenemiseen (AGW). Tämä tarkoitti, että ilmaston ja ilmastonmuutoksen laajemmassa ymmärtämisessä ei käytännössä edistytty. Ball viittasi Weaverin haastatteluun ja erään opiskelijan yrityksiin järjestää keskustelu. Jotkin Ballin kommenteista eivät olleet täysin perusteltuja, joten niistä tuli kunnianloukkauskanteen perusta.

Syytteet hylättiin täysin.

Nyt Mannin tapauksessa, joka juontaa aina vuoteen 2011, kyseessä on myös syytteiden täysi hylkääminen.

Ball pyysi WattsUpWithThat-sivustoa kertomaan asiasta. Ball kirjoitti:
"Hei Anthony,
korkein oikeus hylkäsi tänä aamuna Michael Mannin kanteen minua vastaan ja he maksavat oikeudenkäyntikuluni.
Tim Ball"


Lue lisää:

https://wattsupwiththat.com/2019/08/22/breaking-dr-tim-ball-wins-michaelemann-lawsuit-mann-has-to-pay/

https://wattsupwiththat.com/2018/02/14/tim-balls-victory-in-the-first-climate-lawsuit-judgment-the-backstory/

Kuva: Pixabay.com.

22.8.2019.

17.8.2019

Dokumenttiprojekti Uusi näkemys, osa 1

Turussa pidettiin 14. elokuuta tilaisuus, jonka nimenä on "Uusi näkemys". Blokkimedia julkaisi tämän dokumenttiprojektin kanavallaan. Alla 1. osa, jonka katsomalla selviää, miten suunniteltua Suomen ja suomalaisten varallisuuden alasajo onkaan. Seuraava puhallus on jo odottamassa.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=Yoe5TAS8c2s&feature=youtu.be

17.8.2019.

13.7.2019

Te olette enemmistö

Kannattaa katsoa Blokkimedian video heinäkuun puolivälin paikkeilta. Se kertoo siitä, kuka tai ketkä todellisuudessa ovat enemmistö niin Amerikoissa kuin täälläkin ja miksi "tiedonvälitys" on sitä, mitä se on.

Edellä oleva on ilmaistu epäsuorasti, mutta videolta asia käy selvästi ilmi.



Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=BWe0N1QCSN4


https://blokkimedia.net

13.7.2019.

4.7.2019

Demokratian halveksiminen

Jocka Träskbäck, joka näyttää olevan kokoomuspoliitikko, kirjoitti blogissaan heinäkuulla ennenaikaisista eduskuntavaaleista.

Kerrankin suoraa puhetta, josta alla tärkeimmät kohdat lyhenneltyinä. Lukemisen arvoinen kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

"Kirjoitin heti hallituksen synnyttyä, että seuraavat eduskuntavaalit järjestetään vuonna 2021 hallituksen hajottua ennenaikaisesti. [...] totesin, että jo nyt kahtia revenneen Keskustan kannatuksen romahdettua alle 10 %:n nousee puolueen tunnetusti vahva kenttäväki barrikadeille. Sitten valitaan enää sopiva keppihevonen hallituseron syyksi. Se voi olla esimerkiksi metsähakkuut, aktiivimalli, terroristivaimot tai hoitajamitoitus. [...]

Kesäkuun alussa laskeskelin, että vihervasemmiston kanssa avioituneen Keskustan kannatus sinnittelisi 10 %:n yläpuolella vuoden 2020 loppupuolelle saakka. Tuoreimmat gallupit viittaavat kuitenkin siihen, että olin väärässä. Näyttää nimittäin siltä, että suomalaiset ovat ymmärtäneet demokratian halveksimisen odottamattoman hyvin, sillä eduskuntavaalien suurimman häviäjän kannatus on paljon nopeammassa syöksyssä kuin osasin odottaa. Vaalien jälkeen kannatus on laskenut lähes prosenttiyksikön kuukaudessa, ja tänään julkistetun Yleisradion gallupin 11,7 %:n kannatus on enää 1,7 prosenttiyksikön päässä kipurajasta. Keskustasta on tätä menoa tulossa pienpuolue jo syksyllä 2019, joten myös Rinteen hallituksen kaatuminen ja eduskuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia.

[...] Perussuomalaiset ja Kokoomus [...] joutuvat seuraavassa hallituksessa korjaamaan kovalla kädellä helppoheikkihallituksen aiheuttamia vahinkoja. [...] hallituksella tulee olemaan epäkiitollinen työ tehdä välttämätön korjausliike maamme talouteen. Mitä pidempään viisikko rellestää, sitä suuremmat säästötalkoot tarvitaan talouden tasapainottamiseksi. [...]

Hallitusneuvotteluissa nähdyt lehmänkaupat olivat isku vasten kasvoja edustukselliselle demokratialle ja ne romuttivat suomalaisten luottamusta äänestämisellä vaikuttamiseen. Koskaan aiemmin eduskuntavaalien suurin häviäjä ei ole sanellut hallitusohjelmaa veto-oikeudellaan. [...]

Vahvasti poliittiseen vasemmistoon nykyisin kallistuva Keskusta sai siis kiristettyä itselleen suotuisan hallitusohjelman, mutta sillä ei tule olemaan kovinkaan suurta merkitystä, koska a) hallituskumppanit ovat jo lipeämässä hallitusohjelmasta ja b) hallitus ehtii kaatua ennen kuin hallitusohjelman sisältöä ehditään toimeenpanna saati maakuntauudistusta toteuttaa. [...]"

Ei kovin ihanaa nykyisten päättäjien näkökulmasta.

Mutta hyvin puettu sanoiksi se, mitä keväällä ja alkukesällä tapahtui, ja millaista suoraa halveksuntaa hallituksen muodostaminen ja siitä seurannut politiikka on ollut ja edelleen on. Tällaista ei ole tapahtunut ikinä aiemmin Suomen historiassa, suomalaisiksi itseään nimittävien henkilöiden taholta.

Mitä pikemmin hallitus kaatuu, sen parempi.


Lue lisää:

https://www.jocka.fi/?p=6416


https://santavuori.blogspot.com/2019/05/demokratian-menetys-osa-2-tai-sitten-ei.html


Kuva: Pixabay.com.

4.7.2019.

2.7.2019

Sananvapauden musta lista

Näinä päivinä järkevät kirjoitukset ovat vähemmistössä. Yllättäen sellainen löytyi kuitenkin Verkkouutisista.

Eero Iloniemi kirjoitti Verkkouutisissa sananvapaudesta - tai tarkemmin sanottuna sananvapauden mustasta listasta. Jos joku on ihmetellyt, mistä hulluus ja sananvapauden rajoittaminen Suomeen oikein kumpuaa, antaa tämä(kin) kirjoitus siihen vastauksen: sitä oikein ajamalla ajetaan tiettyjä kanavia pitkin, myös tänne.

Yksi kanavista on yliopisto.

Iloniemen kirjoituksesta käy hyvin ilmi, mistä on kyse: ns. poliittisesta korrektiudesta, joka on vain sanakaapuun puettu tuholainen:
"Poliittinen korrektius toimii kuitenkin niin kuin viinikirva, se aloittaa juurista mutta tuhoaa latvankin."

Lisätietoja:

https://www.verkkouutiset.fi/sananvapauden-musta-lista/

2.7.2019.

24.6.2019

Ole mukana ratkaisussa

Jos olette katsoneet aiemmat videot aiheesta, herää väistämättä kysymys, mitä tehdä, että tästä suosta päästäisiin. Valtio ei meitä pelasta, koska sieltä käsin ongelmat on luotu.

Mitä sitten tehdä? Seuraavassa lyhyt video - ole mukana ratkaisussa!


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=jAjlP4XMy2c

24.6.2019.

21.6.2019

Vieraana Jukka Davidsson (jatko-osa)

Vieraana Jukka Davidsson 21.6.2019 eli jatko-osa toukokuun 27. päivän tallenteeseen. Puhutaan mm. vallan kolmijaosta (lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta), joka on Suomessa rikki puoluekurin johdosta.


Täällä systeemiä johtaa toimeenpanovalta, vaikka eduskunnan kuuluisi säätää lait ja toteuttaa valvontavelvollisuuttaan koskien toimeenpanovaltaa, joka kuuluu presidentille, hallitukselle ja virkamiehistölle ja tuomiovaltaa, joka kuuluu tuomioistuimille, ml. syyttäjät ja poliisi. Samaan poliittiseen talutusnuoraan kyykytettiin tuomioistuimet vuonna 1992.

Blokkimedia haastattelee.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=MRWvJgg-76I

21.6.2019.

12.6.2019

Mäenpää: "Oletteko valmis selvittämään puolueettomasti tuulivoiman terveysvaikutukset?"

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps) käytti eduskunnan täysistunnossa 11.-12.6.2019 mm. seuraavat puheenvuorot koskien tuulivoimaa ja sen terveyshaittoja. Luettavuuden vuoksi välihuuteluita yms. on karsittu.

klo 15.31 (vastauspuheenvuoro):

"Arvoisa puhemies! Hyvät punavihreät kansanrintamahallituksen ministerit!

[...] edustaja Guzenina puhui siitä, että tässä hallitusohjelmassa ihminen on keskiössä. Sitten täällä ovat tulleet myös esiin sanat ”perustuu tutkittuun tietoon”.

Ihmettelen sitä, että täällä on vihreä puolue tämmöisessä hallituksessa, joka on kirjoittanut hallitusohjelmaan seuraavasti: ”Tuulivoiman osuutta Suomen energiantuotannosta kasvatetaan.”

Te raiskaatte Suomen luontoa aivan sieltä kansallispuistojen vierestä, [Paavo Arhinmäki: Ja lepakotkin räjähtelee!] ja minä ihmettelen sitä, kun tästä asiasta ei ole tutkittua tietoa. Täällä ei ole tehty terveysselvitystä tuulivoiman vaikutuksista ihmisten terveyteen, niin miten te hallituksessa voitte kirjoittaa tällaista. Minä toivon suuresti, että [Puhemies koputtaa] te ette lähde edistämään tätä ennen kuin tämä terveysselvitys on tehty."

*


klo 21.26 Juha Mäenpää (ps):

"Arvoisa puhemies! Olin jo liukenemassa täältä eduskunnasta mutta sitten satuin kuulemaan edustaja Gustafssonin puheen tuolta televisiosta huoneessani [Kimmo Kiljunen: Erinomainen puhe oli!] ja päätin tulla tänne korjaamaan ne virheet, joita hän siinä luetteli.

Hän kertoi, että perussuomalaiset ovat puhuneet täällä kahdesta asiasta. Hän kertoi, että olemme puhuneet maahanmuutosta ja jalkapannasta.

Teillä, edustaja Gustafsson, on vikaa joko kuulossa tai jossain muualla, mutta haluan itsekin kertoa sen, että olemme puhuneet täällä taloudesta, polttoaineen hinnasta, tuulivoimasta, urheilusta, oppivelvollisuudesta, valtion omaisuuden myynnistä, työmotivaatiosta ja tasa-arvosta ja aikaisemmin olemme puhuneet täällä tuolileikistäkin.

Se, mikä minut nyt tänne toi, on se, mistä olen muutamille edustajille jo puhunut tuolla kahden kesken.

Hallitusohjelmaanne on kirjattu merkittävä tuulivoiman kaavoituksen ja lisärakentamisen edistäminen, ja ihmettelen suuresti sitä, että te lähdette tällaiseen kirjaukseen tietämättä, mitkä ovat tuulivoiman vaikutukset ihmisten terveyteen. Tulin tänne sen takia, että tämä tulee nyt kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjoihin.

Tuulivoima on semmoinen asia, joka vaikuttaa mukavalta. Sanotaan, että se on puhdasta energiaa, mutta oletteko te varmoja siitä, että se ei autioita maaseutuamme tai että se ei aiheuta meille huoltovarmuusongelmaa sillä tavalla, että maatalousihmiset kärsivät siitä?

Minun mielestäni teidän pitäisi ehdottomasti ottaa siinä aikalisä, teettää siitä oikea terveysselvitys sellaisella taholla, joka pystyy sen tekemään puolueettomasti. Toki en tiedä, löytyykö Suomesta sellaista tahoa, joka puolueettomasti pystyy tämmöisen selvityksen tekemään.

Te tiedätte, että sillä on ollut ja on edelleen huomattavia vaikutuksia joidenkin ihmisten terveyteen. Saattaa olla, että se on yksilökohtaista, aivan kuten kaikki ihmiset eivät ole pähkinöille allergisia mutta toiset ovat.

Sillä on todettu ulkomailla olevan vaikutusta eläinten lisääntymiskykyyn. Sillä on todettu olevan vaikutusta jo Suomessakin joidenkin ihmisten terveyteen.

Te olette nyt laajamittaisesti edistämässä sellaista teollisuudenalaa, joka vaatisi oikeasti laajamittaisen terveysselvityksen, että se voidaan turvallisesti ottaa käyttöön ja miettiä sille riittävät turvaetäisyydet.

Ongelma on siinä, että tuulivoima-alueita halutaan rakentaa aina sähköverkon läheisyyteen ja yleensä sähköverkkoja on vain siellä, missä on asutusta.

Minä sydämestäni toivon, että te teette tämän sillä tavoin, että siihen saadaan oikea totuus. Minua hämmästyttää se, että meille rynnii tänne ulkomailta semmoisia yhtiöitä, jotka mielellään tekevät tänne tuulivoimaa. Uskon, että nämä osaavat tehdä myös semmoiset omistusjärjestelyt, että he eivät tule maksamaan Suomeen juurikaan verotuloja tästä tuotetusta energiasta.

Jäljelle jää vain raiskattu luonto, ja todennäköisesti sitten, kun tuulivoiman hinta tai laitteet ovat loppuun kaluttuja, käytettyjä, valtion kontolle tulee jäämään myös näiden tuulivoimaloiden purkaminen ja näiden maiden ja metsien ennallistaminen. Tämä on oma pyyntöni, että tämän asian selvitätte huolella ennen rakentamista."

*

klo 22.52 Juha Mäenpää (ps):

"Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan kiittää teitä kahta ministeriä, jotka täällä olette paikalla.

Ja ympäristö- ja ilmastoministeri Mikkoselle: En tiedä, olitteko - oletan, että te olitte - tuossa, kun puhuin tästä terveysselvityksestä, tuulivoiman vaikutuksista ihmisen terveyteen.

Tämä on semmoinen vähän hankala asia, mutta haluan sen verran vielä selventää sitä, että se kokemus, vilpitön kokemus, mitä minulla asiasta on, on se, että meillä Suomessa rakennetaan nyt poikkeuksellisen suuria tuulivoimaloita. Tällä hetkellä haetaan lupia suurille tuulivoimaloille. 

Esimerkiksi Halsualla on puistoja, joihinka tulee noin 50-60 tuulivoimalaa, muistaakseni, ja 10 megawattia on se tuulivoimalan generaattorin teho - se vastaa noin kahta sähköveturia, sen teho. Nämä ovat poikkeuksellisen suuria.

Tässä on jonkinlainen erikoinen bisnes, että näitä tiloja vuokrataan ja metsäalueita vuokrataan, ja he luulevat, että he saavat ostaa jo ensi viikolla Mersun, mutta sitten tässä on tämmöinen pitkä viive. Näitä vuokraoikeuksia myydään. Kuitenkin on käytäntö osoittanut, että ne aiheuttavat ihmisen terveydelle ongelmia. Ja nyt Suomeen rakennetaan poikkeuksellisen suuria tuulimyllyjä. Näitä ei ole minun käsittääkseni missään muualla näin laajamittaisesti rakennettu tänne asutuksen keskelle. 

Semmoinen mittari, jolla tuulivoiman infraääntä, infra-aaltoa, voidaan mitata 0 hertsiin asti, on kehitetty vasta noin kaksi vuotta sitten Oulussa. Tähän asti niitä mittauksia ei ole pystytty tekemään. Tällä hetkellä - toivon, että kirjaatte ylös - on semmoinen kuin syte.fi, Suomen ympäristöterveys, tämmöinen yhdistys, jota nämä yksityiset ihmiset rahoittavat. Se on tehnyt tämmöisiä mittauksia tuulivoiman vaikutuksista, ja on osoittautunut, että ne kantavat kymmeniä kilometrejä. Nyt he miettivät, onko turvallinen raja 5 kilometriä vai 10 kilometriä. Minä kysyn teiltä, kun olette nyt ympäristö- ja ilmastoministeri ja tämä tuulivoima-asia liittyy kumpaankin: oletteko valmis oikeasti siihen, että selvitetään puolueettomasti tuulivoiman terveysvaikutukset ihmisille ja eläimille?"

klo 23.04 Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vastauspuheenvuoro):

"Arvoisa puhemies! Täällä tuli muutamia kysymyksiä vielä.

Edustaja Mäenpää, nostit huolen tuulivoimapuistojen terveysvaikutuksista. Tämähän on asia, joka jossain määrin viime kaudellakin tuli esille, ja siitä joitain selvityksiä silloin tehtiin - täytyy palata niihin ja katsoa, ovatko ne riittäviä. Toki kaavoituksella ja maakuntakaavallahan pyritään ohjaamaan aina tuulivoimat sellaisille alueille, jossa niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa muulle toiminnalle: esimerkiksi teollisuusalueille tai muihin semmoisiin, missä on vähän asutusta. Mutta siinä täytyy tietysti huolehtia, että ne ovat sellaisilla alueilla, missä ei aiheudu ongelmia."


Lisätietoja:

Valtioneuvoston tiedonanto: Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019 Osallistava ja osaava Suomi -sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta

12.6.2019.

11.6.2019

Mauri Peltokankaan ensimmäinen puhe eduskunnassa

Uusi eduskunta piti ensimmäisen täysistuntonsa, josta vuorossa Mauri Peltokankaan ensimmäinen puhe eduskunnassa 11.6.2019.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=6yOWpAXPpr8

11.6.2019.

7.6.2019

Q - Suunnitelma pelastaa maailma

Tässä blogissa maaliskuulla Blokkimedia avasi aihetta QAnon. Alla samalta päivältä uudistettu video "Q - the Plan to Save the World" eli suunnitelma pelastaa maailma.

Kannattaa katsoa, koska tämä tulee koskemaan Suomeakin, vaikka muutos tuntuu tuskastuttavan hitaalta. Video on tekstitetty myös suomeksi. Tekstityksen saa päälle ratas-symbolin takaa.

31.5.2019

Mökkien hinnat romahtivat Merikarvialla

Mökkien hinnat ovat romahtaneet Merikarvialla. Iltasanomat selvitti toukokuun alussa mökkien todellisia myyntihintoja eri puolilla Suomea. Kahden sivun juttu sisälsi myös ison taulukon eri kuntien tilanteesta.

Merikarvialehti julkaisi asiasta 30.5.2019 kuitenkin vain lyhyen pikku-uutisen:
"Mökkien hinnat romahtivat 
Iltasanomat vertaili lomakiinteistöjen hintojen muutoksia vuodesta 2017 vuoteen 2018. Tiedot hintojen muutoksista iltapäivälehti oli saanut maanmittaustoimistosta. Paikkakunta oli mukana vertailussa, mikäli vertailuvuosina oli tehty vähintään viisi kauppaa.
Merikarvian lomakiinteistöjen hinnat olivat tuona aikana alentuneet peräti 47,8 prosenttia. Iltasanomat uutisoi aiheesta 4.5."
Mökkien hinnat ovat romahtaneet Merikarvialla siis lähes puoleen. Vieläkö joku sanoo, että tuulivoimalat eivät laske kiinteistöjen arvoa?

Kuvituskuva: Pixabay.com.

Iltasanomien Faktat - näin tutkittiin -ruudussa kerrottiin 4.5.2019 seuraavasti:
"IS selvitti mökkien todellisia myyntihintoja Maanmittauslaitoksen avoimesta kiinteistökauppadatasta. Mukaan poimittiin mökkien mediaanieurohinnat kunnittain sen mukaan, kummassa mökkejä on kaupattu enemmän, haja-asutusalueella vai kaava-alueella.
Kunnista mukaan poimittiin vain ne, joissa oli tehty yli 5 mökkikauppaa sekä 2017 että 2018. Mukana selvityksessä ovat yli sata Suomen suurinta mökkikuntaa pois lukien Kittilä, Virrat, Turku, Suomussalmi, Ii, Kalajoki, Kemijärvi ja Sodankylä, joissa kauppoja oli liian vähän luotettavan mediaanihinnan laskemiseksi." 
Merikarvialla on noin 1500 vakituista asuntoa ja 1800 vapaa-ajan asuntoa. Mökkien arvolla voi siten sanoa olevan merkittävä vaikutus kunnan talouteen.

Moneen vuoteen kunnassa ei ole ollut myynnissä ainoaakaan mökkiä, ei edes ns. kuivanmaan mökkiä. Toukokuun 2019 lopussa 3000 asukkaan kunnassa oli myynnissä Etuovi.com-sivustolla noin 40 mökkiä ja saman verran omakotitaloja.

Muuttaisitko Merikarvialle? 

Ai niin, siellä yritetään kaavoittaa uudestaan, jo toisen kerran Korpi-Matin ja Korvennevan tuulivoima-alueita. Näiden alueiden aiemmat kaavat kaatuivat KHO:ssa ja Turun HO:ssa.


Lisätietoja:

Iltasanomat 4.5.2019

Merikarvialehti 28./30.5.2019

https://khr.maanmittauslaitos.fi


https://santavuori.blogspot.com/2017/08/eika-vielakaan-tuulivoimaa-merikarvian.html

https://santavuori.blogspot.com/2018/11/terveiset-merikarvian-kuntaan.html

https://santavuori.blogspot.com/2017/01/valonpilkahdus-merikarvialle.html

31.5.2019.

27.5.2019

Vieraana Jukka Davidsson

Blokkimedian vieraana 27.5.2019 Jukka Davidsson. Kannattaa katsoa, on sen verran painavaa asiaa.


Lisätietoja: 

https://www.youtube.com/watch?v=7huhSXatIBc

27.5.2019.

26.5.2019

Demokratian menetys, osa 2 - tai sitten ei

Suomen vääntäessä hallitusta kasaan käydään EU-vaalit.

Koska persuilla on "erilainen arvopohja", on media pyrkinyt ja pyrkii yhä mustamaalaamaan koko puolueen ja sitä äänestäneet milloin milläkin tavalla. Demokratian menetys on alkanut siis jo kauan sitten - useimpien huomaamatta - kun toisaalta ei kunnioiteta vaalien tuloksia ja toisaalta pyritään vaivihkaa vaikuttamaan niiden tuloksiin myös yhteyksissä, joissa pitäisi olla kyse täysin avoimesta ja puolueettomasta toiminnasta, kuten tiedonvälityksessä.

Kuva: Pixabay.com.

Onneksi suomalaiset eivät kuitenkaan ole ihan niin vietävissä kuin jonkun piirustuslaudalla on luultu. Nyt ollaan tilanteessa, jota Olli Pusa kuvaa Oikeassa Mediassa seuraavasti, painotukset blogistin:

"Eduskuntavaaleissa [2019] lopulta persut palauttivat kannatuksensa kutakuinkin 2015 tasolle. Vaalien jälkeen puoluekartellilla on vastassaan samansuuruinen persut kuin aikaisemminkin. Nyt puolue on kuitenkin paljon yhtenäisempi, kokeneempi ja paljon aikaisempaa vaikeammin kontrolloitavissa. Mitä tämän puolueen kanssa nyt pitäisi tehdä? [...] Puolue on selkeästi eri linjoilla kuin puoluekartelli monissa asioissa.

Otetaan taas mukaan hallitukseen? [...] Mutta enää persuja ei saada mukaan kuin Soinin aikaan. He vaativat linjansa näkyvän ohjelmassa ja toimenpiteissä. Se aiheuttaisi kuitenkin monenlaisia ongelmia hallituksessa. Kun ennakoitavissa olevat kriisit realisoituvat, hallituksen kaatuminen voi olla hyvinkin mahdollinen vaihtoehto.


Toinen vaihtoehto on työntää persut oppositioon. Kun se siellä olisi tosiasiassa ainoa puolue, joka vastustaa monia kansalaisten enemmistönkin vastustamia asioita, se voisi vahvistaa puoluetta entisestään. [...] kun puolueesta on tullut Suomen suurimpia, tietynlainen uskottavuuskynnys on ylitetty. Vaalien jälkeen monet ovat todenneet, että persujen suhteutuminen maahanmuuttoon, ilmastonmuutoksen torjuntaan ym. on järkevimmästä päästä. [...]

Kun uskottavuuskynnys ylittyy ja samalla puolue oikeastaan ainoana ajaa linjoja, joita väestön enemmistö kannattaa, tilanne on tulenarka. [...] persuista voisi tulla vastavoima puoluekartellille ja kannatus nousta paljon suuremmaksi kuin muilla yksittäisillä puolueilla.

[...] Halla-aho on arvostettava poliitikko. [...] Mutta ihmiset empivät keitä on Halla-ahon takana [...] todellisuudessa siellä taitaa olla hyvin koulutettu, perehtynyt ja aatteellisesti vahva joukko, joka saattaa päihittää muiden puoluekoneistojen osaamisen. [...]

Miten siis estää puoluekartellin vaikutusvallan romahdus? [...] yritetään vanhoja kikkoja. Tällainen on yritys siirtää persut eduskunnassa toiseen paikkaan vastoin tahtoaan. [...] Mutta vanhoihin kikkoihin päätyminen kertoo neuvottomuudesta. [...] Jos kokoomus tuohon lähtisi mukaan, se ilmoittaisi äänestäjilleen, ettei se enää ole oikeistopuolue. Se voisi olla kohtalokasta, monilla äänestäjillä kokoomuksen hylkääminen voi olla jo lähellä."


"Toisaalta vaikea kuvitella, kuinka persut voitaisiin ottaa Rinteen kasaamaan hallitukseen. [...] Eurooppa tulee kokemaan taas vuoden 2015 kaltaisen muslimiryntäyksen. Persut eivät enää sitä hyväksyisi. Ero näkyy mediankin julkaisemissa vaalikonetutkimuksissa. Kysyttiin, pitäisikö Välimeren ylitystä laittomasti yrittävät ”siirtolaiset” pelastaa. [...]

Tuossa kysymyksessä persujen EU-ehdokkaista valtaosa ei halunnut, että nuo pelastetaan (Eurooppaan?). Sen sijaan muiden puolueiden EU-ehdokkaiden mielestä heidät pitää pelastaa (Eurooppaan?) [...]

Edelleen maailmantalous on kyykkäämässä. Euroopalla ei ole keinoja elvyttää, korot ovat jo nyt negatiivisia. Kenen rahoilla pelastetaan Italian pankit tai Deutsche Bank? [...]

Entä kenen rahoilla pelastetaan Italia, kun se pankkiensa ja valtion sotkujen takia ajautuu umpikujaan? Entä Ranska? Näitä kysymyksiähän ei Suomen EU-vaaleissa varmaan edes käsitellä. [...]

Kun Antti Rinne kokoaa hallitusta, samalla ehkä tehdään perustavanlaatuisia ratkaisuja suomalaisen poliittisen järjestelmän toiminnasta tulevaisuudessa. [...]"


Oman kortensa voi kantaa kekoon äänestämällä. Ehkä demokratia on vielä pelastettavissa, Suomessakin. Se on viime kädessä kiinni meistä suomalaisista.


PS. Kuulemma yllä oleva poliittinen minielokuva "Dystopia" sisältää "virheellistä ja tunteisiin vetoavaa vaalipropagandaa, uutisoidun faktantarkistuksen mukaan. Kannattaa muuten lukea myös Suomen Uutisten juttu aiheesta, sillä se sisältää mielenkiintoista tietoa ns. faktantarkistuksesta.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/2019/05/erilainen-arvopohja.html

http://santavuori.blogspot.com/2017/06/demokratian-menetys-osa-1.html

https://oikeamedia.com/o1-107807

https://www.youtube.com/watch?v=rG6jBT18YOE

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/281115-faktabaari-perussuomalaisten-vaalimainoksesta-virheellista-ja-tunteisiin-vetoavaa

https://www.suomenuutiset.fi/faktabaari-tarkisti-perussuomalaisten-dystopia-minielokuvan-loysi-virheellista-vaalipropagandaa-media-vaikeni-tarkastustuloksesta/

25.5.2019

"Vainorahasto" verorahoista veronmaksajia vastaan

Kas, vain 3 viikkoa sitten tuli kuviteltua, että media alkaisi viisastua ja siirtyä samaan suuntaan kuin kansa - mutta ei. Syvemmälle mennään.

Talkradio nostaa esiin uutisen, jonka mukaan sananvapaus ja lehdistönvapaus siirtyvät koskemaan yhä enemmän vain lehdistöä ja toimittajia, eivät kansalaisia, joille perustuslain mukaan pitäisi kuulua sananvapaus.


Ei olisi uskonut, että tästä 2,5 vuoden takaisesta tilanteesta todellisuus alkaisi heiketä näin nopeasti.

Joko olet allekirjoittanut Yle-veron pois?


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/2019/05/miten-naen-median.html

https://www.youtube.com/watch?v=UxGKYKjbF4Y&feature=youtu.be

https://santavuori.blogspot.com/search/label/sananvapaus

https://santavuori.blogspot.com/2016/12/lehdistonvapaus-lehdiston-vapaus.html

http://santavuori.blogspot.com/2019/04/allekirjoita-yle-vero-pois.html

25.5.2019.

20.5.2019

Sundomin tuulivoimalan kuulumisia

Mitä kuuluu yhden voimalan tuulivoima-alueelle Sundomissa? Entä lintujen, joutsenien ja kurkien vuosisatoja tai -tuhansia vuosia vanhoille muuttoreiteille?

Vuorossa Impi Waaran video, josta joitain pointteja vapaamuotoisesti referoituina videolta ja live-lähetyksen chatistä.

Sundomin voimala valmistui vuonna 2012. Sen tekniset tiedot ovat teho 3,6 MW, roottorin halkaisija 118 m, tornin korkeus 125 m, pyyhkäisykorkeus 184 m ja turbiinina Mervento 3.6-118.

Mikä Mervento? Sivujensa mukaan:

"Mervento syntyi länsirannikolla. Olemme osa Skandinavian suurinta vientiin suuntautunutta energiateknologiaklusteria, ​johon kuuluu yhteensä 120 yritystä, joka tunnetaan paremmin nimellä EnergyVaasa. Visiomme on tulla johtavaksi maailmanlaajuiseksi monen megawatin tuulivoimaloiden voimalaitosten toimittajaksi off-shore-sovelluksiin."


Vloggari kertoo, että valmistumisensa jälkeen voimalalla on ollut öljyvuotoja ja sen lapoja on paikkailtu. Se ei ole toiminut ihan niin kuin Strömsössä. Eikä se pyöri videoimisen hetkelläkään - lavassa roikkuu joku, ukko tai akka.

Toosan aiheuttama melu on puhuttanut lähiseudun asukkaita. Vuonna 2018 on tehty kantelu kahdesta virkamiehestä koskien voimalan melua.

Pohjalainen-lehti uutisoi 4.10.2016 voimalayhtiön hakeutuneen konkurssiin. Sittemmin voimala siirtyi uutisen 28.10. mukaan konkurssiin menneen yhtiön tytäryhtiölle Wasawindille. Voimalasta saa sähköä 600 kotitaloutta, mutta osalle sähkönsaajista on meluhaittoja, ja voimalan rakentamisen jälkeen myös linnut ovat vaihtaneet muuttoreittejään.

Tuulivoimayhdistyksen mukaan tuulivoimalan suojaraja asutukseen on vähintään 2 km.

- Mutta sekään ei aina riitä, esim. juuri meluhaittojen takia.

Edelleen yhdistyksen mukaan voimalan tekninen käyttöikä 20-25 vuotta.

- 20 vuotta on aika lyhyt aika - sinä aikana pitäisi kuolettaa rakentamisesta aiheutuneet kulut ja ennallistaa maisema. Tornin juurella on järjettömän kokoinen betonimötikkä, betonialustan voi kuulemma purkaa ja dumpata täytemaaksi ja kaikkea yhtä luontoystävällistä. Rungon ja moottorin osat ovat kierrätettävissä, mutta lapojen lasikuitu ja epoksi eivät. Niistä voi kuulemma tehdä taide- ja käyttöesineitä...

Suomessa oli vuoden 2018 lopussa 698 tuulivoimalaa ja niiden kokonaiskapasiteetti 2041 MW. Tuotettua sähköä tuulivoimalla oli saman vuoden lopussa 5,8 TWh, jolla katettiin sähkön kulutuksesta 6,7 %.

Mutta ei hätää.

Helmikuussa 2019 julkaistun hankelistan mukaan tuulivoimaa on suunniteltu rakennettavan lisää 16.500 MW:n edestä, tästä määrästä merellä tuotettaisiin 3.500 MW. 

Helsinki yksin tarvitsisi n. 3.500 voimalaa, joten saisikin niitä sitten rakentaa joka maisemaan. Siinä "tulevaisuuden" näkymää.

Niin, joo... Ensimmäisiä voimaloita puretaan jo.


Lisätietoja:

https://santavuori.blogspot.com/2018/11/yha-ajankohtaisempi-tuulivoimamelu.html


https://www.youtube.com/watch?v=kpmBJ-qF-yM


https://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisolta/sundomin-tuulivoimalan-aaneen-on-jo-puututtu-1.1470141

20.5.2019.

Tuulivoimatilaisuus 20.5.2019. Vanhakylä, Isojoki

Alla tallenteet Isojoen Vanhakylän tuulivoimatilaisuudesta 20.5.2019, jos ette päässeet tilaisuuteen mukaan, mutta haluatte tietää, mitä siellä puhuttiin.

Lopultakin ihmiset ovat heränneet voimaloiden haittoihin.

Yleisötilaisuuksien esitykset löytyvät myös Isojoen kunnan kotisivuilta > Ajankohtaista.



Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=Wjf5UMQcqUY

https://www.youtube.com/watch?v=X9XFURboP8k

http://www.isojoki.fi

20.5.2019.

14.5.2019

Totuudesta muutokseen 14.5.

Tänään 14.5.2019 Jukka Davidsson nettitilaisuudessa "Totuudesta muutokseen" klo 13-15.30. Korkea aika näkyvälle muutokselle!



Livestream - nähtävillä vain YouTubessa, upotus alla ei siis toimi, paitsi linkkinä:


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=DgZXFedWh2A


https://www.youtube.com/watch?v=eR-tXMEzSHc

13.5.2019

BlokkiUutiset 12.5.

Kannattaa katsoa lyhyesti BlokkiUutiset globalismista, arvoista, keltaliiveistä. Videon lopussa mainostetusta Jukka Davidssonin tapahtumasta tulee oma tekstinsä.


Lisätietoja:

https://www.youtube.com/watch?v=o3-7M47tVvI

https://www.youtube.com/watch?v=DgZXFedWh2A

11.5.2019

Erilainen "arvopohja"

Vajaa kaksi vuotta sitten blogissa oli teksti demokratian menetyksestä, osa 1.

Kannattaa lukea Olli Pusan erittäin hyvä, pitkä kirjoitus näiden tapahtumien taustoista Oikean Median sivuilta. Alla muutama pointti hänen tekstistään, hienoiset säädöt blogistin.

"[...] kaikki eduskuntapuolueet kuuliaisesti noudattivat määräyksiä. Paitsi yksi, persut. [...] Se ei ole kulkenut muiden mukana. Niin kauan kuin persut oli pikkupuolue, asialla ei ollut väliä. [...]

Ongelmat alkoivat, kun persut saivat jytkyn 2011 eduskuntavaaleissa. Silloin sen toi tyytymättömyys europolitiikkaan, maahanmuuttoon ym. Mitä tehdä puolueelle, jota äänesti jo lähes viidennes äänensä antaneista. [...] Se jätettiin [...] oppositioon toivomalla, että oppositiokausi hajottaa puolueen. Suunnitelma ei kuitenkaan toiminut ja se uusi jytkynsä 2015 vaaleissa. Seurasi uusi yritys hajottaa puolue.

2015 se otettiin hallitukseen tyhjäntoimittajaksi, jonka politiikkalinjauksia otettiin jopa mukaan hallitusohjelmaan. Käytännössä se ei merkinnyt mitään [...]. Suomi maksoi kiltisti osansa kritisoidusta Kreikan tukiohjelmasta. Suomen on tähän mennessä arvioitu hävinneen tuossa seikkailussa 6 miljardia euroa. Sillä rahalla olisi esimerkiksi melkein uusinut armeijan hävittäjät. [...]

Sitten tuli 2015 maahanmuuttoryntäys. Sitä persujen äänestäjät vastustivat tiukasti. Seurasi omituinen teatteriesitys. Timo Soini käytti tiukkoja puheenvuoroja siitä, ettei hyväksy kiintiöpakolaisten määrän kasvattamista parilla sadalla. Tiukka linja siis? Samaan aikaan maahan marssi 32.000 miestä islamilaisista maista ja heistä 80% oli hävittänyt paperinsa tehden mahdottomaksi selvittää, keitä he oikeasti ovat.

Tästä vaelluksesta Timo Soinilta oli turha odottaa tiukkoja kantoja. Ulkoministerin sanalla olisi luullut olevan painoakin. Samoin Soini oli hiljaa siitä, että hallitusohjelmaan kirjattuja maahanmuuttoon liittyviä asioita ei toteutettu."

Kuva: Pixabay.com.

"[...] Persujen kannattajat olivat raivoissaan, puolueen kannatus puolittui. Oli lupaavasti tulossa tilanne, jolloin persujen kasvu leikkaantui [...].

Tässä vaiheessa homma karkasi käsistä. Hermostunut kenttä alkoi kapinan ja Soinin joukot menettivät vallan Soinin itsensä perustamassa puolueessa. Uusi puheenjohtaja Halla-aho [...] ilmoitti, että persuille kelpaa aikaisempi hallitusohjelma ja sen toteuttaminen. Mutta juuri sehän ei kelvannut muille. Se oli vain kulissi, jolla persut perustelivat hallitukseen menoa. Tätä ei tietenkään kerrottu syyksi, vaan siksi ilmoitettiin erilainen ”arvopohja”.

Puolue jaettiin kahtia kokoomuksen ja keskustan avustuksella ja "sopiva" puoli jäi hallitukseen apupuolueeksi. Sen kansanedustajamäärä riitti pitämään hallituksen pystyssä, mutta mitään kannatusta sillä ei ollut. [...] Persut saivat rivinsä koottua ja pääosa jäljellä olevista kannattajista jäi persujen kannattajiksi."

Kuva: Pixabay.com.

Tapahtui se, mikä blogissa oli esillä tekstissä "Demokratian menetys, osa 1". Se, mistä Turun Sanomat osasi uutisoida jo viikkoa etukäteen ennen itse tapahtumia. Demokratian menetys oli siis alkanut jo kauan aiemmin.

Mutta missä ollaan nyt? Jatkuuko demokratian menetys vai onko sittenkin kyse sen palauttamisesta takaisin kansalle?

Ai niin, meinasi unohtua.

Ehdolle asettuneiden sinisten KANSANedustajaehdokkaat tippuivat eduskunnasta, mahtoiko kukaan heistä tulla valituksi... ehkä Etelä-Suomessa joku.


Lisätietoja:

http://santavuori.blogspot.com/2017/06/demokratian-menetys-osa-1.html

https://oikeamedia.com/o1-107807

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3534944/Hallituksessa+suunnitelma+Hallaahon+voiton+varalle+soinilaiset+muodostaisivat+oman+eduskuntaryhman